Julkaistu

Saara Aalto ja myöhäisherännäisyys

Viime päivinä olen törmännyt lukuisia kertoja kirjoituksiin, joiden mukaan suomalaisten pitäisi jostain syystä hävetä sitä, että Saara Aalto ei noussut supertähdeksi jo yrittäessään tehdä uraa kotimaassaan vuosikausien ajan. Saaran faniksi ryhtymistä vasta X Factor -menestyksen myötä pidetään monien mielestä jotenkin nolona. Varsinkin näin X Factorin finaalipäivänä näitä kirjoituksia tuntuu olevan Facebook pullollaan. Asiasta on kirjoitettu sosiaalisen median lisäksi myös kolumneja, joten tilanne selvästi kalvaa monia.

Olen itse seurannut Saaran uraa työkseni Staran päätoimittajana vuodesta 2012 saakka ja ihastellut julkisesti esimerkiksi hänen taannoista Kiinan valloitustaan. Varsinainen fani minusta tuli kuitenkin vasta X Factorin huumaavan upeiden esitysten myötä. Olenko minä siksi huonompi Saaran fani kuin joku muu? Mielestäni en ole. On nimittäin hipsterimäistä ajatella, että jotain artistia pitäisi seurata hänen ensimmäisestä demostaan (kärjistys) saakka voidakseen fanittaa häntä katu-uskottavammin. Jokainen ihminen saa täysin vapaasti itse päättää koska ja millä perusteilla jotain artistia ryhtyy fanittamaan. Ei fanitusta kukaan muu voi määritellä, saati väittää myöhäisherännäistä fanitusta noloksi tai tuntea siitä jopa myötähäpeää.

Artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii.

Saara Aalto ei lyönyt itseään läpi Suomessa, mutta ei se ollut suomalaisten tai Saaran syytä. Hänen materiaalinsa nyt ei vaan sattunut olemaan sopivaa menestyäkseen Suomessa. Chisu mokasi taannoin haukkuessaan suomalaisten musiikkimaun, kun hänen uusi musiikkinsa ei noussutkaan listoille. Saara ei alentunut tuollaiseen, vaan jatkoi omaa puurtamistaan vuosien ajan. Se on minusta hatunnoston paikka, sillä hän jaksoi uskoa unelmaansa ja etsi uusia keinoja toteuttaa itseään levyttämällä mm. kiinaksi Kiinassa. Jo se osoitti, että kyseessä on ainutlaatuinen lahjakkuus. Suurilla lahjakkuuksilla on taipumus nousta tähdeksi, ja mutkat matkan varrella tuovat usein vain lisää intohimoa ja halua menestyä.

Saara Aaltoa hänen laulu-uransa aivan alusta saakka fanittaneita ihmisiä on olemassa arviolta parikymmentä, ja he ovat luonnollisesti vain hänen perhettään ja lapsuuden ystäviään. Kuulutko sinä tuohon Saaraa alusta saakka fanittaneiden katu-uskottavaan joukkoon? Tuskin, mutta ei sinun tarvitsekaan, koska Saaraa ja kaikkia muitakin artisteja saa fanittaa juuri silloin kun se itselle sopii ja silloin kun artisti tuntuu itsestä hyvältä. Saara on jo nyt yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista poptähdistä maailmalla, ja hän on uskomattomalla lahjakkuudellaan ja kovalla työllään ansainnut jokaisen fanin riippumatta siitä koska fanitus on alkanut.

Go Saara, Go!

PS: Staran haastattelussa vuonna 2012 Saara iloitsi siitä, ettei hän voittanut The Voice of Finlandia, koska kakkossija oli hänelle parempi kuin voitto. Tänään voi mahdollisesti käydä samoin, mutta Saara on jo nyt joka tapauksessa voittaja riippumatta X Factorin tämän illan superfinaalin sijoituksesta. Suomella on uusi supertähti, jota jokainen saa fanittaa vapaasti.

Julkaistu

Lapset ravintolassa – uhka vai mahdollisuus?

Lapset ravintolassa. Tästä on riittänyt tänään somekeskustelua. Minusta ravintola saa valita vapaasti asiakkaansa ja olla ottamassa lapsia asiakkaaksi niin halutessaan, ja myös tällaisen ravintolan asiakkailla on niin ikään oikeus ruokailla rauhassa ilman huutavia ja jaloissa ryntäileviä lapsia saati ilman kakkavaippojen vaihtamista naapuripöydässä.

Päätös olla ottamatta lapsia asiakkaaksi ei koskaan ole lasten vika, vaan ainoastaan lasten vanhempien syytä. Sellaisten, jotka eivät ole opettaneet lapsille käytöstapoja ja jotka eivät osaa pitää jälkikasvuaan kurissa ja nuhteessa ravintolassa. Kyse on siis loppujen lopuksi kasvatuksesta. Liian usein näkee vanhempia tai äitejä, jotka purjehtivat rattaineen sisään ja päästävät juoksuikäiset riiviöt terrorisoimaan koko ravintolaa välittämättä lainkaan siitä mitä häiriötä pinkovat ja huutavat tenavat aiheuttavat muille asiakkaille.

Käymme 1- ja 4-vuotiaiden lastemme kanssa ravintoloissa syömässä todennäköisesti keskimääräistä useammin. Esimerkiksi viime viikonloppuna kolme kertaa yhden vuorokauden aikana. Tulevana viikonloppuna todennäköisesti kaksi tai kolme kertaa. Minusta lapset tulee ottaa mukaan syömään ravintolaan siinä missä aikuisetkin, ja lasten kanssa on mukava käydä eri ravintoloissa.

Se kuitenkin edellyttää aina vanhemmilta, että ravintolassa olemisen pelisäännöt tehdään lapsille selväksi alusta saakka. Mitä enemmän ravintolassa käydään sitä paremmin lapset käyttäytyvät. Tosin vain, jos vanhemmat kiinnittävät aidosti huomiota siihen miten lapset käyttäytyvät ja opastavat (kiristys, uhkaus ja lahjonta) aktiivisesti oikeanlaiseen käytökseen.

