Julkaistu

Uimahalli Lempäälään? Vain toteutus puuttuu

Lempäälä tarvitsee uimahallin. Siitä ei ole epäilystäkään. Vietimme ennen vaaleja kollegani Totti Hämäläisen ja muutamien muiden ehdokkaiden kanssa päivän Lempäälän lukiossa, jossa tästäkin asiasta keskusteltiin paljon. Kävi ilmi, että koululaiset eivät käy nykyisin liikuntatunneilla uimassa tarpeeksi, koska Valkeakoskelle ja Tampereelle on liian kallista kuljettaa uimaan. Tätä asiaa tulen selvittämään tarkemmin, kunhan uusi valtuustokausi kunnolla alkaa. Uimahalli on uimataidon ja liikunnan osalta tärkeä investointi, sillä se pelastaa pitkällä tähtäimellä ennaltaehkäisevästi jopa ihmishenkiä.

Uimahallin tarpeellisuus ei siis liene kenellekään epäselvää, mutta se on todella kallis investointi ja kallista myös ylläpitää. Toistaiseksi se on Lempäälälle liian kallis. Kuinka moni olisi valmis nostamaan veroprosenttia saadakseen uimahallin? Ennen vaaleja kovin moni ei ollut. Siksi rahoituksen muut mahdollisuudet täytyy selvittää ennen projektin käynnistämistä. Yksi mahdollisuus olisi toteuttaa uimahalli yksityisen yrittäjän kanssa, mutta käsittääkseni sillä rintamalla ei ole ehdokkaita ollut ainakaan tungokseen saakka. Lempäälä-talo on toki sekin kallis investointi, mutta sen rakentamisesta on päätetty jo ennen meidän aikaamme. Minun mielestäni Lempäälä-talo on hyvä investointi, sillä se tulee valmistuttuaan palvelemaan suurta joukkoa kuntalaisia.

Lupasin itse ennen vaaleja, että alkavalla kaudella tullaan käynnistämään selvitys uimahallin paikasta, ja parhaassa tapauksessa projekti voisi saada suuremmankin alkusysäyksen. Varsinaisen rakentamisen aloittaminen seuraavan neljän vuoden aikana on kuitenkin nähdäkseni epätodennäköistä. Niin totesin myös ennen vaaleja. Projektin valmisteleminen voidaan kuitenkin saada käyntiin.

Ideaparkiin ryhdyttiin aikoinaan, noin 10 vuotta sitten, rakentamaan kunnallista uimahallia. Alkavalla kaudella täytyy selvittää mikä on Ideaparkiin jo rakennetun luolaston tilanne oikeasti, sillä tilanteesta on liikkeellä todella paljon erilaisia huhuja ja väitteitä. Osassa väitteitä on käsitykseni mukaan taustalla myös henkilökohtaisia seikkoja, jotka täytyy kyetä jättämään taakse näin suurista kuntalaisten asioista päätettäessä.

Jos uimahalli joskus tulisi Ideaparkiin, niin bussikuljetukset tuskin muodostuisivat ongelmaksi. Sen sijaan synergiaedut kauppakeskuksen ja sen muiden oheispalvelujen kanssa olisivat ilmeiset. Esimerkiksi Sääksjärvellä sijaitessaan uimahalli palvelisi hyvin myös Vuoreksen koululaisia ja Tampere luonnollisesti maksaisi siitä. Uimahallin sijainti voi toki olla myös joku aivan muukin, ja sitä täytyy ryhtyä alkavalla kaudella selvittämään. Nauhataajaman molemmissa päissä se olisi kuitenkin epäreilua toisia kohtaan, ja Ideapark sijaitsee melko keskellä.

Summa summarum: Lempäälän uimahalli on ollut toiveissa jo kymmeniä vuosia, ja nyt projekti on viimein aika nytkäyttää eteenpäin tavalla tai toisella. On tärkeää, että kuntalaiset ovat aktiivisia tässä keskustelussa ja kertovat ideoitaan ja ajatuksiaan sekä uimahallin paikasta että sen toteuttamisen malleista. Olemme nimittäin kaikki samassa veneessä. Ja tässä veneessä uimataito on elintärkeä.

Julkaistu

Onnea Tampere! Lauri Lyly teki sen mihin kukaan ei uskonut

Tunnustan. Kuullessani Demarien ja Lauri Lylyn kuntavaalien äänisaaliista Tampereella tuli mieleeni ensimmäisenä miten AY-jyrä voisi toimia vahvasti 2000-luvulla elävän, dynaamisen ja nopeasti kehittyvän kaupungin pormestarina. Uusi valtuustokausi alkaa vasta kesäkuussa, joten vielä nyt Lylyä ei ole nähty pormestarina, sillä nimitys tehdään vasta ensimmäisessä valtuuston kokouksessa. Silti Lyly on jo nyt onnistunut osoittamaan, että hänen työhistoriastaan johtuneet ennakkoluulot olivat vahvasti liioiteltuja. Nyt onkin hyvä syy onnitella sekä Lylyä että Tamperetta ja kaikkia tamperelaisia, sillä siellä on tehty viime päivinä poliittista historiaa.

Ennen vaaleja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti Lylyn neuvottelijan taitoja pidettiin isona plussana. Nyt Lyly on osoittanut olevansa ainakin neuvottelijana niin suvereeni, että hän onnistui taikomaan Tampereen kuntapolitiikasta opposition pois. Zimzalabim! Tamperelainen-lehdessä toimittaja Petteri Mäkinen kiteytti asian pyytämällä niitä lukijoita nostamaan kätensä, jotka uskoivat ennakkoon, että Tampereella sorvataan kaikkien ryhmien allekirjoittama poliittinen linjapaperi. Sen jälkeen Mäkinen pyysi ystävällisesti valehtelijoita laskemaan kätensä. Siinä oli tähän mennessä paras kiteytys jymy-yllätyksestä, joka Tampereella onnistuttiin nyt saavuttamaan.

Viime vuosikymmenten aikana Tampereella on onnistuttu tekemään paljon suuria päätöksiä, mutta yleensä vasta pitkäkestoisen ja värikkään poliittisen sirkustemppuilun jälkeen. Surullisenkuuluisia tuoreita esimerkkejä tästä ovat rantatunneli ja ratikka unohtamatta Särkänniemeä ja Tampere-taloa. Näistä ratikkapäätöksen väännöistä valtuustossa tehtiin jopa lyhytelokuva, jolle jo sadat tuhannet ihmiset ovat nauraneet verkossa. Tuollaiset tapaukset ovat jatkossa ehkä historiaa, sillä Tampereella keskitytään nyt todennäköisesti kehittämään kaupunkia yhdessä ja yhteen hiileen puhaltamalla yli puoluerajojen. Tampereen kokoisen kaupungin oppositioton valtuusto on tilanne, joka mahdollistaa nopean ja tehokkaan päätöksenteon kohti yhdessä sovittua maalia. Tuollaisesta tilanteesta jokainen kunta ja kaupunki voi olla avoimesti kateellinen.

