Tom Cruise vaarallisempi kuin alaston Paris Hilton

Tom Cruise ja Katie Holmes ovat vaarallisempia kuin alaston Paris Hilton, ainakin kun kyseessä ovat internetin hakusanat. Cruisen nimeä tarjoavia linkkejä seuratessaan saa nimittäin helpommin viruksia ja haittaohjelmia tietokoneelleen.

McAfeen maanantaina julkaisema amerikkalaistutkimus vertaili hakusanoja ja listasi niiden takaa löytyvien sivustojen sisältöjä. Vertailussa oli yhteensä 2.300 hakusanaa, ja mukana oli erityisen paljon viihdealan henkilöiden nimiä.

Viihdemaailman vaarallisimmaksi osoittautui kuitenkin edellä mainittujen sijaan Britney Spears, jonka alastonkuvien haulla “Britney Spears nude” oli suurin vaara saada tietokoneensa saastutettua. Spearsin haku oli jopa vaarallisempi kuin huomattavan yleinen “free porn”. Toiseksi vaarallisin oli hiphop-tähti 50 Cent.

Vaarallisimpien joukkoon kuuluivat myös alaston Pamela Anderson ja Carmen Electra. Nicole Ritchien alastonkuvat olivat astetta turvallisempia, mutta kuitenkin vaarallisempia kuin esimerkiksi “hämähäkkien syöminen nukkuessa”.

Myös haku “Brad Pitt Jennifer Aniston” tuotti enemmän törkyä kuin haku Pittin nykyisen kumppanin Angelina Jolien nimellä. Myös Jessica Simpsonin kuvien etsimisellä oli suuri vaara saada viruksia ja haittaohjelmia.

Kymmenen vaarallisinta hakusanaa ovat järjestyksessään seuraavat:

1. bearshare
2. screensavers
3. limewire
4. kazaa
5. lime wire
6. winmx
7. wallpapers
8. hentai
9. halloween wallpaper
10. ringtones

Jutun lähde: Viihdelehti Stara.fi 

Digimediaseminaariin Tampereelle!

Vuosien ajan Tampereella digimedian lippua korkealla pitänyt Ad-Mobi -hanke päättyy 13. kesäkuuta maamme henkisessä pääkaupungissa järjestettävään seminaariin. Olen myös itse paikalla valottamassa klo 11.15 alkaen videopodcast-osaston tilannetta otsikolla ”Video ja podcasting: Miten kuvat kulkevat käyttäjän mukana?” Otsikko ei ole peräisin minun kynästäni, mutta kertoo kuitenkin jotain aiheesta. Tule mestoille sparraamaan, kyseenalaistamaan, kyselemään tai huutelemaan muuten vain mielipiteitäsi. Se kannattaa aina.

Ad-Mobi 2003 – 2007 – Digitaalisen median kasvutarina -nimellä kulkeva koko päivän semppa huipentuu luonnollisesti tarjoiluun ja alan ihmisten vapaamuotoiseen jubailuun viinilasillisten ääressä. Zoomaile päivän ohjelma ja ilmoittautumisohjeet tästä! Tietääkseni seminaari on tuttuun tapaan maksuton, mutta varmista se vielä ilmoittautumisesi yhteydessä.

Piratismin epämiellyttävät totuudet

Levy-yhtiöiden kansainvälinen kattojärjestö IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) on osana piratisminvastaista kampanjaansa julkaissut sivustollaan ”10 epämiellyttävää totuutta” piratismista. Kotimainen Piraattiliitto.org -verkkosivusto on ottanut nuo totuudet käsittelyynsä mielenkiintoisella tavalla.

Suurin osa IFPI:n ’totuuksista’ on selviä tarkoitushakuisia valheita, jotka eivät kestä pienintäkään kriittistä analyysia.

IFPI:n teeseistä tulee mieleen lähinnä Tanja Karpelan (nykyisin Saarela) taannoin esittämät valheelliset väittämät uudesta tekijänoikeuslaista ja sen vaikutuksista. Kuten Piraattiliittokin sivuillaan toteaa: ”Ihmiset ovat myös alkaneet ymmärtää, että ’laiton’ ja ’moraalisesti väärä’ eivät ole aina synonyymejä”. Kunpa Tarjakin olisi ymmärtänyt sen ennen maineensa lokaamista.

09 F9 11 02 9D 74 E3 5B D8 41 56 C5 63 56 88 C0

Tuossa otsikossa on – sanotaanko vaikka – meidän asuntomme uusi ovikoodi, eli 09 F9 11 02 9D 74 E3 5B D8 41 56 C5 63 56 88 C0. Tervetuloa kylään!

Hieman yllättävää, että tällä hetkellä 1,8 miljoonaa muutakin on ilmeisesti ottanut saman koodin käyttöönsä. Ei taida olla kovin turvallista… Olisikohan vanha koodi 1234 ollut sittenkin turvallisempi? Tästä pääsemmekin sujuvasti tarkastelemaan asiaa immateriaalioikeuksien näkökulmasta. Voisiko jollain taholla olla yksinoikeus ko. numero- ja kirjainsarjaan? Kyllä voisi, mutta ainakaan vielä ei ole.

Kuka ehtii hakea ensimmäisenä suomalaista tai Eu-laajuista yhteisön tavaramerkkiä tuolle ”tunnukselle”? Ainakin fi-domain on yhä vapaa, eikä kumpaakaan tavaramerkkiä ole vielä haettu. Merkille voisi hakea tavaramerkkiä vaikkapa tavaraluokassa 23 (langat tekstiilikäyttöön), jonka jälkeen sitä voisi käyttää ja levittää yksinoikeudella kyseisille tuotteille. Tällä hetkellä kuitenkaan KENELLÄÄN ei vielä ole yksinoikeutta koodiin, joten kuka tahansa voi sitä käyttää ja levittää esimerkiksi blogissaan tai IRC-Galleriassa.

PS: Muistakaa pirauttaa ennen kyläreissua, ja varmistaa että olemme kotosalla.