Rallikuskina tunnetuksi tulleen Marcus Grönholmin MG Properties -yritys omistaa vuonna 2012 rekisteröidyn tavaramerkin ”Musta Perjantai, Black Friday” luokassa 35, joka kattaa vähittäismyynnin, mainonnan ja markkinoinnin. Eli juuri ne luokat, joissa tunnusta käytetään yleisesti kautta maailmaa. Nyt Grönholm valittaa Taloussanomissa, että monet suomalaiset kauppaketjut käyttävät hänen tavaramerkkiään ilman lupaa. Rallitähti paljastaa samalla lähettäneensä asiasta jopa kieltokirjeitä kauppaketjuille.
Tavaramerkki tuo haltijalleen yksinoikeuden käyttää ko. tunnusta tiettyjen tavaroiden tai palvelujen kaupallisena tunnuksena. Tavaramerkeissä on kuitenkin olemassa niin sanottu vapaana pitämisen tarve, jota käytettiin taannoin minun paljastettuani Staran artikkelissa, että eräs suomalainen yksityishenkilö oli rekisteröimässä hymiöt tavaramerkeikseen ja että PRH oli jo hyväksynyt nämä rekisteröinnit. Staran juttu muutti kuitenkin asian ja rekisteröintejä vastaan tehtiin ennätysmäärä väitteitä. Lopulta KHO vahvisti, että hymiöitä ei voi rekisteröidä. Samaa pykälää voidaan soveltaa myös tavaramerkkiin ”Musta Perjantai, Black Friday”, joka on nyt virallisesti Grönholmin yrityksen omistuksessa.
Vaikka MG Properties on rekisteröinyt tavaramerkin Suomessa ja PRH on hyväksynyt rekisteröinnin, ei rekisteröinti välttämättä tuota mitään yksinoikeutta kenellekään. Asian todellinen laita punnitaan vasta, jos merkinhaltija haastaa jonkun tavaramerkin käyttäjistä käräjille ja jos haastettu nostaa vastakanteen merkin kumoamiseksi mainitsemastani syystä. Väitän, että MG Properties ei tule viemään yhtään tapausta oikeuteen. Jos vie, niin lupaan olla itse paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, sillä siitä tulee erittäin mielenkiintoinen ja todennäköisesti melko nopea. Indikaatiota tuloksesta antaa ehkä se, että vuonna 2012 tavaramerkki meni rekisteriin, mutta vuonna 2013 ”Black Friday Finland” ei enää mennytkään.
Black Friday tavaramerkit
Grönholm ei suinkaan ole keksinyt ”Musta Perjantai, Black Friday” -tunnusmerkkiä, sillä Black Friday -nimen keksivät 1960-luvulla yhdysvaltalaiset poliisit, jotka päivittelivät Kiitospäivän jälkeisen suositun shoppailupäivän valtavia ruuhkia. Yhdysvalloista termi on levinnyt koko maailmaan ja muodostunut erään teemapäivän vakiintuneeksi termiksi. Tilanne on sama kuin että saisin puolivahingossa rekisteröityä tavaramerkit Movember, Oktoberfest*, Aprillipäivä tai Isänpäivä. Rekisteriin ne voi toki saada, jos ja kun PRH:ssa käsittelijänä toimii joku vastavalmistunut harjoittelija. Yhtä nopeasti ne saa kuitenkin kumottua tuomioistuimessa.
Grönholmin vertaus Stockmannin Hullut Päivät -tavaramerkkiin on kuin vertaisi tunnusmerkkejä ”kännykkä” ja ”Nokia” toisiinsa. Tosin sillä twistillä, että ”kännykkä” oli alunperin Nokian rekisteröimä tavaramerkki kunnes muuttui tavaramerkistä yleissanaksi. Hullut Päivät on Stockmannin keksimä tavaramerkki, eikä maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia tunnettu teemapäivä. Lisäksi Grönholmin tavaramerkki on kokonaisuus ”Musta Perjantai, Black Friday” eikä siis yksin ”Musta Perjantai” tai ”Black Friday”. Suutari pysyköön lestissään.
Huomenna siis Musta Perjantai, Black Friday!
Shop til’ You Drop.
*) Oktoberfestin lisäsin kirjoitukseen syksyllä 2016, kun Hartwall ilmoitti muille panimoille omistavansa sen tavaramerkin. Tilanne on siinä samankaltainen kuin Grönholmin tapauksessa. Päivän Lehti kirjoitti aiheesta artikkelin ja haastatteli juttua varten myös minua. Lue artikkeli tästä.
Kukas hännän nostaa ellei itse? Huomasin tänään ilokseni, että 10 vuotta sitten kristallipalloni oli viritetty oikeaan asentoon, vaikka tuolloin sainkin täyslaidallisen kuraa niskaan useissa media-alan tapahtumissa. Tuolloin julkisesti esittämistäni visioista saamani kritiikki oli toki ihan odotettua, sillä itse jopa hieman nautin aiheuttamastani debatista ja sanallisesta kädenväännöstä. Kaikkein eniten nautin kuitenkin tänään, kun Sanoma-konserni vahvisti visioni olleen oikeassa.
Olen itse pyrkinyt aina seuraamaan teknologian trendejä ja mahdollisuuksien mukaan adaptoimaan lupaavat jutut liiketoimintaan tavalla tai toisella mahdollisimman nopeasti. Lokakuussa 2005 teimme Stara.fi-verkkosivustolla Suomen ensimmäisen kaupallisen podcastin. Epäkaupallisia podcasteja oli sitä ennen ehtinyt tehdä esimerkiksi Yleisradio. Markkinointi & Mainonta -lehti noteerasi podcastien ilmestymisen mediakartalle 11.10.2005 otsikolla Podcast on Pop, jossa Stara oli luonnollisesti mukana kaupallisena esimerkkinä. Varsinaista kohua media-alan seminaareissa eivät kuitenkaan aiheuttaneet Staran podcastit eivätkä niihin myydyt mainoskatkot, vaan tuolloin absurdeiksi ja typeriksi väitetyt visioni median tulevaisuudesta. Niitä olivat muun muassa seuraavat:
FM-radio kuolee Suomessa vuoteen 2016 mennessä,
Tulevaisuudessa kuluttaja muodostaa oman radiokanavista riippumattoman ohjelmavirtansa kannettavaan päätelaitteeseen ja
Tulevaisuudessa mainontaa myydään suoraan kuluttajan taskuun.