Olen seurannut tamperelaista kuntapolitiikkaa melko läheltä jo lähes 20 vuoden ajan, mutta jatkossa tulen seuraamaan vieläkin suuremmalla mielenkiinnolla miten odottamaton neuvottelutulos näkyy käytännössä Tampereen päätöksenteossa. Jos ja kun kaikki puolueet toimivat saman pormestariohjelman mukaisesti, niin voisiko siitä muuta kuin hyvää seuratakaan? Potentiaalinen ongelma tosin voi konkretisoitua, jos rahat jostain syystä loppuvat ja jonkin ryhmän päätavoitteista joudutaan tinkimään. Silloin syntyy varmasti näyttävä show, jonka siivellä haetaan ehkä jopa irtopisteitä seuraaviin kuntavaaleihin. Toivottavasti neljä vuotta menee kuitenkin Tampereella ilman dramatiikkaa ja yhtä hienosti kuin neuvottelut näyttävät tähän mennessä menneen. Siten saadaan aikaan myös tuloksia.

Olin itse Lempäälän kuntavaaleissa vertauslukujen ykkönen, joten olen jatkossa päättämässä asioista Lempäälän valtuustossa. Täällä paikallisessa kuntapolitiikassa on puhallettu jo pitkään pääasiassa yhteen hiileen, mikä on tietenkin hyvä kuntalaisten kannalta. Lempäälän valtuustosta meni nyt uusiksi yli puolet, ja tällainen sukupolvenvaihdos tuo varmasti mukanaan raikkaita uusia ajatuksia ja näkemyksiä päätöksentekoon. Toivottavasti myös rohkeutta.

Tamperetta pidetään usein mörkönä sitä ympäröivissä naapurikunnissa, mutta minun mielestäni Tampereen kasvu ja menestyminen eivät ole missään nimessä lempääläisiltä pois, vaan päinvastoin. Suomea täytyy ajatella yhtenä kokonaisuutena, jossa Tampereen sen ympäryskuntien intressit ovat usein samansuuntaiset. Lempäälä ei siten kilpaile Tampereen kanssa, vaan ennemminkin Pirkanmaa kilpailee pääkaupunkiseudun kanssa. Kun Tampereen jo valmiiksi ylivertainen vetovoima kasvaa nyt mahdollisesti entisestään, niin Lempäälä saa ison naapurin menestyksestä kyllä oman osansa. Lempäälän sijainti Tampereen eteläpuolella Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -alueen paalupaikalla, eli Suomen kasvukäytävässä, on täydellinen kunnan tulevaisuutta ajatellen. Kun tuohon kokonaisuuteen lisätään päälle Lempäälän omat kehitystoimet kuntamme vetovoiman ja elinvoiman lisäämiseksi, niin meillä on varmasti edessämme upeat neljä vuotta.

Toivotan oppositiottomalle Tampereelle onnea ja menestystä. Ja tietenkin meille itsellemme siinä samalla.

Julkaistu

Poliisit vaativat oikeutta tuhota todisteita rikoksistaan

Yhdysvalloissa yhä useammissa kaupungeissa on otettu käyttöön niin sanotut haalarikamerat, jotka ovat vähentäneet merkittävästi kansalaisiin kohdistuneita poliisirikoksia. Suomessa haalarikameroita on testattu Helsingin poliisilaitoksella jo parin vuoden ajan hyvällä menestyksellä, ja tulevaisuudessa ne tulevat todennäköisesti käyttöön koko maassa. Se olisi odotettu askel kaikkien osapuolten oikeuksien turvaamiseksi. Poliisihallituksen asettama työryhmä esittääkin nyt, että haalarikamerat voitaisiin saada valtakunnalliseen käyttöön jo vuonna 2018.

Haalarikameroiden perusajatus on tallentaa kaikki tilanteet ja siten parantaa sekä poliisien että kansalaisten oikeusturvaa mahdollisissa riitatilanteissa. Videotallenne säilyy sovitun mukaisesti jopa 96 tuntia kuvaushetkestä, eli ennen katoamista se voidaan ottaa talteen mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Tällaisissa tapauksissa todisteena olisi viimein muutakin kuin pelkästään sana sanaa vastaan, jolloin tuomioistuin tai valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikkö voi itse vapaasti päättää minkä painoarvon se kullekin lausumalle tai haalarivideolle antaa. Tällaista järjestelmää sanotaan oikeusvaltioksi.

Matkaan on nyt kuitenkin tullut todella odottamaton mutka, sillä Suomen Poliisijärjestöjen liitto vaatii yllättäen poliiseille oikeutta poistaa haalarikameransa tallenteita silloin, kun poliisi itse on syyllistynyt rikokseen ja haalarikamera on tallentanut siitä todisteet. Vaatimusta perustellaan itsekriminointisuojalla, joka on toki merkittävä kansainväliseen lakiin perustuva ihmisoikeus, mutta jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä poliisien haalarikameroiden kanssa.

”Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edellyttää, että haalarikameroiden käytössä varmistetaan poliisin itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeuksien takaamaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan. SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård muistuttaa, että inhimillisiä virheitä sattuu kaikille. Käytännössä kysymys on siitä, että poliisit haluavat oikeuden poistaa haalarikameraan tallentuneen videokuvan ja äänen, jos niille on tallentunut poliisin itsensä tekemä virkavirhe.”
– Aamulehti 25.5.2017.

Mitä ihmettä minä juuri luin? Järjestöpäällikkö totesi, että ”Inhimillisiä virheitä sattuu kaikille.” Voivatko muutkin viranomaiset jatkossa perustella virkavirheitään inhimillisellä virheellä, joita sattuu kaikille?

Tunnen itsekriminointisuojaa koskevaa judiikkaa jossain määrin, eikä tämä nyt esitetty vaatimus mene sen piiriin. Ai miksikö ei? Koska aktiivinen videokamera on kiinteä ja pakollinen osa poliisin virka-asua, eikä virka-asuun sisältyvän laitteen automaattisesti tallentama materiaali ole poliisin itsensä kuvaamaa. Toisin sanoen poliisi ei omalla toiminnallaan edesauta syyllisyytensä selvittämistä, eli itsekriminointisuojan edellytykset eivät täyty. Olennaista tässä on määritelmä ”omalla toiminnallaan”. Koska poliisi ei itse kuvaa mitään, ei itsekriminointisuoja voi olla peruste vaatimukselle todisteiden tuhoamisesta.

