Vaalikampanjan oheistuotteiden keksiminen on melko haastava projekti, sillä sen tulisi olla samaan aikaan erikoinen sekä ehdokkaan ja hänen teemansa näköinen, mutta kuitenkin jotain mitä muut eivät ole vielä tehneet. Olen itse harrastanut chilejä 1990-luvulta saakka, joten päädyin lopulta itseni ja Ryhtiliike-teemani näköiseen ratkaisuun.
Jockan Ryhtiliike -chilikastike
Tuloksena syntyi Jockan Ryhtiliike -chilikastike, jota on nyt valmistunut ensimmäinen hyvin rajoitettu erä. Myyntiin tätä harvinaisuutta ei ole tulossa lainkaan, vaan sen sijaan esimerkiksi pian toden teolla alkavassa joukkorahoituksessa pullo tätä herkkua lähtee 50 euroa lahjoittaville ja kaksi pulloa 100 euroa lahjoittaville. Jockan Ryhtiliikettä jaetaan niin ikään hyvin rajallinen määrä myös kädestä käteen eri vaalitilaisuuksissa.
Jockan Ryhtiliike -chilikastike
Monia chilien ystäviä kiinnostaa luonnollisesti mitä pullossa on sisällä. Koska siihen kelpaa vain paras, niin pullossa on sisällä Poppamiehen Ahjoa, joka on mielestäni alansa paras tuote ainakin Suomen markkinoilla. Ahjon 333 000 scovillea tarjoaa erittäin tulisen otteen, mutta ei kuitenkaan liikaa täydellisen hedelmäisen maun peittämiseksi. Tulisuus nimittäin ei ole tärkeintä, vaan sitä on nimenomaan maku. Toki 330 000 scovillea on melko tulista, jos sitä vertaa noin 2 000 scovillen Tabascoon tai noin 5 000 scovillen Habanero Tabascoon, joka sekin on toki viiden tähden herkkua.
JULKAISTU 10.1.2019 Tiedätkö missä valtiossa kuka tahansa voi vallata jättimäisiä alueita yksityisiltäkin mailta kaivaakseen niistä jalometallia ja mineraalia? Entä missä valtiossa lahjoitetaan maaperästä löydetyt aarteet sellaisenaan ulkomaisille kaivosyhtiöille? Tervetuloa Suomeen. Suomen nykyinen kaivoslaki synnyttää kestämättömän tilanteen, johon täytyy saada pikaisesti muutos.
Kaivoslaki on siis uudistettava pikaisesti. Nykyinen laki lahjoittaa kansallisomaisuutemme minkä tahansa ulkomaisen yrityksen riistettäväksi ilman mitään käytännön velvoitteita yksityistä omistusta tai luontoa ja luontoarvoja kohtaan. Nykyisin Suomeen jää vain 2,4 prosenttia malmien arvosta (Lähde: Finnwatch). Tämän valuvian ratkaisemiseksi Suomen täytyy ottaa nopeasti käyttöön kaivosvero, jolla Suomi ottaa merkittävän osuuden maaperästään kaivetuista miljardeista.
Lisäksi valtauksille täytyy asettaa pinta-alaan perustuva vuosimaksu, jotta valtauksia ei pidettäisi voimassa vuosikymmeniä ja siinä samalla roikotettaisi maanomistajia löysässä hirressä. Maanomistuksen kohtelua täytyy pikaisesti uudistaa puolustamaan suomalaista omistusta oli maanomistaja sitten yksityinen, kunta tai Suomen valtio.
Ennen kaikkea kaivosyhtiöiltä täytyy ryhtyä keräämään merkittävää rahastoa ympäristötuhojen täysimääräiseen korjaamiseen. Nykyisin on liian helppo ajaa kaivoksen ehtyessä suomalainen tytäryhtiö konkurssiin, jolloin ympäristötuhojen korjaaminen kaatuu veronmaksajien maksettavaksi. Edellä mainittujen korjausten lisäksi kaivoshankkeiden lupakäsittelyjen vaatimuksia tulee tiukentaa merkittävästi ja kuvituksessa on huomioitava myös muun muassa matkailunäkökulma. Esimerkiksi avokaivoksia ei pidä voida perustaa esimerkiksi asuinkeskittymien ja matkailukohteiden läheisyyteen.
Kevään eduskuntavaalit on hyvä paikka vaikuttaa asiaan. Talvivaara osoitti, että Sipilän hallituksessa istuva keskusta ei halua uudistaa kaivoslakia, koska kaivokset tuovat maaseudulle työpaikkoja. Sipilän hallitukselta on siis turha odottaa ryhtiliikettä tässä asiassa. Toisessa vaakakupissa ovat maaseudun työpaikat ja toisessa ovat luontoarvot ja kansallisomaisuuden lahjoittaminen ulkomaille. Viimeksi joulukuussa vihreiden Ville Niinistö peräänkuulutti muutosta kaivoslakiin, mutta hän unohti kuitenkin kertoa, että vihreiden koko eduskuntaryhmä kannatti nykyistä kaivoslakia ja Niinistö itse jätti sen korjaamatta toimiessaan ympäristöministerinä. Se niistä luontoarvoista.
Seuraava hallitus tulee ratkaisemaan korjataanko kaivoslakia. Jos siellä ovat kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, uskon muutoksen olevan mahdollinen. Mikäli keskusta on mukana, niin muutosta tuskin nähdään. Vihervasemmistossa ei ole perinteisesti annettu arvoa kotimaiselle omistukselle, joten kaivoslain muutosta lienee turha odottaa sieltä suunnalta. Kaivoslailla on todella kiire, koska TTIP ja CETA -sopimusten valmistuttua Suomi ei voi muuttaa omia lakejaan itselleen suotuisammiksi ilman miljardien sakkouhkaa.
Vaasan Sportin kasvattina en osannut edes 18 vuoden Tampereella asumisen aikana päättää Tapparan ja Ilveksen välillä, joten kannustan molempia aina tilanteen mukaan. Lempäälään muutettuani mukaan astui myös LeKi, jonka pelejä on ollut viime aikoina erittäin mukava käydä katsomassa Mestiksen vauhdikkaan pelin ja liigakiekkoa suuremman energian ansiosta.
Nyt sain kutsun vieraaksi Mestiksen Kiekkokaupunki -ohjelmasarjaan kertomaan suhteestani jääkiekkoon Lempäälässä. Minun lisäkseni jaksossa tavataan esimerkiksi LeKin kapteeni Sami Laakso. Katso nettisarjan jakso tästä alta. Ja muista käydä LeKin peleissä!
