Julkaistu

Vuosi sitten heittämällä Lempäälän valtuustoon – missä ollaan nyt?

Puolitoista vuotta sitten tein viimein ystäväni pyynnöstä jo pitkään hautuneen päätöksen lähteä mukaan politiikkaan, jotta voisin kantaa oman korteni kekoon paremman yhteiskunnan puolesta. Pelkästään sosiaalisessa mediassa kommentoimalla se ei nimittäin onnistu. Ensimmäinen askel oli kuntavaalit 2017 päivälleen vuosi sitten. Niiden uskomaton tulos saa edelleen aikaan kylmiä väreitä, sillä Lempäälän kunnan ykköspaikka suhteellisella vaalitavalla oli jotain josta en ollut osannut unelmoida edes villeimmissä päiväunissa. Päivälleen vuosi sitten 9.4.2017 siitä tuli kuitenkin totta. Kiitos jokaiselle.

Upean vaalituloksen myötä sain paikat Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa sekä elinkeinopoliittisessa yhteistyöryhmä ELPO:ssa. Lisäksi edustan kunnanhallitusta hyvinvointilautakunnassa ja kuntaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri PSHP:n valtuustossa. Mielenkiintoisia näköalapaikkoja jokainen, oli kyse sitten oman kunnan päätöksenteosta tai valtakunnallisen sote-himmelin selvittelystä. Maakuntauudistuksesta puhumattakaan.

Video: Hirvi-Simunan hakkuut puhuttivat kuntalaisia.

Tulin metsäretkellä katsastamaan miltä Hirvi-Simunan luola ympäristöineen näyttää, kun aihe on noussut keskusteluun somessa. Vierailun jälkeen on vuorossa asian tarkempi taustoittaminen.

Publiée par Jocka Träskbäck sur jeudi 7 décembre 2017

.

Ensimmäiseen vuoteen kuntapolitiikassa on mahtunut valtava määrä kokouksia, seminaareja ja infotilaisuuksia. Tilaisuuksiin kuluu keskimäärin kolme-neljä iltaa joka viikko, ja päälle tulevat vielä sadat tunnit materiaaleihin ennakkoon tutustumista. Kaikki tilaisuudet ovat kuitenkin opettaneet jotain uutta, ja uuden oppiminen on politiikassa kaikkein olennaisinta.

Poliitikko on luottamushenkilö, jonka tulee omasta aloitteestaan aktiivisesti ottaa selvää asioista ja opiskella niitä asioita, jotka koskettavat päätöksentekoa. Kenenkään ei pitäisi astella kokoukseen tuntematta asioita, joista ollaan päättämässä. Pitkä työkokemus toimittajana on auttanut valtavasti tiedon hankkimisessa ja jäsentelyssä, sillä toimittajien tehtävä on osata erottaa olennaiset seikat suurestakin tietomassasta.

Video: Vaalihumua Lempäälässä.

JOCKA 104. Kansanedustaja Harri Jaskari paljasti miten Lempäälästä tehdään parempi kotikunta meille kaikille. Muista äänestää huomenna!

Publiée par Jocka Träskbäck sur samedi 8 avril 2017

.

Uuden oppimiseen kuluu siis valtavasti aikaa, mutta se on kuin panisi rahaa pankkiin – ja kaiken lisäksi se on erittäin mielenkiintoista. Jokaisen politiikassa mukana olevan täytyy lisäksi ymmärtää olevansa vain osa suurta palapeliä, johon mahtuu monenlaisia mielipiteitä, agendoja, näkemyksiä ja ideologioita. Niiden tuloksena olisi tarkoitus saada aikaan päätöksiä, jotka ovat ympäröivän yhteiskunnan kannalta parhaita mahdollisia.

Itse pyrin kantamaan päätöksissä vastuuta erityisesti kunnan taloudesta, jotta Lempäälän kunnalla olisi varaa tarjota peruspalvelut jatkossakin ilman Tampereen mallin mukaisia mittavia säästökuureja. Meilläkään ei nimittäin ole sitä maagisia rahaa sylkevää taikaseinää, jolla voi kuitata kaikki kasvavat menot ja erityisesti julkisen sektorin hallitsemattoman paisumisen.

Kerroin jo kuntavaalien alla, että haluan tehdä työtä Lempäälän lisäksi koko Pirkanmaan positiivisen kehityksen puolesta. Alueella on nyt käynnissä historiallinen kehityskulku, sillä Tampere on kovaa vauhtia kasvamassa Suomen kakkoskaupungiksi ja Pirkkalan lentokenttä Suomen kakkoskentäksi. Lisäksi kolmas raide tulee yhdistämään lentokentät toisiinsa (toivottavasti jatkossa tunnissa) ja tuomaan paikallisjunat Akaasta Lempäälän kautta Tampereelle. Lisäksi Tampereen Kehä II -tie sekä kolmostien oikaisu moottoritienä Lempäälästä Pirkkalaan tuovat molemmat uusia yritysalueita Suomen tärkeimpien liikenneväylien varrelle erityisesti Lempäälän ja Pirkkalan välille.

Pirkanmaa sijaitsee HHT-kasvukäytävän varrella aivan Suomen ytimessä, ja alueelle ohjattavien julkisten investointien täytyy seuraavalla hallituskaudella kasvaa vastaamaan alueen kansallista merkittävyyttä. Nyt siihen on vielä matkaa, sillä Pirkanmaa on jäänyt viime vuosina selvästi jalkapuolen asemaan. Voit lukea mielipiteitäni linkkien takaa avautuvista kirjoituksistani. Kuluneen vuoden aikana erityisen paljon huomiota ovat saaneet muun muassa seuraavat sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävät asiat:

Olen ensimmäisen poliittisen vuoden aikana saanut ilokseni huomata, että valtakunnallinen puoluepolitiikka on melko erillään kuntapolitiikasta ja eri poliittisten ryhmien käytännön kuntapolitiikasta. En tiedä miten asia on muissa kunnissa, mutta ainakin Lempäälässä puhalletaan yleensä hienosti yhteen hiileen ja ajetaan yhteisten asioiden ratkaisemista positiivisessa hengessä. Niin sanottu ”Lempäälä-puolue” on siis olemassa. Valtakunnan politiikka pysyy pääosin poissa kunnan kokoushuoneista.

Ilmoitin äskettäin olevani valmis Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Päätökset ehdokkaista tehdään tulevana kesänä, mutta työ vaaleja varten on jo käynnissä. Tukiryhmässäni on jo mukana runsaasti eturivin vaikuttajia Pirkanmaalta. Jos haluat olla mukana viemässä minua eduskuntaan, ole yhteydessä vaikkapa sähköpostilla jocka at stara.fi. Tukiryhmä kasvaa koko ajan vauhdilla!

Vaaleihin on nyt vuosi aikaa, joten alkamassa on upea ja mielenkiintoinen vuosi kampanjointia. Matkan varrelle mahtuu ehkä myös maakuntavaalit, jos sellaiset joskus järjestetään. Blogistani voit lukea mitä asioita minä ajan nyt ja tulevaisuudessa alueellisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi voit seurata minua päivittäin Twitterissä (@Jocka) ja Facebookissa.

Kiitos vielä jokaiselle minua kuntavaaleissa äänestäneelle.
Minulla on ollut tapana olla sanojeni mittainen.

Julkaistu

Poliisit-realitysarja täyttää 10 vuotta – osoitus hyvästä pelisilmästä

Huippusuosituksi osoittautunut Poliisit-realitysarja täyttää pian 10 vuotta. Oma työhistoriani liittyy merkkivuoteen mielenkiintoisella tavalla, ja samalla minulla on hyvä hetki nostaa hattua Poliisit-sarjan ansiokkaille perustajille ja tekijöille. Työskentelin itse aikoinaan vuosina 2002 – 2006 toimittajana Poliisi-TV -ohjelmassa, jossa tein myös Poliisit-sarjan esikuvaa, eli Poliisin matkassa -juttusarjaa.

Moni muistaa ohjelman lopussa nähdyn viisiminuuttisen, jossa toimittaja ja kuvaaja viettivät viikonlopun poliisipartion matkassa ympäri maata ja näyttivät miltä järjestyspoliisin arki kentällä näyttää. Vietin itse poliisiauton takapenkillä lukemattomia viikonloppuja.

Yleisradiossa otettiin noihin aikoihin tehokäyttöön niin sanottu tilaaja-tuottaja -malli ja samalla yhtiö ryhtyi ulkoistamaan tuotantoja aikaisempaa enemmän. Viikonloppuisin kuvattavan juttusarjan tekeminen Yleisradion omana tuotantona oli kovin kallista, ja perustamamme tuotantoyhtiö Katastrofi Tuotanto Oy sai lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen vastuullisen tehtävän tuottaa Poliisin matkassa -juttusarjaa alihankintana Yleisradiolle.