Väitteistä ensin mainittu osui ajallisesti ehkä muutaman vuoden pieleen, mutta olen täysin varma ja vakuuttunut, että se pitää muilta osin yhä paikkansa. Asiasta käydään edelleen tasaisin väliajoin värikästä debattia radioväen kanssa. FM-radio tulee joka tapauksessa formaattina ja jakelutienä vääjäämättä kuolemaan Suomessa, eikä asiasta ole mitään epäselvyyttä. Kirjoitan aiheesta kuitenkin oman päivityksensä sitten kun se on ajankohtaista. Nyt keskitytään FM-radion sijaan toiseen vuonna 2005 esittämääni väitteeseen, eli kuluttajan itse personoimaan ohjelmavirtaan ja eri kanavien hämärtymiseen kuluttajakäyttäytymisessä. Kolmas väite sen sijaan toteutuu automaattisesti toisen toteutuessa.
Mediaa mobiiliin vai ei?
Vuonna 2005 Stara oli ainoa suomalainen media, joka keskittyi voimakkaasti mobiiliin. Tämän epäilijät voivat kaivaa asiasta lisätietoja esimerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehden arkistoista. Ihmettelin outoa tilannetta alan tapahtumissa usein ääneen, kun juuri kukaan ei tuntunut uskovan mobiilimedian läpimurtoon. Nyt jokainen media-alan ihminen väittää tietenkin jälkiviisaana uskoneensa mobiilimediaan jo kauan ennen muita, mutta totuus on jotain aivan muuta. Minua pidettiin kokeneemman mediaväen keskuudessa arroganttina huutelijana, koska maalasin piruja vanhojen mediatalojen seinille on-demand -visioillani. Vanhojen mediatalojen muutosvastarinnan airueet pitivät kynsin hampain kiinni printtimediasta, radiosta ja televisiosta ainoina oikeina medioina, mutta ne olivat jokainen onneksi väärässä. Ilman sitä Stara ei nimittäin olisi saanut tarvitsemaansa tilaa kasvaa merkittäväksi verkkomediaksi. Totuus median murroksesta paljastui isoille mediataloille vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kuten viime vuosina on saatu uutisista huomata.
Melko harppauksen podcasting ottaa, kun lähetykset saadaan suoraan kännykkään. Nokian kuun alussa julkaisemat multimediakännykät ovat neljän gigatavun muisteineen askel tähän suuntaan. Träskbäck arvelee, että ensi vuoden aikana tulee saataville puhelin, joka käyttää langatonta laajakaistaa ja ymmärtää podcasteja.
– Aamulehti 23.11.2005
Ennustus meni hieman pieleen, sillä WLAN-yhteyksiä tasokkaasti tukevaa matkapuhelinta saatiin odottaa pari vuotta pidempään samoin kuin ensimmäisiä kunnolla toimivia podcast-sovelluksia.
Kaupallisten podcastien Staralle tuoma pioneerin asema sai lopulta odottamattomat mittasuhteet, kun matkapuhelinvalmistaja Nokia lähestyi minua tulevan uutuuslaitteen tiimoilta. Heidän uuteen N95-puhelimeensa oli nimittäin tulossa maailman ensimmäinen mobiilivideoita näyttävä sovellus Nokia Video Center, johon Nokia halusi Staran tekevän viihdealan videopodcasteja. Nokian kanssa sovittiin hedelmällisestä yhteistyöstä ja projekti oli pian kasassa.
”Podcast on radion uusi tuleminen eikä uhka”
Nokia-yhteistyön seurauksena Stara ryhtyi tekemään myös kaupallisia mobiilivideoita, eli videopodcasteja. Suomen ensimmäinen kaupallinen videopodcast julkaistiin Starassa 9.5.2007, ja ensimmäinen mainostaja oli tuolloin Hartwall. Pian jokaisessa myydyssä Nokia N95 -multimediapuhelimessa oli natiivisti ladattavissa Suomesta Yleisradion ja Staran mobiilivideot. Kansainvälisesti Nokia N95 -laitteissa olivat mukana myös muun muassa CNN, BBC ja 24-televisiosarja. Duudsonit tulivat niin ikään pian mukaan omilla videoillaan.
Kesäkuussa 2005 olin puhumassa AdMobi-seminaarissa aiheesta ”Video ja podcasting: Miten kuvat kulkevat käyttäjän mukana?” ja lokakuussa pääsin ensimmäisen kerran puhujaksi sekä Musiikki & Media että RadioPro (kuva yllä) -tapahtumiin. Molemmissa aiheena oli kovasti kiistelty podcast ja mobiilimedian tulevaisuus. Esitysten ja paneelikeskustelujen tuloksena oli jälleen kerran melkoisen kuuma debatti radioväen kanssa. Tässä ote 23.10.2005 julkaisemastani blogikirjoituksesta.
Itse kävin keskustelemassa molempien tapahtumien podcast-aiheisissa paneelikeskusteluissa ja saimme jälleen vietyä podcast-tietoutta eteenpäin myös media-alan ammattilaisten keskuudessa. Kaupallisten radioiden väelle piti painottaa, että podcast on radion uusi tuleminen, eikä uhka. Eräät puritaanit tosin eivät moista uskoneet, vaikka kuinka yritin vääntää heille, että jonkun on tuotettava myös jatkossa laadukasta puhesisältöä.
Yllättävän moni radioihminen ei jostain syystä ymmärtänyt, että muutoksessa kyse oli ainoastaan uudesta jakelutiestä ja että laadukkaan puhutun sisällön merkitys vain kasvaa, kun kuluttaja voi jatkossa valita halutut ohjelmat radiokanavista riippumatta. Muutosvastarinta ei ole media-alalla mitään uutta, ja erityisesti vanhempi väki vastusti tuolloin jyrkästi ajatusta siitä, että kuluttajat voisivat valita itse radio-ohjelmansa ja kuunnella ne missä ja koska itse haluavat.