Tässäkin pätee vanha sääntö siitä, että pieni joukko vanhempia pilaa muidenkin lapsiperheiden maineen. Lapsen huono käytös ei nimittäin ole koskaan lapsen syytä, vaan siitä ovat vastuussa ainostaan lapsen ravintolaan tuoneet aikuiset. Sellaiset vanhemmat, jotka astelevat sisään ravintolaan takki auki ja antavat kullannuppujensa riehua vapaasti mihinkään puuttumatta.

Kaikkein eniten muiden muroihin kusevat perheaktivistit, jotka julistavat ”Meillä on oikeus olla täällä”, mutta samalla antavat omien lastensa riehua ravintolassa kuin kotonaan. En minäkään halua nähdä huonoa käytöstä minkään ikäisiltä, olin sitten syömässä omien lasten kanssa tai bisneslounaalla. Käytöstavoilla on merkitystä ikään katsomatta.

Julkaistu

Laput pois silmiltä, poképelkurit!

Ihmisellä on luontainen taipumus vähätellä asioita, joita se ei ymmärrä. Tämä vanha totuus on noussut taas ajankohtaiseksi Pokemon Go -pelistä syntyneen ilmiön myötä. Moni aikuinen pitää Pokémon-villitystä typeränä, vaikka eivät ole sitä edes kokeilleet. Peli on tehnyt sen mitä maailmalla on yritetty turhaan viimeiset 30 vuotta. Se on saanut kymmenet miljoonat ihmiset pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan. Samaan ei ole kyennyt yksikään digiajan keksintö.

Kirjoitin blogissani juuri ennen pelin Suomen julkaisua siitä miten peli tulee muuttamaan maailmaa nopeammin kuin mikään muu keksintö koskaan ennnen koko maailmanhistoriassa. Nyt kirjoituksesta on kulunut 10 päivää. Tuona aikana Suomi ja koko muu maailma on tosiaan muuttunut – ja mielestäni merkittävästi parempaan suuntaan. Maailmaan on nimittäin syntynyt täysin uusi pelikulttuuri, joka on saanut lapset, nuoret ja aikuiset ulos neljän seinän sisältä ja suuntaamaan kaduille ja puistoihin liikkumaan yhdessä ja erikseen. Valtaosa pelaajista on viime päivinä liikkunut ulkona enemmän kuin koko elämänsä aikana.

Facebook-kaverini ovat kertoneet muun muassa kuinka 14-vuotias poika ryhtyi ajamaan polkupyörällä kymmeniä kilometrejä päivittäin, kuinka kuusivuotias vei perheensä 10 kilometrin kävelylenkille, kuinka alakouluikäiset lapset vaativat vanhempiaan kävelylle useasti päivässä ja kuinka lapset ovat tutustuneet pelin myötä omaan asuinympäristöönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tammerfesteillä näin eilen useita perheitä, jotka liikkuivat kaupungin keskustassa pelihahmoja etsien ja hauskaa näytti olevan.

Nämä ovat vain pieniä otteita siitä mitä yksi kännykkäsovellus on saanut aikaan parissa viikossa. Eilen kirjoitin Facebookissa tapauksesta, jossa arviolta kuusivuotias poika oli isänsä kanssa ulkona kävelyllä tihkusateesta huolimatta. Poika seurasi kännykästä tarkkaan minne heidän täytyy mennä ja isä käveli pojan vieressä jutustellen niitä näitä. Olisivatko he lähteneet kävelylle ilman tätä peliä?

Joku Pokemonia sydämensä pohjasta inhoava aikuinen voisi nyt kertoa mitä väärää on siinä, että vanhemmat ja lapset on saatu viimeinkin liikkumaan yhdessä ja että lapset tuntevat ylpeyttä voidessaan opastaa vanhempiaan pelimaailmassa kaupungin kaduilla. Voiko tosiaan olla jotain väärää siinä, että lapset on saatu ensimmäistä kertaa 30 vuoteen pois pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan?

Kännykkä kädessä ei tee kävelylenkeistä ja perheen yhteisestä ajasta automaattisesti huonoa, koska elämme 2000-lukua ja mobiililaitteet kuuluvat nykyisin olennaisena osana meidän jokaisen elämään. Takavuosina oikeaksi ja hyödylliseksi liikunnaksi miellettiin lähinnä vain juoksu, pesäpallo ja murtomaahiihto. Liikunta ei tuolloin ollut kunnon liikuntaa, ellei hiki virrannut ja vitutuskäyrä noussut. Valtaosa Pokemonia kritisoivista näyttää elävän yhä tuolla henkisellä 1980-luvulla, jossa voidaan vielä määritellä mikä on oikeaa liikuntaa ja mikä väärää liikuntaa. Aivan kuin toisissa lajeissa tapahtuva liikkuminen olisi jotenkin toisarvoista kuin toisissa. Olen itse aina kuvitellut, että ihmiselle on lajista riippumatta hyväksi, että rasva palaa ja kunto nousee.

Pokemon Go -pelin huuma hiipuu kyllä aikanaan, mutta silloin on jo markkinoilla useita uusia lisätyn todellisuuden hittipelejä. Tällä ilmiöllä on näin ollen suurempi positiivinen vaikutus kansanterveyteen kuin yksikään nykyinen kriitikko osaa edes kuvitella. Suurempi kuin millään muulla digiajan keksinnöllä. Lähitulevaisuudessa joku asiantuntija saa toivottavasti laskettua keskiarvon siitä miten paljon Suomen veronmaksajat hyötyvät Pokemon-liikunnan myötä syntyvistä terveydenhuollon säästöistä.