Maailmalla oli tuolloin pyörinyt jo pitkään Cops-realitysarja (”Bad boys, bad boys…”), mutta sen adaptoiminen sellaisenaan Suomeen ei olisi ollut toimiva ratkaisu. Sen sijaan Poliisi-TV:n tiimin vuosikymmenten varrella luoma Poliisin matkassa -malli oli Suomen oloihin oikein toimiva. Korostan vielä, että en ollut itse luomassa tuota menestysformaattia, vaan se oli kehitetty jo kauan ennen minun aikaani.

Vuonna 2004 ehdotimme Poliisi-TV:n tuottaja Raija Pellin myötävaikutuksella Yleisradiolle, että suositusta juttusarjasta tehtäisiin Yleisradion asiaohjelmille puolen tunnin viikottainen oma spin off -ohjelmansa, joka esitettäisiin heti Poliisi-TV:n jälkeen. Ohjelman nimi olisi ollut Poliisin matkassa, ja myös se olisi ollut Katastrofi Tuotanto -yrityksemme tuotantoa. YLE kuitenkin tyrmäsi idean nopeasti. Tein tuolloin itse päivät Poliisi-TV -ohjelmaa ja illat Stara-verkkomediaa, joten aikataulu ja stamina eivät riittäneet ohjelmaidean viemiseksi tuon pidemmälle. Case closed.

Kuvaamassa Poliisi-tv:n Poliisin matkassa -jaksoja jossain päin Suomea. Kuvaajana Jarkko Vuolle.

Nopeasti kasvanut Stara vaati pian kaiken työpanoksen, ja jäin itse pois Poliisi-TV:n toimituksesta vuonna 2006. Myöhemmin selvisi, että olimme Katastrofi Tuotannossa iskeneet hanskat tiskiin ohjelmaidean osalta liian aikaisin. Poliisi-TV:ssä oli toimittajana myös Timo-Erkki Varpainen, joka innostui Poliisin matkassa -juttusarjan pohjalle tehtävästä ohjelmasarjasta niin paljon, että hän lähti viemään Yleisradion kertaalleen tyrmäämää ohjelmaideaa kaupallisille kanaville. Tämän seurauksena hän siirtyi Aito Medialle, joka tuotti Poliisit-realitysarjan ensimmäinen jakson vuonna 2009. Loppu on sitten historiaa.

En tunne Poliisit-sarjan alkuvaiheita tuota tarkemmin, eli sarjan viilaamisessa on varmasti ollut mukana koko joukko muitakin ihmisiä. Haluan nostaa nyt juhlavuoden kunniaksi hattua sekä Varpaiselle että ohjelman koko tuotantotiimille, joka onnistui luomaan Poliisi-TV:n luomasta aihiosta todella menestyksekkään televisiosarjan. Katastrofi Tuotanto, Yleisradio tai moni muu tuotantotiimi eivät olisi kyenneet samaan. Tämä tarina on osoitus siitä, että hanskoja ei saa iskeä naulaan liian aikaisin, sillä menestys voi odottaa jo seuraavan kulman takana. Sama analogia sopii moniin muihinkin tilanteisiin. Ne menestyvät, jotka jaksavat mennä vielä sen maagisen extra mailin.

Kymmenen vuotta televisiossa pyörinyt realitysarja on näillä leveysasteilla todellinen harvinaisuus, sillä vastaaviin suorituksiin pääsee nykyisin vain aniharva televisiotuotanto. Poliisit raivasi osaltaan tietä muille vastaaville viranomaisten seuraamiseen keskittyville suomalaisille realitysarjoille. Kaiken lisäksi suomalaisia yleisöennätyksiä rikkonut hittisarja on menestynyt upeasti myös maailmalla, sillä Aito Media myi vuonna 2010 formaatin useisiin muihin maihin. Sille kelpaa nostaa maljaa useammankin kerran.

Onnea 10-vuotiaalle! Suomi tarvitsee lisää näitä menestystarinoita.

 

Julkaistu

Media maalittaa julkkiksia – klikkirahastusta vai jotain aivan muuta?

JULKAISTU 27.10.2017 Iskelmätähti Jari Sillanpää ajoi taannoin autoa kovien huumeiden vaikutuksen alaisena ja vaaransi useita ihmishenkiä, mutta media silitti hänen päätään ja ymmärsi. Laulaja Tomi Metsäketo sen sijaan vonkasi vuosia sitten naisilta seksiä, lääppi ja lähetti suorasukaisia viestejä, joten yksittäinen toimittaja päätti maalittaa hänet ja ryhtyä tuhoamaan hänen uraansa. Kirjoitin Jari Sillanpään huumeajelun hyssyttelystä jo aiemmin blogikirjoituksen, joka sai melko suuren suosion. Nyt tuo kirjoitus ansaitsee jatko-osan, mutta vastakkaisella teemalla.

Minun tehtäväni ei ole syyttää tai puolustella kumpaakaan miestä, mutta jotkut mediat ovat sen sijaan ottaneet viime aikoina usein tuomarin aseman julkkisten kohujen paisuttajana ja hyssyttelijänä – valiten näkökulmansa aina kunkin julkkiksen media-arvon perusteella. Tällaisen toiminnan motiiveja tulisi pohtia Suomessa hieman tarkemmin, kun medioiden ja valemedioiden rooleja on nostettu viime aikoina esiin selvästi aikaisempaa enemmän. Medioiden toimitukset ja joskus jopa yksittäiset toimittajat määrittelevät nykyisin melko vapaasti kenen uran ne voivat tuhota saadakseen lisää klikkauksia – eli mainosrahaa. Joissain tapauksissa motiivi voi olla myös henkilökohtainen.

Nykyisellä internetin valtakaudella tällaisista maalitetuista julkkiskohuista hyötyvät ainoastaan klikkijanoiset mediatalot, joille julkkisten uran tuhoaminen on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Toisten julkkisten päätä silitetään, koska heiltä halutaan jatkossakin klikkauksia tuovia henkilöhaastatteluja. Toisten uralla taas ei voida rahastaa yhtä hyvin, joten ne ovat siten vapaata riistaa skandaalien kehittelylle, paisuttelulle ja kansalaisten kollektiivisen someraivon lietsomiselle. Sosiaalisessa mediassa faktoilla ei tunnetusti ole mitään merkitystä, joten temppu ei ole edes vaikea. Kun yksi media lähtee ajojahtiin, muut liittyvät nopeasti mukaan, koska muussa tapauksessa arvokkaita klikkauksia karkaa kilpailijalle. Silloin oma faktojen tarkistaminen jää yleensä tekemättä.

Esimerkiksi laulaja Kasmir joutui taannoin täysin ilman syytä Suomen mediahistorian törkeimmän valeuutisoinnin kohteeksi Helsingin Sanomia, Yleisradiota, Maikkaria ja molempia iltapäivälehtiä myöden. Yksikään näistä ei vaivautunut tarkistamaan väitteidensä todenperäisyyttä. Hesari meni vieläpä niin pitkälle, ettei koskaan oikaissut virhettään ja julkaisi myöhemmin aiheesta henkilöhaastattelun maksumuurinsa takana. Myöhemmin päätoimittaja retosteli julkisesti miten hyvin tuo artikkeli tuotti lehdelle rahaa. Hesari siis tienasi sievoisen summan perättömällä valeuutisellaan. Mikäli Kasmirin tilalla olisi ollut joku kansakunnan kaapin päälle nostettu ikoninen iskelmätähti, niin vastaavaa valeuutisointia ei olisi koskaan tapahtunut.

Mediat valitsevat nykyisin ensin maalinsa, uutisoivat skandaalin ja ottavat siitä irti kaikki mahdolliset klikkaukset. Ensin tehdään raflaava paljastusjuttu, sitten sille jatkojuttu, sitten pyydetään jo kommentteja muilta ihmisiltä ja lopuksi tehdään vielä juttu siitä miten median itsensä nostattama someraivo leviää kansalaisten keskuudessa. Hesari tosin tekee lisäksi henkilöhaastattelun maksumuurinsa taakse. Kun yhden julkkiskohun klikkaukset on viimein kaluttu loppuun, heitetään käytetty julkkis uransa kanssa romukoppaan ja ryhdytään etsimään seuraavaa maalia ja sen tuomia uusia klikkauksia. Myllyn täytyy pyöriä.