Vuodesta 2005 saakka julistin seminaareissa mobiilimedian tulevaisuutta ja kerroin kuinka mobiililaitteet tulevat nousemaan varsinkin viihdemedian kulutuksessa tietokoneiden ohi. Markkinointi & Mainonta -lehti kirjoitti aiheesta 27.3.2008 artikkelin otsikolla ”Stara mukaan Nokia Video Centeriin”. Jutussa kirjoitettiin seuraavaa:
Tamperelaisen Stara Media Oy:n kustantama monimediallinen viihdelehti Stara on viime vuosina keskittynyt tuottamaan ääni- ja videosisältöä juuri mobiilikäyttöä silmällä pitäen.
– Viihteen kysyntä kasvaa verkossa huimaa vauhtia, ja näkemyksemme mukaan hyvin suuri osa viihdesisällöstä kulutetaan jatkossa kannettavissa päätelaitteissa. Nokia Video Centerin kautta tuotantomme langaton jakelu onnistuu erinomaisesti suoraan toimituksesta kuluttajan taskuun, Staran toimitusjohtaja Jori-Pekka Träskbäck kertoo.
– Markkinointi & Mainonta 27.3.2008
Media-alaa seuraava Vierityspalkki-blogi teki elokuussa 2008 artikkelin ja haastattelun samasta aiheesta.
Träskbäck uskookin, että omalle päätelaitteelle ladattavien ohjelmien yhteydessä mainostamisesta tulee tavallista verkkokampanjan osana. Toistaiseksi videopodcastmainosmyynnissä on haastetta: Mediatoimistoissa ei usein tiedetä, mikä podcast tai videopodcast on.
– Vierityspalkki 11.8.2008
Supla teki viimein visioista totta
Tänään 29.10.2015 sain ilokseni huomata, että Sanoma on lanseerannut upean Supla-sovelluksen. Kyseessä on juuri sellainen sovellus, jota maalailin julkisesti ilmoille jo 10 vuotta sitten. Supla-sovelluksen verkkosivujen esittelytekstit toivat hymyn huulille, sillä ne olivat kuin suoraan 10 vuoden takaisista seminaariesityksistäni.
Kuuntele kun sinulle sopii. Voit jättää kuuntelun kesken ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäit. Lisäämällä suosikkiohjelmasi seurantaan, löydät ne aina helposti suoraan etusivulta. Tekemällä jaksoista soittolistan, voit kuunnella kaiken haluamasi putkeen.
– Suplan esittelytekstit
Supla
Nyt siis ympyrä on sulkeutunut, kun Sanoma ymmärsi mihin maailma on radion puolella menossa. Projektin isänä on toiminut monin tavoin eri medioissa ansioitunut ja suuresti arvostamani Johannes Saukko. Ainakin ensimmäisten kokeilujen perusteella Supla toimii hyvin, ja jatkossa siihen tulee varmasti uusia mielenkiintoisia ominaisuuksia.
Haluan korostaa, että en halua enkä edes voisi ottaa minkäänlaista krediittiä Suplasta tai sen ideasta. Olen ainoastaan heittänyt ilmoille, että tuollainen toimintaperiaate on tulevaisuutta, mutta en ole koskaan suunnitellut tekeväni tuollaista sovellusta tai palvelua itse. Olen sen sijaan tyytyväinen siihen, että Sanoma tarjoaa minulle viimein sovelluksen, josta voin kuunnella Radio Suomipopin päivittäisen Aamulypsy-annokseni varhaisen aamun sijaan vasta iltapäivällä. Se on toki tähänkin saakka onnistunut lataamalla äänitiedosto puhelimeen Aamylypsyn Koko Shitti -verkkosivuilta.
Vaikka minun kristallipalloni oli 10 vuotta sitten oikeassa, en tietenkään ollut vuonna 2005 ainoa mobiilimedian ja podcastien tulevaisuuden nimeen vannoneista suomalaisista. Esimerkiksi Pirkka Aunolakirjoitti jo vuonna 2005 podcastien suosion tulevasta noususta ja Yleisradion Tuija Aalto toimi muistaakseni aktiivisesti podcastien puolestapuhujana sekä Yleisradion sisällä että ulkopuolella.
Tämän kirjoituksen pointti on paitsi osoittaa, että tulevaisuuden visiot aikoinaan suoralta kädeltä tyrmänneet olivat väärässä, mutta myös osoittaa miten tärkeää jokaisen ihmisen on kuunnella muiden mielipiteitä avoimin mielin ja ilman oman kulloisenkin työtehtävän muodostamaa ennakkoasennetta. Muutosvastarinnasta hyötyvät aina lähes yksinomaan pienet ja ketterät toimijat, jotka ovat isoja paremmin kartalla maailman menosta ja tulevaisuuden suunnasta. Ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Suplan kaltainen sovellus olisi todennäköisesti lanseerattu jo viisi vuotta sitten. Se on ainakin varmaa, että ilman isojen mediatalojen muutosvastarintaa Stara ei olisi nykyisin Stara. Kauan eläköön muutosvastarinta.
Tampereella järjestettiin äskettäin Musiikki & Media -tapahtuma, jossa molempien alojen ammattilaiset kohtaavat toisensa. Tapahtumassa puitiin vuoden aikana tapahtunutta, mutta luodattiin myös tulevaa. Eräs päällimmäiseksi jääneistä teemoista oli digitalisoituminen, eli palvelujen muuttuminen alati nopeutuvassa tahdissa bittivirraksi.
Musiikki ja media ovat jo vuosia sitten muuttuneet pääosin digitaalisiksi. Julistin itse vuonna 2005 FM-radion kuolemaa vuoteen 2016 mennessä. Myönnän ennustukseni olleen Suomen osalta muutaman vuoden etuajassa, sillä Suomi tulee perinteisesti jälkijunassa. Televisio muutettiin digitaaliseksi jo vuosia sitten, ja radio seuraa vääjäämättä perässä.
Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvassa tahdissa, mistä Mooren laki antoi viitteitä jo vuonna 1965. Tällä hetkellä kehitys, eli digitalisaatio ja robotisaatio, ovat Suomelle sekä mahdollisuus että uhka. Meillä on maailman huippuluokan osaajia, joten Suomella on kaikki mahdollisuudet nousta suosta, kunhan yritysten kansainvälinen kilpailukyky onnistutaan palauttamaan.