Taloustaidot ovat yksi tärkeimmistä arkielämän osaamisalueista jokaiselle suomalaiselle, mutta niiden opettaminen kouluissa on jäänyt retuperälle. Talouden tiedotustoimiston selvityksen mukaan 90 prosenttia nuorista haluaisi koulun opettavan heille taloustaitoja, mutta vain 20 prosenttia pitää koulun tarjoamia valmiuksia riittävinä. Ero toiveiden ja toteutuneen välillä on huolestuttavan suuri.
Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT
Viime vuonna jo yli puoli miljoonaa suomalaista oli ulosotossa. Monet ovat ajautuneet ongelmiin pikavippien, luottokorttien ja nettiostosten vuoksi, koska he eivät ymmärrä esimerkiksi korkojen laskutapaa. Nuo 500 000 ihmistä ovat vaarassa jäädä ilman kännykkäliittymää, pankkikorttia, asuntolainaa ja niin edelleen.
Osa hoitaa velvoitteensa asianmukaisesti, mutta osa on vaarassa luisua aktiivisista yhteiskunnan jäsenistä velkakierteeseen ja pysyvästi hyvinvointivaltion elätettäväksi. Puutteelliset taloustaidot ovat siis vakava yhteiskunnallinen ongelma.
Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT
Esitän, että taloustaidot ja oman talouden hallinta säädetään pakolliseksi koulujen opetussuunnitelmiin. Tällä hetkellä talousasioiden opetus on liian riippuvaista yksittäisistä opettajista, joten talouden perusteet jäävät usein hataralle pohjalle.
Koulun pitää antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle riittävät eväät elämänhallintaan, ja talousasioiden ymmärtäminen on niistä tärkein. Koulun täytyy tarjota oppilailleen perustaidot, joilla he pärjäävät yhteiskunnassa ja osaavat välttää turhan velkakierteen ja sen myötä uhkaavan syrjäytymisen.
Talouskasvatuksen roolia tulee lisätä kaikilla kouluasteilla ja pyrkiä samalla muuttamaan ilmapiiriä myönteisemmäksi talousasioille. Panostus lasten ja nuorten taloustaitoihin on sijoitus hyvinvointivaltion tulevaisuuteen.
Oikeudenkäyntien päätyttyä sain yllättäen kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista saatiin aikaiseksi hallituksen esitys HE 201/2018, ja uuden lain on määrä astua voimaan viimeistään ensi kesänä. Se ei kuitenkaan mennyt lopulta ihan maaliin.
Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.
Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.
Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.
Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.
Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).
Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.
Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.
Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.
Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.
”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”
”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”
Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.
Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.
”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”
”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”
Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.
”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”
Niinpä.
Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.
Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti
Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.
EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47 ”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”
EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55 ”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”
EUT C-375/97, General Motors, kappale 23 ”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”
Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.
TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla ”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”
Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).
EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.
Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala
”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”
”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikasta. Hallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.
Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.
JULKAISTU 16.12.2018 Suomessa tehtävistä raiskauksista peräti 29 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä. Kun 10 000 suomalaisesta syyllistyy seksuaalirikokseen keskimäärin 3,3 ihmistä, on sama luku afganistanilaisilla 138 ja irakilaisilla 133. Järkyttävää, mutta ei toki yllätys. Olen kirjoittanut aiheesta aktiivisesti vuodesta 2015 saakka. Lähes jokaiseen kirjoitukseeni naiivit ja sinisilmäiset maailmanhalaajat ovat vastanneet joko ”99% raiskauksista tekee suomalainen” tai ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat”. Nyt on kuitenkin saatu konkreettista tilastodataa siitä, että lähes kolmannes raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Se on surullista monella tasolla. Suhteutettuna heidän määräänsä Suomessa tilasto osoittaa, että jotain on todella pahasti pielessä.
Oulun tragedian myötä #meilläonunelma-ihmiset kaivautuivat kivien alle piiloon, koska sosiaalisessa mediassa radiohiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Kahden alla kouluikäisen lapsen perheenisänä olen peräänkuuluttanut, että asioista täytyy puhua asioiden nimillä ja kissa pitää nostaa pöydälle.
Niin teen nytkin.
Ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa ei todellakaan ole kyse yksittäistapauksista, vaan laajasta ilmiöstä. Oulun tragedia ei siten ollut yksittäistapaus, vaan osa ilmiötä, jonka taustat perustuvat erityisesti naisten heikkoon asemaan tekijöiden lähtömaissa ja kulttuureissa. Näitä syvälle juurtuneita näkemyksiä ei poisteta istuttamalla turvapaikanhakija luokan penkkiin kuuntelemaan. Monille turvapaikanhakijoille suomalainen nainen on vääräuskoinen esine, jota saa kohdella miten haluaa. Raiskausta pidetään heidän kulttuureissaan jopa rangaistuksena naisen kieltäydyttyä seksistä. Nämä eivät kuitenkaan voi missään tilanteessa olla perusteluita raiskauksille. Tuollaisia rikoksia ei voida perustella mitenkään.
”Suomalainen tyttö ei tajua, että hymyily, silmänisku ja saatille pääsy saattaa merkitä toiselle osapuolelle lupausta seksistä. Naisen ei saattaa tarkoittaa toisesta kulttuurista tulevalle kyllä.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein
Suomalaisessa vihervasemmistossa näkemys ulkomaalaisten kulttuurista lieventävänä seikkana on edellä mainitusta huolimatta juurtunut todella syvälle. Tapauksiin liittyviä keskusteluja vuosien ajan seuranneena minulle on tullut joskus jopa vaikutelma, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista syyllistetään länsimaalaisia valkoihoisia miehiä mieluummin kuin raiskauksen tehneitä ulkomaalaisia. Tämä ”kyllä suomalaisetkin” on ollut tuossa ryhmässä ahkerassa käytössä, vaikka sillä ei ole minkään valtakunnan tekemistä koko asian kanssa. Sen käyttäminen osoittaa lähinnä kukkahattujen kyvyttömyyden keksiä aitoja perusteluita ulkomaalaisten rikollisten paapomiselle ja ymmärtämiselle.
”Arabimaissa, joissa naisen rooli on erilainen ja naisen velvollisuus on pukeutua niin, että se ei herätä miesten huomiota, raiskaus tulkitaan usein naisten syyksi.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein
Nostan Oulun poliisille hattua, koska ulkomaalaisten tekemien raiskausten viestintää ei ole siellä painettu villaisella, jolloin myös Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat joutuneet toimituksellisen linjansa vastaisesti uutisoimaan asiasta. Ryhtiliike tarvitaan nyt paitsi hallitukseen myös poliisihallitukseen, joka on tähän saakka kategorisesti pyrkinyt vähättelemään ulkomaalaisten seksuaalirikosten määrän kasvua. Poliisihallitus on nimittäin yrittänyt selittää raiskaustilastojen synkkenemistä jopa ilmoituskynnyksen alenemisella ja uhridirektiivillä. Ehkä poliisihallitus yrittää ensi viikolla selittää ulkomaalaisten 29 prosentin raiskauksista vaikkapa hellekesällä tai uudella alkoholilailla.
