Stara.fi Podcast 10 – Mikko Leppilampi, Heidi Holmavuo

Viihdelehti Stara.fi:n podcastissä vieraina näyttelijä Mikko Leppilampi ja artisti Heidi Holmavuo. Kesäisestä musiikista vastaavat TKK & Setä Tamu.

Mikko Leppilampi kertoo valmistautumisestaan Paha Maa -elokuvaan Jasper Pääkkösen ja Pamela Tolan kanssa. Heidi Holmavuo on tuore tuttavuus, jonka viimeisin single Käännät katseesi pois soi parhaillaan radioissa ympäri maata. Heidi kertoo siitä, voiko artistiksi kouluttautua.

Tsekkaa podcast tästä!

Musiikkia ja mediaa

Yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista alkaa olla ohi. Musiikkialan suurin vuotuinen tapahtuma järjestettiin jälleen Tampereella, ja mestoilla oli koko musiikkimaailma ja alaan liittyvä mediaväki. Ilveksessä järjestetyn Musiikki & Media -tapahtuman lisäksi lauantaina järjestettiin Finlaysonin Palatsissa ensimmäistä kertaa myös kaupallisten radioiden RadioPro -seminaari, joten hässäkkää oli.

Itse kävin keskustelemassa molempien tapahtumien podcast-aiheisissa paneelikeskusteluissa (kuvassa) ja saimme jälleen vietyä podcast-tietoutta eteenpäin myös media-alan ammattilaisten keskuudessa. Kaupallisten radioiden väelle piti painottaa, että podcast on radion uusi tuleminen eikä uhka. Eräät puritaanit tosin eivät moista uskoneet, vaikka kuinka yritin vääntää heille että jonkun on tuotettava myös jatkossa laadukasta puhesisältöä.

Muilta osin homma meni tuttuun tapaan nestemäisissä merkeissä tuttujen kanssa jutustellessa. Mukavaa, että kerran vuodessa kaikki alan ihmiset kerääntyvät juhlimaan yhdessä. Samalla saa aina uusia ideoita ja yhteistyökuvioita vireille. Mukavaa hommaa, mutta tänään on hiukan pää kipeä. Se olkoon ns. välttämätön paha.

PS: Alkavalla viikolla pitäisi olla ainakin yhdessä suuremmassa lehdessä podcast-aiheista juttua ja minun haastatteluni. Ilmoittelen siitä tarkemmin sitten kun juttu tulee.

Yahoo tarjosi hyvät naurut

Yahoo aloitti tänään uuden podcast-saitin. Jostain syystä sieltä löytyi heti myös Stara.fi:n podcast-lähetykset. No, hyvä niin, sillä noista lähetyksistä sai hervottoman hauskoja pienellä viilauksella.

Podcasteista saa hyvät naurut, kun kuuntelee lähetyksiä suoraan kyseiseltä sivustolta. Klikkaa vaikka tästä ja klikkaa ”Listen”. Säädä sitten playerin toistonopeus puoleksi. Itse olin tikahtua, kun kuuntelin Christian Forssin ja Jonna Pirisen haastatteluja näin. Voisin vaikka lyödä vetoa, että sekä haastateltava, että haastattelija olisivat neljän promillen jurrissa ja haastattelu tehty grillijonossa kello 03.50.

Oikeasti nää haastattelut on tehty suunnilleen selvin päin, vaikka siltä ei kuulostakaan…

Podcast -uutisia ja uusia tuttavuuksia

Podcast-jutut ovat kiinnostaneet ihan mukavasti mediaa. Ei kyllä mikään ihme, kun jo pelkkä sana podcast on saanut viime aikoina monet alan ihmiset sekoamaan sukissaan. Ensi viikolla on tulossa kaksi tai kolme uutta juttua. Tässä viime viikon saldoa:

Tietokone
Digitoday
IT-Viikko
Tietoyhteiskunta
Contentbusiness.fi

Toisaalta tähän saakka on voitu toimittaa Stara.fi:n podcasteja aika leppoisalla otteella. Jatkossa pitää panostaa juttujen tasoon ja äänimaailmaan aiempaa enemmän, vaikka ovathan noi vanhemmatkin lähetykset ihan siedettävää kauraa. Nyt ei saa kuitenkaan jäädä lepäämään laakereillaan.