Osa peliä kritisoivista perustelee näkemystään sillä, että joku pelaaja on ollut jäädä auton alle ja kuinka pelaajat eivät katso kaduilla eteensä. Huono käytös liikenteessä ei koskaan johdu pelistä, vaan aina yksilöstä. Takavuosina samanlainen äänekäs keskustelu käytiin myös korvalappustereoista, joiden kieltämistä vaadittiin liikenneturvallisuuden perusteella.

Sitten kriitikot avasivat silmänsä ja katsoivat peiliin.

Julkaistu

Digimaailma muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan

JULKAISTU 14.7.2016 / Elämme vuonna 2016 ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanteessa, jossa on syytä heittää romukoppaan kaikki mitä olemme tienneet kehityksestä ja sen nopeudesta. Mooren laki on toiminut tähän saakka kuin kello, mutta nyt sekin on jäämässä jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan. Historia ei ole aiemminkaan ollut tae tulevasta, mutta nyt kaikki siihen liittyvät rajoittuneisuudet on syytä unohtaa, jos haluaa pysyä kärryillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.

Maailma ei nimittäin ainoastaan voi muuttua, vaan konkreettisesti muuttuu nopeammin kuin kukaan on aiemmin osannut edes hurjimmissa päiväunissaan kuvitella. Edes tulevaisuudentutkijat eivät ole koskaan ennustaneet näin nopeaa muutosta tapahtuvaksi.

Tasan viikko sitten sitten 7.7.2016 koko maailmassa vain harvat ihmiset olivat kuulleet lisätystä todellisuudesta, sillä se oli teknologiahenkisten knoppisana, jolla pyrittiin lähinnä pätemään kampaviineripalavereissa. Tavalliset ihmiset eivät olleet koskaan kuulleet koko termiä tai eivät olleet sitä ainakaan ymmärtäneet. Tasan viikko sitten tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa, kun Pokemon Go julkaistiin ja maailma muuttui viikossa enemmän kuin viimeksi kuluneessa vuodessa. Vain hetki ennen tämän tekstin kirjoittamista uutisoitiin, että Android-laitteissa (graafi) Pokemon Go on ohittanut päivittäisessä käyttäjämäärässä Twitterin, Snapchatin ja Google Mapsin.

YHDESSÄ VIIKOSSA!!!!

Lisätty todellisuus iskeytyi nyt tosielämään kertalaakista ja näyttävästi sekä nopeammin kuin mikään uusi teknologia, peli tai sovellus koskaan aiemmin. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa kulkevat lisätyn todellisuuden parissa mobiililaitteet käsissään pitkin katuja pelaamassa maailman suurinta peliä, josta juuri kukaan ei ollut viikko sitten kuullutkaan.

Yhdysvalloissa on raportoitu teinien odottamattomasta käytöksestä, kun he ovat yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia liikkuneet tuntikausien ajan ulkoilmassa kipeyttäen samalla tottumattomat jalkansa. Nuoria sohvaperunoita on yritetty saada jo vuosikymmenien ajan kaikin keinoin pois pelikonsolien ääreltä ja ulos harrastamaan. Nyt se onnistui muutamassa päivässä. Se on vain silmänräpäys historiassa, mutta tuossa ajassa teinit ympäri maailmaa saatiin kertaheitolla liikkumaan ulkona. Hittipelin kansanterveydellinen vaikutus on jo nyt todella merkittävä kaikkialla maailmassa.

Pokemon Go ja sen pelimaailma ovat päätyneet viikon sisään myös Suomessa jo kaksi kertaa television pääuutisiin, vaikka peliä ei ole vielä edes julkaistu Suomessa. Pelin vaikutukset näkyvät positiivisesti tosielämässä monin eri tavoin. Esimerkiksi Gigantti tiedotti tänään, että kännyköiden virtalähteet on viety käsistä Pokemon Go -pelaajien tarpeisiin. Niiden myynti on räjähtänyt VIIKOSSA peräti 700 prosentin kasvuun jo yksin Gigantissa, ja kun päälle tulevat vielä Verkkokauppa.comit ja muut vähittäismyyjät, niin pelimaailman mullistus näkyy konkreettisesti myös paikallisessa liiketoiminnassa. Eikä peliä tosiaan ole vielä edes julkaistu Suomessa.

Kuvitelkaa miten käy, kun peli julkaistaan maailmanlaajuisesti.

Nintendon markkina-arvo on tätä kirjoitettaessa kasvanut hittipelin ansiosta viikossa uskomattomat 12 miljardia dollaria, eikä osakekurssin nousulla ole rajaa. Pelkkä arvonnousu on yli kaksi kertaa enemmän kuin Microsoft maksoi taannoin Nokian matkapuhelimista. Nokian puhelinbisnestä rakennettiin 1980-luvulta saakka ja siihen panostettiin miljardeja euroja ja tuhansia vuosia miestyötunteja. Pokemonin tuotantokustannukset olivat tuosta todennäköisesti korkeintaan promillen luokkaa.

Vuonna 2005 erään sittemmin jo lopetetun nuorten aikakauslehden päätoimittaja totesi paneelikeskustelussa, ettei internet ole uhka painetulle lehdelle. Vuonna 2012 toimitusjohtaja Heikki Rotko julisti haastattelussa Maikkarin ”potkivan Netflixiä munille”. Yksikään isoista media-alan yhtiöistä ei 2000-luvun alussa ymmärtänyt internetin merkitystä media-alalle, ja niistä jokainen sai sittemmin toistella YT-neuvottelujen yhteydessä mantraa ”median murroksen yllättävyydestä”. Samalla pienet ja aikaansa seuraavat toimijat kaappaavat markkinoita hitailta jäteiltä. Terveen kehityksen ylenkatsomisella ei ole koskaan menestytty. Vastaavia esimerkkejä riittää nimittäin jokaiselta toimialalta.