Digitalisaatio ja robotisaatio ovat meille kuitenkin myös uhka, jota emme voi välttää. Henkka Hyppönen kiteytti asian äskettäin toteamalla, että jokainen automatisoitavissa oleva ammatti automatisoidaan. Asiaa on hyvä miettiä, kun oma jälkikasvu miettii omaa uravalintaansa. Maailman muuttuminen koettelee Suomea poikkeuksellisen rajusti, mikä on helppo todeta YT-uutisista.
Muutokseen pitäisi yrittää sopeutua, mutta AY-liike tekee kaikkensa vastustaessaan työelämän päivittämistä 2000-luvulle. AY-liike hyötyy työttömyydestä monin tavoin, esimerkiksi imagohyödyllä ansiosidonnaisista päivärahoista. Monet kuvittelevat ansiosidonnaisen liittyvän jäsenmaksuihin, mutta todellisuus on toinen. Ansiosidonnaisista vain 5,5 prosenttia kuitataan työttömyyskassoista ja loput maksetaan jokaisen palkansaajan ja työnantajan maksamista verovaroista.
Suomi pitäisi nyt saada ohjattua uusille urille, että meillä olisi valoisa tulevaisuus muuttuvassa maailmassa. Jos jäämme 1970-luvulla kaivettuihin poteroihin, niin viimeinen voi sammuttaa valot.
Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 27.10.2015.
Suomi on viime viikkoina jakautunut kahtia. Ihmisiin, jotka ymmärtävät talouden perusteita ja ihmisiin, jotka eivät ymmärrä. Meillä on vuosikymmeniin ensimmäinen hallitus, joka tietää mitä tehdä ja uskaltaa sen myös toteuttaa. Parlamentaarisessa demokratiassa päätökset tekee nimittäin kansan valitsema eduskunta ja hallitus, ei 1970-luvulle jämähtänyt AY-liike. Perjantaina näemme kuinka moni on tästä asiasta eri mieltä.
On huolestuttava nähdä kuinka moni luulee miljardien ilmestyvän valtion budjettiin jostain maagisesta taikaseinästä. Lapsille, opiskelijoille, työttömille, vanhuksille ja pakolaisille tarvitaan lisää rahaa, mutta samaan aikaan kahden edellisen hallituksen aikana ylettömästi nousseista palkoista ja etuuksista ei olla valmiita nipistämään yhtään. Paitsi tietenkin silloin, kun nipistys ei satu omalle kohdalle. Suomessa talkoot ovat nimittäin hieno asia siihen saakka kunnes joku työntää haravan omaan käteen.
Sosiaalisen median perusteella Suomi on muuttunut pahoinvointivaltioksi. Positiivisuus ja rakentavat ehdotukset jäävät usein tekstimuotoisten oksennusten jalkoihin. Sunnuntailisistä ja sairausloman karenssista noussut kohu vei kaiken huomion työllistämistä tukevilta positiivisilta päätöksiltä, joita ovat muun muassa palkan sivukulujen aleneminen ja nuorten naisten työllistämisen merkittävä tukeminen.
Suomen uusi nousu ja uusien työpaikkojen luominen ovat yrittäjien varassa. Yrittäjän sairausloma on kuitenkin aina ollut palkatonta. Yrittäjä ei ole koskaan saanut ylityö- tai sunnuntailisiä, eikä yrittäjällä ole koskaan ollut varsinaista työttömyys- tai muutosturvaa saati lomarahoja, palkallisia arkipyhiä ja pekkaspäiviä. Kaikki tämä yleensä palkansaajia pidemmällä työajalla ja pienemmällä palkalla. Kuinka monta yrittäjää olet silti nähnyt lakossa? Niinpä.
Kolumni julkaistiin tänään Tamperelainen-lehdessä.
Tämä kirjoitus on julkaistu 9.9.2015, kun Sipilän hallitus oli ollut toiminnassa hieman yli kolme kuukautta.
Lukemattomat suomalaiset vinkuvat parhaillaan somessa hallituksen toimista, koska ne koskettavat viimein jossain määrin myös heidän omaa elämäänsä. Suomalainen luonne on sellainen, että kaikilta muilta saa ja pitää höylätä, mutta omaan tilipussiin ei saa koskea. Nyt on käyty kovasti keskustelua erityisesti siitä vaikuttavatko hallituksen päätökset – jotka ovat mielestäni parhaat päätökset vuosikymmeniin – oikeasti Suomen työllisyyteen ja talouteen. Minä tiedän vastauksen jo nyt.
Vaikuttavat varmasti. Piste.
Olen lukemattomien muiden yrittäjien kanssa peräänkuuluttanut jo vuosien ajan kaikkein tärkeimpänä asiana työllistämisen sivukulujen alentamista, ja nyt vihdoin ja viimein se on toteutumassa – joskin edelleen liian maltillisesti. Edellisen hallituksen tekemä yhteisöveron lasku oli työllisyyden kannalta yhdentekevä, koska yhteisöveroa maksetaan vasta tehdystä tuloksesta. Nykyisessä tilanteessa entistä harvempi pieni ja pk-yritys tuottaa lainkaan voittoa tai tuottaa sitä erittäin vähän, joten muutos oli työllisyyden kannalta täysin turha. Motiivina yhteisöveron laskulle oli sen sijaan pitää Suomen suhde muiden maiden verotukseen järkevällä tasolla ja pyrkimys pitää isot yritykset Suomessa. Siinä toki onnistuttiin, eli yhteisöveron lasku oli aivan oikea ja hyvin perusteltu ratkaisu.
Jos yhteisöveron laskun suuruinen euromääräinen alennus olisi kuitenkin tehty valtion budjetissa palkan sivukuluihin, niin työttömyysprosentti olisi varmasti tällä hetkellä nykyistä alhaisempi. Nyt kun sivukuluja viimein alennetaan, niin sillä tulee – sanokaa minun sanoneen – olemaan varmasti merkittävä vaikutus työllisyyteen. Muutoksen tultua voimaan sen positiivinen vaikutus uusien työntekijöiden palkkaamiseksi on nimittäin välitön toisin kuin yhteisöverolla. Kaiken lisäksi yrityksen täytyy nimenomaan työllistää ihmisiä saadakseen muutoksesta hyötyä toisin kuin yhteisöveron laskusta.