Mikäli Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimus jostain syystä menisi läpi, niin samalla myös esimerkiksi rekkakuskien ajopiirturit kuuluisivat itsekriminointisuojan piiriin. Rekkakuskeille tulisi saada tuhota ajopiirturiensa tiedot, jos niille on tallentunut todisteita vaikkapa liian pitkistä työpäivistä.

Aamulehdessä Suomen Poliisijärjestöjen liitto perustelee vaatimustaan myös sillä, että poliisin partiokaveri todistaisi tapahtumista paremmin kuin poliisissa kiinni oleva videokamera.  On järjenvastaista, että poliiseja edustavan järjestön mukaan haalarikameran tallenne on käypä todiste silloin, kun poliisia vastaan rikotaan, mutta antaisi yhtäkkiä väärän kuvan tapahtumista silloin, kun poliisi itse syyllistyisi rikokseen. Tällaista näkemystä ei voi selittää millään argumenteilla.

Olen istunut neljän vuoden aikana satoja ja taas satoja tunteja lukemattomien eri poliisipartioiden kyydissä ympäri Suomea tehdessämme Poliisi-tv -ohjelman Poliisin matkassa -raportteja. Näillä reissuilla näimme lähes kaikki mahdolliset tilanteet, joita poliisin työssä tulee eteen. Silloin kun tilanne eskaloituu esimerkiksi ravintolan edustalla tai yksityisasunnon pimeässä pihassa, niin partiokaveri kykenee tekemään havaintoja toisen partiokaverin tekemisistä vain päällisin puolin. Siksi haalarikamera on kaikkien oikeusturvan välttämätön edellytys, mutta vain silloin, kun sen materiaalia ei pääse kukaan asianomainen peukaloimaan.

Eduskunta puukottaisi oikeusvaltiota jalkaan, jos se menisi suostumaan Suomen Poliisijärjestöjen liiton vaatimukseen haalarikameroiden tallentamien todistajien poistamisesta, koska pienikin sensuurin mahdollisuus sotii näiden kameroiden perustarkoitusta vastaan. Kaikki poliisin toimet tulee kuvata, ja mitään materiaalia ei tule voida poistaa päätetyn määräajan (24h/96h) sisällä. Poliisille ei voida myöntää oikeutta peitellä rikoksiaan, jos sellaisia tapahtuu.

Julkaistu

Ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia

Eräässä ruokatavarakaupassa kaupan nuori kassa kehotti vanhempaa naishenkilöä ottamaan seuraavalla kerralla oman kauppakassin, koska kauppa on päättänyt olla enää satsaamatta ympäristölle haitallisiin muovikasseihin. Hämmentyneenä vanha rouva selitti anteeksi pyydellen, ettei hänen nuoruudessaan ollut tietoakaan vihreästä ajattelutavasta. Kassa vastasi nenäkkäästi: ”Sehän meidän ongelmamme juuri on, kun te ette aikanaan välittäneet tarpeeksi ympäristöstä.”

Kyseinen vanhempi naishenkilö ajatteli kotimatkallaan, että oikeassahan se kaupan kassaneiti oli:

”Ei meidän aikanamme ollut vihreitä ajatuksia. Siihen aikaan me palautimme maitopullot, juomapullot ja olutpullot kauppaan, joka sitten lähetti ne meijeriin tai tehtaaseen pestäväksi ja steriloitavaksi ja täytettäväksi, jotta samoja pulloja voitiin käyttää yhä uudelleen. Niitä siis todella kierrätettiin. Mutta ei meillä mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Me kävelimme kerroksiin kaupoissa ja virastoissakin, koska joka paikassa ei ollut rullaportaita. Ostoksillekin menimme kävellen emmekä hypänneet autoon aina kun piti mennä parin korttelin päässä olevaan lähikauppaan. Mutta kassa oli ihan oikeassa, emme me mitään vihreitä ajatuksia miettineet.

Lasten vaipatkin siihen aikaan pestiin, koska ei ollut näitä kertakäyttöisiä. Pyykki kuivattiin narulla, eikä missään sähköllä toimivassa kuivaustornissa. Tuuli- ja aurinkovoima kuivasivat vaatteet ihan oikeasti. Lapset saivat vanhempien sisarustensa pieniksi jääneet vaatteet, eivät aina upouusia. Mutta eihän meillä silloin tosiaankaan ollut mitään vihreitä ajatuksia.

Siihen aikaan meillä oli vain yksi televisio tai radio, ei vastaanotinta joka huoneessa. Ja tv-ruutukin oli jokseenkin nenäliinan kokoinen, eikä täyttänyt koko olohuoneen seinää. Keittiössä tehtiin ruokaa, hämmennettiin ja sekoiteltiin käsin, koska ei ollut sähkökoneita apuna joka käänteessä. Kahvi keitettiin pannussa, eikä kahviautomaatissa.

Kun pakkasimme jotain herkästi särkyvää postipakettiin, käytimme vanhoja sanomalehtiä suojaamaan lähetystä, koska ei ollut styroksia tai kuplamuovia. Emmekä me ruohoakaan leikanneet bensiiniä polttavalla koneella. Meillä oli työnnettävä käsikäyttöinen ruohonleikkuri. Me pidimme lihaskuntoa yllä työnteolla, emmekä kuntosalin sähköisillä juoksumatoilla. Oikeassahan kassa siis oli, ei meidän päässämme mitään vihreitä ajatuksia silloin ollut.

Kun janotti joimme vettä kraanasta sen sijaan että olisimme joka kerta käyttäneet pullovettä. Täytimme täytekynät musteella, emmekä ostaneet heti uutta kynää, kun muste alkoi ehtyä. Ja vaihdoimme partahöylän terän heittämättä koko kapinetta roskiin, kun terä tylsyi. Siihen aikaan ihmiset käyttivät ratikkaa tai linja-autoa matkantekoon ja lapset menivät kouluun polkupyörillä tai jalan, eikä äidin tai isän tarvinnut hoidella heidän takiaan 24-tunnin taksipalvelua.

Kotona oli yksi pistorasia huonetta kohti, eikä kokonaista rivistöä jos vaikka minkälaisille elektronisille laitteille. Eikä tarvinnut käyttää mitään tietokoneohjattua vempainta, joka on yhteydessä tuhansien kilometrien päässä avaruudessa olevaan satelliittiin, jotta löytäisi lähimmän ruokapaikan.