Aikansa seuraaminen ja sen vaikutusten arviointi tulisi kuulua jokaisen toimitusjohtajan päätehtäviin, sillä ilman oikeanlaisia kiikareita yritys kuin yritys jämähtää paikoilleen edellä mainituin tuloksin. Jonkun täytyy ottaa vastuu kiikareista ja niiden käytöstä. Aikansa seuraaminen vaikeutuu koko ajan, kun muutosvauhti vain kasvaa päivä päivältä. Ehkä juuri siksi aivan liian moni johtaja kulkee nykyisin tietoisesti laput silmillään, koska eivät itse enää ymmärrä kehitystä eivätkä tiedä miten kehitys tulisi adaptoida omaan liiketoimintaan. Silloin on aika luovuttaa kapula nuoremmille.

Piti Pokemon Go -pelistä tai ei, niin sen valtaisa menestys on osoittanut, että teknologia ja kehityksen nopeus eivät tule enää koskaan olemaan entisellään. Kaikki tähänastiset oletukset uusien teknologioiden ja sovellusten läpimurron nopeudesta täytyy heittää roskakoriin, sillä viimeisen viikon aikana maailma on muuttunut pysyvästi. Parissa kuukaudessa se tulee muuttumaan vielä merkittävästi enemmän. Seuraava mullistus voi vallata maailman viikon sijaan jo parissa päivässä.

Pitäkää mielenne avoimina kehitykselle ja varokaa Pokemon-pelaajia liikenteessä.

Julkaistu

Huonoa musiikkia vai huonoja kuulijoita?

Musiikki ja musiikkimaku on jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia, ja omiin mieltymyksiin vaikuttaa mittaamattoman moni asia ihmisen koko elämässä. Siksi artisti ei koskaan saisi lähteä julkisesti kritisoimaan kansalaisten musiikkimakua, sillä vääjäämättä kritiikki osuu myös omiin faneihin. Lukemattomia hittejä takonut Chisu kritisoi kuitenkin tänään Ilta-Sanomissa nykyisiä listahittejä kovin sanoin.

Sävelletty musa on tällä hetkellä hakusessa. Tällä hetkellä biiseissä mennään aika lailla tuotanto edellä – nyt kikkaillaan enemmän erilaisilla soundeilla. Kuuntelin just pari päivää sitten Spotifyn top-50 -listan ja musta tuntui ehkä seitsemännen biisin aikana siltä, että jos joku laulaa vielä kännäämisestä ja bailaamisesta, niin mä kuolen. Tämä on tosi jännää aikaa, koska oman sukupolveni – ja niin voi jo sanoa – musantekijät alkavat olla aika hädässä. Että voiko tässä enää säveltää mitään, vai pitääkö vaan kikkailla samplejen kanssa?
– Chisu Ilta-Sanomissa 12.7.2016

Tällaisia avautumisia on kautta aikojen totuttu näkemään pääasiassa uransa ehtoopuolelle olevilta artisteilta, joiden tuorein levy on flopannut ja jotka eivät ole enää halunneet tai kyenneet seuraamaan koko ajan muuttuvia hittikaavoja. Keikkakalenteri ei ole ehkä enää täyttynyt kulta-aikojen tahtiin ja festarivetoja ei ole tullut odotetusti. Yleensä tätä kritiikkiä on kuultu lähinnä ikääntyneiltä iskelmätähdiltä. Viime päivinä vuorossa ovat kuitenkin olleet myös pitkän linjan hittiartistit Chisu ja Michael Monroe.

Molemmat artistit ovat tehneet ja tekevät edelleen hienoa musiikkia. Chisulla on alla pitkä ja upea hittiputki, jollaisesta valtaosa artisteista saa vain unelmoida. Nyt kun hittikaava on vaihteeksi hieman hakusessa, niin pitkän linjan artistin tulisi joko muuttua rohkeasti trendien mukana Jari Sillanpään ja Kaija Koon tavoin tai sitten pitää sama tuttu linja ja uskoa ihmisten vielä löytävän hänen materiaalinsa.

Nykyisin Spotifyn, YouTuben ja vastaavien ansiosta tarpeeksi hyvä musiikki nousee aina listoille, sillä radioiden musiikkipäälliköt eivät enää sanele yksin mitä suomalaiset kuuntelevat. Sen tietävät ne suomalaiset hittiartistit, joiden jättisuosio on noussut yksinomaan keikoilta ja verkosta kokonaan ilman radiosoittoa. Jos oma musiikki ei näy listoilla laajasta fanipohjasta huolimatta, niin ehkä vika on musiikissa.

Musiikki on taidelaji, jossa ei ole olemassa hyvää eikä huonoa. On vain musiikkia ja ihmisten subjektiivisia mielipiteitä musiikista – samoin kuin esimerkiksi kuvataiteessa. Joku pitää spermaa tehosekoittimessa hyvänä taiteena ja toinen taas ei. Von Hertzenin levytetyt bänditreenit ovat musiikkia siinä missä nykyiset jättihititkin.

Suuri yleisö äänestää vapaasti jaloillaan mitä on milloinkin listoilla, eli mikä on kulloinkin tilastollisesti hyvää musiikkia. Nykyisin soundikikkailu ja suorabiittinen EDM ovat listoilla Se Juttu, kuten Chisu aivan oikein kertoo. Tekeekö silti musiikista paskaa se, että kappale ei ole niin sanotusti ”sävelletty oikeasti”? Ei tee. Joskus vain käy niin, että artisti ei ole itse hetkeen löytänyt uusia hittejä, ja peilikuvan sijaan tilanteesta on helpompi syyttää yleisön musiikkimakua.

Ja sitähän Chisu tässä syyttää. Yleisöä.

Julkaistu

Postia Teneriffalle

Teneriffan Playa de las Americas, syys-lokakuussa 1999. Astelin aikaisin aamulla sisään työpaikalleni Fritidsresorin toimistolle, kun kohdepäällikkö ojensi minulle Suomesta saapuneen postilähetyksen. Kyseessä oli 15 x 15 -senttinen kova pahvikuori. Tunnistin heti, että kyseessä oli CD-levyn postituskuori, mutta ihmettelin miksi ihmeessä se oli lähetetty minulle Teneriffalle saakka.