Viikonloppuna löysin uuden ja oikein mielenkiintoisen Tuhat sanaa -blogin, joka käsittelee media-alan asioita. Mukana on paljon podcast-materiaalia ja muuta mukavaa. Myös Media=blogi, Mediaräpätin ja Dotkommuuni ovat oikein mielenkiintoisia, mutta niitä päivitetään mielestäni hiukan turhan harvoin. Hyviä media-alan kirjoituksia lukisi mielellään enemmänkin.

Podcast-tietous leviää mediassa

Julkaisimme tänään siis Suomen historian ensimmäisen kaupallisen podcast -lähetyksen. Nyt mukana on myös mainoskatkoja. Vaikka ehdimme ensin, niin perässä on tulossa lukuisia muita vastaavia toimijoita – kunhan yleinen tietous podcasteista saadaan ensin tarpeeksi hyväksi.

Itse olen ottanut asiakseni saada toimittajakollegani työstämään juttuja podcastista. Viime viikon lukuisat yhteydenottoni poikivat ainakin muutaman podcast-jutun pitkällä tähtäimellä. Kävin torstaina aiheesta mm. MTV3 Viihdeuutisten haastattelussa. Podcast-juttu nähdään Maikkarilla ensi viikolla.

Tuon lisäksi ensi viikolla on tulossa pari muutakin näkyvää podcast-juttua eri medioihin. Koska ne eivät ole vielä varmoja, en niitä vielä hehkuta. Pöhinä podcastin ympärillä alkaa olla kuitenkin ihan mukavaa. Tänään aiheesta kirjoittivat Tietoviikko ja Markkinointi & Mainonta, jossa Viihdelehti Stara.fi:n podcast olikin mainittu maan ainoana kaupallisena podcastina.

Hyvältä näyttää, mutta vielä on tehtävä töitä, jotta podcastista tulisi ”household name” blogien tapaan. Tätä menoa siihen ei tosin mene vuottakaan. Muutaman vuoden päästä podcast on selättänyt tai selättämässä nykyisen kaltaisen radion. Radio ei mielestäni tule kuitenkaan kuolemaan, vaan muuttaa vain muotoaan.

Stara.fi Podcast 9

Viihdelehti Stara.fi:n podcastissä vieraina Christian Forss ja Jonna Pirinen. Idols-kisasta tutuksi tullut Christian julkaisi äskettäin jo toisen albuminsa. Mitä miehen mielessä liikkuu menestyksekkään ensimmäisen vuoden jälkeen?

Popstars-kisan jälkeen soolouralle siirtynyt r&b-tähti Jonna Pirinen työstää parhaillaan uutta albumiaan. Haastattelussa Jonna kertoo kuinka ajautui musiikin pariin ja missä hän esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti. Tervetuloa mukaan!

Kyseinen podcast on parillakin tavalla historiallinen. Se on Suomen ensimmäinen podcast, jossa on mainoskatkot. Lisäksi se on tiettävästi maailman ensimmäinen podcast, jossa on MTV-musiikkikanavan mainos. Ainakin MTV:n dirikat oli sitä mieltä, kun asiasta sovittiin.

Kuuntele podcast tästä!

Stara.fi Podcast 6

Kuudennessa Viihdelehti Stara.fi:n podcast-jaksossa käydään Turun kesäkonsertissa. Vieraina Martti Vainaa & Sallitut aineet -yhtyeen Max Poster ja ruotsalainen poptähti Christian Walz.

Max Poster kertoo tulevasta keikkailusta ja yhtyeen tunnelmista sen jälkeen, kun Pelimies -esikoissingle singahti suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi usean viikon ajaksi. Christian Walz kelailee uransa vaikeaa alkuvaihetta ja nykyistä suhdettaan radiokanaviin.

Tsekkaa podcast tästä!