Mutta eikö olekin surullista, kun nykynuoriso valittaa, miten tuhlaavaisia me olimme, kun meillä ei ennen vanhaan ollut näitä vihreitä ajatuksia?” pohti vanhempi rouvahenkilö ja käveli parin kilometrin kauppareissulta kotiinsa sen sijaan, että olisi ajanut kolme pysäkinväliä bussilla.

Verkossa kiertää parhaillaan yllä oleva osuva tarina vihreistä ajatuksista. Tarinan alkuperä ei ole tiedossa, ja se on julkaistu pikaisen googletuksen mukaan tällä vuosikymmenellä ainakin parikymmentä kertaa eri foorumeissa. Tarina voisi hyvin pitää paikkansa missä tahansa marketissa vaikkapa tänään.

Nykyiset mielestään vihreästi valveutuneet nuoret ja nuoret aikuiset kuvittelevat usein, että heidän elämänsä vihreät arvot olisivat jotenkin ainutlaatuisia, mutta todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Kukaan tuskin lähtee kiistämään, etteikö elämänmeno varsinkin teollisuudessa olisi ollut vuosikymmeniä sitten sellaista, että luonnosta ja vihreistä arvoista ei juuri välitetty. Tarinassa mainitut seikat olivat kuitenkin tavallisille ihmisille arkipäivää ilman, että niiden päälle piti väkisin lyödä vihreä leima.

Vihreää aatetta julistavat kuvittelevat usein virheellisesti, että ihmiset elävät 2010-luvulla jotenkin luontoystävällisemmin kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Realismi on nimittäin vain tiellä, kun aatetta oikein julistetaan. Tarinan mummo eli tilastojen mukaan omaa nuoruuttaan 1960 merkittävästi vihreämmin kuin häntä kritisoinut nuori kaupan kassaneiti. Kaikki ei siis ole niin mustavalkoista kuin aatteen palossa tulee usein kuviteltua.

Worldbank.org

Kaupan kassalla on toki yllä nähtävän tilaston perusteella perusteltu aihetta huoleen, koska ihmisten hiilijalanjälki on noussut 50 vuodessa lähes kaksinkertaiseksi. Vuoden 1960 kolmesta tonnista on noustu yli viiteen tonniin (5,002 tonnia vuonna 2012) per henkilö, ja se on todella huolestuttavaa. Maailmanlaajuiset taloustaantumat vuosina 1992 ja 2008 näyttävät molemmat tuoneen pudotusta kulutukseen ja sitä kautta päästöihin.

Öljykriisi vuonna 1973 toi tilaston perusteella päästöjen kasvuun positiivisen muutoksen, ja määrät pysyivät aisoissa aina 2000-luvun alkuun saakka. Vuonna 2002 tapahtui kuitenkin jotain mikä syöksi hiilidioksidipäästöt uudelleen rajuun kasvuun. Tuolloin tarinan mummon sijaan kerskakuluttajina olivat kuitenkin jo aivan muut ihmiset.

Suomessa on tehty paljon töitä sen eteen, että maailma saataisiin pelastettua, mutta ikävä kyllä meidän tekomme ovat samaa luokkaa kuin että vuotavaa soutuvenettä yritettäisiin tyhjentää vedestä lusikalla. Katseet kohdistuvat erityisesti Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joista varsinkaan ensin mainitun tilanne ei ole Trumpin valtakaudella kovin lohduttava luonnon kannalta. Siitä on kuitenkin turha syyttää vuosikymmeniä sitten nuoruuttaan eläneitä yksittäisiä kuluttajia.

Ei silloin ollut vihreitä ajatuksia.

Julkaistu

Lempäälän Jesse näyttää mallia koko Suomelle

Jokaisessa kunnassa tulee olla lapsille ja nuorille mielekästä tekemistä, joka saa heidät viihtymään kunnassa. Tällaista tekemistä järjestävät paitsi kunnat ja kaupungit myös monet yhdistykset ja urheiluseurat vapaaehtoisvoimin. Ajoittain joukosta nousee myös yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat päättäneet ryhtyä toimeen yhteisen hyvän eteen. Eräs heistä on lempääläinen Jesse Teräsahde.

Luin Facebookista Jessen perustamasta Skeittaa, älä kiusaa! -projektista ja sovin saman tien haastattelun aiheesta Staraan. Kävin tutustumassa toimintaan Lempoisten koululla, jossa Jessen mukana oli muitakin hyvää tekeviä ”karvanaamoja”, eli Mad Viking Finlandin herroja Hämeenlinnasta. Jesse kertoi projektinsa kantavien teemojen olevan skeittaaminen ja kiusaamisen kitkeminen.

Kiusaaminen on yhä edelleen ikävän yleinen ongelma niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Kiusaamista vastaan on taisteltu vuosien varrella monin tavoin, ja Jesse päätti ryhtyä toimeen skeittaamalla. Teräsahde näki taannoin yksinäisen pojan skeittaamassa ja päätti yhdistää harrastuksensa lasten ja nuorten auttamiseen. Skeittaa, älä kiusaa! -projektiin ilmoittautui yli 80 lasta ja nuorta, eli kiinnostus on ollut merkittävästi odotettua suurempaa. Sittemmin Jesse on tehnyt projektilleen myös esimerkiksi paitoja. Haastattelussa Jesse kertoo, että sama idea olisi helppo laajentaa mihin tahansa muuhun lajiin tai toimintaan. Tuosta ajatuksesta kannattaa ottaa koppi.

Tällainen kansalaistoiminta on äärimmäisen hyvä esimerkki siitä miten jokainen meistä voi omalla toiminnallaan aidosti vaikuttaa positiivisesti ympäröivään yhteiskuntaan. Nuorkauppakamareissa se on yksi kantavista teemoista, mutta hyvän tekemiseksi ei tarvitse olla mukana missään järjestössä. Yksi ajatus oikeassa paikassa voi johtaa tapahtumasarjaan, josta jopa kymmenet tai sadat ihmiset saavat paljon iloa elämäänsä. Jokainen pienikin positiivinen teko kiusaamisen vastustamiseksi vaikuttaa. Eiköhän oteta Jessestä mallia ja pannaan kaikenlaiselle kiusaamiselle nollatoleranssi.

Oletko sinä mukana?

Julkaistu

Suomi on digikauden innovaatioiden dinosaurus

Kirjoitin kaksi vuotta sitten 13.5.2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani ”Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi” siitä miten aivan liian monet suomalaiset päättäjät elävät edelleen harhaa, jossa he kuvittelevat ja vieläpä juhlapuheissaan väittävät Suomen olevan jotenkin erityinen digiaikakauden ja uusien liiketoimintojen mallimaa. Ikävä kyllä todellisuus ei aina vastaa juhlapuheita, ja tässä tapauksessa totuus on täysin päinvastainen. Suomen lainsäädäntö nimittäin torppaa kansainvälisten innovaatioiden tulemisen markkinoille, mutta sitä huolestuttavampaa on, että meidän oma lainsäädäntömme torppaa meillä Suomessa tehtävät innovaatiot.