Avasin kuoren ja sisällä oli sinikantinen CD-promosingle ja sen mukana A4-paperiarkille tussilla kirjoitettu viesti Jaakko JS16 Salovaaralta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.

”Tsekkaa Jocka tää. Tästä tulee kova. T:JS16”

Fritidsresorin ja Hassen toimistolla ei ollut CD-soitinta, joten panin levyn laukkuuni ja suuntasin hotellipäivystyksille. Sen jälkeen vein bussillisen turisteja lentokentälle ja paluumatkalla hain saman verran turisteja kentältä hotelleille. Pääsin asunnollemme vasta alkuillasta, jolloin iskin levyn juuri ostamaani kannettavaan soittimeen. Tuolloin jo yhdeksän vuotta DJ-töitä tehneenä ymmärsin heti ensisekunneista, että nyt on kyseessä joku hieman tavallista erikoisempi ralli.

Tunnustan, että en syttynyt kappaleeseen heti ensikuulemalta, koska tyylilaji oli jotain niin selkeästi uutta ja ihmeellistä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi kuitenkin tarttua kuin purkka tukkaan ja ymmärsin, että kyseessä oli mahdollisesti jotain todella suurta ja aivan uutta konemusiikin kentällä. Minulla ei kuitenkaan voinut olla mitään aavistusta siitä millainen superhitti kyseessä olikaan.

Tramps-klubi 17.4.2016
Tramps-klubi 17.4.2016

Samana iltana otimme matkaoppaiden kanssa hieman punssia ja suuntasimme joukolla Den Glade Vikingin drinkkien kautta tuttuun tapaan Playa de las Americasin yökerhoihin. Otin saamani promolevyn mukaan varmuuden vuoksi, jos joku DJ sen vaikka haluaisi soittaa. Jostain kumman syystä eksyimme normaalista poiketen brittien kantapaikkana tunnetulle ja tässä kuvassa nähtävälle Tramps-klubille. Siellä DJ veivasi yleensä pääasiassa tiukkaa technoa ja muuta konemusiikkia, ja ykköshitti oli juuri tuolloin Alice Deejayn Better Off Alone.

Vein saamani promosinglen DJ:lle, joka suostui ihme kyllä kuuntelemaan siitä pienen otteen. Ilmeisesti hänellä oli hittikorvaa, sillä lyhyen kuuntelun jälkeen mies uskalsi panna biisin soimaan kuulematta sitä koskaan aiemmin. Kuten odotettua, jengi ei syttynyt uuteen ja hieman poikkeavaan biisiin kovinkaan hyvin ja tanssilattialta väheni hieman väkeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kyseessä olisi ollut vikatikki tai merkki huonosta biisistä. Sama ilmiö nähdään nimittäin jokaisen kappaleen ensisoitolla. DJ kuitenkin syttyi ja kysyi innoissaan mikä tuollainen biisi oikein mahtaa oikein olla.

Kerroin sen olevan Daruden Sandstorm.

Tuo Trampsin ilta oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun Sandstorm on koskaan soinut Espanjassa. Se oli todennäköisesti myös ensimmäisiä kertoja, kun Sandstorm soi klubeilla Suomen ulkopuolella. Sittemmin sama ralli on soinut ”jokusen” kerran ja muodostunut Suomen kaikkien aikojen menestyneimmäksi kappaleeksi sekä yhdeksi maailmanhistorian suosituimmista kappaleista. Tuo historiallinen promolevy on edelleen mukana ysärin levypakissani. Pitänee kehystää se Jaakon viestin kanssa seinälle. Historian havinaan. Good old times.

Tämä tarina muistui elävästi mieleeni, kun kävimme viime viikonloppuna tsekkaamassa vanhat mestat Teneriffalla. Tramps on näemmä edelleen olemassa, mutta tuskin siellä kukaan tietää mitä historiallista klubilla tapahtui tuona iltana syys-lokakuussa 1999. Sandstorm siellä soi takuuvarmasti edelleen.

Julkaistu

Case Axl Smith: Some-tuomioistuin jakaa jälleen oikeutta

Olin pari päivää pois Suomesta ja somen perusteella maan ykkösuutinen on omia panojaan omassa kodissaan kuvannut julkkisjuontaja. Tuomas Enbuske kirjoittaa vieläpä ”seksuaalirikoksista”, vaikka todellinen rikosnimike on käsittääkseni salakatselu. Korjatkaa jos olen väärässä. Samaan aikaan somekansa vaatii ehdotonta vankeustuomiota ja huutaa viranomaisia sekä suurin piirtein Hannu Karpoa apuun.

Suomessa rikollinen saa yleensä asianmukaisen tuomion, jos hänet todetaan tuomioistuimessa syylliseksi. Vasta tuomioistuin päättää onko rikosta tapahtunut ja jos niin millainen rikos. Siihen saakka voimassa on syyttömyysolettama, joka ei tietenkään ole mukava asia, koska siksi somekansan ei pitäisi ennen tuomioistuimen päätöstä huutaa barrikadeilla maksimituomiota ja julistaa millainen ihmishirviö on kyseessä. Törkeimmissä viesteissä ja kommenteissa juontajan salakuvausta on verrattu jopa raiskaukseen. Somesta löytyy parhaillaan valtava määrä viestejä, jotka täyttävät sekä törkeän kunnianloukkauksen että laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Onko kukaan paheksunut noita laittomuuksia?