Näiden muutosten lisäksi esimerkiksi nuoren naisen palkkaaminen on ollut varsinkin pienille yrityksille (esim. kampaamot) yksinkertaisesti suuri riski, koska yhdestä äitiyslomasta koituu työnantajalle tuhansien eurojen suorat kulut. Tätä korvaamaan on nyt viimein päätetty ottaa käyttöön 2.500 euron kertakorvaus, joka kompensoi näitä kuluja ja alentaa siten kynnystä palkata nuori nainen. Se on hyvä askel tasa-arvoisempaan työelämään.
Nyt ollaan siis em. muutosten osalta uusien työpaikkojen luomisen kannalta oikealla uralla. Jokaisen työkykyisen saaminen kortistosta töihin nostaa kansantaloutta merkittävästi, kun työttömyyskorvaukset ja sossurahat muuttuvatkin verotettavaksi ansiotuloksi henkilön omasta työpanoksesta. Samalla ihminen voi muutenkin paremmin voidessaan tehdä konkreettista työtä ja huomatessaan olevansa taas tärkeä osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat.
Sairauslomien karenssipäivä on odotettu uudistus, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten ja joka on ollut jo aiemmin käytössä monissa maissa. Kataisen hallitus toimi kuitenkin päinvastoin ja sysäsi työajan lisäksi myös loma-ajan sairastelut yksin työnantajan niskoille. Se oli typerä sosialistinen päätös. Nyt Sipilän hallitus korjaa Kataisen hallituksen virheitä, kun työntekijän kontolle tulee viimein osa vastuusta sairaustapauksissa. Muutoksesta kohkaavat tahot näyttävät unohtaneen, että jatkossakin juuri työnantaja maksaa karenssipäivää lukuunottamatta työntekijän sairastelun omasta pussistaan, ja että yrittäjä on aina maksanut omat sairastelunsa. Ja yrittäjällä ei tunnetusti ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Vieläkään.
Tiedän omasta kokemuksestani tapauksia, joissa yrityksessä on ollut töissä ns. saikuttelija, joka on tuottanut yritykselle valtavia kustannuksia tekaistuilla sairauslomilla. Parin päivän sairausloman saa nykyisin sormia napsauttamalla kun kerran vähän yskäisee, joten saikkua on haettu vilpillisesti krapulapäiviksi, viikonlopun jatkeeksi ja kun nyt vaan sattuu tekemään mieli paria palkallista vapaapäivää. Sipilän hallituksen muutos torppaa edes hieman tätä väärinkäyttöä. Ruotsissa lyhyet sairauslomat vähenivät ja sairauslomien keskipituus nousi, kun siellä tehtiin vastaava muutos. Sairauksien leviämiseen muutoksella ei ole merkitystä, koska monet sairaudet leviävät jo ennen kuin ne puhkeavat. Päätös karenssipäivästä on siis erittäin hyvä kaikkien paitsi saikuttelijoiden kannalta.
Sunnuntain tuplapalkasta luopumisella (100%->75%) ei ole minulle merkitystä, mutta kauppojen aukiolon vapautumiseen liitettynä sen olettaisi lisäävän työvoiman käyttöä vähittäiskaupassa ja siten parantavan alan työllisyyttä. Ymmärrän muun muassa poliisien ja sairaanhoitajien huolen, koska he joutuvat tekemään usein töitä sunnuntaina ilman että se on heidän oma valintansa. En kuitenkaan osaa kommentoida asiaa tarkemmin, koska en ole perehtynyt siihen tarvittavalla tarkkuudella. Arkipyhistä luopumista ei sen sijaan tarvitse edes perustella, koska tuollaisista reliikeistä olisi pitänyt päästä eroon jo vuosikymmeniä sitten.
Näistä muutoksista on nyt kohkattu Suomen suurimmassa syövässä, AY-liikkeessä, niin äänekkäästi, että jonkinlainen lakkoaalto näyttää tällä tietoa olevan tulossa. Se onkin oikeastaan vain ainoastaan asia, sillä nyt tarvitaan sijoituskielellä ”puhdistavaa rommausta”, joka nollaa pelin ja joka paljastaa miten vakavasti AY-liike todellisuudessa hidastaa Suomen pääsyä mukaan muissa maissa jo alkaneeseen nousukauteen. Ammattiyhdistyksiä pyydettiin kaksi kertaa mukaan näihin talkoisiin, mutta ne eivät suostuneet edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta.
Vain lapselliset häiriköt lähtevät vetoamaan sopimusoikeuteen, jos kaikkia osapuolia on ensin pyydetty useampaan otteeseen mukaan ja he ovat päättäneet itse jättäytyä neuvotteluista pois. Toisaalta on hyvä, että AY-liike osoittaa kerta toisensa jälkeen myös jäsenilleen jääneensä kehityksessä 1970-luvun tasolle. Yhä useampi fiksu työntekijä on nimittäin huomannut, että ammattiyhdistys (esimerkiksi PAM viime päivinä) ei ole todellisuudessa enää vuosikausiin ajanut työntekijöiden asiaa, ja siksi työntekijän kannattaakin kyseenalaistaa palkastaan näille järjestöille maksamansa rahat.
Mitä seuraavaksi?
Hallituksen seuraavalla uudistuskierroksella merkittävä rooli olisi hyvä olla yritystukien lopettamisella, sillä ne maksetaan pitkälti yhteisöveron tuotolla. Yritystuet ovat perusteetonta tulonsiirtoa yrityksiltä toisille, joten ne vääristävät vakavasti kilpailua. Yritystuet tulee ottaa vahvaan kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa niistä ne, joilla ei ole kiistatonta suoraa vaikutusta kansantalouteen. Perustellut yritystuet ovat todella vähissä.
Yritystukien lopettaminen ja niihin käytettävän yhteisöveron tuoton kohdentaminen järkevämmin mahdollistaisi esimerkiksi työllistämisen sivukulujen laskemisen vielä lisää. Yritystuista säästyneillä rahoilla voisi esimerkiksi ensimmäisen työtekijänsä palkkaava yritys saada yhden vuoden kokonaan ilman sivukuluja, jolloin työllistämisvaikutus olisi jälleen välitön ja jolloin valtio jäisi joka tapauksessa voiton puolelle sekä muiden verotuottojen nousun että sossukulujen laskun ansiosta. Kaikki voittaisivat.