Lähes jokaisen uuden kansainvälisen megahitin takana on paitsi digitalisaation hyödyntäminen myös perinteisten markkinoiden muokkaaminen uusiksi, eli ns. distruptiivisuus. Oli kyseessä sitten taksiliikenne (Uber), majoittaminen (Airbnb)  tai musiikin jakelu (Spotify). Meillä Suomessa esimerkiksi peliosaaminen on maailman huippuluokkaa. Meillä on pelien lisäksi kehitetty monia aidosti mullistavia verkkopalveluja, jotka olisivat olleet maailmanluokan hittejä, ellei kivikaudella oleva lainsäädäntömme olisi osalta torpannut niitä – varsinkin tekijänoikeuksien osalta. Tästä syystä on tragikoomista edes juhlapuheissa peräänkuuluttaa ja ylistää suomalaisia innovaatioita niin kauan kuin rajusti jälkeenjäänyt lainsäädäntömme torppaa uusia innovaatioita yksi toisensa jälkeen. Ja lahjoittaa ideat ja palvelut muihin maihin hyödynnettäviksi.

Monet erityisesti Yhdysvalloissa läpi lyöneet digipalvelut ovat toki sielläkin joko rikkoneet lakeja tai ainakin venyttäneet lakien rajoja, kunnes kasvaneen suosion myötä lakeja on ollut lopulta pakko muuttaa vastaamaan kehitystä. Suomessa vastaava ei ole mahdollista, koska by-the-book on meillä uskonto. Tuomioistuimet ehtivät Suomessa torpata rajoja rikkovat, mullistavat ja distruptiiviset innovaatiot jo kauan ennen kuin ne saavat edes marginaalisen mahdollisuuden kansainvälistyä ja saada sitä kautta oikeutuksen.

Vuoden 2015 kolumnissani nostin esiin case-esimerkkeinä varsinkin kirjojen vuokrauspalvelu BookaBookan sekä TVkaistan, joka oli toimivuudeltaan aivan ylivoimainen digiboksi netissä. Valovuosia edellä kaikkia muita alan toimijoita niin Suomessa kuin ulkomailla. Jälkimmäisen oikeustapauksen jälkimainingit lyövät yhä edelleen, sillä syy tähän kirjoitukseen on Elisa Viihteeseen liittyvä erikoistilanne.

Suomen kivikaudella olevan lainsäädännön takia palvelun asiakkaat eivät nimittäin saa vuonna 2017 vapaasti käyttää Elisan verkkoon ulkoistamaansa omaa digiboksiaan, vaan sieltä pyyhitään yli kaksi vuotta vanhat tallenteet. Suomessa on siis mahdollista, että internet on edelleen tekijänoikeuksien iso paha susi, eikä arkipäiväinen palvelualusta siinä missä telkkarin vieressä oleva harmaa muovilaatikko. Siksi meillä on turha puhua uusien innovaatioiden kehittämisestä. Siksi.

Mistä tilanne sitten johtuu? Suurin yksittäinen syy on päättäjien korkea ikä ja siitä johtuva täydellinen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys siitä mitä koko internet tarkoittaa ja mitä se mahdollistaa sekä pelossa kaikkea uutta ja uudenlaista kohtaan. Tietämättömyydestä ja pelosta johtuvan muutosvastarinnan takia lainsää ei uskalleta reagoida tarpeeksi nopeasti jos lainkaan. Siksi Suomi on jäänyt digikauden dinosaurukseksi. Päättäjien sukupolvenvaihdos olisi nyt enemmän kuin paikallaan.

Arkadianmäki, nyt viimein järki käteen ja pää pois kivikaudelta.

Julkaistu

Hyvästi työpaikat – muutosvastarinta on turhaa

Totesin pari vuotta sitten, että Suomesta ja kaikista muista länsimaista tulee katoamaan digitalisaation ja robotisaation myötä 30 prosenttia kaikista työpaikoista, koska jokainen automatisoitavissa oleva työpaikka annetaan jatkossa koneille (mm. Tamperelainen-lehti 28.10.2015) Pari vuotta sitten tuo väite oli vielä melko radikaali, ja monet vanhemman polven ihmiset hymähtelivät sille selvästi ärtyneesti, sillä he pitivät sitä arroganttina provosointina. Reaktiot olivat täsmälleen samat 2000-luvun alussa, kun kerroin media-alan päättäjille internetin mullistavan koko alan.

Kirjoituksen juttukuvassa nähdään 1950-luvun auto, jonka kuvasin taannoin Kuuban Havannassa. Noiden autojen korjaajilla riittää työtä vielä pitkään, sillä yli 60 vuotta vanhoista autoista ei juuri teknologiaa tai tekoälyä löydy.

Viimeksi kuluneen parin vuoden aikana olen kuitenkin muuttanut mieltäni työpaikkoihin liittyvästä väitteestä, sillä arvioni näyttää osuneen selvästi harhaan. Kehitys on ollut selvästi nopeampaa kuin itse uskalsin odottaa. Katoavien työpaikkojen määrä tulee nimittäin olemaan edellä mainittujen syiden vuoksi tuo mainittu 30 prosenttia, mutta toinen kehitysaskel tulee viemään lisäksi toiset 20 prosenttia. Näkemykseni mukaan Suomesta katoaa pitkällä tähtäimellä puolet nykyisistä työpaikoista. Uusia toki tulee tilalle, mutta ne korvaavat vain murto-osa katoavista.

Jälkimmäiset 20 prosenttia Suomen työpaikoista vievä kehitysaskel on tekoäly. Kaksi vuotta sitten en itsekään osannut odottaa miten nopeasti alalla edettäisiin, sillä kehitysnopeus on vain kiihtynyt kiihtymistään. Teslan perustaja Elon Musk ystävineen ei ole turhaan maalaillut kauhukuvia siitä, että ihmisen ei pitäisi antaa koneiden muuttua meitä fiksummiksi ennen kuin osaamme varmasti hallita niitä. Koneiden oppiessa opettamaan itseään ihminen jää jalkoihin. Laitetaan kuitenkin tämä sinänsä relevantti spekulaatio vielä syrjään ja otetaan vilkaisu Suomen työmarkkinoihin tulevaisuudessa.

