Kävimme zoomailemassa hiphop-tähti 50 Centin Suomen konsertin yhteydessä järjestetyn lehdistötilaisuuden antia. Siitä muodostuikin lopulta varsin mielenkiintoinen tilaisuus. Koko paketti julkaistiin Starassa kolmessa videopodcastissa.
Lähteen mainitsemisesta – IS rokkaa jälleen!
Aika-ajoin saamme Staraan mainioita skuuppeja, kuten tänäänkin ansiokkaan lukijavinkin kautta. Aiheena oli XL5-poikabändin paluu, joten kilautin heti bändin tuottajalle sekä jäsenelle vahvistusta ja kommentteja varten. Elo kertoi kuulleensa projektista, mutta totesi samalla, ettei itse ole enää mukana. Tuottaja Kristian Maukonen puolestaan kertoi aiheesta jo hieman laajemmin, ja skuuppijuttu oli valmis.
Suomen suurimpana viihdealan verkkolehtenä muut Suomen mediat seuraavat tiiviisti Staran juttuja, ja taas kerran sain jännätä eri medioiden kikkailuja lähteen mainitsemisen suhteen. En tiedä onko taannoisella Julkisen sanan neuvoston päätöksellä osuutta asiaan, mutta homma on tällä kertaa mennyt (tähän saakka) varsin hienosti.
Aiheesta ovat kirjoittaneet Staran juttuun pohjautuen tänään muiden muassa Maikkarin netti, Findance.com, Elisa.net ja Helsingin Sanomat. Kaikki ovat muistaneet mainita lähteen asianmukaisesti, joten hatunnosto niille. Nyt onkin hyvä odotella huomisia iltapäivälehtiä, jotka ovat molemmat tunnetusti hanakoita ryhtymään juttuvarkaisiin. Jännitys tiivistyy… Veikkauksia huomisten iltapäivälehtien asianmukaisista lähdemaininnoista vastaanotetaan kommenteissa!
Viihdelehti Stara.fi: Poikabändi XL5 tekee paluun
Helsingin Sanomat: Poikabändi XL5 tekee paluun
MTV3.fi: Poikabändi XL5 tekee paluun
Findance.com: Tyttöjä 90-luvulla hurmannut XL5 on taas kehissä
Elisa.net: Myös XL 5 tekee comebackin
Ilta-Sanomat: Poikabändi XL5 palaa lavoille!
Plaza.fi: Poikabändi XL5 tekee comebackin
Iltalehti.fi: XL5 palaa lavoille!
PÄIVITYS klo 22.55: Kuten jo etukäteen veikkasin,Ilta-Sanomat päätti pitkän pähkäilyn jälkeen jatkaa sääntöjä halveksivaa linjaansa kertomalla uutisessaan ”Asiasta uutisoi ensimmäsienä Elisa.net” (katso kuva). Siis mitä ihmettä?! Elisa.net kertoo artikkelissaan täysin selvästi, että lähde on nimenomaan Stara. Pitää olla aika retarded, mikäli ymmärtää asian toisin. Siellä ei siis vieläkään pidetä yllä minkäänlaista kunnioitusta Journalistin ohjeita kohtaan. Soitin toimitukseen ja siellä joku toimittajaksi päässyt levyseppähitsaaja lupasi korjata asian ja varmistaa, että lähde on oikein mainittuna myös lehdessä, jos juttu sinne päätyy. Täysin uskomatonta touhua, joka on jatkunut samanlaisena jo vuosien ajan.
PÄIVITYS klo 23.10: Ilta-Sanomat on puheluni jälkeen korjannut lähteen vihdoin oikeaksi (katso kuva). Mielestäni on hieman arveluttavaa, että muiden pitää mainita usein lähteeksi Ilta-Sanomat, mutta IS puolestaan ottaa itselleen säännöllisesti erivapauden olla mainitsematta lähteitään. Stara ei ole missään nimessä ainoa taho, joka sattuu yleensä ”unohtumaan”. Kuten tästäkin blogista voi huomata, molempien iltapäivälehtien juttuvarkaudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja joka kerta syy on tietenkin ”sen harjoittelijan”. Niinpä niin.
PÄIVITYS klo 10.40: Iltalehti yllätti positiivisesti mainitsemalla lähteen selvästi jo jutun alussa. Hatunnosto sinnekin. Toivottavasti Iltalehti on viimeinkin ottanut Journalistin ohjeet tosissaan. Kumpaankaan paperilehteen juttu ei (vielä) päätynyt.