Aikanaan tuomio tulee tai ei tule, mutta asia ei ole somekansan käsissä. Salainen videokamera yöpöydällä ei tietenkään ole kodin valvomista. Intiimejä puuhia ei tietenkään saa kuvata edes omassa kodissaan silloin, kun mukana on toinen kuvaamisesta täysin tietämätön osapuoli. Äänitys voi sekin mennä tulkinnasta riippuen samaan sarjaan. Oli syyllistynyt rikokseen tai ei, niin kyseinen juontaja on nyt saanut paskaa niskaansa paljon enemmän kuin mitä suomalainen tuomioistuin koskaan voi hänelle tämän maan rikoslain perusteella langettaa.

Suomen rikoslaissa maksimituomio salakatselusta on yksi vuosi vankeutta. Se on kuitenkin pelkkää silmänlumetta, sillä lähes poikkeuksetta salakatselusta on tuomittu pelkkiä sakkorangaistuksia. Somekansa on kuitenkin oman elinkautisen tuomionsa jo julistanut, vaikka poliisi on hädin tuskin aloittanut asian tutkinnan. Vastaavia tapauksia paljastuu Suomessa vuosittain lukemattomia, ja muut tekijät saavat mahdollisesta rikoksestaan vain lain ja tuomioistuimen määrittämän rangaistuksen. He eivät saa median ja somekansan antamaa kovennettua tuomiota, joka voi olla jopa julkisen uran elinkautinen tuomio. Tämän tapauksen juontaja saa kyllä tuomionsa, jos hänet katsotaan tuomioistuimessa syylliseksi. Siihen saakka maltin tulisi olla valttia niin somessa kuin medioissakin.

Julkaistu

Ihmiskunnan suurin puhallus käynnissä?

JULKAISTU 1.2.2016: Kaikille lienee selvää, että Fortumin sähköverkkojen myynti Carunan sijoittajille oli karmaiseva virhe. Se oli toki monilla tiedossa jo kolme vuotta sitten, kun asiaa vasta suunniteltiin. Suomalaiset maksavat nyt tästä tempusta kovan hinnan monin eri tavoin, kuten esimerkiksi hintojen räjähdysmäisenä nousuna ja verotulojen katoamisena maailman ääriin. Kukaan ei voi kiistää, etteikö sähköverkkojen monopolin myynti olisi ollut valtava virhe, kuten oli myös sähköyhtiöille määritelty velvoite siirtää sähköjohdot maahan.

Carunan kauppa on nyt kuitenkin jäämässä sivuosaan, jos vireillä oleva ihmiskunnan suurin puhallus, TTIP-sopimus, toteutuu esitetyssä muodossa. Sopimuksen toteutuminen voidaan kuitenkin vielä estää, ja siihen tuleekin pyrkiä kaikin keinoin. Jos Suomi ja muut EU-maat menevät vapaakaupan hurmoksessaan hyväksymään sopimukseen sisältyvän investointisuojan, ovat Carunan hinnankorotukset sen tuomiin ongelmiin verrattuna kuin pieru Saharassa.

Monet ovat varsinkin some-keskusteluissa väittäneet, että TTIP-sopimuksesta ei olisi mitään todellista vaaraa, ja että kyseessä olisi Suomelle ja Yhdysvalloille win-win-tilanne. Asioita tarkemmin seuranneet kuitenkin tietävät miten asia todellisuudessa on. TTIP-sopimus ja sitä vastaavat (mm. CETA) ovat saattaneet lukuisia maita vakaviin ongelmiin, kun valta on siirtynyt demokraattisesti valituilta parlamenteilta monikansallisten yritysten lakimiehille, jotka panevat isotkin maat polvilleen miljardivaatimuksillaan. Syynä tähän on sopimuksiin sisältyvä investointisuoja ja sen välimiesmenettely. Suomi olisi tuossa pelissä vain lypsylehmä ja pelinappula, jota ohjaavat Yhdysvalloissa istuvat yhdysvaltalaiset lakimiehet. Toisin sanoen jatkossa oikeudenmukaisuuden määrittelisivät Suomen ja muiden EU-maiden omien oikeuslaitosten sijaan ulkomaiset jättiyritykset. Se pitää estää.

PUHDAS VESI JULISTETTAVA IHMISOIKEUDEKSI

Suomella on eräs tähtitieteellisen arvokas omaisuus, jota aniharvalla maalla koko maailmassa on. Se on vesi. Puhdas vesi on Suomen ehdottomasti ja ylivoimaisesti merkittävin kansallisomaisuus. Se tulee olemaan tulevaisuudessa arvokkaampaa kuin öljy, joten Suomen maaperässä ja järvissä odottaa jopa satojen miljardien eurojen arvoinen omaisuus. Maailman arvokkain luonnonvara kiinnostaa monikansallisia yrityksiä siinä missä maaperämme arvometallit, joita Suomi lahjoittaa parhaillaan ulkomaalaisille yhtiöille miljardeilla euroilla vuosittain, koska kivikaudelle jämähtänyt kaivoslakimme sen mahdollistaa. Suomesta viedään vuosittain miljardien eurojen mineraalit, mutta tuhottu luonto jää tietenkin meille siivottavaksi. Esimerkiksi malmien arvosta jää Suomeen nykyisin alle kolme prosenttia. Nykyinen kaivoslaki on siis yksi suuri farssi ja se pitää saada uudistettua ennen CETA-sopimuksen voimaantuloa.

Palataan vielä TTIP-sopimukseen. Mikäli se hyväksytään, voi Suomi sanoa hyvästit maamme ylivoimaisesti arvokkaimmalle luonnonvaralle, sillä puhdas vesi tulee pala palalta siirtymään Nestlen ja muiden monikansallisten jättiyritysten omaisuudeksi. Vesi kokisi silloin saman kohtalon kuin malmimme ja mineraalimme. Joku voisi pitää tätä toteamusta foliohattuiluna, mutta silloin kannattaisi lukea enemmän. Menossa on nimittäin tämän kirjoituksen otsikon mukaisesti ihmiskunnan suurin puhallus.