Suomessa on ollut jo pitkään vallalla kahtiajako, jossa olemme jakautuneet hyvin eri mieltä tulevaisuudesta oleviin ryhmiin. Vedän ryhmien rajan tarkoituksella ja hieman provosoiden 50 ikävuoteen sekä aikaansa seuraaviin ja seuraamattomiin ihmisiin. Poikkeukset tietenkin vahvistavat tämän.

Aivan samanlainen kahtiajako oli nähtävissä myös 2000-luvun alussa, kun internet alkoi tehdä tuloaan ryminällä. Vanhoissa mediataloissa reliikkijohtajat eivät kyenneet näkemään, että internet muuttaisi koko bisneksen. Vasta vuonna 2009 alkoi kuulua ensimmäisiä hätähuutoja siitä kuinka ”median murros yllätti”, ja sittemmin sama virsi jatkui vuodesta toiseen. Tämä tapahtui vain siksi, että johtajilla ei ollut kykyä nähdä ajoissa alan tulevaisuutta ja jo käynnissä ollutta kehitystä. Tilanne on nyt vuonna 2017 täsmälleen sama työmarkkinoiden kanssa. Tulossa on nyt vähintään yhtä suuri muutos kuin aikoinaan teollistumisen myötä, ellei jopa suurempi.

Ammattiyhdistysten päättäjät eivät kykene hahmottamaan mitä on tulossa, ja siksi ne eivät halua ajatella skenaarioita  siitä mitä kehitys tulee tekemään työmarkkinoille. Nyt käynnissä oleva kehitys on vanhan koulukunnan ja muutosvastarinnan ihmisille punainen vaate alalla kuin alalla. Tuo vaate on tullut ja tulee jatkossakin todella kalliiksi, sillä vain aikaansa seuraavat voivat hyötyä kehityksestä. Kahvipöytäkeskusteluissa kuulee usein todettavan, että esimerkiksi palvelutoimintoja ei voida ulkoistaa roboteille, ja että siksi asiakapalvelu tulee olemaan ihmisten hoidettavana hamaan tulevaisuuteen. Nyt seuraa juonipaljastus: Ei tule olemaan.

Tekoäly tulee sadan prosentin todennäköisyydellä syrjäyttämään asiakaspalvelun varsinkin kaikkein helpoimmissa tehtävissä, mutta ajan kanssa algoritmit tulevat haastamaan ihmisen myös vaikeammissa tehtävissä. Kun asiakaspalvelua hoitavalla koneella on saatavissa kaikki maailman vapaa data, niin ihmisellä on vaikea yrittää kilpailla sen kanssa. Hymy ei välttämättä riitä, kun asiakas haluaa vastauksia. Vielä vuonna 2017 saamme toki olla melko rauhallisin mielin, kunhan vain olemme hyvissä ajoin tietoisia siitä mikä meitä tulevaisuudessa odottaa. Todellinen show alkaa nimittäin sinä päivänä, kun tekoäly nousee samalle tasolle ihmisen kanssa, eli ihminen ja kone saavuttavat singulariteetin. Siihen ei välttämättä mene enää kovin pitkään.

Tuhannet suomalaiset käyttävät jo nyt päivittäin tekoälyä huomaamatta sitä ehkä itsekään. Tänäänkin tuhannet suomalaiset ja kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat keskustelleet esimerkiksi Applen Sirin tai Amazonin Echon kanssa ja kyselleet siltä vaikkapa säästä, kalenterimerkinnöistä, elokuvateatterin näytösajoista tai työmatkan ruuhkista. Siri ja Echo ovat juuri niitä aihioita, jotka kehittyvät jatkossa ihmisten henkilökohtaiseksi avustajaksi. Jo tänä päivänä tekoäly toimii myös tutkijoiden assistenttina (Iris AI) ja jatkossa se tulee tekemään tieteellistä tutkimusta itsenäisesti ilman ihmisen apua. Jo tänä päivänä tekoäly kirjoittaa kokonaisia uutisartikkeleita esimerkiksi Yleisradion uutisiin täysin ilman ihmistä. Tekoäly on tällä hetkellä lapsen tasolla, mutta se kehittyy aikuisen ihmisen tasolle nopeammin kuin lapsi kasvaa aikuiseksi.

Suomi tulee viimeistään 10 vuoden kuluttua tilanteeseen, jossa henkilökohtaiset tietokoneemme ottavat meidän puolestamme yhteyden asiakaspalvelun tietokoneisiin, ja ne yhdessä ratkaisevat arkipäivän ongelmiamme oli kyse sitten operaattorin asiakaspalvelusta, pizzatilauksesta tai robottiauton kutsumisesta kotiovelle paikasta toiseen liikkumista varten. Silloin monien suomalaisten työntekijöiden tehtävä on enää valvoa, että koneet suorittavat työnsä hyvin. Esimerkiksi kauppojen kassahenkilöstön voisi vaihtaa jo tänä vuonna koneisiin. Äskettäin esiteltiin nimittäin teknologia, jossa asiakas kävelee kauppaan, ottaa hyllyistä haluamansa ja kävelee ulos kaupasta. Maksu veloitetaan automaattisesti, eikä kassoja enää tarvita.

Mitkä alat tulevat sitten pitämään työpaikkansa vuosikymmeniä? Tähän kysymykseen olemme yrittäneet keksiä jo pitkään vastausta sitä kuitenkaan löytämättä. Ihminen haluaa jatkossakin olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa, joten muille ihmisille käsillä tehtävät työt lienevät kaikkein pitkäikäisimpiä. Koneiden on lisäksi vaikea oppia tunteita ja small talkia, joten ainakin kahvilat, parturit, hierojat ja kosmetologit lienevät melko varmoja tulevaisuuden työpaikkoja. Samoin koulujen opettajat sekä koneiden kanssa työtä tekevä IT-ala, vaikka koodaus tullaan myös vääjäämättä automatisoimaan.

Kehitystä ei voi hidastaa eikä estää. Siksi en suosittele omalle jälkikasvulleni kouluttautumista katoaville aloille. Niitä ovat muun muassa kaikenlaiset liukuhihnatyöt, kuljettajat niin busseissa kuin takseissakin, asiakaspalvelu puhelimessa ja esimerkiksi kassahenkilökunta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vaikka tulevaisuus on koneiden, ja maailma muuttuu siihen suuntaan vääjäämättä, niin yhdessä päivässä muutos ei tule tapahtumaan. Jokaisen tulisi kuitenkin tiedostaa käynnissä oleva muutos ja sen suunta sekä varautua tulevaan. Yrittäjien ja yritysjohtajien tulee sen sijaan seurata kehitystä paljon tavallisia kansalaisia tarkemmin, ettei kehitys yllätä heitä ja heidän yrityksiään yhtä nolosti kuin internetin nousu yllätti media-alan. Älkää antako teknologian kehityksen yllättää housut kintuissa.