Stara.fi Video 24 – Laura Birn & Joulutarina
ÄKT: Radiosoitto vähentää levymyyntiä
Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat (ÄKT) ry. on antanut viime vuosina varsin mielenkiintoisia lausuntoja, joita lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että talossa ei taideta ymmärtää musiikkibisneksen tämän hetken tilaa kovinkaan hyvin. Tai sitten tila tunnetaan, mutta lausuntoja jaellaan oikealle ja vasemmalla hakemalla kulloiseenkin asiaan tarpeen mukaan uusi kanta.
Erityisen pihalla ÄKT oli taannoin, kun Suomeen säädettiin uutta tekijänoikeuslakia. Silloin organisaation edustajat jakoivat omaa kantaansa buustatakseen jopa valheellisia lausuntoja medialle. Lisäksi ÄKT osoitti olevansa yhä 80-luvulla musiikin kulutuksen suhteen.
Kysymykseen siitä, toimivatko nämä rajatun kopioinnin tekniikat muissa käyttöjärjestelmissä kuin Windowsisa, [ÄKT:n Tommi Kyyrä] ei halua vastata suoraan. “Nyt pitää ymmärtää, että tietokoneella musiikin kuuntelu on extraa. Normaalisti musiikkia kuunnellaan autossa tai stereoiden kautta”, Kyyrä sanoo ja jatkaa: “Jos nyt käytät jotain Linuxia tai Macia, kannattaa harkita ihan tavallisen cd-soittimen hankkimista”.
Nyt ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää kääntyy taas tuuliviirinä vastustamaan uutta asiaa, kun Yleisradio sai Helsingin hovioikeuden päätöksellä alennettua Gramexin härskisti (potentiaalisten kuulijoiden mukaan) rosvoamien musiikin käyttökorvausten hintoja. Hän sanailee Taloussanomissa näin fiksusti.
Julkisen palvelun tarpeella ei tulisi voida perustella sitä, että Ylen on saatava sisältöä kohtuuttoman edulliseen hintaan, etenkin kun musiikin kasvava radiosoitto kuluttaa äänitemyynnin kaupallisia markkinoita, toiminnanjohtaja Arto Alaspää harmittelee.
Alaspään mukaan runsas radiosoitto vähentää levymyyntiä. Pakkohan se on uskoa, kun alan etujärjestön johtaja niin sanoo. Menestysyhtyeet PMMP ja Apulanta ovat varmasti todella pahoillaan runsaasta radiosoitostaan, sillä tuplaplatinan (60.000 kpl) sijaan he olisivat voineet ehkä saada jopa nelinkertaista platinaa (120.000 kpl), jos biisejä ei olisi soitettu radiossa ja niistä ei olisi tullut radiohittejä. Varsin mielenkiintoinen näkökulma siis.
Alaspään lausuntojen ainoa punainen lanka tuntuisi olevan täydellinen muutosvastaisuus, jossa ihannoidaan yhä edelleen 1970-luvun tilannetta, ja jossa kaikenlaiset muutokset ovat uhkia musiikintekijöille. ÄKT:n maailmassa ei lausuntojen perusteella näyttäisi olevan lainkaan mahdollisuuksia, vaan pelkkiä uhkia. Ensin nettipiratismi oli iso paha susi, ja nyt paha näyttäisikin löytyvän tällä kertaa radiosoitosta. Fiksua ja johdonmukaista toimintaa.
Stara.fi Video 23 – Kymppilinja
Stara.fi Video 22 – Giant Leap
Mac Book Pro iski jälleen
Palaan jälleen asiaan, josta olen vuodattanut jo useita kertoja, eli Mac-koneeseen ja sen mainioon luotettavuuteen. Nyt lienee jo selvää, että Leopardiin ei kannata päivittää vielä pitkään aikaan, mutta eipä Tigerissäkään ole juuri kehuttavaa.
Tänään kone onnistui pilaamaan puhelinhaastattelun tilttaamalla täydellisesti juuri kello 12.59, kun kello 13.00 oli sovittu puhelinhaastatteluaika ruotsalaisen DeDe-poptähden kanssa. Minulle oli varattuna 20 minuutin slotti neitokaisen kalenterissa, mutta jouduin buuttaamaan koko masiinan, joten kun sain lelut taas ylös, oli kello jo 13.08. Haastatteluajasta melkein puolet haihtui siis ilmaan koneen tilttaamisen takia, eikä buuttausnopeuskaan päätä huimannut.