Suomessa käytiin kolme vuotta sitten, vuonna 2013, kiivaita keskusteluja sähköverkkojen yksityistämisestä. Poliitikot julistivat, ettei Caruna voisi nostaa sähkön siirtohintoja miten haluaa. Kuinkas sitten kävikään? Niinpä. Viisi vuotta sitten käytiin kiivasta keskustelua siitä voivatko yhdysvaltalaiset tiedusteluorganisaatiot kuunnella kännyköitä. Moni sinisilmäinen piti väitteitä salaliittoteoriana ja foliohattuiluna. Kuinkas sitten kävikään? Niinpä.

Suomesta löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät kyseenalaista medioiden esittämää yhtä ainoaa totuutta, koska silloin pitäisi nähdä vaivaa ja tutustua taustoihin suomalaista mediatarjontaa syvemmin. On helpompi maata kotisohvalla ja uskoa kaikki mitä poliitikot uutisissa satuilevat, koska silloin voi keskittyä vaikkapa Putouksen sketsihahmokisaan ja hakea jääkaapista uuden oluen. TTIP ja vastaavat sopimukset tulevat olemaan toteutuessaan montaa kertaluokkaa vakavampi ongelma kuin Caruna on meile koskaan ollut. Vapaakauppa on hyvä asia, mutta siihen liittyvä investointisuoja tulee olemaan EU-maille ja niiden itsemääräämisoikeudelle vaarallinen. Se on kuin valtioon ujutettu myrkkypilleri, joka vain odottaa aktivointiaan miljardien rahakoneeksi.

TJEU.

PÄIVITYS 26.12.2019: Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kertoi Ykkösaamussa olevansa huolissaan YK:ssa suunnitteilla olevasta investointituomioistuimesta, jota edistetään EU:n aloitteesta. Hänen mukaansa sijoittaja voisi sen toteutuessa viedä valtion suoraan oikeuteen esimerkiksi sillä perusteella, että valtion toiminta heikentää sijoittajan voittoa. Kansainväliset sijoittajat ovat saaneet viime aikoina oikeusteitse muun muassa Nigerialta yhdeksän miljadin ja Pakistanilta kuuden miljardin korvaukset. Perusteena on ollut saamatta jäänyt voitto. Toimittaja on Päivi Neitiniemi. Kuuntele haastattelu tästä. Katso myös tästä alta asiaan liittyviä artikkeleita viime vuosilta.

Why global water shortages pose threat of terror and war

Oil Giants Punish Venezuela through Dutch treaty

Venezuela loses US refinery as ConocoPhillips ICC award enforced in US court

Exxon Mobil is awarded US$1.6 billion in ICSID claim against Venezuela

Worldbank.org

Julkaistu

Suvaitsevaisuus on mielenkiintoinen juttu

En ole koskaan käynyt Ilosaarirockissa, mikä on ihan oikeasti aukko sivistyksessäni. Olen kuitenkin aina ollut siinä uskossa, että kaikista Suomen festareista juuri Ilosaaren kävijät olisivat suvaitsevaisimpia erilaisille esiintyjille. Olin ehkä väärässä – tai ehkä Cheekin esiintymisestä syntynyttä kritiikkiä ja jopa boikottia vain paisutellaan mediassa. Mene ja tiedä. Onneksi esiintyjän ja tapahtuma nimet on kirjoitettu oikein, sillä huonoa medianäkyvyyttä ei ole olemassa. Oli Ilosaaresta mitä mieltä tahansa, niin Cheek ja Antti Tuisku ovat kaksi Suomen ylivoimaisesti parasta live-esintyjää. Hands down. Ilosaaren kävijät kyllä suvaitsevat myös Cheekiä, kunhan ovat hänet ensin esiintymislavalla nähneet.

Suvaitsevaisuus on muutenkin ollut kovasti framilla viime aikoina. Kun Teemu Selänne kommentoi somessa turvapaikahakijoiden tekemiä raiskauksia ja totesi tilanteen olevan vakava, kuplaväki raivostui ja alkoi syyttää kiekkolegendaa rasismista. Tuo ryhmä palasi kuitenkin nopeasti koloihinsa, kun itsekin pakolaisena Suomeen tullut poliitikko Fatbardhe Hetemaj astui esiin ja totesi ettei löydä tapauksesta mitään rasistista. Turvapaikanhakijoista julkisesti lausutut faktat muuttuivat taas kerran rasismiksi, kun vastapuolen argumentit yksinkertaisesti loppuivat. Rasistikortin käyttäminen on ollut jo vuosien ajan osoitus asiallisen keskustelun päättymisestä. Teemu Selänteen tapauksen jälkeen rasismikorttia heiluttelevat toivottavasti ymmärtävät mitä onkaan tullut tehtyä ja nostavat kätensä virheen merkiksi. Ja ehkä muutama muukin.

Vähemmistöjen voisi kuvitella olevan keskimääräistä suvaitsevaisempaa väkeä. Näin ei kuitenkaan aina ole. Monet vähemmistöjen edustajat (eivät tietenkään kaikki) vaativat muilta suvaisevaisuutta, vaikka he itse eivät elä kuten saarnaavat. Tuoreessa muistissa on esimerkiksi perttikurikkagate, jossa homot osoittivat ahdasmielisyytensä kehitysvammaisten yhtyeen päästessä edustamaan maatamme Euroviisuissa. Sosiaalinen media täyttyi heti homojen ”Hävettää niin että muutan pois Suomesta” -vuodatuksista, ja osa kommenteista meni vieläpä henkilökohtaisuuksiin yhtyeen kehitysvammaisista jäsenistä. Se siitä suvaitsevaisuudesta. Äskettäin eräs julkihomo stailisti ei suvainnut rintaruokintaa lähistöllään, joten hän päätti avautua asiasta somessa tunnetuin seurauksin. Lapsena rintamaito tosin maistui varmasti hänellekin ja tissi suussa hiljensi räväkimmänkin ärripurrikohtauksen.