Valtion tärkein tehtävä on varmistaa kansalaisten turvallisuus, ja siinä myös hallituksen täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni.
Vuodesta 2015 jatkunut naiivi sinisilmäisyys saa riittää, sillä nyt on faktojen ja tilastojen aika puhua karua kieltään. Ulkomaalaisten jo tekemiin rikoksiin ei ehditä vaikuttaa, mutta nyt on viimeinen hetki yrittää pelastaa Suomi Ruotsin ja Tanskan kohtalolta. Tanskalainen BT-sanomalehti uutisoi kesäkuussa, että peräti 80 prosenttia maan raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Suomen suunta on sama, ellei nykyistä kehitystä katkaista. Ruotsin ja Tanskan tilanteet tuntuvat monien suomalaisten mielestä vielä etäiseltä, mutta tässä asiassa tulee toimia mieluummin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti. Ulkomaalaisten rikollisten paapomisella Suomi-laiva tulee karauttamaan samalle karikolle Ruotsin kanssa, sillä ainoastaan selkeä ohjausliike estää törmäyksen.
Laittomat ulos ja apua tarvitsevat sisään
Mitä mieltä olen maahanmuutosta yleisemmin? Asemoidun siinä nähdäkseni keskitien tolkun ihmisiin, sillä olen onnistunut suututtamaan tasaisesti molemmat ääripäät. Ensinnäkin 1) turvapaikkaturistit ja rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset pitää ottaa kiinni ja poistaa maasta. Toiseksi 2) apua aidosti tarvitsevia kiintiöpakolaisia ja talouselämälle tärkeitä ammattilaisia pitää saada maahan nykyistä enemmän. Kiintiöpakolaisten määrä voidaan helposti kaksinkertaistaa, kunhan samalla karsitaan tänne taloudellisista syistä tulleita turvapaikkaturisteja. Omien rikollisten kansalaistensa palauttamisesta kieltäytyviin maihin Suomen täytyy kohdistaa ulkopoliittisia toimenpiteitä.
Suomen täytyy auttaa aidosti hädänalaisia ihmisiä, eli UNHCR:n vahvistamia kiintiöpakolaisia. He ovat naisia, lapsia ja lapsiperheitä, jotka odottavat apua pakolaisleireillä sen sijaan, että olisivat matkustaneet isolla rahalla all inclusive -turvapaikkalomalle Suomeen. Kiintiöpakolaisten määrää kasvatettaessa voimme kiristää rajan yli tulleille turvapaikanhakijoille asetettuja kriteerejä ja lisätä laittomasti maassa olevien ihmisten palauttamista. Lisäksi työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta täytyy viimein luopua, sillä Suomi ei selviä ilman ulkomailta suomalaisiin yrityksiin töihin kutsuttavia kovan tason ammattilaisia. Maamme tulevaisuuden menestys tarvitsee osaavia tekijöitä ulkomailta, koska esimerkiksi koodareita meiltä ei löydy omasta takaa tarpeeksi, vaikka kuinka sitä toivoisimme. Kirjoitin taannoin samasta aiheesta myös pidemmän kirjoituksen.
Rikoksia ei saa koskaan yleistää koskemaan kaikkia ihmisryhmän jäseniä, sillä sellaisessa tilanteessa täysin syyttömät joutuvat usein kärsimään ryhmänsä rikollisten aiheuttamista ongelmista. Pahimmassa tapauksessa joku suomalainen käyttää voimatoimia syyttömiä ulkomaalaisia kohtaan, ja siksi nykyisestä rikollisten paapomisesta kärsivät hyvin käyttäytyvät lainkuuliaiset ulkomaalaiset. Rikolliset tulee poistaa maasta suojellaksemme rehellisiä maanmiehiä. Ryhtiliike on siis kaikkien etu. Tiedän, että myös ulkomaalaiset haluavat itsekin eroon rikollisista. Monissa ryhmissä oma yhteisö tuomitsee jyrkästi rikollisuuden. Tätä kukkahattujen on näemmä vaikea ymmärtää.
Kahden lapsen perheenisänä uskon ja toivon, että Suomi tulee pysymään turvallisena maana. Nyt on kuitenkin ilmiselvää, että tarvitaan yhteinen ja nopea suunnanmuutos maahanmuutossa ja turvapaikkapolitiikassa. Edellä mainitut seikat ovat olleet mielipiteeni maahanmuutosta jo vuosien ajan, ja ne ovat sitä yhä edelleen. Monet turvapaikanhakijoiden rötöksiä vuosien ajan villaisella painaneet poliitikot ovat viime päivinä muuttaneet lausuntojaan ryhtiliikkeen suuntaan. Toivottavasti he eivät ole pelkkiä tuuliviirejä, jotka ovat kääntäneet takkinsa vain lähestyvien vaalien vuoksi. Suomalaisilla ei nimittäin ole tässä tilanteessa varaa poliittiseen teatteriin kansalaisten turvallisuuden kustannuksella. Eduskuntaan tarvitaan seuraavissa vaaleissa kansanedustajia, jotka pitävät kissan pöydällä myös juhlapuheiden ja vaalikampanjoiden jälkeen.
JULKAISTU 21.11.2018 SAK/SDP esittää parhaillaan järjenvastaista suunnitelmaa pakottaa lailla yritykset syrjimään nuoria työmarkkinoilla, eli laillistamalla ikäsyrjinnän. Esityksen mukaan yritysten tulisi ensin irtisanoa nuoret, vaikka heidän osaamisensa, koulutuksensa ja arvonsa yritykselle olisi yritykselle vanhempia työntekijöitä suurempi. Lisäksi vihervasemmiston varjobudjetit paljastavat, että nuoret ollaan panemassa maksajan rooliin kaikkien kolmen vasemmistopuolueen (vihreät, demarit ja vasemmistoliitto) suunnitelmissa.
Vaalilupausten korulauseet ovat perinteisesti maailmaa syleileviä, mutta tarkemmin katsottuna tulevia sukupolvia ollaan parhaillaan istuttamassa vasemmistotaksissa maksajan paikalle. Syy tähän on selvä: Nuoret eivät äänestä, joten nuorten piikki on nyt auki.
