Netbook-tavaramerkki on pian historiaa?

Huomasin tänään Tietoviikko-lehden artikkelin, jossa kerrottiin amerikkalaisen Psion-yhtiön yrittäneen kieltää läppärivalmistajilta Netbook-tunnuksen käyttämisen miniläppäreidensä markkinoinnissa, koska yhtiö omistaa kyseisen tavaramerkin. Jutun mukaan Psion on kuitenkin lopettanut Netbook-nimisten laitteiden valmistamisen jo vuonna 2003.

En tunne brittien lainsäädäntöä tavaramerkkien suhteen erityisen tarkasti, mutta uskoisin sen olevan perusteiltaan pitkälti muuta Eurooppaa vastaava. Siten Psion taitaa menettää tavaramerkkinsä paristakin syystä. Ensinnäkin yhtiön tavaramerkki on menettänyt merkityksensä erottamiskykyisenä tavaramerkkinä, koska siitä on muodostunut yleisnimitys pienikokoiselle kannettavalle tietokoneelle. Samasta syystä Nokian rekisteröimä ”kännykkä”-tavaramerkki menetti aikoinaan merkityksensä ja ”mokkula”-tavaramerkistä käytiin kovaa kädenvääntöä DNA:n ja Elisan välillä. Lisäksi vastaavia ovat olleet mm. heteka, turvaura, nylon, bikini…

Toiseksi yhtiö vaikuttaa ryhtyneen kieltotoimiin yli viisi vuotta merkin käytön lopettamisen jälkeen. Näin ollen kyseinen tavaramerkki voidaan oikeudessa mitätöidä sen käyttämättömyyden takia, mikäli merkin käyttämättömyyteen ei ole hyväksyttävää syytä. Viiden vuoden rajapyykki ylitettiin viime vuonna. Tähän ovatkin nyt tarttuneet suoritinvalmistajat Intel ja tietokonevalmistaja Dell, jotka vaativat oikeudessa tavaramerkin kumoamista käyttämättömyyden perusteella.

Samasta syystä Alma Media menetti äskettäin Uusi Suomi -tavaramerkkinsä, jonka kumoamista vaadittiin käräjäoikeudessa. Tapaus tosin naamioitiin viime hetkellä tavaramerkin kaupaksi, jotta lopputulos saatiin näyttämään sijoittajien silmissä paremmalta. Yhtiö ei tuolloin kertonut edes yhtiökokoukselle kauppasummaa, joka lienee ollut suurin piirtein eteläloman kokoluokkaa.

Vilpillinen yhteisön tavaramerkki, eli niin sanottu EU-tavaramerkki

Käsiini osui tänään erittäin tuore, eilen 12.3.2009 annettu, Euroopan yhteisön julkisasiamiehen ratkaisuehdotus C-529/07, jossa käsitellään vilpillisen yhteisön tavaramerkin (eli ns. EU-tavaramerkki) käsitettä sekä tällaisen vilpillisesti rekisteröidyn yhteisön tavaramerkin kumoamista ja kumoamisen perusteita. Kirjoitin samasta aiheesta jo muutama viikko sitten koskien kansallisia tavaramerkkejä.

Varsinainen yhteisön lainsäädäntö, direktiivit ja asetukset ovat alan ihmisille jo tuttua kauraa, mutta vasta nyt vilpillisen mielen käsitteestä saatiin ensimmäinen laaja kannanotto. Asian ydin on tietenkin, että ”yhteisön tavaramerkki voidaan julistaa mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä”. Vastaava määritelmä on myös Suomen kansallisesssa tavaramerkkilaissa, jonka perusteella erään suuren mediatalon vilpillisesti rekisteröimä kansallinen tavaramerkki kumottiinkin taannoin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tuoreessa lausunnossa asiaa tarkastellaan kuitenkin varsin laajasti EU-tasolla vertaillen eri maiden lakeja ja oikeuskäytäntöjä.