Olenkin kirjoittanut jo vuosien ajan, että Suomessa jokainen työtön saa halutessaan työtä. Aina. Parhaillaan Suomessa on valtavasti vapaita työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Samaan aikaan kortistot ovat pullollaan työttömiä, jotka nauttivat satojen päivien ajan ansiosidonnaista. Tämä on yhtälö, joka on pakko purkaa, jotta Suomi saadaan pyörimään. Taloutta on nimittäin mahdoton saada pyörimään niin pitkään kuin kotona kattoon sylkeminen on taloudellisesti järkevämpää kuin työn tekeminen.
Nuorten sossutuet täytyy muuttaa vastikkeellisiksi, jotta kotona laiskottelusta ei tule heille elämäntapa. Samalla täytyy lisäksi poistaa sekä AY-liikeen verovapaus että niiden jäsenmaksujen verovähennys kokonaan, sillä se on muinaisjäänne, jolla ei ole minkään valtakunnan perustetta. AY-liike ei ole enää vuosikymmeniin ollut yleishyödyllinen, joten sen verovapaudella ei ole perusteita.
Hallituksen lääkkeet surkean työllisyystilanteen parantamiseksi ovat siis seuraavat:
Nyt Sipilän hallitukselta tarvitaan munaa, että uskaltavat uudistaa Suomea siten kuin juhlapuheissa ovat kertoneet. Popcornit mikroon ja odotellaan seuraavia käänteitä.
Monikulttuurisuus on minusta sitä, että maassa on asukkaita monista eri maista ja kulttuureista. Tarkennan vielä, että nimenomaan työtä tekeviä, ahkeria sekä maan lakeja ja normeja noudattavia asukkaita, mikä taas tarkoittaa pitkälti työperäistä maahanmuuttoa. Toivottavasti myös Sipilän hallitus on ymmärtänyt tämän ja keskittyy viimeinkin työperäisen maahanmuuton helpottamiseen, ettei kohkaus jäisi jälleen kerran vain pelkäksi sanahelinäksi ja omien häntien nostamiseksi, kuten niin monta kertaa aiemminkin.
Monikulttuurisuudesta on helppo lausua kauniita sanoja. Immostelijoihin on luontevaa purkaa monenlaisia turhaumia kesän kehnosta säästä alkaen. Mutta kun porukalle sitten koittaa tilaisuus ryhtyä aitoihin toimiin monikulttuurisuuden edistämiseksi, enemmistö kääntää selkänsä ja siirtää puheen grillaukseen tai mustikkaämpäriin.
– Olli Muurainen
Yrityselämä tarvitsee vääjäämättä lisää työvoimaa ulkomailta, koska monet ammatit eivät enää kelpaa työtä vieroksuville suomalaisille vätyksille. Lehtien palstoilla on saatu tutustua lukuisiin ahkeriin maahanmuuttajiin, joista suuri joukko suomalaisista saisi ottaa opikseen. Ketä tahansa Suomeen ei kuitenkaan tule päästää loisimaan veroeuroilla – ei nyt eikä tulevaisuudessakaan – mutta Singaporen, Australian ja Sveitsin tapaan osaavia ammattilaisia tarvitsemme koko ajan enemmän sekä EU-maista että niiden ulkopuolelta. Samalla Suomi muuttuu automaattisesti viikko viikolta monikulttuurisemmaksi, värikkäämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi maaksi sekä meille suomalaisille että myös ulkomaalaisille. Siihen tarvitaan kuitenkin myös hallituksen aitoja käytännön toimenpiteitä verotuksen, normien purkamisen ja työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan suhteen. Nykyinen sääntö-Suomi on kaikkea muuta kuin houkutteleva uusi kotimaa, kuten jokainen suomalainen hyvin tietää.
Tällä viikolla on ollut trendikästä liputtaa monikulttuurisuuden puolesta ja myös nostaa itsensä jalustalle suvaitsevaisuuden airueena. Toiset ovat nostaneet oman häntänsä todella näkyvästi ja toiset taas ovat todenneet, että arkipäivän käytännön teot monikulttuurisuuden puolesta puhuvat paljon enemmän kuin osallistuminen mielenosoitukseen (toim. huom. Valtava hatunnosto Flinkkilälle historiallisen kovasta suorituksesta). Mielenosoitus on toki hyvä tapa saada tärkeälle lisänäkyvyyttä mediassa ja sitä kautta jokin suurempi asennemuutos voi saada alkunsa tai ainakin hieman voimistua. Ehkä tämän viikon kohkauksen ansiosta Ypäjän Esson baarissa uskalletaan jatkossa pitää monikulttuurisuuden puolesta puheenvuoro, joka olisi muuten jäänyt pitämättä. Toivottavasti.
Ilman maahanmuuttajia söisimme edelleen kumisaappaat jalassa läskisoosia, kuuntelisimme Dannya ja Nokia valmistaisi yhä noita edellä mainittuja kumisaappaita. Maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa on siis kyse yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävästä asiasta. Näistä asioista olisi hienoa voida puhua ilman molempien ääripäiden ylilyöntejä. Monet ovat Immosen typerästä aivopierusta luonnollisesti eri mieltä kuin mies itse, mutta suvaitsevaisuutta on myös antaa muiden kertoa mielipiteensä. Mielenosoitukseen puhujaksi uskaltautuneelle persupoliitikolle buuaaminen oli harvinaisen nolo ylilyönti suvaitsevaisiksi itseään väittäviltä kansalaisilta syntyperään ja ihonväriin katsomatta. Se ei ollut suvaitsevaista, vaan ainoastaan noloa.
Monikulttuurisuuteen liittyvä keskustelu on jokseenkin hyödytöntä, jos se ei johda mihinkään muuhun kuin omahyväiseen tyrmistelyyn. Monikulttuurisuutta ei tueta unelmoimalla, päivittelemällä tai päätä aukomalla vaan rajoja aukomalla.
– Olli Muurainen
Toivottavasti jatkossa buuausten sijaan nähdään arjen tekoja.