Kuntavaaleissa nuorten aikuisten 18-25-vuotiaiden äänestysprosentti jäi vaivaiseen 30 prosenttiin, kun koko kansan keskiarvo oli lähes kaksinkertainen 58,3 prosenttia. Nuorilla, nuorilla aikuisilla ja nuortenmielisillä on ensi keväänä mahdollisuus pitää puoliaan. Muuten edessä on tulevien sukupolvien velkataakan merkittävä lisääntyminen. Voit lukea pidemmän kirjoitukseni samasta aiheesta tästä linkistä.
JULKAISTU 20.11.2018 Maahanmuutto on ollut vuodesta 2015 saakka suomalaisille arka aihe, joka jakaa edelleen kansaa. Ääripäissä touhu on lähtenyt ihan lapsesta, mutta valtaosa suomalaisista on onneksi tolkun ihmisiä, jotka taiteilevat ääripäiden välissä. Keskustelu maahanmuutosta on vaikeaa. Polarisoituneessa keskustelussa myös tolkun ihmiset helposti leimataan, koska ääripäät eivät usein suvaitse muita kuin oman usein melko ahtaan näkemyksensä. Ratkaisu voi kuitenkin löytyä jostain sieltä ääripäiden välistä. Leimaaminen estää asiallisen keskustelun tärkeästä aiheesta, josta suomalaisten pitäisi puhua merkittävästi nykyistä enemmän. Varsinkin jos haluamme säilyttää nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan myös tulevaisuudessa.
Terminologian ymmärrys vaikeuttaa keskustelua
Yksi asiallisen keskustelun esteistä on maahanmuuton terminologia, sillä esimerkiksi äärioikealla ei selvästikään tiedetä mitä kiintiöpakolainen tarkoittaa, saati että niitä voisi ajatella myös jonkinlaisena ratkaisuna. Yhtä lailla tarveharkinta ja siitä luopuminen tuntuvat olevan monille varsinainen ajatusten musta aukko. Suomalaisten päitä sekoittavat lisäksi – tahallaan tai tahattomasti – esimerkiksi kolumnistit, jotka eivät erota pakkopalautettavia työperäisestä maahanmuutosta. Noiden täysin eri asioiden samaistaminen on kuin väittäisi vasemmiston pitävän huolta suomalaisten verorahoista. Ei siis ihme, että keskustelua maahanmuutosta pyritään välttämään viimeiseen saakka.
Olen Kokoomuksen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa, joten kantaani maahanmuuttoon tiedustellaan päivittäin. En välttele mitään aihealuetta, joten kerron tietenkin avoimesti kantani myös tähän kysymykseen. Olen tosin kertonut sen jo vuosien ajan, joten mitään uutta tämä ei ole. Varsinkin somekeskusteluissa minulle on esitetty vuorotellen S-korttia ja R-korttia. Kumpikaan ääripää ei siis näytä suvaitsevan näkemyksiäni, joten tulkitsen sen perusteella kuuluvani tolkullisiin keskitien realisteihin. Mielestäni tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta meidän tulee kyetä kontrolloimaan tiukasti millaista se käytänössä on.
Vuonna 2015 kymmenettuhannet turvapaikanhakijat rynnivät rajojemme yli kenenkään estämättä. Tuloksena oli kaaos, joka velloi kuukausikaupalla. Sekava tilanne antoi molemmille ääripäille eväät nousta barrikadeille. Vihervasemmiston ääripää toivotti kaikki maailman ihmiset tervetulleeksi Suomeen viettämään all inclusive -lomaa veronmaksajien kustannuksella, ja äärioikeisto taas halusi sulkea rajat kaikilta ulkomaalaisilta. Molemmat ääripäät olivat ja ovat edelleen mielestäni väärässä. Suomi on pieni maa, jolla on käytössä vain rajalliset resurssit auttaa muita. Siksi resursseja tulee jatkossa kohdentaa maahanmuuttoon, mutta se tulee tehdä merkittävästi nykyistä järkevämmin. Suomella ei nimittäin ole varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona, vaikka joku sitä kuinka haluaisi.
”Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille.”
Vuonna 2015 Suomeen tulleista merkittävä osa ei paennut halki Euroopan vainoja, vaan heidän motiivinsa oli taloudellinen*. Toisin sanoen tulla Suomeen turvapaikkalomalle. Passit hukattiin matkalla ja ennen rajaa keksittiin uudet nimet, iät, kotimaat ja tarinat. Samaan aikaan oikeasti apua tarvitsevat naiset, lapset ja lapsiperheet jäivät virumaan pakolaisleireille, koska heillä ei ollut mahdollisuutta maksaa ihmissalakuljettajille matkasta Suomeen. Vastaanottokeskuksiin päästyään turvapaikkaturistit ryhtyivät vaatimaan lisää rahaa, parempaa ruokaa ja laadukkaampaa majoitusta. Kas kun eivät vaatineet matkanjärjestäjältä rahojaan takaisin, kun lomakohteen laatu ei vastannutkaan esitteen lupauksia. Näitä herroja on sittemmin palautettu takaisin kotimaihinsa, kun turvapaikkahakemukset on todettu perusteettomiksi ja loma on loppunut siihen. Kun turvapaikanhakijan hakemus hylätään ja henkilö jää siitä huolimatta Suomeen, on hän laittomasti maassa. Vihervasemmisto käyttää näistä ihmisistä pumpulinhöttöistä termiä ”paperiton”.
*) Eurostatin mukaan EU-maista on vuosina 2015-2017 hakenutturvapaikkaa 3,2 miljoonaa ihmistä. Myönteisen päätöksen on saanut 1,6 miljoonaa ihmistä, joten peräti puolet tulijoista ei ole täyttänyt turvapaikan myöntämisen edellytyksiä. Merkittävä osa turvapaikanhakijoista on tullut EU-alueelle nimenomaan paremman elintason perässä, mutta tarkkaa määrää on mahdoton sanoa tilastojen perusteella. Siksi käytän itse määrettä ”merkittävä osa”. Pääministeri Sipilä totesi kuitenkin syyskuussa 2018 Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että ”suurin osa” turvapaikanhakijoista on tullut Eurooppaan taloudellisista syistä. Lausunto nostatti kohun, jota puitiin medioissa päiväkausia. Sipilä perusti lausuntonsa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuonna 2016 tekemään tutkimukseen, jonka mukaan Libyan kautta Eurooppaan suunnanneista pakolaisista puolet kertoi olevansa matkalla Eurooppaan työn ja paremman elintason perässä. Eli puhtaasti taloudellisista syistä.