Tämän täydellisempään ajankohtaan lausunto ei olisi voinut tulla, sillä Euroopan yhteisön sisämarkkinoiden harmonisointivirastossa (OHIM tai SMHV) on parhaillaan loppusuoralla ainakin yksi tapaus, jossa suomalaisen yhtiön rekisteröimää yhteisön tavaramerkkiä vaaditaan kumottavaksi juuri vilpillisyyden perusteella. Eräs asiaan ilmeisen perehtymätön asiamies väitti taannoin, että yhteisömerkkejä eivät koske samat säännöt kuin kansallisia merkkejä, mutta tuore lausunto osoittaa kuitenkin aivan muuta. Tuore lausunto sisältääkin tapaukseen liittyen muutamia erittäin mielenkiintoisia seikkoja. Tässä pari otetta.

42. Kun otetaan huomioon, miten lainsäädäntö on järjestetty, yhteisössä täytyy olla yksi ainoa vilpillisen mielen käsite sekä asetuksen että direktiivin osalta. Asetuksen 51 artiklan mukaan sekä SMHV:n että kansallisten tuomioistuinten on julistettava yhteisön tavaramerkki mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä, ja molempien täytyy ilmiselvästi käyttää samaa käsitettä. Ei liioin vaikuta asianmukaiselta näiden kahden järjestelmän harmonisen vuorovaikutuksen tarpeen kannalta, että kansalliset tuomioistuimet käyttäisivät yhteisön tavaramerkkien osalta yhtä käsitettä ja kansallisten tavaramerkkien osalta toista.

46. Vilpillinen mieli on itsenäinen mitättömyysperuste. Se on myös ehdoton peruste, johon kuka tahansa muukin kuin aikaisemman oikeuden haltija voi vedota. Se ei rajoitu nimenomaisesti tai implisiittisesti vilpilliseen mieleen minkään tietyn seikan osalta. Kuka tahansa voi vaatia tavaramerkin mitättömäksi julistamista sillä perusteella, että tavaramerkkihakemus on tehty vilpillisessä mielessä, riippumatta siitä, missä yhteydessä tämä vilpitön mieli esiintyy.

55. Ruotsin hallitus väittää sen sijaan, että merkitystä ei ole tavaramerkin hakijan aikomuksella vaan tämän objektiivisella tietoisuudella: onko hän tai olisiko hänen pitänyt olla tietoinen siitä, että toinen henkilö jo käyttää samaa tai samankaltaista tavaramerkkiä. Tällä tavoin vilpillisen mielen käsitettä käytetään sen mukaan useissa jäsenvaltioissa, eli Benelux-maissa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Italiassa ja Ruotsissa itsessään.

Sitten vielä parit johtopäätökset, joilla vilpillisen tavaramerkin käsitettä laajennetaan aikaisemmin omaksutusta myös ”pahanilkiseen motiiviin” sekä hyvän kauppa- ja liiketavan vastaiseen menettelytapaan.

Vilpillisen mielen luonnetta koskeva johtopäätös

60. Katson näin ollen, että yhteisön lainsäädännössä tarkoitettua, tavaramerkin hakijan vilpillistä mieltä koskeva käsite

i) ei rajoitu tiettyihin erityisiin olosuhteisiin, kuten määrätynlaisen aikaisemman oikeuden olemassaoloon, tavaramerkin käyttöä koskevan aikomuksen puuttumiseen tai todelliseen tai oletettuun tietoisuuteen samankaltaisen tavaramerkin käytöstä, ja

ii) liittyy tavaramerkin hakijan subjektiiviseen motivaatioon – epärehelliseen aikomukseen tai muuhun ”pahanilkiseen motiiviin” – joka kuitenkin yleensä osoitetaan objektiivisten kriteerien (joihin edellä i kohdassa luetellut olosuhteet voivat hyvin kuulua) perusteella; se käsittää menettelytavan, joka on eettisten periaatteiden tai hyvän kauppa- ja liiketavan vastainen ja joka voidaan tunnistaa arvioimalla kunkin tapauksen objektiivisia tosiseikkoja tällaisten periaatteiden ja tapojen valossa.

Touché.