Median ei tietenkään tule hyssytellä kenenkään edesottamuksia, ei edes Jari Sillanpään, mutta nykyinen kaksinaismoralistinen reagointi artistin statuksen perusteella olisi hyvä jättää viimein taakse. Julkkisten maalittaminen ja systemaattinen uran tuhoaminen kuuluisi nimittäin jäädä historian lehdille. Jussi Kuosmanen kiteyttää julkkisten maalittamisen erittäin hyvin blogissaan, jossa hän käsittelee myös aikaisempia vastaavia tapauksia. Niitä kyllä riittää.

Asioiden taustoja penkoessa on saatu usein huomata, että medioissa tapahtuvaa julkkiksen tai yrityksen mustamaalaamista on käytetty myös henkilökohtaisen koston välineenä. Eräs suuri pirkanmaalainen sanomalehti jäi taannoin rysän päältä kiinni siitä, että toimittaja kosti merkittävän kokoiselle suomalaiselle yritykselle lähisukulaisensa puolesta kirjoittamalla yrityksestä täysin perättömän rikosjutun. Kaiken lisäksi juttu lainattiin perättömine väitteineen Ilta-Sanomiin. Onneksi törkeä teko ja sen taustat paljastuivat nopeasti, ja julkisen sanan neuvosto antoi molemmille lehdille langettavan tuomion.

Maria Veitolan someviesti

Tomi Metsäkedon tapauksessa kysymysmerkkejä on nostanut varsinkin toimittaja Maria Veitolan osuus, sillä se on ollut Metsäkedon maalittamisessa erityisen merkittävä. Juuri Veitola nimittäin haki sosiaalisen median ryhmässä (kuva yllä) kertomuksia laulajan tekosista, ja juuri Veitola toimitti saamansa ”tiedot” suositun viihdeohjelman tuotantoyhtiölle ja hankki laulajalle näin ollen potkut ohjelmasta sosiaalisessa mediassa saamiensa tarkistamattomien kommenttien perusteella. Ennen kuin jatketaan tästä aiheesta, käydään nopeasti vilkaisemassa mitä ihmisoikeudet sanovat syyllisyydestä ja syyttömyydestä.

”Syyttömyysolettama on keskeinen rikoksesta epäillyn oikeusturvan tae. Sen mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syyttömyysolettamaa koskeva nimenomainen määräys sisältyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklaan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14.2 artiklaan.”

Ihmisoikeuksien mukaan jokainen ihminen on siis syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä olennainen oikeusvaltion perusperiaate ei näytä olevan tiedossa esimerkiksi juuri Veitolalla, joka nimenomaan pyysi somessa paljastuksia Metsäkedon puuhista ja tietenkin niitä sai. Minäkin olisin voinut sellaisen hänelle kirjoittaa, sinäkin olisit voinut sellaisen hänelle kirjoittaa ja kuka tahansa muukin olisi voinut hänelle kirjoittaa. Some on täynnä perättömiä väittämiä, mutta Maria Veitolalle väitteiden tarkistaminen näyttää olevan sivuseikka. Sen hän myös vahvisti julkisesti Seiskalle antamassaan lausunnossa.

”Vaikka siinä olisi kyse tietyllä tavalla vain epäilyistä…ja ihmiset varmasti pohtivat, onko tapahtunut jotain rikosta…mutta mielestäni sillä ei ole väliä. En usko, että kenenkään täytyy mustamaalata ketään täysin syytöntä ja nuhteetonta ihmistä. Mielestäni on todella hyvä asia, että sille on nollatoleranssi. Sen pitäisi olla aina niin, Maria kommentoi Seiskalle.”

Näin tyylikkäästi television keskusteluohjelman toimittaja myönsi, ettei totuuden selvittämisellä ole merkitystä, koska hän ei usko kenenkään mustamaalaavan syytöntä ja nuhteetonta miestä sosiaalisessa mediassa. Somessa ei mustamaalata syyttömiä? Täysin järjetön kommentti! Veitola viittaa toki rikokseen, mutta syyttömyysolettaman perusperiaate koskee kaikkia muitakin raskauttavia syytöksiä, jollaisista tässäkin on nyt kyse.

PÄIVITYS 5.10.2018: Helsingin käräjäoikeus tuomitsi neljä naista sakkorangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin Tomi Metsäkedon kunnianloukkauksista.

Veitola hankki siis Metsäkedolle potkut pelkkien someväitteiden perusteella ja viittasi kintaalla mahdollisuudelle, että ne olisivatkin soopaa. Seuraavaksi Veitola ryhtyy ehkä hankkimaan jollekin potkuja Vauva.fi-kommenttien perusteella. Totta kai someväitteet voivat myös pitää paikkansa, mutta ne olisi tullut selvittää asianmukaisesti. En voi välttyä ajatukselta, että tässä haiskahtaa henkilökohtainen agenda kilometrien päähän. Metsäketo on itse kommentoinut asiaa tiedotteessaan näin.

”Olen seurannut hämmennyksellä mustamaalauskampanjaa, jota minua kohtaan on julkisuudessa käyty. Kampanja on ollut tarkkaan suunniteltua ja erityisesti yhden minulle ennestään täysin vieraan ihmisen johtamaa. Sittemmin tähän kampanjointiin on osallistunut suuri määrä muita ihmisiä.”

Jos joku on oikeasti joutunut Metsäkedon ahdistelun kohteeksi, tulee hänen ottaa yhteys poliisiin, ei Maria Veitolaan. Saamieni tietojen mukaan poliisi on nyt ryhtynyt tutkimaan Metsäkedon tekojen sijaan tapaukseen sosiaalisessa mediassa liittyvää kommentointia. Poliisille on toimitettu kymmenittäin kuvakaappauksia Facebook-ryhmän keskusteluista ja kommenteista on tehty ainakin yksi rikosilmoitus ja useita muita on vielä tulossa. Hyvä, että poliisi on ottanut asian vakavasti, sillä aivan suuri moni suomalainen kuvittelee edelleen, että sosiaalisessa mediassa saisi kirjoittaa muista ihmisistä aivan mitä tahansa joutumatta siitä edesvastuuseen.

Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, haluan korostaa, että jokainen ahdistelutapaus on liikaa. Oli kohteena sitten nainen tai mies, aikuinen tai lapsi. On hyvä, että aiheesta puhutaan nyt #metoo-kampanjan myötä enemmän kuin koskaan, sillä kaikenlainen ahdistelu tulee saada loppumaan. Mukaan lukien erityisesti koulukiusaaminen. Ahdistelun nostaminen näyttävästi esiin ei kuitenkaan oikeuta tuhoamaan julkisuudessa työskentelevän ihmisen uraa pelkkien someväitteiden perusteella. Oli taustalla sitten henkilökohtainen kauna tai ei.

Ensin pitäisi tutkia, ja sitten vasta hutkia.

Julkaistu

Suomi on digikauden innovaatioiden dinosaurus

Kirjoitin kaksi vuotta sitten 13.5.2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani ”Kun Suomi kehityksen kelkasta putosi” siitä miten aivan liian monet suomalaiset päättäjät elävät edelleen harhaa, jossa he kuvittelevat ja vieläpä juhlapuheissaan väittävät Suomen olevan jotenkin erityinen digiaikakauden ja uusien liiketoimintojen mallimaa. Ikävä kyllä todellisuus ei aina vastaa juhlapuheita, ja tässä tapauksessa totuus on täysin päinvastainen. Suomen lainsäädäntö nimittäin torppaa kansainvälisten innovaatioiden tulemisen markkinoille, mutta sitä huolestuttavampaa on, että meidän oma lainsäädäntömme torppaa meillä Suomessa tehtävät innovaatiot.

Lähes jokaisen uuden kansainvälisen megahitin takana on paitsi digitalisaation hyödyntäminen myös perinteisten markkinoiden muokkaaminen uusiksi, eli ns. distruptiivisuus. Oli kyseessä sitten taksiliikenne (Uber), majoittaminen (Airbnb)  tai musiikin jakelu (Spotify). Meillä Suomessa esimerkiksi peliosaaminen on maailman huippuluokkaa. Meillä on pelien lisäksi kehitetty monia aidosti mullistavia verkkopalveluja, jotka olisivat olleet maailmanluokan hittejä, ellei kivikaudella oleva lainsäädäntömme olisi osalta torpannut niitä – varsinkin tekijänoikeuksien osalta. Tästä syystä on tragikoomista edes juhlapuheissa peräänkuuluttaa ja ylistää suomalaisia innovaatioita niin kauan kuin rajusti jälkeenjäänyt lainsäädäntömme torppaa uusia innovaatioita yksi toisensa jälkeen. Ja lahjoittaa ideat ja palvelut muihin maihin hyödynnettäviksi.