Tämän kolumnin lyhennetty versio julkaistiin Tamperelainen-lehdessä tänään.
Englantilainen tuttavani ihmetteli jokunen vuosi sitten miksi suomalaiset eivät anna välitöntä palautetta, jos asiakaskokemuksessa on jotain pielessä. Ja melko usein on. Oli kyse sitten ravintolasta, rautakaupasta tai jäätelökioskista, on suomalainen pitänyt perinteisesti mielipiteensä omanaan tai korkeintaan puhissut huonosta tuotteesta tai palvelusta vain lähipiirilleen.
Sitten tuli some.
Sosiaalisessa mediassa on nykyisin helppo avautua kokemuksista julkisesti. Markkinoinin ikiaikaisen 3/11-säännön mukaan hyvä kokemus kerrotaan kolmelle ja huono yhdelletoista. Facebookin myötä suhde on nykyisin 3/110. Samalla välittömän palautteen antaminen on jäänyt liiaksi taka-alalle. Paras reklamaatio annetaan nimittäin somen sijaan heti, jolloin ongelma voidaan parhaassa tapauksessa korjata ja hyvittää heti.
Yrityksillä on monenlaisia tapoja reagoida saamiinsa reklamaatioihin. Oikein hoidettuna tilanne kääntyy myös somessa yritykselle positiiviseksi viestiksi, mutta väärin hoidettuna se voi maksaa yrityksen maineen kertaheitolla, jos kohu lähtee leviämään kaikelle kansalle.
Olin ennen 90-luvun alussa töissä vaasalaisen pizzakeisarin hotellissa, jossa jokainen valittaja sai 100 markan lahjakortin reklamaation aiheeseen katsomatta. Kampanja oli valtava menestys, eikä perusteettomia valituksia juuri tullut, koska jokainen valitus tutkittiin perinpohjin.
Suomalainen asiakas ansaitsee saada rahoilleen vastinetta, joten antakaa rohkeasti palautetta tuotteista, palveluista ja asiakaspalvelusta. Palaute on hyväksi kaikille, jos siihen suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella. Muistathan, että palautetta tulee antaa myös positiivisista asioista. Sellaisen viestin asiakaspalvelija nimittäin muistaa pitkään.
Hyvää kesää!
Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 24. kesäkuuta 2015.
Talon kuntotarkastus on erittäin tärkeä ja nykyisin jo lähes pakollinen toimenpide kiinteistöä ostettaessa. Raksystems on yksi kuntotarkastuksia ja kuntotarkastusraportteja tarjoava yritys, joka kannattaa kuitenkin ohittaa suosiolla, jos ostokohteesta haluaa rehellisen arvion. Sen tietää myös Tuomas Enbuske.
Suomalainen asiakas on yhä edelleen pohjimmiltaan luottavainen mitä tulee yrityksiin ja palveluntarjoajiin. Varsinkin asuntokaupassa luottamus on kaiken a ja o, sillä kyseessä on lähes poikkeuksetta ihmisen koko elämän suurin yksittäinen sijoitus. Siksi tässä kaupassa asiantuntijoina kuultavien tahojen tulee olla ehdottoman luotettavia ja puolueettomia työssään. Raksystemsin kohdalla näin ei kuitenkaan ikävä kyllä ole.
Olemme Suomen suurin kuntotarkastusyhtiö. Olemme tehneet yli 50 000 kuntotarkastusta ja -tutkimusta sekä suunnitelleet ja valvoneet satoja peruskorjaushankkeita. Tarjoamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme kiinteistöomaisuuden arvon säilymisen ja terveellisen elinympäristön. Toimimme aktiivisesti alan kehitystehtävissä kiinteistöjen ja kansallisomaisuutemme edunvalvojina.
– Raksystems verkkosivuillaan
Ilta-Sanomat uutisoi tänään kuinka käräjäoikeus määräsi purettavaksi Tuomas Enbusken tekemän talokaupan, jossa pariskunta oli tietoisesti myynyt Enbusken perheelle hometalon. Mies oli rakennusinsinööri ja vaimo tekniikan tohtori, joka työskenteli kosteusvaurioiden toteamiseen erikoistuneessa yhtiössä. Näin ollen heidän täytyi ammattitaitonsa perusteella olla tietoisia siitä, että heidän myymänsä talo oli homeessa. Yhteistyössä huijauksessa pariskunnan kanssa toimi Raksystems, jonka johtoa myyjäpariskunta henkilökohtaisesti tunsi.
Raksystemsin tarkastaja jätti raportistaan pois erittäin olennaisia kosteudenhallintaan liittyviä puutteita ja jopa hyvän rakennustavan vastaisia ratkaisuja, eikä tarkastaja ollut myöskään kirjannut raporttiin kodinhoitohuoneessa mittaamiaan kohonneita kosteusarvoja. Ei tarvitse olla rakennusinsinööri ymmärtääkseen, että huijauksesta oli sovittu kulissien takana. Käräjäoikeus määräsi kaupan purkamisen lisäksi myyjät maksamaan 181.000 euron korvaukset.
Kuntotarkastuksen tekeminen on jokaisessa talokaupassa ensiarvoisen tärkeää riippumatta siitä onko talo rakennettu vuosi tai sata vuotta sitten. Kuntotarkastus ei kuitenkaan ole minkään arvoinen, ellei sitä suorita luotettava ja rehellinen ammattilainen. Tässä esimerkkitapauksessa niin ei ollut, mutta onneksi ostajalla oli resursseja viedä tapaus tuomioistuimeen. Monella muulla ei ole. Siksi kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kuntotarkastajan valintaan ja välttää tällaisia huijareita. Yksittäistapaus nimittäin tuskin oli kyseessä. Mielestäni paras tapa on antaa sanan kiertää ja pyytää lähipiiriltä tai esimerkiksi Facebook-kavereilta suosituksia kuntotarkastajista, jotka on jo aiemmin todettu luotettaviksi ja huolellisiksi.
Suomalaiset saivat 2000-luvun alkupuolella kehua olevansa digitaalisen kehityksen vetureita koko maailmassa, kun internet levisi joka kylään ja kaupunkiin ja mobiilidata tuli kaikkien saataville. Sitten Suomi putosi kuitenkin kelkasta ja taantui tietotekniikan ja innovaatioiden apuluokkalaiseksi.