Vilpillisyys ja tavaramerkin vakiintuminen

Tavaramerkkialalla erittäin arvostettu professori Lauri Drockila on nyt vahvistanut maalaisjärkeen perustuvan näkemyksen, että vilpillisessä mielessä käytettöön otettu myöhempi tunnusmerkki ei voi käytön myötä vakiintua lailliseksi tavaramerkiksi. Ei ainakaan silloin, kun aikaisemman identtisen tavaramerkin haltija on esittänyt tämän vilpillisen käytön johdosta toistuvia vastalauseita ja kieltoja, ja kun merkin käytöstä ja omistuksesta on käyty osapuolten välillä toistuvaa kirjeenvaihtoa ja neuvotteluja.

Asiaa voisi hieman yksinkertaistaen verrata siihen, että Goljat varastaa Daavidin auton. Goljatilla on varaa ostaa varastamaansa autoon runsaasti bensaa, joten hän ajelee autolla kylän keskustassa niin paljon, että ihmiset olettavat auton kuuluvan Goljatille. Tämä siitä huolimatta, että auton oikea omistaja Daavid juoksee auton perässä kieltäen Goljatia ajamasta autolla ja vaatien autoa takaisin itselleen. Voiko siis vilpillisesti käyttöön otettu auto mielestäsi siirtyä runsaan ajamisen myötä Goljatin lailliseksi omaisuudeksi? Entä siirtyykö Ned Flandersilta varastettu porakone Homer Simpsonin lailliseksi omaisuudeksi, jos Homer käyttää poraa tarpeeksi paljon ja vaikka Flanders vaatii sitä takaisin?

Alla on muutamia otteita tähän aihepiiriin sekä vilpittömään ja vilpilliseen mieleen liittyvästä mielenkiintoisesta materiaalista. Aineiston hankkiminen monista eri lähteistä on useimmiten kovan työn takana, joten toivottavasti näistä otteista on hyötyä muillekin asiasta kiinnostuneille.

Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1977, sivu 147

”Vain siinä tapauksessa, että tavaramerkin käyttäminen — käyttäjän pitäessä vilpittömässä mielessä merkkiä omanaan — on jatkunut niin kauan aikaa ja sellaisella voimakkuudella, että voidaan olettaa merkin juurtuneen asianomaisten elinkeino- ja ostajapiirien tietoisuuteen tietyn elinkeinonharjoittajan tavaroiden erityiseksi merkiksi, on käyttäjän oikeus turvattu ilman rekisteröintiäkin.”

Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1979, sivu 651

Käsitettä vilpillinen mieli ei saateta ainakaan pääsääntöisesti yhdistää käsitteeseen vakiinnuttaminen. Vakiinnuttaminenhan tapahtuu normaalioloissa pitkän ajan kuluessa tai jaksoittain, jotka muodostavat pitkän keston. On täysin mahdollista, että merkin haltija ottaessaan tavaramerkkinsä käyttöön on tietoinen toisen sekoitettavissa olevan merkin olemassaolosta. Voipa hän nimenomaan pyrkiä käyttämään tätä asiantilaa hyväkseen. Hän pyrkii jäljittelemään käytössä jo olevaa tunnusta.”

Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1979, sivu 650

Tavaramerkin haltijan vilpitön mieli merkitsee sitä, että hän ei rekisteröimistä hakiessaan ole ollut tietoinen vanhemman vakiinnutetun merkin olemassaolosta. Jos hakija on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että oikeus vanhempaan merkkiin oli hakemuksen tekohetkellä voimassa, ei hänen ole katsottava toimineen vilpittömässä mielessä.”

Edellä mainitun perusteella ei liene epäselvyyttä kuinka vilpillisyyttä tulee käsitellä oikeuskäytännössä. Varsinkin käräjäoikeudessa tuomareiden osaaminen on kuitenkin usein niin surkeaa, että tuomiot tehdään ja perustellaan ennemminkin mutu-tuntumalta kuin faktapohjalta.