Monet erityisesti Yhdysvalloissa läpi lyöneet digipalvelut ovat toki sielläkin joko rikkoneet lakeja tai ainakin venyttäneet lakien rajoja, kunnes kasvaneen suosion myötä lakeja on ollut lopulta pakko muuttaa vastaamaan kehitystä. Suomessa vastaava ei ole mahdollista, koska by-the-book on meillä uskonto. Tuomioistuimet ehtivät Suomessa torpata rajoja rikkovat, mullistavat ja distruptiiviset innovaatiot jo kauan ennen kuin ne saavat edes marginaalisen mahdollisuuden kansainvälistyä ja saada sitä kautta oikeutuksen.

Vuoden 2015 kolumnissani nostin esiin case-esimerkkeinä varsinkin kirjojen vuokrauspalvelu BookaBookan sekä TVkaistan, joka oli toimivuudeltaan aivan ylivoimainen digiboksi netissä. Valovuosia edellä kaikkia muita alan toimijoita niin Suomessa kuin ulkomailla. Jälkimmäisen oikeustapauksen jälkimainingit lyövät yhä edelleen, sillä syy tähän kirjoitukseen on Elisa Viihteeseen liittyvä erikoistilanne.

Suomen kivikaudella olevan lainsäädännön takia palvelun asiakkaat eivät nimittäin saa vuonna 2017 vapaasti käyttää Elisan verkkoon ulkoistamaansa omaa digiboksiaan, vaan sieltä pyyhitään yli kaksi vuotta vanhat tallenteet. Suomessa on siis mahdollista, että internet on edelleen tekijänoikeuksien iso paha susi, eikä arkipäiväinen palvelualusta siinä missä telkkarin vieressä oleva harmaa muovilaatikko. Siksi meillä on turha puhua uusien innovaatioiden kehittämisestä. Siksi.

Mistä tilanne sitten johtuu? Suurin yksittäinen syy on päättäjien korkea ikä ja siitä johtuva täydellinen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys siitä mitä koko internet tarkoittaa ja mitä se mahdollistaa sekä pelossa kaikkea uutta ja uudenlaista kohtaan. Tietämättömyydestä ja pelosta johtuvan muutosvastarinnan takia lainsää ei uskalleta reagoida tarpeeksi nopeasti jos lainkaan. Siksi Suomi on jäänyt digikauden dinosaurukseksi. Päättäjien sukupolvenvaihdos olisi nyt enemmän kuin paikallaan.

Arkadianmäki, nyt viimein järki käteen ja pää pois kivikaudelta.

Julkaistu

Hyvästi työpaikat – muutosvastarinta on turhaa

Totesin pari vuotta sitten, että Suomesta ja kaikista muista länsimaista tulee katoamaan digitalisaation ja robotisaation myötä 30 prosenttia kaikista työpaikoista, koska jokainen automatisoitavissa oleva työpaikka annetaan jatkossa koneille (mm. Tamperelainen-lehti 28.10.2015) Pari vuotta sitten tuo väite oli vielä melko radikaali, ja monet vanhemman polven ihmiset hymähtelivät sille selvästi ärtyneesti, sillä he pitivät sitä arroganttina provosointina. Reaktiot olivat täsmälleen samat 2000-luvun alussa, kun kerroin media-alan päättäjille internetin mullistavan koko alan.

Kirjoituksen juttukuvassa nähdään 1950-luvun auto, jonka kuvasin taannoin Kuuban Havannassa. Noiden autojen korjaajilla riittää työtä vielä pitkään, sillä yli 60 vuotta vanhoista autoista ei juuri teknologiaa tai tekoälyä löydy.

Viimeksi kuluneen parin vuoden aikana olen kuitenkin muuttanut mieltäni työpaikkoihin liittyvästä väitteestä, sillä arvioni näyttää osuneen selvästi harhaan. Kehitys on ollut selvästi nopeampaa kuin itse uskalsin odottaa. Katoavien työpaikkojen määrä tulee nimittäin olemaan edellä mainittujen syiden vuoksi tuo mainittu 30 prosenttia, mutta toinen kehitysaskel tulee viemään lisäksi toiset 20 prosenttia. Näkemykseni mukaan Suomesta katoaa pitkällä tähtäimellä puolet nykyisistä työpaikoista. Uusia toki tulee tilalle, mutta ne korvaavat vain murto-osa katoavista.

Jälkimmäiset 20 prosenttia Suomen työpaikoista vievä kehitysaskel on tekoäly. Kaksi vuotta sitten en itsekään osannut odottaa miten nopeasti alalla edettäisiin, sillä kehitysnopeus on vain kiihtynyt kiihtymistään. Teslan perustaja Elon Musk ystävineen ei ole turhaan maalaillut kauhukuvia siitä, että ihmisen ei pitäisi antaa koneiden muuttua meitä fiksummiksi ennen kuin osaamme varmasti hallita niitä. Koneiden oppiessa opettamaan itseään ihminen jää jalkoihin. Laitetaan kuitenkin tämä sinänsä relevantti spekulaatio vielä syrjään ja otetaan vilkaisu Suomen työmarkkinoihin tulevaisuudessa.

Suomessa on ollut jo pitkään vallalla kahtiajako, jossa olemme jakautuneet hyvin eri mieltä tulevaisuudesta oleviin ryhmiin. Vedän ryhmien rajan tarkoituksella ja hieman provosoiden 50 ikävuoteen sekä aikaansa seuraaviin ja seuraamattomiin ihmisiin. Poikkeukset tietenkin vahvistavat tämän.

Aivan samanlainen kahtiajako oli nähtävissä myös 2000-luvun alussa, kun internet alkoi tehdä tuloaan ryminällä. Vanhoissa mediataloissa reliikkijohtajat eivät kyenneet näkemään, että internet muuttaisi koko bisneksen. Vasta vuonna 2009 alkoi kuulua ensimmäisiä hätähuutoja siitä kuinka ”median murros yllätti”, ja sittemmin sama virsi jatkui vuodesta toiseen. Tämä tapahtui vain siksi, että johtajilla ei ollut kykyä nähdä ajoissa alan tulevaisuutta ja jo käynnissä ollutta kehitystä. Tilanne on nyt vuonna 2017 täsmälleen sama työmarkkinoiden kanssa. Tulossa on nyt vähintään yhtä suuri muutos kuin aikoinaan teollistumisen myötä, ellei jopa suurempi.

Ammattiyhdistysten päättäjät eivät kykene hahmottamaan mitä on tulossa, ja siksi ne eivät halua ajatella skenaarioita  siitä mitä kehitys tulee tekemään työmarkkinoille. Nyt käynnissä oleva kehitys on vanhan koulukunnan ja muutosvastarinnan ihmisille punainen vaate alalla kuin alalla. Tuo vaate on tullut ja tulee jatkossakin todella kalliiksi, sillä vain aikaansa seuraavat voivat hyötyä kehityksestä. Kahvipöytäkeskusteluissa kuulee usein todettavan, että esimerkiksi palvelutoimintoja ei voida ulkoistaa roboteille, ja että siksi asiakapalvelu tulee olemaan ihmisten hoidettavana hamaan tulevaisuuteen. Nyt seuraa juonipaljastus: Ei tule olemaan.

Tekoäly tulee sadan prosentin todennäköisyydellä syrjäyttämään asiakaspalvelun varsinkin kaikkein helpoimmissa tehtävissä, mutta ajan kanssa algoritmit tulevat haastamaan ihmisen myös vaikeammissa tehtävissä. Kun asiakaspalvelua hoitavalla koneella on saatavissa kaikki maailman vapaa data, niin ihmisellä on vaikea yrittää kilpailla sen kanssa. Hymy ei välttämättä riitä, kun asiakas haluaa vastauksia. Vielä vuonna 2017 saamme toki olla melko rauhallisin mielin, kunhan vain olemme hyvissä ajoin tietoisia siitä mikä meitä tulevaisuudessa odottaa. Todellinen show alkaa nimittäin sinä päivänä, kun tekoäly nousee samalle tasolle ihmisen kanssa, eli ihminen ja kone saavuttavat singulariteetin. Siihen ei välttämättä mene enää kovin pitkään.