Laittomasti maassa olevat palautettava heti
Laittomasti maassa oleva kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille. Heidät täytyy ottaa kiinni ja poistaa maasta mahdollisimman nopeasti. Vihervasemmisto levittää aktiivisesti väitteitä, että pakkopalautettavien päätöksissä olisi hätiköity ja että palautukset olisivat siten perusteettomia. Eivät ole. Pakkopalautettavan asia on lainvoimaisesti ja lopullisesti käsitelty viranomaisten toimesta. Lisäksi päätöksestä on usein valitettu, jolloin myös valitus on käsitelty vähintään yhdessä tuomioistuimessa ennen pakkopalautusta. Yksikään poliitikko ei ole viranomaisia ja tuomioistuimia pätevämpi arvioimaan pakkopalautuksen perusteita. Vihreiden kattojärjestön kansainvälisen kampanjan mukaisesti lentomatkustajat estivät äskettäin Britanniassa pakkopalautuksen, minkä jälkeen palautettava paljastui teinitytön joukkoraiskaajaksi. Suomessakin voitaisiin jättää jatkossa monimutkaiset oikeudelliset ratkaisut ammattilaisten tehtäväksi, joten lentokoneissa seisoskelun voi suosiolla jättää lentoemännille ja stuerteille.
Poliisin tilasto, ulkomaalaisten osuus rikollisuudesta
Suomessa rikostilastot puhuvat seksuaalirikosten osaltakarmaisevaa kieltäänulkomaalaisten osuudesta, ja sama ilmiö on todettavissa viikoittain lehtien palstoilta. Vuoden 2015 jälkeen olemme saaneet poliisilta tilastoja, joiden sisältöä edes paatuneimmat kukkahatut eivät voi enää kiistää. Ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksista on räjähtänyt kaikilla mahdollisilla mittareilla vuoden 2015 jälkeen. Suomessa on tuhatta suomalaista kohden on 0,3 epäilyä seksuaalirikoksesta, mutta esimerkiksi irakilaisilla luku on peräti 12,9. Taannoin jopa keskusrikospoliisi KRP huolestui asiasta ja ryhtyi selvittämään asian taustoja. Ruotsi sulki tietoisesti silmänsä tältä aiheelta vuosikymmeniksi, ja seuraukset ovat nähtävissä viikoittain lehtien palstoilla. Esimerkiksi Malmössä ja Tukholmassa meno on paikoin kuin sotatantereella, eivätkä esimerkiksi ensihoitajat lähde monille alueille ilman poliisin tukipartiota. Kotouttaminen jää myös Suomessa pelkäksi tyhjäksi puheeksi, jos henkilö itse ei halua kotoutua. Suomen tulevaisuus tulee olemaan Ruotsin kaltainen, ellemme tee nopeasti ryhtiliikettä.
Korostan, että tässä toteutuu jälleen kerran vanha totuus siitä, että pieni osa huonosti käyttäytyviä ihmisiä pilaa koko ihmisryhmän maineen. Ryhmän pienuus ei kuitenkaan voi olla syy hyväksyä kaikki tulijat, vaan ennemminkin sen tulee olla peruste olla valinnoissa entistäkin tarkempia. Lisäksi rikoksiin syyllistyvät turvapaikanhakijat ja turvapaikan jo saaneet tulee karkottaa maasta. Jos turvapaikanhakija syyllistyy turvaa antaneessa maassa rikokseen, ei hän ole ansainnut saada turvaa. Siksi meidän tulee jatkossa valita tarkasti keitä me autamme.
Suomen on autettava – mutta vain apua tarvitsevia
Suomen täytyy auttaa pakolaisia, mutta vain oikeita pakolaisia. Sellaisia, jotka tarvitsevat aidosti apuamme ja ovat siitä kiitollisia. Oikeita pakolaisia eivät ole rajan yli Suomeen täysihoitoa vaatimaan matkustaneet nuoret miehet, vaan oikeita pakolaisia ovat pakolaisleireillä edelleen apua odottavat ihmiset. Heitä ovat naiset, lapset ja perheet, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on todennut aidoiksi pakolaisiksi ja joille on myös annettu virallinen pakolaisstatus. Nämä ihmiset ovat kiintiöpakolaisia, ja heitä meidän täytyy auttaa.
Suomen tulee kohdentaa rajalliset resurssinsa nimenomaan kiintiöpakolaisten auttamiseen, ja siinä samalla voimme kiristää rajojen yli tulleiden hakemusten käsittelyä ja ryhtyä viimein palauttamaan heitä edelliseen EU-maahan Dublinin sopimuksen mukaisesti. Jokainen turvapaikkaturistiin käytetty euro on pois oikeiden pakolaisten auttamisesta. Kiintiöpakolaiset ovat takuulla onnellisia päästessään pois pakolaisleireiltä, ja oletan heidän olevan myös motivoituneita oppimaan uuden maan tavat ja kielen sekä kasvattamaan lapsensa suomalaisuuteen. Oletan kotoutumisen olevan tehokkaampaa nimenomaan kiintiöpakolaisten kohdalla. Maassa maan tavalla.
”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.”
– Presidentti Sauli Niinistö 3.2.2016
Kanssani samoilla linjoilla on esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö, joka totesi taannoin, ettei Suomi voi profiloitua maana, johon paperittomien on hyvä jäädä. Presidentin mukaan kiintiöpakolaisten määrää voitaisiin nostaa, kunhan muu maahantulo olisi ensin hallinnassa. Presidentti totesi ideaalitilanteen olevan, että turvapaikanhakijoita tulisi vain kiintiöjärjestelmän kautta. Turun Kirkkopäivillä presidentti Niinistö totesi, ettei Suomi voi auttaa parempaa elintasoa etsiviä. Presidentin mukaan aulis turvapaikkapolitiikka haastaa koko eurooppalaisen arvojärjestelmän, sillä Eurooppa ei kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Lisäksi Niinistö kiteytti olennaisen ”Parasta on tunnustaa tosiasiat, ja parasta, että tunnustuksen antaa EU ja ryhtyy yhteisen rajavalvonnan, muuttoliikkeen hidastamisen ja nopeutettujen käännytysten tielle, ja sitä kautta raivaa turvan tilaa pahimmassa hädässä oleville.”