Stockmann sai ansionsa mukaan

Olen vältellyt pörssiyhtiö Stockmannia jo jonkin aikaa. En kuitenkaan siksi, että yritys tuputtaa asiakkailleen väkisin MasterCardeja, vaan siksi, että Stockmann varasti alihankkijaltaan sen valmistaman ja tunnetuksi tekemän kuuluisan kakun ja ajoi laittomuuksillaan alihankkijansa konkurssiin. Se siitä pörssiyhtiön rehellisyydestä ja hyvien liiketapojen noudattamisesta.

Perinteikäs Stella Konditoria valmisti maineikasta Ellen Svinhufvud -kakkua 1930-luvulta saakka ja kakku oli vakiotarjottavaa esimerkiksi presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Vaan eipä ollut enää tänä vuonna, koska Stockmannin kakkuvarkauden takia konditoria joutui lopettamaan toimintansa. Vaikka kakun alkuperäinen resepti ei olekaan Stellan Konditorian kehittämä, on kakku tullut laajalti tunnetuksi juuri Stellan nimeämänä ja valmistamana. Kakku yhdistetään siis kuluttajien mielissä nimenomaan Stellan kakuksi, jolloin yritykselle on nähdäkseni muodostunut kakkuun myös yksinoikeus. Käsittääkseni muut kilpailijat eivät ole valmistaneet samanlaista kakkua lainkaan.

Kauppaketju Stockmann lopetti kolme vuotta sitten Ellen Svinhufvud -kakun tilaukset konditorialta ja pian tämän jälkeen Stockmannin kuvastoon ilmestyi täsmälleen samanlainen kakku – nyt nimellä Sans Rival. Stockmann tietenkin väitti viimeiseen saakka, ettei kyse ole samasta tai samanlaisesta kakusta, mutta jokainen silmät omaava pystyi tekemään asiasta toisenlaisen päätelmän. Erityisen härskiksi Stockmannin toiminnan tekee kuitenkin se vertaansa vaikka oleva röyhkeys, jolla kakkuvarkaus on toteutettu. Jopa kopiokakun nimivalinta Sans Rival voidaan mieltää muotoon ”ei kilpailijaa”, mikä kertoo jo paljon yhtiön toiminnasta.

Nyt Markkinaoikeus on antanut asiassa tuomionsa (koko tuomio löytyy tästä) Sen mukaan Stockmann ei saa enää myydä tai markkinoida varastamaansa kakkua. Vaatimusta tehostamaan Markkinaoikeus on asettanut 250.000 euron uhkasakon. Stockmann sai siis viimein ansionsa mukaan, mutta Stella Konditoria on jo joutunut panemaan pillit pussiin pörssiyhtiön häikäilemättömän toiminnan takia. Stocka voi mahdollisesti vielä jatkaa kakkunsa myyntiä, mikäli tekevät tuotteeseen sellaisia olennaisia muutoksia, jotka erottavat kakut toisistaan tai vaihtoehtoisesti erottavat kakut muuten selkeästi toisistaan esimerkiksi pakkausmerkinnöin tai vastaavin. Tämä ei kuitenkaan enää muuttaisi sitä tosiseikkaa, että Stockmann on varastanut kakun. Tässä joitain otteita päätöksestä.

Markkinaoikeus MAO:535/08

Markkinaoikeus katsoo edellä mainitut seikat kokonaisuutena huomioon ottaen Stellan Ellen Svinhufvud -kakun olleen siinä määrin omaperäinen ja tulleen ulkomuodoltaan ja rakenteeltaan sillä tavoin tunnetuksi, että kuluttajat ovat mieltäneet sanotun kakun nimenomaan Stellan tuotteeksi.