Tuhannet suomalaiset käyttävät jo nyt päivittäin tekoälyä huomaamatta sitä ehkä itsekään. Tänäänkin tuhannet suomalaiset ja kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat keskustelleet esimerkiksi Applen Sirin tai Amazonin Echon kanssa ja kyselleet siltä vaikkapa säästä, kalenterimerkinnöistä, elokuvateatterin näytösajoista tai työmatkan ruuhkista. Siri ja Echo ovat juuri niitä aihioita, jotka kehittyvät jatkossa ihmisten henkilökohtaiseksi avustajaksi. Jo tänä päivänä tekoäly toimii myös tutkijoiden assistenttina (Iris AI) ja jatkossa se tulee tekemään tieteellistä tutkimusta itsenäisesti ilman ihmisen apua. Jo tänä päivänä tekoäly kirjoittaa kokonaisia uutisartikkeleita esimerkiksi Yleisradion uutisiin täysin ilman ihmistä. Tekoäly on tällä hetkellä lapsen tasolla, mutta se kehittyy aikuisen ihmisen tasolle nopeammin kuin lapsi kasvaa aikuiseksi.

Suomi tulee viimeistään 10 vuoden kuluttua tilanteeseen, jossa henkilökohtaiset tietokoneemme ottavat meidän puolestamme yhteyden asiakaspalvelun tietokoneisiin, ja ne yhdessä ratkaisevat arkipäivän ongelmiamme oli kyse sitten operaattorin asiakaspalvelusta, pizzatilauksesta tai robottiauton kutsumisesta kotiovelle paikasta toiseen liikkumista varten. Silloin monien suomalaisten työntekijöiden tehtävä on enää valvoa, että koneet suorittavat työnsä hyvin. Esimerkiksi kauppojen kassahenkilöstön voisi vaihtaa jo tänä vuonna koneisiin. Äskettäin esiteltiin nimittäin teknologia, jossa asiakas kävelee kauppaan, ottaa hyllyistä haluamansa ja kävelee ulos kaupasta. Maksu veloitetaan automaattisesti, eikä kassoja enää tarvita.

Mitkä alat tulevat sitten pitämään työpaikkansa vuosikymmeniä? Tähän kysymykseen olemme yrittäneet keksiä jo pitkään vastausta sitä kuitenkaan löytämättä. Ihminen haluaa jatkossakin olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa, joten muille ihmisille käsillä tehtävät työt lienevät kaikkein pitkäikäisimpiä. Koneiden on lisäksi vaikea oppia tunteita ja small talkia, joten ainakin kahvilat, parturit, hierojat ja kosmetologit lienevät melko varmoja tulevaisuuden työpaikkoja. Samoin koulujen opettajat sekä koneiden kanssa työtä tekevä IT-ala, vaikka koodaus tullaan myös vääjäämättä automatisoimaan.

Kehitystä ei voi hidastaa eikä estää. Siksi en suosittele omalle jälkikasvulleni kouluttautumista katoaville aloille. Niitä ovat muun muassa kaikenlaiset liukuhihnatyöt, kuljettajat niin busseissa kuin takseissakin, asiakaspalvelu puhelimessa ja esimerkiksi kassahenkilökunta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vaikka tulevaisuus on koneiden, ja maailma muuttuu siihen suuntaan vääjäämättä, niin yhdessä päivässä muutos ei tule tapahtumaan. Jokaisen tulisi kuitenkin tiedostaa käynnissä oleva muutos ja sen suunta sekä varautua tulevaan. Yrittäjien ja yritysjohtajien tulee sen sijaan seurata kehitystä paljon tavallisia kansalaisia tarkemmin, ettei kehitys yllätä heitä ja heidän yrityksiään yhtä nolosti kuin internetin nousu yllätti media-alan. Älkää antako teknologian kehityksen yllättää housut kintuissa.

Lopuksi haluan todeta, että monien suomalaislehtien artikkelit itse ohjautuvista autoista vuoteen 2030 mennessä ovat satua. Täydellisen autonomisia itse ohjautuvia henkilöautoja on liikkunut Suomen kaduilla jo vuoden 2017 alusta saakka, mutta ominaisuus odottaa vielä käyttöönottoa. Uudet Teslat pitävät nimittäin jo tänä päivänä sisällään teknologian, jota monissa lehtijutuissa kuvataan virheellisesti ”2030-luvun teknologiaksi”. Tuon teknologian avulla Tesla osaa jo nyt ajaa itse itsensä yksinään koko matkan vaikkapa Helsingistä Ivaloon. Vuosi 2030 tuli siis jo 2017. Melkoinen aikakone.

Julkaistu

Hyviä uutisia Brysselistä – verkkomediat alennetun arvonlisäveron piiriin

Nyt ollaan tärkeän asian ytimessä. Harkimon työryhmä oli äskettäin lahjoittamassa mediatuen varjolla veronmaksajien miljoonia Maikkarin ulkomaisiin taskuihin, mikä oli minusta käsittämätön esitys. Tuolloin esitin blogissani, että järkevämpi vaihtoehto olisi laskea media-alan arvonlisäveroa, jolloin mediataloja tuettaisiin reilusti ja tasapuolisesti toisin kuin Harkimon työryhmän esityksessä. Nykyinen tilanne on media-alan markkinoita vääristävä, koska verkkomediat eivät ole lainkaan alennetun arvonlisäveron piirissä, vaikka ne ovat nousseet ylivoimaisesti merkittävimmäksi mediaformaatiksi.

”Tämän lain mukaan sanoma- tai aikakauslehtenä on pidetty vähintään neljänä erillisenä numerona vuodessa ilmestyvää lehteä, jolla on vastuullinen päätoimittaja ja joka vastaa muotonsa ja rakenteensa puolesta yleistä käsitystä sanoma- ja aikakauslehdestä.”

Koska elämme nykyisin jo 2000-lukua, niin arvonlisäveron tuki ei tietenkään saisi koskea ainoastaan sanoma- ja aikakauslehtiä, vaan myös verkkomedioiden tulisi ehdottomasti olla tuen piirissä. Lehtitilausten arvonlisävero nostettiin vuonna 2011 nollasta yhdeksään prosenttiin, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Verkkomediat nimittäin maksoivat jo tuolloin täyden 23 prosentin (nykyisin 24 prosenttia) arvonlisäveron. Kokoomuksen Sampsa Kataja esitti vuonna 2014, että myös digilehdet pitäisi saada alennetun arvonlisäveron piiriin. Sittemmin asia ehti kuitenkin jo hautautua, mutta kulisseissa on toki tapahtunut koko ajan. Taannoisen Strasbourgin reissumme isäntä MEP Petri Sarvamaa kumppaneineen tiedottaa nyt, että asiassa ollaan viimein menossa eteenpäin.

”Ei ole mitään perusteta periä samasta uutisesta korkeampaa arvonlisäveroa puhelimen ruudulla kuin paperille painettuna, toteavat kokoomusmepit Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen.”

Sanoma- ja aikakauslehdet ovat olleet jo ikuisuuden sekä nollaveron että alennetun arvonlisäveron piirissä, mutta digimediat eivät. Tällainen tilanne on ongelmallinen maailmassa, jossa painetut sanomalehdet on käytännössä jo nyt korvattu verkkomedioilla. Saman toimitetun sisällön erilainen verokohtelu vain sisällön jakeluun käytettävän formaatin perusteella on kestämätöntä ja medioiden välistä kilpailua vääristävä tekijä. Nyt ongelmasta ollaan ilmeisesti viimein pääsemässä eroon, mikäli Sarvamaan ja kumppaneiden ajatukset digitaalisen median alvialesta edistyvät Euroopan parlamentin talous- ja raha-asiainvaliokunnassa.

”Toivottavasti jäsenmaat hyväksyvät muutoksen neuvostossa mahdollisimman ripeästi ja Suomikin ryhtyisi toimiin digilehtien ja e-kirjojen alv-kannan alentamiseksi samaan kymmenen prosentin alennettuun alv-kantaan, jota peritään painetuista kirjoista ja lehdistä. Tämä olisi tärkeää myös digitaalisen median kehittämisen kannalta”, korostaa Petri Sarvamaa.

Suomen kokoinen pieni markkina- ja kielialue tarvitsee vahvan ja puolueettoman mediakentän, ja sen osalta Suomessa on ollut viime aikoina monenlaisia haasteita. Mediataloilla on ollut ongelmia niin taloudellisella kuin journalistisella puolella. Talous on kärsinyt ja kärsii edelleen pitkittyneestä taantumasta johtuvasta mainosmyynnin heikentymisestä, eikä orastava kasvukausi näy vielä pitkään aikaan esimerkiksi television ja sanomalehtien mainosmyynnissä. Koko ajan kasvavan osansa mediakakusta vievät ulkomaiset jätit, kuten Google ja Facebook. Ensin mainitun miljoonista jää toki pieni osa suomalaisille mediataloille, jotka Googlen mainoksia verkkomedioissaan esittävät.

