JULKAISTU 17.1.2019 Populismissa pyritään esittämään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Maahanmuutto on perinteisesti ollut hyvä esimerkki populismista, jossa keskitietä kulkevat tolkun ihmiset pyritään usein leimaamaan molempien ääripäiden toimesta. Joko olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. Keskustelua dominoivat molemmat ääripäät, jotka eivät halua tolkun ihmisiä häiritsemään vahvasti polarisoitunutta keskusteluaan. Kyse on lisäksi nähdäkseni ainakin osin myös tahallisesta väärin ymmärtämisestä poliittisin tarkoitusperin.
Suomalaiset päättäjät ovat olleet 1990-luvun alusta saakka aivan liian naiiveja ja sinisilmäisiä turvapaikanhakijoita kohtaan. Kuten Suomessa usein, taas kerran tarvittiin surullinen tragedia ja lähestyvät vaalit ennen kuin valtaosa päättäjistä avasi silmänsä. Tämä siitä huolimatta, että rikostilastot ovat osoittaneet jo vuosien ajan ulkomaalaisten kasvavaneen yliedustuksen seksuaalirikoksissa. Tilastoja ei ole haluttu uskoa esimerkiksi eduskunnassa ja poliisijohdossa, joissa ikäviä lukuja on yritetty perustella ilmoituskynnyksen alentumisella. Tuskin he uskoivat itsekään selitykseensä.
Oulun tapahtumat nostivat maamme ylle synkän pilven, ja jos pilvellä on havaittavissa edes pieni hopeareunus, on se ollut tolkullisten maahanmuuttajien nouseminen otsikoihin. Viimeinkin heitä kuullaan! Suomessa ei nimittäin ole totuttu siihen, että näistä asioista kuullaan kriittisiä äänenpainoja maahanmuuttajien taholta. Erityisesti Eva Tawasolin ja Rajkumar Sabanadesanin lausunnot ovat olleet erityisen tärkeitä, koska näillä asiantuntijoilla on aivan toisenlainen mandaatti kommentoida tapahtumia kuin meillä sivusta seuraavilla suomalaisilla. Tawasol ja Sabanadesan puhuvat molemmat kriittisesti ja rohkeasti asioiden oikeilla nimillä. Tällaista tarvitaan jatkossakin lisää, sillä näin suuria ongelmia ei saa lakaista maton alle.
”Usein kuulee muistutettavan, että ”tekeväthän suomalaisetkin seksuaalirikoksia”. Tämä on kuitenkin samanlaista whataboutismia kuin mitä esimerkiksi Donald Trump harrastaa.”
– Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019
Minä en ole maahanmuuton asiantuntija, sillä oma asiantuntemukseni koskee lähinnä yrittäjyyttä, taloutta ja työelämää. Toimittajana pyrin turvautumaan asiantuntijoilta ja tilastoista saamiini tietoihin. Poliisi-tv:n toimittajana pääsin aikoinaan perehtymään jonkin verran myös maahanmuuton ongelmiin. Haastattelin silloin juuri rikollisuuteen liittyen useiden eri etnisten ryhmien johtajia, jotka kertoivat miten haastavaa heidän nuorempaa sukupolveaan on pitää kurissa, kun vanhimpien arvovalta oli murentunut liikaa. He kertoivat kuitenkin tuomitsevansa jyrkästi myös omiensa rikokset. Tämä näkökulma on mielestäni jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle. Valtaosa ulkomaalaisista nimittäin tuomitsee oman ryhmänsä rikolliset, koska tietävät niiden vaikeuttavan koko ihmisryhmän asemaa Suomessa.
Toivon, että suomalaiset mediat päästävät myös jatkossa ääneen kriittisiä puheenvuoroja esittäviä tolkun maahanmuuttajia. He nimittäin osoittavat meille kaikkein konkreettisimmin, että nyt tarvitaan ryhtiliike. Päättäjät saavat heiltä myös tärkeää tietoa miten esimerkiksi lainsäädäntöä ja rangaistuksia tulisi kehittää. Suomalaisen oikeuskäytännön ehdolliset tuomiot eivät nimittäin ole konkreettisia tuomioita, eivätkä siten toimi pelotteena. Sama koskee suomalaista vankilaa, joka on kriisialueilta tulleille turvapaikanhakijoille kuin all inclusive -lomakoti. Sen sijaan turvapaikan peruminen ja karkotus tuomion kärsimisen jälkeen toimisivat aitona pelotteena.
”Jos ihminen on kasvanut kulttuurissa, jossa tasa-arvoa ei tunneta, on toiveajattelua ja jopa hölmöä luottaa siihen, että pari sosiaalityöntekijän (usein naisen) vetämää tasa-arvokurssia vastaanottokeskuksessa muuttaa asian.”
– Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan 16.1.2019
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tärkeintä on ottaa laittomasti maassa olevat kiinni ja poistaa heidät maasta. Jos esimerkiksi Irak ei suostu ottamaan palautettavia vastaan, tulee ulkoministeriön neuvotella tilanteen korjaamiseksi. Euroakaan kehitysapua ei tule antaa maihin, jotka eivät ota omiaan vastaan.
Suomi ei tietenkään voi sulkea rajojaan ja kieltäytyä auttamasta ketään. Suomen pitää kuitenkin auttaa vain niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat. He ovat kiintiöpakolaisia, eli pakolaisleireillä olevia lapsia, naisia ja lapsiperheitä, joille YK:n pakolaisjärjestö on jo antanut pakolaisstatuksen. Lisäksi seksuaalirikosten rangaistuksia tulee koventaa tekijän kansalaisuuteen ja taustaan katsomatta.
Vaadin viime vuonna seksuaalirikosten rangaistusten koventamista ja esitin, että seksi alle 13-vuotiaan kanssa katsottaisiin aina raiskaukseksi, josta tulee aina tuomita ehdotonta vankeutta. Lisäksi esitin, että minimirangaistuksia pitää korostaa merkittävästi, koska maksimin muutoksilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Lisäksi rikoslaista täytyy poistaa tuomioiden paljousalennukset. Seksuaalirikokset eivät nimittäin ole tarjoustuotteita, joita saa kaksi yhden hinnalla.
Oikeusministeriössä kaavaillaan parhaillaan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin uutta nimikettä ”törkeä lapsenraiskaus”, jonka rangaistusasteikko olisi 4-12 vuotta vankeutta. Eduskunnassa on käsittelyssä myös ulkomaalaislain muutos, jossa puututaan turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksiin ja mahdollistetaan turvapaikanhakijoiden passien haltuunotto palautusten helpottamiseksi.
Vuoden 2019 alusta lähtien rikoksiin syyllistyneiden karkotuksia nopeutettiin. Tänä vuonna poliisille on osoitettu 26 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin viime vuonna, ja vuoteen 2024 mennessä poliisien määrän pitäisi nousta Suomessa noin 7850 poliisiin. Nämä muutokset eivät vielä estäneet ulkomaalaisten seksuaalirikosten paisumista kansalliseksi ongelmaksi, mutta ne ovat kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Aamulehti julkaisi päivälleen vuosi sitten kirjoitukseni (kuva alla) suomalaisen työelämän suurimmasta haasteesta, eli kroonisesta muutosvastarinnasta. Ongelma oli vuosi sitten akuutti, ja ikävä kyllä se on sitä yhä edelleen. Sipilän hallitus yritti korjata tilannetta niin sanotulla työllistämislailla, mutta ryhtiliike jäi kuitenkin torsoksi, koska ammattiliitoille annettiin veto-oikeus Suomen lainsäädäntöön.
Ammattiliittojen muutosvastarinta siis vesitti jälleen kerran suomalaisen työelämän kipeästi tarvitsemat kehitysaskeleet. Mahdollisimman suuri työttömyys on tunnetusti ammattiliittojen etu, jonka tavoittelemisessa palkansaajat ovat vain tiellä. Irtisanomisen helpottaminen olisi tuonut Suomeen merkittävästi lisää työpaikkoja, joten ammattiliitot olivat valmita jopa massiivisiin lakkoihin uudistuksen torppaamiseksi. Ennemmin tai myöhemmin eteemme tulee vääjäämättä hetki, jolloin vastakkain ovat Suomen kehitys ja ammattiliittojen muutosvastarinta. Ellei vasemmisto tule ruotsalaisten tavoin järkiinsä, kirpaisee massiivinen lakkoaalto kovasti. Laastari kannattaa kuitenkin nykäistä irti kerralla eikä jättää hautumaan.
Aamulehti 15.1.2018
Suomi tarvitsee nykyistä joustavampia työmarkkinoita. Meidän täytyy ryhtyä yhdessä vakavasti pohtimaan miten syrjäinen maamme pääsee kehityksen kelkkaan, joka kulkee ohitsemme vääjäämättä, jos emme hyppää sen kyytiin. Muutosvastarinta estää kehitystä ja tulee yhteiskunnallemme pitkällä aikavälillä kohtuuttoman kalliiksi.
Sipilän hallituksen torsoksi jäänyt työllistämislaki tulee ottaa alkuperäisessä muodossaan vahvasti mukaan tuleviin hallitusohjelmiin ja lakimuutos ajaa läpi heti seuraavan hallituksen ja eduskunnan alkutaipaleella. Ensin koskemaan kaikkia alle 20 hengen yrityksiä, ja myöhemmin hyvien kokemusten myötä laajentaa laki koskemaan kaikkia yrityksiä.