Stockmannin Private Label -tuotteenaan markkinoille tuoma Sans Rival -kakku on kirjallisina todisteina esitettyjen valokuvien perusteella rakenteeltaan, ulkomuodoltaan, kooltaan, kuorrutteeltaan ja väritykseltään lähes identtinen Stellan Ellen Svinhufvud -kakun kanssa. Tässä suhteessa on kuvaavaa, että edes Sans Rival –kakun kehittämiseen Kakkukeisarin toimitusjohtajana osallistunut DL ei ole markkinaoikeudessa osannut erottaa sanottua kakkua ja Ellen Svinhufvud -kakkua toisistaan.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan kiellettyä on markkinoida jäljittelevää tuotetta, joka saattaa olla sekoitettavissa toisen elinkeinonharjoittajan tunnettuun alkuperäistuotteeseen, jollei markkinoinnissa selvästi ilmoiteta jäljittelevän tuotteen kaupallista alkuperää taikka jollei tuotetta muutoin selvästi eroteta alkuperäisestä tuotteesta.

Tämän valossa onkin hyvä tarkastella Stockmannin verkkosivuillaan ilmoittamia yhtiön perusarvoja ja vastuullisuutta, joissa korvaan särähtää erityisesti nyt tyhjäksi todettu sanahelinä eettisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

TULOSHAKUISUUS
Harjoitamme liiketoimintaa rahan ansaitsemiseksi; kaiken toiminnan tulee tukea tätä päämäärää. Menestyminen tuloksenteossa merkitsee osakkeenomistajille sijoituksen tuottavuutta, yritykselle liikkumavapautta ja riskinottokykyä sekä yhteisiin päämääriin sitoutuneille hyville ihmisille arvostettua työtä ja mahdollisuutta kehittyä.

VASTUULLISUUS
Toimintamme on eettisesti kestävää, oikeudenmukaista ja ympäristöarvoja kunnioittavaa.

Stockmann julkaisi tänään lehdistötiedotteen, jossa se totesi Markkinaoikeuden antaneen tiedotteessaan virheellisen kuvan Markkinaoikeuden päätöksestä. Nyt siis Markkinaoikeus on tehnyt vääryyttä Stockmannia kohtaan? Kukahan seuraavaksi? Eiköhän asia ole kuitenkin niin, että Stockmannin verkkosivut antavat yhtiön perusarvoista ja oikeudenmukaisuudesta väärän kuvan ja vastedes kannattaa asioida jossain eettisemmässä kauppaketjussa.

Markkinaoikeus MAO:535/08 Päätöslauselma

Markkinaoikeus kieltää Stockmann Oyj Abp:tä

1. jatkamasta Sans Rival -kakun tai muun vastaavan, Oy Stella Konditoria Ab:n tai sen konkurssipesän Ellen Svinhufvud -kakkuun sekoitettavissa olevan kakun markkinointia palveluvitriineissään, ellei sen kakkua selvästi eroteta sanotusta Ellen Svinhufvud -kakusta esimerkiksi palveluvitriineihin kakkujen yhteyteen sijoitettavilla kylteillä, joista ilmenee Stockmannin tuotteen nimi ja kaupallinen alkuperä, ja

2. toistamasta markkinoinnissaan totuudenvastaista ilmaisua tai väitettä, jonka mukaan sen Sans Rival -kakkua olisi tarjottu Ellen Svinhufvudin kahvipöydässä.

Kieltoja on noudatettava 17.1.2009 lukien nyt asetetun 250.000 euron sakon uhalla.

Tavaramerkki: Moon TV tekee paluun?

Tosi-tv:n alkuaikoina Suomen televisiokenttää runnoi säälimättä uusiksi Moon TV, jonka silloisista puuhamiehistä ja -naisista on sittemmin tullut alan yrityksissä vaikuttavia nimiä. Kanavan perinnettä jatkoi jonkin aikaa ATV, mutta Moon TV:n konkurssin jälkeen kanavan paluusta ei ole käsittääkseni puhuttu ainakaan kabinettien ulkopuolella. Nyt jotain on kuitenkin ehkä tapahtumassa.

Sain tänään nimittäin selville, että helsinkiläinen C&C Wind Oy on 19.5.2008 hakenut Moon TV -tavaramerkkiä palveluluokissa, jotka kattavat myös televisiotoiminnan ja viihteen. Merkki on tänään 15.12.2008 hyväksytty tavaramerkkirekisteriin numerolla 224110.