Suomalaisen journalismin tason romahtaminen johtuu nähdäkseni pääosin ylimitoitetuista säästöistä ja niistä johtuvista resurssien venyttämisestä. Vanhat mediatalot eivät aikoinaan kyenneet näkemään internetin nousua, mikä johti jatkuviin irtisanomisiin median murroksen yllätettyä mediatalot vuosi toisena jälkeen housut kintuissa. Monien lehtitoimitusten rakenteet ja toimintatavat ovat yhä 1980-luvulla ja henkilömitoitus 2000-luvulla, niin työmäärä per toimittaja on kasvanut merkittävästi. Kiireessä syntyy huonoa jälkeä oli kyse sitten Helsingin Sanomista, Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista. Nämä mediatalot toki hyötyvät jo nyt sanoma- ja aikakauslehtien alennetusta arvonlisäverosta, mutta koko ajan kasvava osa niidenkin liikevaihdosta tulee verkkomedioista. Näin ollen verkkomedioiden saaminen alennetun arvonlisäveron piiriin piristäisi myös vanhojen mediatalojen taloutta ja voisi pitkässä juoksussa parantaa sekä alan työllisyyttä että sitä kautta myös journalismin tasoa.

Nyt Suomelle on aukeamassa mahdollisuus siirtyä medioiden verokohtelussa 2000-luvulle.  Meidän täytyy käyttää tämä mahdollisuus hyväksi.

Julkaistu

Perhe vararikkoon kännykkäpelillä – maksukatto tarvitaan nyt

Iltalehti uutisoi tänään kuinka kahdeksanvuotias suomalaispoika pelasi perheelleen kännykällä kahdessa viikossa 6.400 euron laskun, koska isoisän luottokorttitiedot olivat jääneet vahingossa puhelimeen lapsenlapsen muutaman euron nimipäivälahjan myötä. Nyt perhe joutuu mahdollisesti jopa muuttamaan, eikä laskua saada silti ehkä koskaan maksettua. Nyt peliyhtiön tulisi kantaa vastuunsa asiassa.

Tässä tapauksessa kyse oli suomalaisen Supercellin tuottamasta Clash Royale -pelistä, johon yksinhuoltajaperheen poika oli tietämättään ostanut lisäsisältöä jopa sadoilla euroilla päivittäin. Se oli onnistunut parilla pelinomaisella klikkauksella, koska isoisän korttitiedot olivat jo valmiiksi puhelimessa. Sama ongelma on lukemattomissa muissakin peleissä ja sovelluksissa, joiden kohderyhmää erityisesti lapset ovat. Supercell teki vuonna 2015 huikeat 845 miljoonaa euroa voittoa 2,1 miljardin euron liikevaihdolla. Kuinka suuri osa siitä mahtaa olla tällä tavalla lapsiperheiltä vietyä rahaa?

Tämä on lukemattomissa suomalaisperheissä akuutti ja erittäin vakava ongelma. Monet vanhemmat eivät ymmärrä lainkaan niitä taloudellisia riskejä, joita lasten pelaaminen kännykällä aiheuttaa. Parin euron pelejä ostetaan pelikaupoista isän tai äidin luottokortilla, mikä on tietenkin aivan normaalia. Mutta jos isä tai äiti ei varmistu siitä, että jokainen tuleva osto edellyttää kortinhaltijan vahvistuksen, voi lasku nousta nopeasti jopa tuhansiin euroihin. Satojen eurojen laskuilla tuskin pääsee enää edes lehtien palstoille.

Meidän perheessämme on nelivuotias poika, joka pelaa ajoittain kännykällä esimerkiksi Angry Birdsiä ja muutamaa muuta peliä. Lähes jokaisella pelikerralla tulee eteen tilanne, että peli kysyy maksullista lisäsisältöä varten sormenjälkeä tai salasanaa. Emme luonnollisestikaan anna kumpaakaan, mutta voin vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos asetukset jäisivät joskus sellaisiksi, että salasanaa tai sormenjälkeä ei enää tarvittaisi tai poika saisi selville salasanan tai keksisi muun tavan kiertää vahvistus. Silloin seurauksena voisi olla edellä esitetyn kaltainen tuhansien eurojen lasku.

Lapsen ei voida edellyttää ymmärtävän, että hänen pelaamisestaan syntyy vanhemmille rahanmenoa, koska 1) kysymykset pelin sisäisistä ostoista ovat yleensä englanniksi ja 2) koska ostaminen on tietoisesti tehty niin helpoksi, että se onnistuu parilla klikkauksella ja 3) koska ostaminen on tehty peleissä kiinteäksi osaksi pelaamista. Ostaminen ei siis näytä graafisesti yhtään erilaiselta kuin pelaaminen itsessään. Usein vanhempien käyttämät salasanat on hyvin helppo arvata, koska vanhemmat eivät ymmärrä millaisiin seuraamuksiin salasanan syöttäminen kännykkäpelissä voi pahimmillaan johtaa. Esimerkiksi vanhemmat syntymäajan ”arvaaminen” ei ole kovin vaikea temppu edes lapselle.

Koska tällaiset vahinko-ostokset ovat peliyhtiöille todellinen rahasampo, yhtiöt tuskin tulevat itse tilannetta korjaamaan ilman asianmukaista ohjeistusta. Siksi operaattorit ja peliyhtiöt tulee mielestäni velvoittaa lainsäädännöllä korjaamaan tilanne. En ehtinyt tätä kirjoitusta varten vielä selvittää onko tällainen asia mahdollisesti jo vireillä, mutta lupaan selvittää asiaa, kunhan tästä kiireet hieman hellittävät.

Euroopan yhteisössä määriteltiin taannoin, että ulkomailla tapahtuvaan niin sanottuun roaming-datakäyttöön asetetaan raja, joka ilmoittaa rajan täyttymisestä kuluttajalle. Sen jälkeen kuluttaja joutuu erikseen vahvistamaan lisädatan ostamisen. Mobiilidataa käyttäviä aikuisia siis suojellaan odottamattomilta laskuilta, mutta kännykkäpelejä pelaavien lasten vanhempia ei.

Samanlainen kulukatto on nyt tarpeen määritellä lainsäädännöllä sekä Suomessa että koko EU-alueella pakolliseksi datasiirron lisäksi myös pelaamiselle. Esimerkiksi tekstiviesti kortinhaltijan kännykkään 60 euron kulurajan täytyttyä olisi aivan riittävä toimenpide, eikä se liene teknisesti lainkaan mahdoton. On täysin kestämätöntä, että lapsi voi aiheuttaa perheelle tuhansien eurojen laskun tietämättään ja siten tuhota koko perheen talouden. Nyt tarvitaan suoraselkäisyyttä myös Supercelliltä ja muilta peliyhtiöiltä.

Nyt peliyhtiöt, kansanedustajat ja mepit töihin. Toimikaa!

Julkaistu

Veronmaksajilta miljoonatuet kaupalliselle medialle?

Hjallis Harkimon johtama liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää parhaillaan kaupalliseen televisiotoimintaan kahdeksan miljoonan euron vuosittaista tukea. Esityksen mukaan uutis- ja ajankohtaistuotantoa tuettaisiin kolmena vuotena kahdeksalla miljoonalla eurolla vuodessa. Vaikka itse edustan useita kaupallisia medioita ja olen usein Hjalliksen kanssa samaa mieltä, niin nyt mennään pahasti metsään.

Kaupallinen media on kaupallista mediaa siksi, että sen tulee kantaa itse itsensä. Markkinataloudessa tämä on perussääntö. Muilla tavoilla toimiville järjestelmille on hieman toisenlainen nimitys, joka viittaa entiseen Neuvostoliittoon. Suomessa veronmaksajien tehtävä ei ole maksaa kaupallisille mediayhtiöille siitä, että ne tuottavat meille uutis- ja ajankohtaisohjelmia televisioon. Tai minnekään muualle. Jos kaupallinen televisiotoiminta ei jostain syystä kannata, niin silloin toiminnan täytyy joko muuttua tai täytyy laittaa lappu luukulle.

Olen itse työskennellyt kaupallisessa mediassa 24 vuoden ajan, josta 23 vuotta yrittäjänä. Pyöritän nykyisin useita verkkomedioita, joten tiedän paremmin kuin hyvin mitkä ovat alan haasteet 2000-luvun Suomessa. Talous on kuitenkin media-alalla aivan samanlaista kuin millä tahansa muullakin alalla. Tuloja täytyy olla enemmän kuin menoja, sillä muuten on pian lappu luukulla. Ei ole veronmaksajien ongelma, jos ulkomaille myyty mediatalo ei myy tarpeeksi mainoksia ylläpitääkseen uutis- ja ajankohtaistoimintaansa.