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja ja EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin erityisneuvonantaja Aura Salla korosti taannoin, että Suomen on kyettävä erottamaan humanitaarisen avun tarpeessa olevat ja paremman elintason perässä tulevat pakolaiset toisistaan. Köyhän elintason maat tarvitsevat nuoria ja kyvykkäitä miehiä ja naisia rakentamaan kestävää tulevaisuutta omissa maissaan. Aura Salla totesi lisäksi, että ”Mikäli tulijalle ei ole sijaa majatalossa, on palautus tapahduttava ensi tilassa”. Asia on täsmälleen näin. Lisäksi Salla oli kanssani samaa mieltä siitä, että kiintiöpakolaisten määrää tulee kasvattaa, mutta vain kantokykymme mukaan. Liikaa elätettäviä emme voi ottaa alati vähenevien veronmaksajien kontolle.
Suomessa on valtava määrä työpaikkoja, joihin ei ole tekijöitä ja joihin ei ole edes tulossa kotimaisia tekijöitä. Lukuisilla aloilla on huutava työvoimapula puhumattakaan korkean osaamisen ja teknologian työpaikoista, kuten esimerkiksi koodareista. Vaikka Suomessa kuinka lisättäisiin muuntokoulutusta, niin koodareita emme kykene taikomaan niin nopeasti kuin niitä tarvitsemme. Suomen täytyy siis houkutella osaajia ulkomailta, sillä se on ainoa mahdollisuutemme saada tarpeeksi osaavaa työvoimaa. Kivikaudelta periytyvä työvoiman tarveharkintamme kuitenkin käytännössä estää ammattilaisten rekrytoinnit ulkomailta, koska luvan saavatkin joutuvat ensin nälkävuoden pituiseen jonoon ja monet projekti ovat jo ohi, kun lupa joskus tulee. Jos tulee.
Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on parhaillaan kansantalouden kokoinen tulppa Suomen talouskasvulle. 1960-luvun maailmaan jumiutunut AY-liike kuitenkin vastustaa edelleen kiivaasti tarveharkinnan poistamista, vaikka sillä ei tietenkään ole asiaan parempaakaan ratkaisua. Minusta on päivänselvää, että työperäisen maahanmuuton tulee kuulua Suomen keinovalikoimaan, mikäli haluamme turvata hyvinvointivaltion jatkumisen. Ja tällä tarkoitan nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa, eli osaamisensa vuoksi Suomeen töihin kutsuttavia ammattilaisia. En siis tarkoita pakolaisvyöryn aikana tulleita lumeammattilaisia. Työperäisiä maahanmuuttajia saadaksemme meidän tulee kyetä tekemään Suomesta tarpeeksi houkutteleva kohdemaa, sillä samoista osaajista kamppailevat parhaillaan kaikki muutkin kehittyneet länsimaat.
Pakolaisia pyrittävä auttamaan lähtömaissa
Eurooppa ei kestä valtavaa massaliikehdintää, jossa sadattuhannet pakolaiset pyrkivät alueelle. Unionin kantokyky ei yksinkertaisesti riitä ottamaan vastaan tuleviksi vuosiksi ennustettuja massoja. Siksi Euroopan ja Suomen tulee pyrkiä auttamaan pakolaisia Euroopan ulkopuolella. Tätä on edellyttänyt esimerkiksi Ranskan eurooppaministeri Nathalie Loiseau. Kuten edellä totesin, selkeintä on, että pakolaisstatuksen selvittää ja myöntää YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja nimenomaan Euroopan rajojen ulkopuolella. Myös EU-maiden antama kehitysapu tulee osoittaa ensisijaisesti lähtömaiden olosuhteiden parantamiseen ja mahdollisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Samalla Euroopan yhteistä rajavalvontaa tulee vahvistaa entisestään.
Summa summarum
Suomalaisten on ryhdyttävä viimein käsittelemään maahanmuuttoa yhtenä suurena kokonaisuutena ja järkiperäisesti sen kaikilla osa-alueilla. Minun kantani maahanmuuttoon liittyvistä seikoista voi kiteyttää tässä kirjoituksessa listaamiini kolmeen perusajatukseen. Näitä asioita minä tulen ajamaan eduskunnassa.
Suomessa laittomasti olevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet täytyy ottaa kiinni ja palauttaa kotimaahansa. Emme voi elättää ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen hyödyntämään sinisilmäisyyttämme.
Tarvitsemme kipeästi ulkomaista työvoimaa, mikäli haluamme pitää hyvinvointivaltion pystyssä myös tulevaisuudessa. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta tulee siksi poistaa.
Meidän täytyy auttaa aitoja pakolaisia, joita ovat pakolaisleireillä apua odottavat ja virallisen statuksen saaneet kiintiöpakolaiset. Heidän kiintiötään tulee nostaa ja samalla tulee kiristää Suomeen rajan yli saapuvien turvapaikanhakijoiden käsittelyjä.
Sipilän hallituksen aikana Suomeen on tullut yli 110 000 uutta työpaikkaa, ja hallituksen itselleen asettama työllisyystavoite 72 prosenttia on saavutettu. Tavoite saavutettiin siitä huolimatta, että oppositiossa tavoite tyrmättiin suoralta kädeltä mahdottomana. Tuolloin esimerkiksi SDP:n Antti Rinteellä oli käytettävissään samat tiedot kansainvälisestä talouskehityksestä kuin hallituksellakin, joten Rinteen avaus osoitti, ettei työllisyys olisi noussut demarien toimenpiteillä. Samalla SDP tuli vahvistaneeksi, että ilman hallituksen toimenpiteitä työllisyys ei olisi noussut yhtä paljon. Onneksi Sipilän hallitus on sentään käynyt talousmatematiikan kursseilla.
”Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä.”
Hallituksen syyttäminen työllisyyden heikosta hoitamisesta oli ennakkoon yksi SDP:n tärkeimmistä vaaliaseista eduskuntavaaleissa. Demarit yllätettiin kuitenkin housut kintuissa raporttien paljastaesssa, että hallitus tulee sittenkin saavuttamaan opposition mahdottomana pitämän tavoitteen ja menossa sen ylikin. Tilastot aiheuttivat paniikin, kun populistien piti ryhtyä kiireessä keksimään seliselityksiä, joilla hallituksen saavutus yritettäisiin vesittää ja joilla vaaliaseesta pelastettaisiin mitä pelastettavissa oli. Seliselityksiä on sittemmin nähty jos jonkinlaisia, ja jokaisen niistä tilastot ja tutkimukset ovat ampuneet alas yksi toisensa jälkeen. Tuorein tyylikäs torpedointi nähtiin tänään.