Pyrin itse suvaitsemaan kaikkia vähemmistöjä seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin, kotimaahan ja uskontoon katsomatta. En kuitenkaan edes yritä suvaita ihmisiä, jotka eivät elä tässä maassa tämän maan lakien ja normien mukaisesti ja tämän maan ihmisiä kunniottaen sekä kantaen itse oman osuutensa yhteiskunnan pyörittämisestä – olivat he sitten syntyneet Suomessa tai muualla. Suhtautumiseni on täysin sama oli kyseessä sitten turkulainen työnvieroksuja tai irakilainen turvapaikanhakija, tamperelainen kristitty tai syyrialainen muslimi, ruotsalainen homoseksuaali tai vaasalainen hetero. Kuitenkin jos joku Suomeen turvattomuutta paennut syyllistyy rikokseen toista ihmisiä kohtaan, tulee hänet lähettää välittömästi hevonkuuseen täältä muita vainoamasta. Suomessa on riippumaton poliisi ja oikeuslaitos, jotka selvittävät kyllä kuka on syyllinen. Sen jälkeen syyllinen tulee pakata maitojunaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ei siinä tarvita Odinin vaimonhakkaajia eikä Lollersin pellejä.

Suomessa on jo vuosia puhuttu kovaan äänen seksuaalirikosten tuomioista ja niiden koventamista on vaadittu näkyvästi jopa kansalaisadressilla. Kukaan ei siis voi väittää, etteikö keskustelua raiskauksista ja niiden rangaistuksista olisi käyty jo ennen kuin turvapaikanhakijoiden hirmuteot alkoivat. Turvapaikanhakijoiden tekemiä raiskauksia hyssyttelevä kuplaväki käyttää usein argumenttinaan, että myös suomalaisten tekemistä raiskauksista täytyisi puhua kuin puhutaan turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista. Miksi ihmeessä pitäisi? Viime vuonna Helsingissä tehtiin 14 puskaraiskausta, jotka ovat seksuaalirikoksista ylivoimaisesti pahimpia. Jokaisessa (!!!) tapauksessa epäilty on ulkomaalainen ja valtaosassa epäily on tarkentunut turvapaikanhakijaan. On järjetöntä väittää, että näiden yhteydessä pitäisi puhua myös suomalaisten tekemistä raiskauksista. Tuollaisten kommenttien tarkoituksena on ainoastaan vähätellä turvapaikanhakijoiden tekemiä hirmutekoja, koska kyllä suomalaisetkin.

Summa summarum. Rikollisten paapominen ei ole missään tilanteessa suvaitsevaisuutta, eikä faktojen lausuminen ääneen ole rasismia. Jos et usko minua, niin katso mitä presidentti Sauli Niinistö on asiasta viime aikoina lausunut ja mitä Suomeen aiemmin pakolaisina tulleet ovat asiasta mieltä. Entiset pakolaiset ovat nimittäin parhaimmat asiantuntijat tässä asiassa. Siksi lainaankin lopuksi pakolaisena Suomeen tulleen poliitikko Fatbardhe Hetemaj’n tämänpäiväistä kirjoitusta, josta yksikään kuplaihminen ei voi nostaa rasistikorttia, vaikka mieli varmasti tekisi.

”Mielestäni Suomessa rikokseen syyllistynyt turvapaikanhakija ei ansaitse turvapaikkaa, koska ei turvaan päästyäänkään itse arvosta muiden turvallisuutta.”

Touché.

Julkaistu

Anteeksi, puhelinmyyjät.

Rauhallinen koti-iltani keskeytyi taannoin iltakahdeksalta puhelimen soidessa. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta, mutta vastasin siitä huolimatta. Ärtymys oli kuitenkin melkoinen, kun toisessa päässä ryhdyttiin latelemaan suoralta kädeltä erään aikakaudehden myyntijagonia. Löin soittajalle luurin korvaan, kuten kymmeniä kertoja aiemminkin.

Vaimoni ihmetteli käyttäytymistäni ja esitti relevantin toteamuksen: ”Soittaja yritti ansaita elantoaan tekemällä töitä iltaisin. Ehkä siellä oli joku yksinhuoltajaisä, joka tekee kahta työtä elättääkseen perheensä.” Tämä pysäytti minut toden teolla. Vuosia sitten valitsemani toimintatapa kadutti välittömästi, sillä huomasin miten moukkamaisesti olinkaan toiminut. Ja kaiken lisäksi oma toimintani oli vastaan kaikkea sitä mitä itse olen kovasti julistanut.

Suomessa jokainen työtä haluava saa aina työtä. Aina. Kysymys on ainoastaan siitä onko ihmisellä halua poistua omalta mukavuusalueeltaan vai jäädä yhteiskunnan elätiksi. Iltaisin ihmisille soittelevista puhelinmyyjistä moni lienee juuri niitä ihailemiani ihmisiä, jotka sossurahojen turvin kotona kattoon räkimisen sijasta ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja tekevät jotain konkreettista elantonsa eteen.

Ihminen voi kuitenkin muuttua. Tuolle kyseiselle puhelinmyyjälle yritin soittaa heti takaisin, mutta ahkeralla myyjällä oli kuitenkin jo seuraava soitto käynnissä. En olisi tilannut kyseistä lehteä, mutta olisin pahoitellut puhelun yllättävää katkeamista. Tuosta illasta on nyt jokunen viikko aikaa, ja sen jälkeen olen keskustellut jokaisen minulle soittaneen puhelinmyyjän kanssa lyhyesti muutaman sanan ja ilmoittanut kohteliaasti ”Ei kiitos.”

Puhelinmyyjältä ei tarvitse olla tilaamassa mitään toimiakseen sivistyneesti ja inhimillisesti. Siellä joku tekee vain työtään ansaitakseen elantoaan. Anteeksi, että olen toiminut moukkamaisesti. Olen jo muuttanut tapani.

Kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 9.12.2015