Monet kaupallisten medioiden edustajat ovat viime vuosina nousseet äänekkäästi barrikadeille, koska Yleisradiota rahoitetaan suoraan veronmaksajien pussista ja se aiheuttaa heidän mielestään kilpailun vääristymistä. Olen tästä osittain samaa mieltä, koska Yleisradio kilpailee päivittäin samoista lukijoista ja samanlaisilla sisällöillä kuin kaupalliset mediat. Täsmälleen samanlaista kilpailun vääristymää aiheuttaisi kuitenkin valtion budjetista yksityisille mediayhtiöille maksettava tuki, mutta sillä ikävällä seurauksella, että esimerkiksi MTV-kanavan osalta tukirahat katoaisivat ”ihan carunana” ulkomaille. Aiheesta lisää tässä Journalistin artikkelissa.

Yksittäiset Tekes-kehityshankkeet ja niiden saaman mediatuen vielä ymmärrän, mutta Harkimon työryhmän esitys muutenkin jo äärimmäisen tiukassa olevien verorahojen syytämisestä miljoonittain mediataloille menee yksinkertaisesti liian pitkälle. Jos kaupallista mediaa todella halutaan tukea, niin se tulee hoitaa neutraalisti ja tasapuolisesti esimerkiksi poistamalla tai alentamalla media-alan arvonlisäveroa. Silloin jotain jäisi viivan alle, eikä raha valuisi ulkomaille.

Mikäli Harkimon työryhmän esitys menee jostain syystä läpi, niin seuraavaksi voimme alkaa maksaa veronmaksajien piikkiin miljoonien tukia myös kaupallisille sanomalehdille, paikallisradioille ja videovuokraamoille.

PÄIVITYS 1.6.2017: Nyt Sipilän hallitus on myöntänyt miljoona euroa tukea kaupallisen television uutistoiminnalle. Samaan aikaan MTV ohjaa vuosittain miljoonia euroja rahaa ruotsalaiselle emoyhtiölleen Bonnierille.

PÄIVITYS 5.6.2017: Päivän Lehti paljasti tänään, että Harkimon työryhmän mukainen television miljoonatuki ollaan myöntämässä kanavalle, jollaista ei Suomen televisiossa enää ole olemassa. Näin ollen nykyisillä spekseillä tukea ei voida myöntää Maikkarille eikä millekään muullekaan kanavalle. Tuki on nimittäin osoitettu yleisen edun kanavalle, eikä Suomessa ole enää yhtään yleisen edun kanavan ehdot täyttävää televisiokanavaa. Jos tämä on tosiaan Arkadianmäen osaamisen taso vuonna 2017, niin loppukaudesta on turha odottaa menestystä.

PÄIVITYS 7.12.2017: MTV3 ja AlfaTV hakivat ohjelmistotoimilupia yleisen edun televisiotoimintaan ja ovat nyt ne saaneet. Yleisen edun toimilupa vaatii, että kanavien ohjelmistojen täytyy sisältää päivittäin suomen- tai ruotsinkielisiä ohjelmia sekä uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Lisäksi osaan ohjelmista täytyy liittää ääni- ja tekstityspalvelu.

Julkaistu

Valeuutinen. Mikä se on?

Oliko Iltalehden uutinen laissa olevasta lakupiippujen 18 vuoden ikärajasta valeuutinen? Entä Helsingin Sanomien artikkeli, jonka mukaan Malmössä on kaikki hyvin? Tai Verkkouutisten artikkeli, jonka mukaan SDP ajaa yrittäjien asiaa? Tai Staran artikkeli, jonka mukaan pikkupoika menehtyi Joulupukin syliin? Tai Aamulehden artikkeli, jonka mukaan Blockfesteillä oli tapahtunut puukotus ja kymmeniä pahoinpitelyjä?

Kaikki tiedämme, että virheelliset ja valheelliset uutiset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Mutta missä menee valeuutisen raja? Onko huolimattomuuden vuoksi tai väärien lähtötietojen perusteella tehty virheellinen uutinen valeuutinen? Vai kenties ainoastaan tietoisesti tehty valheellinen uutinen? Entä miten kolmas ulkomaalainen osapuoli kykenee erottamaan nuo kaksi toisistaan, koska virheellisiä uutisia julkaisevat ja levittävät joskus kaikki maailman mediat ja uutistoimistot YLE, CNN ja BBC mukaanlukien.

”Saksassa aloitetaan käytäntö, jossa Facebookin käyttäjä voi raportoida valeuutiseksi epäilemänsä raportin ulkopuoliselle faktantarkistajalle. Jos tarkastaja toteaa jutun valheelliseksi, se merkitään Facebookissa ”kiistanalaiseksi”. Facebookin käyttäjät saavat varoituksen, jos aikovat jakaa varoitusmerkillä merkityn jutun. Facebookin algoritmi ei myöskään nosta tällaisia juttuja esiin.”
– HS 15.1.2017

Amerikkalainen mediakonserni Facebook aikoo siis ryhtyä saksalaisten viranomaisten määräyksestä sensuroimaan valeuutisia Saksan lähestyvien vaalien alla. Kuka viime kädessä ratkaisee mitä sensuroidaan ja mitä ei sensuroida? Kuka määrittelee minkä toimittajan ääni pääsee jakoon miljoonille ihmisille ja miksi juuri se?

Kenelle ollaan nyt antamassa avaimet ihmisten poliittisten mielipiteiden muokkaamiseen sosiaalisessa mediassa? Facebookilla ei nimittäin ole Julkisen sanan neuvostoa, joka käsittelisi asiat ja päättäisi oman näkemyksensä. Mainittu ulkopuolinen faktantarkistaja voi tarkoittaa aivan mitä tahansa niin kauan kuin henkilöllisyyttä ja mahdollisia poliittisia taustoja ei tiedetä.

Nyt on jo osoitettu, että Facebookissa leviävät uutiset muokkaavat ihmisten mielipiteitä vahvasti myös poliittisesti. Eikä vähiten Trumpin tapauksessa, sillä hänen väitetään nousseen presidentiksi sosiaalisessa mediassa levinneiden valeuutisten avulla, ja nyt hän itse haukkuu uutismedioita CNN mukaanlukien nimenomaan valeuutisten levittämisestä.

Pidän tietenkin hyvänä asiana, että valeuutisille pyritään tekemään jotain. Mutta mitä ja miten se hoidetaan aiheuttaa nyt mielestäni erittäin relevantteja ja vakavia kysymyksiä, joihin ainakaan minulla ei ole vastausta. Toivottavasti joku muu tietää. Facebookissa uutisten ja valeuutisten rajan määrittävä taho tulee olemaan 2000-luvun presidentintekijä.

Julkaistu

Poliisi sensuroi mediaa?

Olen tähän saakka tietoisesti välttänyt MV-lehden (myöhemmin vain verkkosivusto) ja siihen liittyvien keskustelujen kommentointia, koska en halua nostaa tuota verkkosivustoa otsikoihin tai edes Facebook-keskusteluihin. En itse lue sitä, enkä suosittele muidenkaan lukevan. Eilen kuitenkin tapahtui jotain, minkä vuoksi katsoin aiheelliseksi kommentoida Suomen poliisin toimintaa verkkosivuston suhteen. Saamme nimittäin ehkä hyvinkin pian nähdä miten länsimaissa yleensä lähes pyhäksi katsottua sananvapautta punnitaan Suomen tuomioistuimissa.

Iltalehti ja MTV uutisoivat eilen virheellisesti, että poliisi vaatisi tuomioistuinta sulkemaan verkkosivuston. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä niin olisi voinutkaan olla. Yksikään suomalainen viranomainen ei nimittäin saada Espanjasta käsin Ranskassa pyöritettävää net-päätteistä verkkosivustoa suljettua. Helsingin Sanomat korjasi nopeasti muiden medioiden virheet paljastamalla, että kyse ei ollutkaan verkkosivuston sulkemisesta, vaan verkkosivuston estämisestä Suomessa.

Poliisi hakee käräjäoikeudelta päätöstä velvoittaa Suomessa toimivilta yrityksiltä OVH Hosting, Net9 ja NP Networking keskeyttämään liikenne ip-osoitteesta, jonka kautta Ilja Janitskin ja hänen yrityksensä K1 Solutions julkaisee MV:ia ja Uber uutiset -sivustoa. Hakemus koskee pääsivustojen lisäksi myös MV:n keskustelupalstaa sekä blogiosastoa.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Poliisi ei siis todellisuudessa vaadi verkkosivuston sulkemista, joten verkkosivusto on ja pysyy jatkossakin nykyisellä paikallaan. Ensinnäkin Suomen viranomaisilla tai tuomioistuimilla ei ole sananvaltaa net-päätteiseen verkkomedian olemassaoloon ja toiseksi mitään lainvoimaisia perusteita verkkosivuston estämiseksi ei ole vielä olemassa. Poliisi nimittäin vasta epäilee verkkosivustoa laittomuuksista. Kaikkein suurin ongelma sananvapauden kannalta paljastuukin juuri tuosta seikasta.