Työllisyysaste eri maissa, Kuva: Etla
Alkuvaiheessa opposition suosituin seliselitys oli väittää, etteivät uudet työpaikat olleetkaan oikeita työpaikkoja. Sitten tilastoista ja tilastoista kuitenkin selvisi, että valtaosa uusista työpaikoista oli sittenkin pysyviä ja täysiaikaisia, joten perättömäksi paljastunut argumentti piti vaihtaa toiseen. Tilalle keksittiin selitys, jonka mukaan työllisyys olisi kasvanut ainoastaan kansainvälisen talouskehityksen ansiosta. Tuota tuubaa vihervasemmisto on tuutannut somen täydeltä viime viikot. Satuilua on tuettu samaan aikaan verkossa, jossa valitut kolumnistit ovat tukeneet satuilua. Antti Rinne lienee taputtanut kolumnisteja isällisesti selkään SAK:n järjestämässä saunaillassa.
Työllisyyden muutokseen vaikuttavat tekijät, Kuva: Etla
Päivänselvää on, että työllisyysasteen nousu on ollut historiallisen nopeaa. Työllisyysasteen nousu alkoi heti sen jälkeen, kun SDP passitettiin hallituksesta vilttiketjuun vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Työllisyyskasvu on sittemmin ollut niin nopeaa, että sitä tutkimaan pantiin joukko Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen kokeneita tutkijoita. Tänään heidän raporttinsa julkaistiin, ja se oli myrkkyä populisteille. Raportti nimittäin vetää maton edellä mainittujen perättömien argumenttien alta. Tilastoilla ja tutkimuksilla on usein taipumus vesittää hyvin alkanut vasemmistopopulismi, ja niin kävi nytkin.
”Puolet työllisyyden kasvusta on hallituksen ansiota”
Arvostetut talouselämän tutkijat Vesa Vihriälä, Mika Maliranta, Ville Kaitila, Antti Kauhanen, Tero Kuusi ja Markku Lehmus vahvistavat kattavassa raportissaan (ISSN 2323-2447, 2323-2455), että puolet työllisyyden kasvusta on ollut hallituksen politiikan ansiota. Erityisesti kilpailukykysopimus kiky ja työn tarjontaa lisänneet uudistukset (mm. kauppojen aukiolon vapauttaminen) ovat tukeneet työllisyyden kasvua merkittävästi. Etlan tutkijaryhmän mukaan 110 000 uudesta työpaikasta on hallituksen ansiota 45 000 – 65 000 työpaikkaa. Yksittäisistä toimenpiteistä kiky on tuonut tähän mennessä 15 000 – 20 000 työpaikkaa ja viidessä vuodessa se tuo jopa 42 000 työpaikkaa. Muut rakenneuudistukset ovat tuoneet noin 40 000 työpaikkaa.
Ammattityövoiman puute, Kuva: Etla
Demareille tulee raportissa sivuosumana myös kunniaa. Jos nimittäin edellisen hallituksen (Kyllä, se jossa SDP oli mukana) eläkeuudistus lasketaan mukaan, niin politiikan osuus kasvaa selvästi yli puoleen uusista työpaikoista. Etla vahvistaa, että tulevaisuudessa jopa 75 prosentin työllisyys on mahdollinen, mutta se edellyttäisi vielä nykyistäkin suurempia rakennemuutoksia. Niistä on kuitenkin nykytilanteessa aivan turha haaveilla, koska SDP/SAK ei halua kehittää työelämää. Saamme siis nauttia vielä tovin hallituksen jo tekemien muutosten sadosta, mutta lisää rakennemuutoksia ei ole tulossa ainakaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
”Arvioimme Suomen pystyvän noin 2 prosentin vuotuiseen kasvuun realistisena pitämämme tuottavuuskehityksen turvin seuraavien viiden vuoden aikana. Tämä edellyttää kuitenkin työllisyysasteen nousua verrokkimaiden tasolle vuoteen 2023 mennessä.”
– Etlan tutkimus 12.11.2018
SDP ja sen työmarkkinasiipi SAK vastustavat kaikin keinoin työllisyyden parantumista, koska työttömyys on molempien etu ja tavoite. Molempien kannatus kumpuaa kurjuudesta ja köyhyydestä. Tämä nähtiin viimeksi irtisanomislakia koskevassa kiistassa, joka oli molemmille olennainen osa kokonaisuutta samoin kuin esimerkiksi sijoitustilin arvovaltavastustaminen. Pienituloisen palkansaajan nouseminen keskiluokkaan työtä tekemällä, säästämällä tai perimällä on vasemmistossa punainen vaate, sillä kukaan ei tietenkään pidä katoavista äänestäjistä.
Mikäli SDP päätyisi ensi keväänä suurimmaksi puolueeksi, heittäisi Suomi saman tien pyyhkeen kehään työllisyyden ja talouskasvun osalta (Lue tästä miksi). Tästä asiasta saatiin muutama päivä sitten ilmeisen tahattomasti mainio esimerkki, kun demarit päästivät Antti Rinteen televisioon kommentoimaan Suomen työllisyyttä. Aiemmin 72 prosentin työllisyyttä mahdottomana pitänyt Rinne kertoi nimittäin asettavansa työllisyystavoitteen 85 prosenttiin. Yllättävää tuossa oli lähinnä se, ettei Rinne luvannut Suomeen neuvostotyylisesti 110 prosentin työllisyyttä. Todellisuudessa kuusivuotias poikani osaisi kasvattaa työllisyysastetta paremmin kuin Antti Rinne.
Odotan parhaillaan mielenkiinnolla minkä höpöhöpö-argumentin populistiosasto keksii seuraavaksi. Ehkä työllisyystilannetta yritetään vesittää esimerkiksi vetoamalla planeettojen liikkeisiin, kahvinporoihin tai eduskunnan saunan kiukaan kivien määrällä. Jotain ratkiriemukasta on varmasti tulossa.
No niin, leikki sikseen… Varmaa nimittäin on, että sosiaalisen median vasemmistoasiantuntijat väittävät jo tänään tietävänsä asiat paremmin kuin Etlan tutkijaryhmä. Väitteiden tueksi linkataan verkon kätköistä esimerkiksi Matti Meikäläisen ja Kaapinperäpojan koottuja parodioita. Nokkelimmat ehkä linkittävät Kansan Uutisten kolumnistina toimivan toimistosihteerin kirjoituksen ja joku toinen linkittää Vasemmistoliiton YT-neuvotteluissa kenkää saaneen sihteerin asiantuntijalausunnon. Mikäli joku on eri mieltä raportin tuloksista ja niihin johtaneista analyyseistä, niin kannattaa selvittää asia soittamalla suoraan pääkallopaikalle. Etlan sivuilta löytyvät nimittäin tutkimuksen laatineiden asiantuntijoiden yhteystiedot. Epäilijät voivat ottaa rohkeasti puhelimen käteen ja soittaa asiantuntijalle.