Syy tilttaamiseen ei tällä kertaa ollut ainakaan raskaissa ohjelmissa, sillä GarageBand oli ainoa käynnissä oleva varsinainen ohjelma. Jatkossa pitää ilmeisesti ottaa PC tähän viereen backupiksi, sillä huominen E-Typen puhelinhaastattelu ei saa päätyä samanlaiseen pelleilyyn. Konetta on nopeampi vaihtaa kun buuttailla jumittunutta Macia.
Hyvä Apple, hyvä Mac. Koskahan joku osaisi tehdä koneita, jotka oikeasti pelittävät raskaammassakin käytössä luotettavasti? Nettisurffailussa ja mailien lukemisessa Mac toki pelittää ihan hyvin.
Stara.fi Video 21 – Jenni Vartiainen
Piirun verran asiajournalismiin
Ilta-Sanomat kertoi taannoin keskittyvänsä aikaisempaa enemmän asiajournalismiin, mutta päätoimittajan menehtymisen myötä tuo päätös on ilmeisesti haudattu syvälle.
Itse julkaisen päivittäin kaikenlaista ”kevyttä viihdehöttöä”, mutta aivan tällaista kauraa ei Starassakaan viitsi lähteä uutisoimaan. Nykyisin saan journalisteilta jonkin verran krittiikkiä käyttämistämme ”katso kuva” -liitteistä otsikoissa, mutta niiden käyttö tuo selvästi enemmän klikkejä, eli lukijoita. Kaupallisuutta sekin. Ilta-Sanomien jutussa tuo liite on tällä kertaa kuitenkin mielenkiintoisessa yhteydessä.
PÄIVITYS 6.11.2007: Ilta-Sanomat vahvisti tänään sen, että lehden uusi linja on todellakin siirtynyt piirun verran asiajournalismiin. Kaikkiahan kiinnostaa Britney Spears pesemässä ikkunoita. Katso kuva! Jea!
Tallinnan yö – se toinen puoli
Käväistiin äijien kanssa viikonloppuna pikareissulla Tallinnassa. Matkan agendana oli tsekata kaupungista tämän hetken ”ne” mestat. Ensin käytiin kuitenkin zoomailemassa vanhan klassikkomesta Hollywoodin nykytila. Se olikin lähinnä surullinen, kun entisen ykkösmestan kansoittivat nyt lähikunnista tulleet, niin sanotusti ”vähemmän urbanisoituneet”, teinit. Siis paikallinen versio NiteTrainistä.
Olimme kuitenkin saaneet etukäteen (Kiitos Peke!) infopaketin kaupungin kuumimmista paikallisten klubbaajien bilemestoista, joihin karvanopilla ei ole asiaa vielä aikoihin ja joihin ei vahingossa eksy. Nimensä puolesta makeisiin vivahtava paikka ”BB” olikin uskomattoman tyylikäs mesta. Se oli tunnelmaltaan kuin Paparazzin mallitoimiston pikkujoulut olisi yhdistetty pienen kaveripiirin illanviettoon ja parhaaseen housemusiikkiin. Uskomattoman tyylikäs kokonaisuus ja mahtavaa jengiä, joten klubista netissä annetut ylistävät kommentit lunastuivat täysin.
Toisena käytiin ratsaamassa noin kilometrin päässä keskustasta tuhruisessa teollisuushallissa keskellä asuinaluetta sijaiseva, ja nimensä puolesta amerikkalaisten hiphop-artistien koruihin liittyvä mesta ”UB”. Ensimmäisenä paikalliset kysyivätkin kuinka olimme klubille löytäneet. Taksillapa tietenkin. Kaksikerroksinen mesta oli keskustan klubia suurempi, mutta meno oli lähes yhtä mahtava.
Aikaisemman ykkösmestan, Decolteen, tilalle on kuulemma tullut kaksi uutta paikkaa. Niissä emme kuitenkaan ehtineet käväistä. Tosin emme ilmeisesti jääneet mistään paitsi, sillä mestat saivat aika nuivia kommentteja paikallisilta. Kaksi Tallinnan ykkösklubia on kuitenkin nyt zoomattu, ja täytyy tunnustaa että Suomessa ollaan vielä valovuosien päässä tuosta meisingistä. Mutta miksi?