Aikakauslehtien kustantamisen päätoimialakseen ilmoittava C&C Wind Oy, entinen Wind-kustannus Oy, on hakenut tavaramerkkiä aivan luvallisesti, vaikka moni yhdistääkin Moon TV -tunnuksen vielä legendaariseen hulluttelukanavaan. Aito oikea Moon TV meni nimittäin nurin 1.7.2003, eli yli viisi vuotta sitten. Vakiintuneen tavaramerkin suoja lakkaa kun merkin käyttö lakkaa ja rekisteröidyn tavaramerkin suoja puolestaan lakkaa, kun merkkiä ei ole käytetty viiteen vuoteen. Moon TV Oy:n toiminta on lakannut virallisesti 6.5.2004, eli aivan viittä vuotta ei ole vielä siitä kulunut, mutta tavaramerkkinä tunnusta ei ole käytetty viiteen vuoteen. Jos jollain sattuu olemaan jotain hampaankolossa tätä rekisteröintiä vastaan, niin nyt on kaksi kuukautta aikaa esittää asiasta kirjallinen väite PRH:lle.

Patentti- ja rekisterihallituksen tietokanta on ollut tänään jumissa, joten en ole päässyt tsekkaamaan oliko alkuperäinen Moon TV rekisteröity tavaramerkki. Joka tapauksessa sen suoja on tavaramerkkinä jo päättynyt, ja jos ei ole, niin sen kumoamista voidaan hakea käräjäoikeudelta (ks. Alma Media menetti Uuden Suomen oikeudet). Kaupparekisteristä löytyi kuitenkin mielenkiintoinen yksityinen elinkeinonharjoittaja Kanava 7, jonka yhteystiedot olivat xxxx@moontv.fi. Yrityksellä ei kuitenkaan ollut entisen kanavan nimeä toiminimenä tai aputoiminimenä, joten sekään ei muodosta estettä. Tervetuloa siis uusi Moon TV!

Tavaramerkkivarkauksia ja oikeuksien puolustamista

Viime aikoina Suomessa eniten palstatilaa saanut tavaramerkkikiista käytiin suomalaisen Marimekon ja italialaisen Dolce & Gabbanan välillä. D&G kopioi suomalaisyrityksen legendaarisen Unikko-kuosin vaatteisiinsa, mistä suivaantuneena Marimerkko nosti saksalaisessa tuomioistuimessa kanteen ja sai myös markkinointi- ja myyntikiellon D&G:n Unikko-kopioille.

Tämän jälkeen Dolce & Gabbana toimi ”hyökkäys on paras puolustus” -taktiikalla ja vaati härskisti Marimekon EU-tavaramerkin mitätöimistä. Näistä poteroista käsin yhtiöt sitten kävivät neuvotteluja sovinnosta. Tällä viikolla yhtiöt viimein ilmoittivat saavuttaneensa sovun kiistassa. Lehtijuttujen ja toimitusjohtaja Mika Ihamuotilan lausuntojen perusteella ainakin Marimekko on erittäin tyytyväinen sopimuksen sisältöön.

Näen tuossa sopimuksessa Marimekon osalta myös paljon suuremman aspektin. Yhtiö on nimittäin nyt tuonut selkeästi julki, ettei se suvaitse tavaramerkkiensä loukkauksia ja että se puolustaa oikeuksiaan aggressiivisesti. Kunnioitan tätä ”amermaista” asennetta suuresti ja olen itsekin pyrkinyt toimimaan samalla tavalla, vaikka olenkin tapauksesta riippuen joko yksityinen ihminen tai pienehkön osakeyhtiön toimitusjohtaja. Oikeuksiensa puolustaminen ei kuitenkaan saa olla kiinni resursseista tai riskeistä, sillä kyse on ennen kaikkea periaatteesta ja siitä ”etteivät isot pääse hyppimään silmille”. Ainakin Suomessa aivan liian harva yksityisyrittäjä tai pieni yhtiö lähtee puolustamaan oikeuksiaan jouduttuaan isompien polkemaksi, ja tällainen asenne on omiaan lisäämään isomman oikeuden ja ns. hiekkalaatikkosääntöjen yleistymistä.