Poliisi on pyytänyt käräjäoikeutta käsittelemään asian kiireellisenä ja olemaan varaamatta Janitskinille tilaisuutta tulla kuulluksi. Perusteluina on se, että Janitskinin kuuleminen on vaikeasti järjestettävissä ja että Janitskin on kieltäytynyt poistamasta tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia vaikka asianomistajat ovat sitä pyytäneet.
– Helsingin Sanomat 28.7.2016

Joka kerta, kun oikeudenkäynnissä mainitaan sanat ”käsittelemään asia kiireellisenä vastaajaa kuulematta”, pitäisi jokaisella ihmisellä nousta ihokarvat pystyyn. Varsinkin jos asia koskettaa sananvapautta edes välillisesti. Tämä siitä huolimatta, että verkkosivustolla olisikin julkaistu runsaasti valheellisia ja muilta medioilta varastettuja juttuja sekä avoimen rasistisia kirjoituksia ja uhkapelimainoksia, joiden julkaiseminen todennäköisesti vahvistetaan tulevaisuudessa laittomaksi tuomioistuimessa. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä kyse on pelkästä epäilystä siihen saakka kunnes oikeudenkäynti on takana ja tuomioistuimen päätös on lainvoimainen. Silloikin tuomioistuin voi määrätä estettäväksi ainoastaan laittomaksi vahvistetut yksittäiset sivut.

Tuomioistuin voi syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
– Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, 18 § (13.5.2011/463)

Lähdetään siitä, että tuomioistuin tulee jossain vaiheessa käsittelemään verkkosivuston sisältöä ja katsomaan sen sisältävän laitonta materiaalia. Mikäli verkkosivusto haluttaisiin estää kokonaan, tulisi tuomioistuimen tuossa käsittelyssä todeta, että kaikki verkkojulkaisun viestit ovat lain vastaisia. Sananvapaudesta säädetyn lain 18 §:n perusteella tuomioistuin voi poliisin pyynnöstä määrätä ”palvelimen keskeyttämään verkkoviestin jakelun, jos on ilmeistä, että viestin jakelu on säädetty rangaistavaksi”, mutta olennaista tässä on lain sanamuoto ”verkkoviestin”. Se nimittäin tarkoittaa vain yksittäistä viestiä. Tuomioistuimen tulee näin ollen pelkkien poliisin epäilyjen sijaan tutustua kaikkeen materiaaliin ja todeta, että ”on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi”. Jokainen estettävä sivu tulee siis lain mukaan arvioida ja listata yksittäin.

Mikäli sivustolla on siis myös laillista sisältöä, ei kyseisen lain nojalla voida keskeyttää koko verkkosivuston jakelua. Sen sijaan pitää estää vain laittomien yksittäisten viestien jakelu, mikä on käytännössä mahdoton prosessi laajalla verkkosivustolla. Joku voi mieltää tämän järjenvastaiseksi, mutta niin Suomen laki tällä hetkellä määrää. Jatkossa korkein oikeus ja viime kädessä Euroopan Yhteisön tuomioistuin voivat linjata lain tulkintaa uusiksi. Jos yksikin kokonainen verkkosivusto estetään nyt tai tulevaisuudessa pelkästään poliisin epäilyjen perusteella, on se yksinkertaisesti sensuuria. Jostain syystä silloin tulevat elävästi mieleen Pohjois-Korea, Kiina ja Turkki.

Ai miksikö? No, juttuvarkauksia, joista verkkomediaa nyt syytetään, on tapahtunut myös kotimaisissa iltapäivälehdissä, mutta poliisi ei ole vaatinut niiden koko verkkosivuja suljettavaksi. Kiihottamista kansanryhmää vastaan on tapahtunut jopa suomalaisen kansanedustajan toimesta, mutta poliisi ei silti ole vaatinut koko blogia suljettavaksi. Törkeitä kunnianloukkauksia tehdään verkossa ja somessa päivittäin satoja, mutta poliisi ei ole vaatinut esimerkiksi Facebookia ja Twitteriä suljettavaksi. Rahankeräysrikoksia tapahtuu vähintään viikoittain Facebookissa ja blogeissa, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi. Sosiaalinen media on laitonta uhkapelimainontaa pullollaan, mutta poliisi ei ole vaatinut niitä suljettavaksi.

Miten olisi mahdollista, että näistä samoista – vasta epäilyksen tasolla olevista – teoista onnistuttaisiin nyt estämään Espanjasta käsin ranskalaisella serverillä pyöritettävä suomenkielinen verkkosivusto? Jos näin kävisi pelkästään poliisin ilmoittamien epäilyjen perusteella, niin Suomessa avataan samalla portit loputtomalle sensuurille. Kuka tahansa poliisi voisi jatkossa keksiä mistä tahansa verkkosivustosta tai blogialustasta samanlaiset epäilyt kuin nyt käsittelyssä olevasta verkkosivustosta, ja tuomioistuin voisi estää verkkosivuston ilman lainvoimaista tuomiota rikoksista. Tällaista tilannetta ei voi yhdessäkään sivistysvaltiossa olla olemassa, sillä ensin täytyy vahvistaa rikoksen tapahtuminen ja vasta sitten määrätä teosta Suomen laissa määritelty rangaistus. Jokaisella verkkomedialla on päätoimittaja, joka on vastuussa verkkosivuston julkaisuista. Tässäkin tapauksessa tuo henkilö on tiedossa.

Poliisin tehtävä on suorittaa epäillyistä rikoksista esitutkinta parhaalla mahdollisella tavalla ja saattaa asia sen jälkeen syyttäjän arvioitavaksi. Vasta mahdollisessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin määrittelee onko rikosta tapahtunut vai ei ja voidaanko joitain yksittäisiä sivuja estää vai ei. Tässäkin tapauksessa pitäisi nyt keskittyä varsinaisen ongelman korjaamiseen, eikä sen tilapäiseen paikkaamiseen helposti irtoavilla laastareilla. Poliisin tulisi keskittää jo valmiiksi heikot resurssinsa siihen, että verkkosivuston juttujen tekijät saadaan mahdollisimman nopeasti oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

Uskon tosin itse, että poliisin estovaatimuksen ainoa todellinen pointti on yrittää osoittaa kansalaisille, että poliisi edes näyttää yrittävän tehdä jotain kohutun verkkosivuston suhteen. Myös viranomaisilla täytyy nimittäin olla tiedossa, että sensuuri ei kuulu sivistyvaltioon ja että verkkosivustoa ei koskaan voida torpata kokonaan. Ei edes tuomioistuimen päätöksellä. Jos tämä verkkosivusto joskus estettäisiin, niin se ilmestyisi seuraavana päivänä takaisin hieman eri osoitteessa. Seurauksena olisi loputon ralli ja valtavat kustannukset yhteiskunnalle.

Summa summarum: Tämä nyt käsittelyssä oleva tapaus täytyy ottaa Suomessa erittäin vakavasti ja kaikki verkkosivuston mahdolliset rikkomukset ja rikokset tulee tutkia kunnolla ja sen jälkeen käsitellä tuomioistuimessa. Tämä kaikki tulee kuitenkin sivistysvaltiossa tehdä by-the-book, ja kirjassa ei ole mukana poliisin epäilyjen pohjalta tapahtuvaa sensuuria. Turkissa ehkä, mutta ei Suomessa. Jos käräjäoikeus käsittelee tämän asiakokonaisuuden vaikkapa huomenna tarpeeksi laajaasti ja antaa sen jälkeen esimerkiksi välituomion rikosten tapahtumisesta, niin verkkosivuston estäminen asettuu taas aivan uuteen valoon ja on nähdäkseni mahdollista.

Lue lisää: Rikokset voidaan piilottaa – tai ratkaista (EFFI)

PS: Jos joku kyseisen verkkosivuston toimituksesta lukee tämän kirjoituksen, niin pyydän kunnioittavasti, että ette mainitsisi tästä verkkomediassanne. Tässä kirjoituksessa ei nimittäin ole kyse verkkosivustosta, vaan yleisemmin internetin sensuurista Suomessa.

Photo credit: Photopin.com via photopin (license)