Demarien hätäkokous lienee kutsuttu jo täksi illaksi SAK:n toimitiloihin Hakaniemeen. Mukana on todennäköisesti myös joukko kolumnisteja suunnittelemassa demarien vaalikampanjan seuraavaa populismiaaltoa. Enkä nyt puhu Toukosta.
Jäsenkadon kanssa jo pitkään painiskellut ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ilmoitti pari päivää sitten haluavansa lisätä nuorten työttömyyttä vaatiessaan lakiin irtisanomisjärjestystä. Ammattiliitojen mukaan nuoret pitäisi irtisanoa yrityksistä ensimmäisenä riippumatta heidän osaamisestaan, koulutuksestaan tai panoksestaan. Kirjoitin aiheesta otsikolla Nuoret ehtivät vielä pelastaa työpaikkansa.
Kansanedustaja Arto Satonen kirjoittaa, että Ruotsissa samankaltainen järjestelmä on ajanut yrityksiä jopa konkursseihin, koska järjenvastainen laki on pakottanut irtisanomaan hyviä työntekijöitä ja pitämään huonot työntekijät. Valtiolla ja ammattiliitoilla ei pidä olla mitään sanomista yritysten toimintaan oli kyseessä sitten irtisanomisjärjestys tai esimerkiksi yrityksen hallituksen toiminta. Kummankaan ei tule työntää sormiaan paikkoihin, jonne eivät missään nimessä kuulu. Piste. Niinpä myös ministeri Mykkäsen esitys pakollisesta henkilöstön (siis ammattiliiton) edustajasta yrityksen hallituksessa voidaan tulostaa paperille ja viedä vessaan odottamaan seuraavaa isoa hätää.
Palataan SAK:n esitykseen irtisanomisjärjestyksestä. Kaikille lienee selvää, että SAK ja muut ammattiliitot ovat kääntäneet selkänsä sekä nuorille että vanhoille jäsenilleen jo vuosia sitten. Niissä ei ole tehty enää valovuosiin töitä jäsenistön eteen, vaan yritetty pääasiassa hidastaa ammattiliittojen katoamista kartalta. Esimerkiksi SAK retostelee julkisuudessa yli miljoonalla jäsenellään, mutta todellinen jäsenmäärä on vain hieman yli 600.000 jäsentä. Romahdus on siis ollut valtava.
Tämän vääjäämättömän kehityksen hidastamiseksi SAK käyttää nyt työttömyyttä ja epäjärjestystä, jotka ovat kautta aikojen olleet ammattiliittojen etu. Tuossa pelissä ammattiliittojen jäsenten etu ei mahdu edes tavoitteiden kärkikolmikkoon. Sama tilanne on vasemmistopuolueilla, joiden kannattajat siirtyvät muihin puolueisiin, jos ja kun elintaso nousee. Kannatus kumpuaa vain ja ainoastaan kurjuuden maksimoinnista, joten sen eteen tehdään töitä niin ammattiliitoissa kuin vasemman laidan puolueissakin.
Lakkoilun todelliset syyt
Mitä tulee edellisen lakkoilun syyhyn, niin se ei ollut missään nimessä irtisanomislaki tai mikään muukaan laki. Syitä oli kaksi: 1) Poliittisen siiven eli SDP:n kannatuksen kasvattaminen ja 2) ammattiliittojen tuskailu arvovallan ja jäsenmäärän romahduksen myötä. Hallituksen taholta kyseessä oli yritys näyttää ammattiliitoille kaapin paikka. Se päättyi kuitenkin odottamattoman surkeaan mahalaskuun Sipilän antaessa taas kerran ulkoparlamentaarisille ammattiliitoille veto-oikeuden Suomen lainsäädäntöön.
SAK:n tuorein esitys irtisanomisjärjestyksestä johtuu vain siitä, että hallitus antoi ammattiliitoille jo vakiintuneen tapansa veto-oikeuden lainsäädäntöön. SAK vaati irtisanomisjärjestystä ensikerran jo vuonna 2009, jolloin se haudattiin kiivaan vastustuksen vuoksi. SAK näki nyt uuden mahdollisuuden hallituksen osoitettua heikkoutensa irtisanomislakia koskevassa sekoilussa.
Onneksi SAK otti taas kerran siipeensä pullistellessaan hieman liikaa ja suututettua samalla – ihan syystäkin – nuoret jäsenensä. Toivottavasti ammattiliittojen nuoret jäsenet ymmärtävät viimein jättää uppoavan laivan, joka on toiminut jo pitkään heidän etujaan vastaan. Esitys nuorten irtisanomisesta ensimmäisenä oli vain jäävuoren huippu, joka tuli kieltämättä sopivaan saumaan. Eräänlainen reality check siis.
Voin luvata, että ennen vaaleja tullaan näkemään vielä vähintään yksi vastaava lakkouhkailu ja/tai lakkoaalto, jossa Sipilä tulee taas kerran antamaan tapansa mukaan periksi ammattiliitoille. Syy niiden seuraavaan voimannäyttöön voi olla aivan mikä tahansa, sillä SDP tarvitsee ammattiliittojen pullistelua kannatuksensa kasvattamiseksi. Seuraavan lakkouhkailun ajankohta on taatusti jo sovittu Hakaniemen kulmahuoneissa. Vain uhkailun syy lienee vielä valitsematta. Keppihevonen haetaan tarvittaessa vaikka hulevesistä, jos ammattiliitot eivät mitään muuta tekosyytä löydä.
Hallituksella oli nyt nähdäkseni viimeinen tilaisuutensa näyttää ammattiliitoille mitä Suomen perustuslaki sanoo maan ylimmästä päättävästä elimestä. Taas kerran saimme kuitenkin huomata, että ylin päätösvalta sijaitsee käytännössä Arkadianmäen sijaan Hakaniemessä. Tässä pelissä liittojen omien jäsenten edut ovat pelkkä sivuseikka.
SAK aiheutti äskettäin lakkoaallon, koska halusi estää hallitusta eriarvoistamasta työntekijöitä yrityksen koon perusteella. Saatuaan hallituksesta selkävoiton SAK esittää nyt itse työntekijöiden eriarvoistamista iän perusteella, mikä on kaiken lisäksi yhdenvertaisuuslain kieltämää syrjintää. Onko mitään typerämpää koskaan kuultu?
PS: En voi jättää muistuttamatta, että ammattiliitot eivät maksa euroakaan ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista, eivätkä ne siten ole myöskään ansiosidonnaisen saamisen edellytys. Ansiosidonnaisen maksavat työttömyyskassat, joiden jäsenyys ei edellytä liittojen jäsenyyttä.