Lopuksi haluan todeta, että monien suomalaislehtien artikkelit itse ohjautuvista autoista vuoteen 2030 mennessä ovat satua. Täydellisen autonomisia itse ohjautuvia henkilöautoja on liikkunut Suomen kaduilla jo vuoden 2017 alusta saakka, mutta ominaisuus odottaa vielä käyttöönottoa. Uudet Teslat pitävät nimittäin jo tänä päivänä sisällään teknologian, jota monissa lehtijutuissa kuvataan virheellisesti ”2030-luvun teknologiaksi”. Tuon teknologian avulla Tesla osaa jo nyt ajaa itse itsensä yksinään koko matkan vaikkapa Helsingistä Ivaloon. Vuosi 2030 tuli siis jo 2017. Melkoinen aikakone.

Julkaistu

Vaalien vaiettu työkalupakki

Vuosikymmen kaksi sitten kaikki oli hyvin. Julkinen sektori porskutti eteenpäin ja veronmaksajia sekä työpaikkoja oli riittämiin. Kunta pyöritti paikallistaloutta rajatussa kehässään. Ei ollut globaalia kilpailua, ja johtaminen oli nykyistä yksinkertaisempaa tai suoraviivaisempaa. Kustannusten osoittaminen oli selkeämpää, ja kilpailu veronmaksajista käytiin piirikunnallisissa.

Sitten kaikki muuttui.

Ennen niin seesteinen kuntatalous alkoikin muistuttaa selviytymistaistelua. Yhtäkkiä kunta olikin vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Globaali kehitys alkoi muuttaa lopullisesti työelämää, työtehtäviä ja ihmisten arkea. Piirikunnalliset saivat jäädä, kun yllättäen kilpailtiin jo paljon laajemmissa ympyröissä. Työpaikat vähenivät ja väestö alkoi ikääntyä. Valtio reagoi muuttuneeseen tilanteeseen vähentämällä kuntien rahoitusosuuksia.

Rahat siis hupenivat, eikä kankea julkinen sektori kyennyt pysymään muutoksen perässä. Samalla kuviteltiin, että entisenlaista julkista organisaatiota tarvittiin edelleen luomaan hyvinvointia. Kalliiksi tulee edelleen. Ei uskallettu myöntää ääneen, että entinen aika ei koskaan palaa, ja että muutoksen vauhti ei nykyisestä ainakaan hidastu. Hupeneva kassa tarkoittaa väistämättä kurjuutta, jos kunnalla ei ole halua ja kykyä uudistua.

Ovatko avaimet kunnan menestykseen siis elinvoimaisuus ja vetovoima? Eivät, sillä pelkät hienot vaalilauseet eivät riitä. Kuntapäättäjälle on jatkossa keskeistä tunnistaa kuntien muuttuva rooli, jonka avulla korusanat muuttuvat konkretiaksi. Kunta tai mikä tahansa muu julkisen sektorin toimija ei ole enää passiivinen palvelujen tyrkyttäjä, vaan niiden tilaaja ja ostaja. Aiemmin kunta tuotti kaiken itse, mutta nyt ja tulevaisuudessa menestys riippuu siitä, kuinka hyvin poliitikot ymmärtävät uuden roolinsa ostajana ja sopimusten halllitsijoina.

Uusi hankintalaki antaa uusia mahdollisuuksia hyödyntää markkinoiden innovatiivisia ratkaisuja. Mikäli poliitikot pelkäävät verojen karkaavan yritysten mukana ulkomaille, voivat he katsoa peiliin. Poliitikoilla on valta ottaa ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyä toteuttamaan kunnassaan strategisesti järkevää kilpailuttamista ja sopimushallintaa. Uskomme siihen, että kilpailutuksessa yritykset kykenevät täydentämään kunnan omaa palvelutuotantoa tarjoamalla siihen laadukkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja.

Kuntapäättäjien täytyy lopettaa valittaminen ja mahdollistaa virkamiehille hyvän ja asiantuntevan ostamisen edellytykset. Kuntien on nykyisessä tilanteessa panostettava erityisesti hankintaosaamisensa lisäämiseen. Me allekirjoittaneet haluamme olla mukana tukemassa tätä ajattelutapaa. Hyvinvointi syntyy tekemällä asioita uudella tavalla ja uusilla keinoilla, ei menneisyyteen tarrautuen. Kilpailuttamisen taito tuntuu olevan kuntavaalien vaiettu työkalupakki.

Markus Koskinen, kuntavaaliehdokas Tampere
Jocka Träskbäck, kuntavaaliehdokas Lempäälä
Harri Jaskari, kansanedustaja

Julkaistu

Suur-Tampere ei synny yhdistämällä

”Vähemmän kuntaliitoksia, enemmän kuntien välistä yhteistyötä.” Tampereen Technopolisissa maanantaina järjestetyssä kuntarajat ylittäneessä kuntavaalipaneelissa keskusteltiin Tampereen kaupunkiseudun tulevaisuudesta ja Suur-Tampereesta. Panelisteista ainoastaan Tampereen Jouni Markkanen kannatti ympäristökuntien yhdistämistä Tampereeseen, kun Lempäälän Jocka Träskbäck ja Ylöjärven Peer Haataja peräänkuuluttivat muita toimenpiteitä kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseksi.

Paneelin vetäjä Harri Airaksinen pyysi ehdokkailta konkreettisia esityksiä, joita myös saatiin. Kaikki kolme panelistia kannattivat esimerkiksi nykyistä tiiviimpää yhteistyötä lukio-opetuksessa.

– Toisen asteen koulutuksen, yritysten ja yhteisöjen yhteistyö on asia, johon esimerkiksi Ylöjärvellä on paljon annettavaa. Yhteisten resurssien ja yhteisen tekemisen pohtiminen yli kuntarajojen on järkevää. Ilman sitä ajaudutaan samaan kuin sotessa, jossa valta lipuu maakunnalle, Haataja totesi.

– Kuntarajat ylittävää yhteistyötä voidaan tehdä Tampereen kanssa tai ilman sitä vain kehyskuntien kesken. Kunnat voivat saavuttaa yhteistyöllä merkittäviä säästöjä ja synergiaetuja, koska niillä on mahdollisuus esimerkiksi ostaa yhdessä palveluja yksityisiltä, Träskbäck jatkoi.

Eräänä poliittiset- ja kuntarajat ylittävänä mahdollisuutena nähtiin digitalisaatio, jonka mahdollisuuksia ei ole vieläkään täysin ymmärretty kuntatasolla.