Suomesta löytyy pinnan alta monenlaisia tavaramerkkikiistoja, joista suurin osa kuitenkin sovitaan asianmukaisesti osapuolten kesken. Näitä kiistoja seuratessani olen huomannut, että useimmat yhtiöt ymmärtävät sopia asiat ennen kuin riita paisuu oikeuteen saakka. On kuitenkin olemassa jopa suuria yhtiöitä, joiden johdon ammattitaito ei riitä moiseen, joten he lyövät päätään seinään hamaan loppuun asti. Suurin osa kuuluu kuitenkin ensin mainittuun kategoriaan, johon kuului Marimerkon tapauksessa myös D&G.

Marimekolle sopimus syntyi kreivin aikaan, sillä tänään uutisoitiin toisenkin suuren luksusmerkin käyttävän Unikko-kuviota tuotteissaan. Kyseessä on maailman tunnetuin alusvaatemerkki Victoria’s Secret, jonka uusi Unikko-tyylinen mallisto on nimeltään Poppy, eli suomeksi unikko. Härskiä. En tosin tiedä onko osapuolilla jo olemassa jonkinlainen sopimus kuvion käyttämisestä. Juttujen perusteella sopimusta ei vielä ole, joten Marimekon on aika näyttää jälleen kyntensä.

Kaikkien brändiohjeustusten äiti?

Erityisesti kansainväliset bränditalot ovat tehneet jo pitkään erilaisia brändiohjeistuksia ja hiljalleen ne ovat rantautuneet myös Suomeen. EA Sports on nyt kuitenkin mennyt askeleen pidemmälle ja ohjeistaa harvinaisen tarkasti – ja hauskasti – kuinka yhtiön tavaramerkki ja slogan äännetään.

Suomen suurin asuntopalvelu verkossa

Eilen päättyneeseen oikeudenkäyntiin liittyen huomasin tapaukseen hyvin liittyvän lehdistötiedoteen, jossa kerrottiin, että Igglo.fi ja Oikotie.fi yhdistyvät Suomen suurimmaksi asuntopalveluksi. Etuovi.com -sivuston ohi kävijämäärissä yksinkin noussut Oikotie.fi (vko 35/2008: Etuovi.com 343.954, Oikotie.fi 439.988) vahvistaa siten asemiaan maan merkittävimpänä asuntopalveluna. Lehdistötiedote asiasta löytyy tästä.

Yhteistyössä Igglon kanssa pystymme lisäämään asuntokaupan alaan liittyvää tuote- ja palveluvalikoimaamme. Sopimuksen myötä saamme käyttöömme Igglon innovointikyvyn ja tuotekehitysideat. Tämä avaa meille uudet mahdollisuudet kehittää Oikotie.fi:stä asuntomarkkinan ykköspalvelun yhdessä Helsingin Sanomien vahvan asunto-osan kanssa”, Helsingin Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Soini sanoo.

Muistan vielä varsin hyvin kuinka Igglo osasi hoitaa erityisen ammattimaisesti tuotemerkkiinsä liittyvät verkkotunnukset. Ystäväni järjesti aikanaan Iglu-nimistä klubia (muistaakseni tuo kirjoitusasu), jolle oli luonnollisesti rekisteröity myös vastaavat verkkotunnukset. Igglosta otettiin myöhemmin yhteyttä ja domaineista tehtiin ostotarjous, joka oli asiallinen. Igglo hankki siis reilulla kaupalla omistukseensa ison kasan domaineja, jotka liippasivat läheltä yhtiön palvelun nimeä. Tavaramerkin kanssa Igglolla ei kuitenkaan mennyt aivan yhtä hyvin, kuten aikoinaan kirjoitin.

