Jokaiselle lienee tässä vaiheessa selvää, että Tampereen kaupunki on ajautunut vakaviin ongelmiin taloutensa kanssa. Suomen henkinen pääkaupunki kasvaa parhaillaan valtavalla vauhdilla, eikä Helsingin Sanomat turhaan nimittänyt kaupunkia taannoin Suomen Dubaiksi. Samaan aikaan ongelmat kuitenkin kasvavat jo pelkkien sote-menojen ylittäessä kaupungin budjetin jopa 50 miljoonalla eurolla puhumattakaan massiivisten investointien tuomasta kuormasta. On päivänselvää, että jotain täytyy tehdä, mutta mitä?

Aamulehti kertoo, että Norstat Finlandin tutkimuksen mukaan tamperelaiset haluavat mieluummin nostaa veroja kuin leikata palveluja. Tampereella kunnallisvero on Pirkanmaan pienin, 19,75%, joten korotusvaraa kyllä on. Kunnallisveron nostaminen ympäristökuntien tasolle ei kirpaisisi vielä kovin merkittävästi kuntalaisia, joten se pitänee joka tapauksessa tehdä. Myös palvelumaksuja on niin ikään varaa nostaa nykyisestä, ja palvelujen käyttäjien tulisikin vastata nykyistä enemmän käyttämiensä palvelujen maksamisesta.

En kuitenkaan pidä noista kumpaakaan ratkaisuna varsinaiseen ongelmaan. Verojen korotus ja palvelumaksujen nostaminen auttavat kyllä korjaamaan kaupungin taloustilannetta lyhyellä aikajänteellä, mutta pidän itse sitä vain purkkapaikkauksena.

Kunnissa ja kaupungeissa tulojen ja menojen tulee vastata toisiaan. Suomalaisessa politiikassa – varsinkin vihervasemmistossa – on harmittavan yleistä yrittää korjata tätä ongelmaa peittämällä veneen pohjassa oleva reikä teipillä (eli veroilla). Jokainen talouden perusteita tunteva tietää, että varsinaista ongelmaa verojen korotus ei ratkaise, mutta tilapäisen hyvänolontunteen se toki saa aikaan. Vähän sama kuin päästelisi talvipakkasella housuun.

Purkkapaikkausten lisäksi (ei siis niiden sijaan) Tampereella täytyy ottaa nyt hattu kauniiseen käteen ja ryhtyä täysremonttiin varsinkin julkisella sektorilla. Nykyistä alijäämää Tampere ei paikkaa pelkällä verojen nostolla, vaan siihen tarvitaan lisäksi merkittäviä sopeutustoimia. Ongelman vakavuus korostuu jatkossa, koska väestö ikääntyy entistä nopeammin ja sote-kulut eivät tule ainakaan laskemaan tästä. Monet vanhukset muuttavat ympäristökunnista Tampereelle viettämään eläkepäiviään hyvien palvelujen äärellä, ja se kärjistää kasvavaa ongelmaa entisestään.

Joku muu mikä?

Aamulehden kyselyssä 23 prosenttia vastasi valitsevansa jonkin muun keinon kuin veronkorotukset ja palvelujen leikkaamisen. Siinä piilee minusta yksi ongelman ratkaisun avaimista, mutta samalla se on myös haastavin vaihtoehto toteuttaa. Joku muu mikä? Tampereella on parhaillaan meneillään valtaisat investoinnit, joten vasta vireillä olevien osalta voisi olla nyt paikallaan vetää hetkeksi käsijarrua. Se olisi pieni apu, mutta ei toki kokonaisuuden kannalta vielä ratkaiseva.

Tampere on vastaamassa kasvuun jo nyt työn alla olevilla massiivisilla hankkeillaan, mutta kaupungin kantokyky alkaa olla niiden suhteen rajoilla. Tampereelta on jo vuosikymmeniä ollut puolimahdotonta saada kunnollisia tontteja omakotiasumiseen, mutta kunnan kaavoitusmonopolin kautta Tampereella olisi kaikki mahdollisuudet aktivoida rahakoneensa. Siihen toki tarvitaan myös uusia päiväkoteja, kouluja ja muuta infraa, joten ratkaisu ei tuo kaavoituksen hitauden vuoksi nopeita pikavoittoja. Nyt tarvitaan kuitenkin pitkän tähtäimen tasapainottavia ratkaisuja, joista tuo on yksi.

Toinen merkittävä säästökohde – se tärkein ja vaikein – on karsia merkittävästi hallintoa. Jokaisen virkamiehen tärkein tehtävä on tehdä itsensä tärkeäksi, ja palkata joku tekemään omat työtehtävät. Myös Tampereelta löytyy valtava määrä päälliköitä ja esimiehiä, joiden tehtäviä voisi tehostaa ja yhdistellä. Istun itse Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa, ja Tampereen 50 miljoonan sote-ylityksestä valtaosa on juuri PSHP:n kuluja. Siellä riittää varmasti tehostettavaa erityisesti keskijohdossa.

Nyt meidän tulisi ryhtyä aktiivisesti selvittämään miten julkista sektoria ja erityisesti sote-toimintoja saadaan yhdessä tehostettua siten, että ruohonjuuritason palvelutaso ei kärsi. Nykyisellä kehityksellä rahat loppuvat nimittäin kesken. Lapset tarvitsevat päiväkotinsa, eskarinsa ja koulunsa siinä missä myös vanhukset tarvitsevat laadukkaan hoitonsa.

Menin itse Yleisradioon töihin vuonna 2002, jolloin talo oli pullollaan nollatuottoisia kahvittelijoita. Kaikki eivät edes tienneet mitä heidän varsinaisiin työtehtäviinsä kuului, sillä tuottavuus ja tehokkuus olivat tuolloin sivuseikkoja. Sitten toimitusjohtaja Mikael Jungner ryhtyi töihin ja mediajätti koki muutamassa vuodessa sen mitä julkisella sektorilla olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmen sitten. Tampereen kaupunginvaltuusto toki päätti jo keväällä jättää vakansseja täyttämättä, mutta nyt tuossa kehityksessä on otettava seuraava askel.

Megatrendinä ei sovi sivuuttaa myöskään digitalisaatiota ja tekoälyä sekä niiden mukanaan tuomia mahdollisuuksia, sillä uudet sähköiset palvelut tehostavat jatkossa myös julkisen sektorin palveluja merkittävästi. Tekoäly vastaa terveyskeskuksen puheluihin tuskin vielä muutamaan vuoteen, mutta se tulee olemaan arkipäivää. Pikavoittoja digitalisaatiosta ei ole saatavissa, mutta pitkällä aikavälillä se tulee korvaamaan merkittävän osan myös julkisen sektorin henkilöstöstä.

Summa summarum. Minusta verojen ja palvelumaksujen nostaminen ovat vain purkkapaikkauksia, jotka eivät korjaa alijäämäisen talouden varsinaista ongelmaa. Tulojen lisäys on tietenkin tärkeää, mutta sitäkin tärkeämpää on vähentää menoja. Ellei Tampere onnistu nousemaan kurimuksestaan edellä mainituilla keinoilla, on seurauksena palvelujen karsiminen. Sitä kukaan tuskin haluaa, mutta siihen kannattaa tässä tilanteessa varautua. Raha ei nimittäin vieläkään tule vihervasemmiston maagisesta taikaseinästä. Demarivetoiselta kaupungilta tarvitaan nyt nopeita uusia säästö- ja tehostamispäätöksiä.