Uusi Stara-lehti nyt painossa

Saimme jälleen pienimuotoisen pakerruksen jälkeen uuden Stara-aikakauslehden painoon. Vielä pitää zoomailla vedokset, kun ne saapuvat pian Tampereelle, ja sen jälkeen voidaankin rykäistä jo painokone tulille. Lehden painosmäärä on näin aluksi erittäin kiitettävät 25.000 kappaletta, ja lisäpainos otetaan mikäli tarvetta ilmenee. Lehti postitetaan nyt suoraan kotiin noin 20.000:lle S-ketjun FunCard-kanta-asiakkaalle.

Lehden kantea koristaa tällä kertaa Hollywood-neitokainen Hayden Panettiere, joka on tuttu esimerkiksi Heroes-televisiosarjasta. Sisällössä korostuvat nyt aikaisempia numeroita enemmän erityisesti matkailu ja yöelämä.

Erittäin lähiaikoina Stara tulee tekemään taas kerran historiaa videopodcastien, eli vodcastien, saralla. Yhteistyösopimus Nokian kanssa julkistettiin viimeksi, ja nyt luvassa on suunnilleen yhtä mukava aihe. Siitä lisää tuossa parin viikon sisällä.

Tanssiva papukaija on päivän piristys

Hektisen duunipäivän piristys oli mahtava video papukaijasta, joka tanssi kuin ammattilainen ja otti yleisönsä niin ikään ammattilaisen ottein. Ihmeellistä, että lintu osaa tanssia biitilleen oikein ja vieläpä esityksen lopuksi ”moshata”. Tsekkaa mahtava video tästä!

GTA IV hypetystä

Viime yönä tuli sitten lopulta käytyä katsastamassa kovasti odotetun GTA IV -pelin hypetystä tamperelaisessa pelikaupassa ja sen edustalla. Ensimmäiset olivat tulleeet jonottamaan puoliltaöin julkaistavaa peliä jo ennen iltayhdeksää.

Kävimme paikalla tekemässä Staraan videoinsertin tapauksesta. Jututimme muutamia jonottajia ja pelikaupan edustajaa sekä tietenkin kuvasimme yleisön ”ryntäyksen” ovien avautunessa. Tilaisuuden tullen myös Allasbaarin Mika päätti ostaa ko. pelin, joka olikin hanskassa kello 00.06. Kävimme takomassa sitä äijän parin metrin videoscreeniltä ja ihan toimivalta peli kyllä vaikutti reilun tunnin pelaamisen jälkeen.

Tänään pitäisi käydä hankkimassa itsellekin samainen GTA IV, mutta edessä on samalla kokonaisen konsolin hankinta. Vastakkain ovat Xbox360 ja PS3. Asiantuntijoiden mukaan vaakakuppi kallistuisi enemmän PS3:n puolelle, mutta henkilökohtaisesti minua ärsyttää se, ettei se ole enää yhteensopiva PS2-pelien kanssa, joita minulla on hyllyt täynnä. Mikäli kallistun Pleikan puolelle, joudun siis pitämään edelleen myös PS2:n käytössä, kun Xbox360:ssa toimivat myös vanhemman Xboxin pelit. Tulossa on siis vaikea päätös…