Jack Daniels teki kardinaalivirheen

Joskus tuntuu siltä, että digiaikaan on siirrytty monille vanhakantaisille yrityksille hieman liian nopeasti, eikä siihen osata vielä suhtautua asianmukaisesti. Tästä on esimerkkejä Suomestakin, kun Ravintola Lehtovaara ja Ravintola Nuevo Latino tekivät itsensä naurunalaiseksi hyökkäämällä asiakkaitaan vastaan. Nyt listaan on lisättävä myös amerikkalainen viskimerkki Jack Daniels, joka on hyökkäsi viattoman bloggaajan kimppuun siitä syystä, että tämä oli antanut blogilleen nimeksi iLoveJackDaniels.com. Kyse oli siis tribuutista eikä tavaramerkkiloukkauksesta.

Bloggaajan mukaan yhtiön asiamies otti yhteyttä ja vaati blogin sulkemista siksi, että se loukkasi muka yhtiön tavaramerkkioikeutta. Sääli, että bloggaajalla ei ollut resursseja lähteä taistelemaan Jack Danielsia vastaan, sillä yhtiöllä ei ollut todellisuudessa mitään perusteita vaatia sulkemaan blogia. Yhtiön tavaramerkki Jack Daniels kattaa vain alkoholijuomat, joten samalla nimellä – joka esiintyy tietenkin myös monien ihmisten nimenä – voidaan täysin laillisesti tarjota vaikkapa viihde- tai tietoverkkopalveluita, joihin blogi nyt lähinnä kuuluisi.

Toisekseen ILoveJackDaniels.com ei olisi rikkonut tavaramerkkiä edes siinä tapauksessa, että yhtiöllä olisikin ollut rekisteröity tavaramerkki ko. luokassa, sillä blogin nimeä ei käytetty minkään kaupallisen tuotteen tunnuksena ja käyttö oli muutenkin ns. vipiltöntä fair usea, mikä ei täytä missään nimessä tavaramerkkiloukkauksen tunnusmerkkejä. Tuoreessa ennakkotapauksessa sallittiin esimerkiksi Louis Vuittonin laukkuja muistuttavien Chewy Vuitton -parodialaukkujen myynti koiranleluina. Tällaisen kohtelun jälkeen ei ole ihme, ettei Jack Daniels enää maistu bloggaajalle.

Umm. I know it should taste the same – they’ve not changed the recipe after all. Yet for some reason, I find myself drawn to alternatives. After some hard work sampling several alternatives, I can so far highly recommend Bulleit and Woodford Reserve. Any suggestions for other drinks to try always gratefully accepted.

Kuka hävisi jutun? Epäilemättä itsensä todella noloon valoon asettanut Jack Daniels, jonka olisi pitänyt ennemminkin tukea brändiään ylistävää blogia, eikä vaatia sitä perusteettomasti lopettamaan toimintaansa. Tämä on malliesimerkki siitä, etteivät lakimiehet ole markkinamiehiä ja toisinpäin. Nykyisessä digimaailmassa tarvittaisiin ihmisiä, jotka ovat molempia. Tai ainakin sellaisia, jotka omaavat edes jonkinlaisen suhteellisuudentajun ja käyttävät maalaisjärkeä. Internetissä kun ei nollasummapeliä tunneta.

Heinonen & Co. / Juridia hävisi Akun Tehdas -tavaramerkkijutun

Löysin vasta nyt Taloussanomien jo kuukausi sitten julkaiseman artikkelin taannoisesta Akun Tehdas -kiistasta, jossa taisteltiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tavaramerkistä ja toiminimestä. Osapuolina olivat suomirock-yhtye Eppu Normaali Oy (edusti Borenius & Kemppinen) ja toimimaton pöytälaatikkoyhtiö Akun Tehdas Oy (edusti Heinonen & Co, eli nykyinen Juridia).

Erittäin asiallinen artikkeli valottaa hieman tapauksen taustoja ja käsittelee laajemminkin tavaramerkkikeissejä. Lausuntoja on lisäksi kysytty molempien osapuolten asiamiehiltä. Tapauksen ratkaisu ei tosin ollut todellisuudessa ihan niin selvä kuin artikkeli antaa ymmärtää, mutta Eppu Normaali selätti kuitenkin lopulta paperiyhtiön. Lue juttu tästä!