– Valtakunnan tasolla on jo paljon tehty, ja olen itse ollut siinä mukana. Osittain ongelmana on päättäjien korkea ikä. Kuntapäättäjät eivät aina ymmärrä, että meillä on nyt uusi sukupolvi, joka on tottunut hoitamaan kaikki asiansa sähköisesti, Markkanen muistutti.

Paikallinen identiteetti antaa ihmisille yhteenkuuluvuuden tunteen, jota ei pidä väheksyä tehtäessä tulevia ratkaisuja kunnissa ja maakunnassa. Myös kuntien sisällä makrotason alueellinen yhteenkuuluvuus on tärkeä osatekijä.

– Ylöjärvi on yli 60 kilometriä pitkä kaupunki, eikä kunnan sisälläkään viljakkalaiset ja kurulaiset aina miellä itseään ylöjärveläisiksi. Meidän pitää pohtia jopa kaupunginosaneuvostoja, sillä paikalliset asiat ovat asukkaille tärkeitä. Laajemmassa kuvassa esimerkiksi kuntien yhteinen kaavoitus voisi antaa vauhtia ja voimaa, Haataja totesi.

Kuntavaalipaneelissa nousivat esiin myös maakuntavaalit, joissa ratkaistaan tähän saakka kuntavaaleissa tärkeät paikalliset sosiaali- ja terveysasiat. Monet kuntavaaliehdokkaat käyttävät kuitenkin samoja seikkoja edelleen keihäänkärkenä vaalikampanjoissaan.

Julkaistu

Nuorten ääni kuuluviin! Politiikan tori tänään Lempäälän lukiossa

Vietin tänään päivän Lempäälän lukion järjestämässä Politiikan tori -tilaisuudessa, jossa olivat Kokoomuksen ehdokkaista myös Totti Hämäläinen, Johanna Lundán ja Janni Huura. Olimme päättäneet järjestää lukiolaisille Leijonan kita -tyylisen ideointi- ja sparraustilaisuuden, jossa Lempäälän kunnalle etsittiin nuoria kiinnostavia ja heidän tarpeisiinsa vastaavia kehitysideoita.

Tilaisuus oli erittäin onnistunut, sillä meillä oli mukana yhteensä 12 oppilasryhmää, joista jokainen keksi kehitysidean ja kehitti sitä eteenpäin yhdessä meidän sparraajien kanssa. Samalla saimme erittäin tärkeää tietoa siitä mitä juuri Lempäälässä tarvitaan, jotta nuoret viihtyisivät entistä paremmin omassa kunnassaan eikä aina tarvitsisi lähteä esimerkiksi Tampereelle. Ideoita tuli yhtä monta kuin oli ryhmiäkin, ja parhaat ideat viemme seuraavaksi Lempäälän Kokoomuksen pöytään mahdollisia jatkotoimia varten. Monet ideoista sopiva hyvin yksiin omien vaaliteemojeni ja tavoitteideni kanssa. Niihin voit tutustua osoitteessa www.jocka.fi.

Lukion tokaluokkalaisten toiveissa oli odotetusti varsinkin ajanviettoon ja harrastuksiin liittyviä ideoita, kuten monitoimihalli, uimahalli, nuorisokahvila ja nuorisotilat. Valtaosaan ideoista kaavailtiin myös omat rahoitusmallit, joten pelkästään kunnan budjetin varaan uudistusten toteutusta ei yksinomaan laskettu. Esimerkiksi kunnan ja yksityisen toimijan kanssa yhteistyössä toteutettavaan uimahalliin riittäisivät perustoiminnot ilman porealtaita ja höyrysaunoja. Käyntimaksujen lisäksi tuloja saataisiin samassa yhteydessä sijaitsevista pienyrityksistä, kuten urheiluhierojasta, myymälästä ja parturista. Sijainniksi esitettiin joko Ideaparkin jo aloitettua luolastoa tai vaihtoehtoisesti kuntakeskusta.

Itse innostuin erityisesti erään ryhmän Vaihmalan Hovin liepeille ideoimasta Flow Park -kiipeilypuistosta, jonka radat ylittäisivät veden ja jonka yhteydessä olisi tilaisuuksia varten myös kokoustila, ruokailutila, saunat ja suihkut. Laadukas catering tulisi aivan naapurista Vaihmalan Hovista. Tällaiselle liikunnalliselle ajanvietteelle olisi varmasti tilausta myös yritysmaailmassa ja esimerkiksi synttärijuhlissa. Kilpailua hieman vastaavan Tampereen Flow Parkin kanssa ehkäistäisiin erilaisella radalla ja muutaman euron edullisemmalla lipulla. Aktiivisimmille harrastajille olisi myynnissä edullisia kausikortteja.

Kaksi ryhmää ehdotti Lempäälään festareita. Toinen ryhmistä ideoi LemFest-tapahtuman, joka järjestettäisiin Lempoisten urheilukentällä kesällä kaikenikäisille. Koko perheen tapahtumassa esiintyisi aamupäivällä lasten suosikkeja, iltapäivällä ohjelmassa olisi räppiä ja konemusiikkia ja illalla aikuisten musiikkia. Valtaosa esiintyjistä tietenkin maan A-sarjan tähtiä. Ohjelmassa olisi lisäksi esimerkiksi standupia ja alueella paikallisten yrittäjien kojumyyntiä.

Uutta yläastetta lukiolaiset kaavailivat nykyisen ala-asteen yhteyteen, jotta kahden koulun synergiaedut olisivat mahdollisimman suuret esimerkiksi liikuntatilojen osalta. Myös esimerkiksi keittiö voisi palvella molempia kouluja samanaikaisesti. Nuorisokahviloissa ja nuorisotiloissa voisi kokoontua turvallisesti ja järjestää vaikkapa bileitä tai bändikeikkoja. Nuoret olisivat myös itse siellä esimerkiksi kesätöissä.

Erään ryhmän ehdottamalle elokuvateatterille olisi Lempäälässä niin ikään aitoa tarvetta. Sen tulisi olla kuitenkin oikean kokoinen, jotta käyttöaste saataisiin korkeaksi. Lempäälän kouluilla on nykyisin elokuvanäytöksiä, mutta en lainkaan ihmettele, miksi nuoret eivät halua lähteä romanttisille elokuvatreffeille kouluun… Muiden ehdotusten joukossa oli muun muassa uusi kauppa Hauralaan, koska nykyisellään kauppaan on liian pitkä matka. Lisäksi ehdotettiin uutta kännykkäsovellusta, jossa bussit näkyisivät nykyistä luotettavammin. Kaikki hyviä ja kehityskelpoisia ideoita.

Kiitos Lempäälän lukiolaiset!