Nettinopeuksissa Suomi sijoittuu nykyisin kauas kärjestä, sillä Net Indexin maailmanlistalla olemme nyt sijalla 24. Meitä nopeammin surffaillaan esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Moldovassa ja Liettuassa. Trivago selvitti taannoin, että suomalaishotellien nettiyhteydet ovat yhtä surkealla tasolla.
Parhaillaan tuomioistuimessa käydään oikeutta TVkaista-palvelusta, joka on nerokas innovaatio. Palvelussa kuluttaja siirtää fyysisen digiboksinsa maksua vastaan verkkoon. TVkaistan perässä samanlaiset palvelut lanseerasivat myös esimerkiksi Elisa ja DNA. Nettidigiboksien suosion myötä tekijänoikeusjärjestöt ryhtyivät väittämään niitä laittomiksi, vaikka kyse on ainoastaan datan sijainnista.
Tuomioistuin päättää nyt saako kuluttaja tallentaa ohjelmansa verkkoon vai täytyyko bittien sijaita jatkossakin surisevassa laatikossa kotona. Toisin sanoen eletäänkö Suomessa 1990-lukua vai 2010-lukua.
Nettidigiboksi ei ole ainoa suomalainen innovaatio, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat halunneet rokottaa kuoliaaksi. Myös kirjojen vuokrauspalvelu Bookabooka joutui taannoin lopettamaan samasta syystä. Vastaavasta palvelusta tuli vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa miljardibisnes. Tietenkin.
Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia innovaatioita, joten nyt olisi aika ottaa pää pensaasta ja ottaa järki käteen. Se on nimittäin ollut jo pitkään hukassa.
Tämä kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 13.5.2015.
Somessa leviää Iltalehden artikkeli perheestä, jonka molemmat vanhemmat ovat työttömiä, eikä 2.277 euron tukiraha riitä perheen elämiseen. Monet ovat surkutelleet tilannetta, mutta vähintään yhtä suuri osa lukijoista on tyrmistynyt, koska vanhemmat eivät näytä haluavan lainkaan mukaan työelämään.
Perheen äiti jätti opiskelut perheenlisäyksen myötä, eikä hän ole jatkanut opintojaan, vaikka yhteiskunta tarjoaa siihen lukemattomia erilaisia mahdolisuuksia. Isä on sen sijaan tehnyt kahdessa vuodessa kokonaiset 20 työhakemusta. Vajaan yhden kuukaudessa! Samaan aikaan hänen alallaan on Suomessa huutava työvoimapula ja satoja ellei tuhansia avoimia työpaikkoja. Isä ei myöskään ottanut vastaan hänelle tarjottua työkokeilua kaupan kassalla. Tästä on vedetty ihan perustellusti johtopäätös, että isä ei yksinkertaisesti halua työelämään, vaan on tyytyväinen siihen, että yhteiskunta elättää hänen perheensä nyt ja tulevaisuudessa isän räkiessä kattoon kotona.
Suomessa jokainen työtä aidosti haluava työkykyinen saa työtä. Aina.
Monet suomalaiset työttömät elävät kuitenkin kuplassa, jossa halutaan suoraan unelmaduuniin, eivätkä niin sanotut paskaduunit ole kelvanneet enää aikoihin. Opiskelut jo taakseen jättäneet työttömät haluavat usein vain ja ainoastaan koulutustaan vastaavaa työtä – tietenkin huippupaikoilta ja huippupalkoilla. Jos ja kun unelmaduunia ei ole heti näköpiirissä, jättäydytään yhteiskunnan eläteiksi. Esimerkiksi siivoojat ovat yhä useammin ahkeria maahanmuuttajia sen sijaan, että suomalaiset hakisivat siivouksesta arvokasta työkokemusta. Rekrytoidessani annan suuren painoarvon, jos työnhakijan CV sisältää työkokemusta siivoojana. Se kertoo työnhakijan asenteen olevan kunnossa, ja asenne ratkaisee. Aina.
Suomessa väitetään olevan 355 000 työtöntä työnhakijaa. Ei ole. Työttömiä kylläkin, mutta ei työnhakijaa. Vain osa työttömistä hakee nimittäin työtä vakavissaan ja tavoitteenaan saada työpaikka. Yhteiskunnan tuet tekevät työllistymisestä aivan liian usein taloudellisesti huonon ratkaisun, sillä ilman työtäkin tilille napsahtaa veronmaksajien kukkaroista sievoinen summa rahaa kuukaudessa. Kotona lusmuileminen onkin monille taloudellisesti järkevä ratkaisu, koska sillä ”työllä” elää Suomessa nykyisin mukavasti. Sitä sanotaan politiikassa kannustinloukuksi. Vastikkeettomia tukia tulisi vähentää merkittävästi, sillä ne passivoivat ihmisiä aivan liikaa.
Aloitin itse työurani 14-vuotiaana lehtiä jakamalla ja työskentelemällä kaupan kassalla. Jokaisen työpaikkani olen saanut menemällä itse suoraan paikan päälle ja kysymällä töitä sekä ottamalla vastaan mitä tahansa työtä. Tällä asenteella kukaan ei jää Suomessa työttömäksi. 1990-luvun loppupuolella minä oli vajaan vuoden ajan työttömänä ja kortistossa, kunnes kyllästyin täyttämään työkkärilappuja ja päätin hankkia itselleni töitä. Se onnistui tutuksi tulleella taktiikalla. Väite työtehtävään ylikouluttautumisesta on mielestäni ainoastaan tekosyy, sillä kaupan kassalle ja siivoojaksi kelpaa vaikka professorin papereilla. Jos duuniin tarvitaan jonkinlainen kelpuutus, sen hankkiminen lienee läpihuutojuttu muutenkin jo kouluttautuneille ihmisille.
Yhteiskunnan täytyy tietenkin tukea hädänalaisia, mutta jatkuva laiskuuden palkitseminen on kestämätöntä. Toivottavasti seuraava hallitus tekee työn tekemisestä taas kannattavaa. Esimerkkitarinan perheellä olisi varaa lapsensa harrastuksiin, jos vanhemmat menisivät töihin.