Samalla Suomen tulee viimein poistaa työnantajia yrityksen koon perusteella syrjivä yleissitovuus ja mahdollistaa laaja paikallinen sopiminen. Ilman näitä elintärkeitä työelämän muutoksia Suomi jää seuraamaan kuinka fiksummat naapurimaat porskuttavat ohitsemme niin, että pian pelkät punaiset perävalot vilkkuvat horisontissa.
Mikäli Suomen tulevalla hallituksella tulee kokoonpanoon katsomatta olemaan hahmotusongelmia työelämän kehityksen tarvitsemista muutoksista, voidaan mallia katsoa esimerkkinä mainitsemani Tanskan lisäksi myös Ruotsista. Siellä jopa demarit ovat viimein ymmärtäneet mitä työelämän kehitys 2000-luvulla tarkoittaa ja mitä päättäjien pitää tehdä hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.
Ruotsissa uudistunut hallitus sopi jättävänsä muutosvastarinnan viimein narikkaan ja tekevänsä useita kehitykselle välttämättömiä talousliberaaleja uudistuksia. Mukana on edellä mainitsemani työllistämislaki, luopuminen ahkeruutta torppaavasta solidaarisuusverosta sekä alempien palkkojen salliminen pitkäaikaistyöttömien saamiseksi töihin. Ruotsi on ottanut mallia Tanskasta, ja Suomen pitää tehdä samoin, jos haluamme jatkossa menestyä.
Parhaillaan Suomi linjaa mihin suuntaan suomalaista työelämää ollaan viemässä. Taannutaanko kylmässä peräpohjolassa takaisin ammattiliittojen kultaiselle 1960-luvulle vai katsotaanko viimein rohkeasti eteenpäin 2000-luvulle ja kansainvälisille markkinoille. Hyvinvointivaltion tulevaisuuden näistä kahdesta vaihtoehdosta turvaa vain toinen. Se, jossa on joustavat työmarkkinat ja talouden perusteet ymmärtävät päättäjät.
Vaalikampanjan oheistuotteiden keksiminen on melko haastava projekti, sillä sen tulisi olla samaan aikaan erikoinen sekä ehdokkaan ja hänen teemansa näköinen, mutta kuitenkin jotain mitä muut eivät ole vielä tehneet. Olen itse harrastanut chilejä 1990-luvulta saakka, joten päädyin lopulta itseni ja Ryhtiliike-teemani näköiseen ratkaisuun.
Jockan Ryhtiliike -chilikastike
Tuloksena syntyi Jockan Ryhtiliike -chilikastike, jota on nyt valmistunut ensimmäinen hyvin rajoitettu erä. Myyntiin tätä harvinaisuutta ei ole tulossa lainkaan, vaan sen sijaan esimerkiksi pian toden teolla alkavassa joukkorahoituksessa pullo tätä herkkua lähtee 50 euroa lahjoittaville ja kaksi pulloa 100 euroa lahjoittaville. Jockan Ryhtiliikettä jaetaan niin ikään hyvin rajallinen määrä myös kädestä käteen eri vaalitilaisuuksissa.
Jockan Ryhtiliike -chilikastike
Monia chilien ystäviä kiinnostaa luonnollisesti mitä pullossa on sisällä. Koska siihen kelpaa vain paras, niin pullossa on sisällä Poppamiehen Ahjoa, joka on mielestäni alansa paras tuote ainakin Suomen markkinoilla. Ahjon 333 000 scovillea tarjoaa erittäin tulisen otteen, mutta ei kuitenkaan liikaa täydellisen hedelmäisen maun peittämiseksi. Tulisuus nimittäin ei ole tärkeintä, vaan sitä on nimenomaan maku. Toki 330 000 scovillea on melko tulista, jos sitä vertaa noin 2 000 scovillen Tabascoon tai noin 5 000 scovillen Habanero Tabascoon, joka sekin on toki viiden tähden herkkua.
JULKAISTU 10.1.2019 Tiedätkö missä valtiossa kuka tahansa voi vallata jättimäisiä alueita yksityisiltäkin mailta kaivaakseen niistä jalometallia ja mineraalia? Entä missä valtiossa lahjoitetaan maaperästä löydetyt aarteet sellaisenaan ulkomaisille kaivosyhtiöille? Tervetuloa Suomeen. Suomen nykyinen kaivoslaki synnyttää kestämättömän tilanteen, johon täytyy saada pikaisesti muutos.
Kaivoslaki on siis uudistettava pikaisesti. Nykyinen laki lahjoittaa kansallisomaisuutemme minkä tahansa ulkomaisen yrityksen riistettäväksi ilman mitään käytännön velvoitteita yksityistä omistusta tai luontoa ja luontoarvoja kohtaan. Nykyisin Suomeen jää vain 2,4 prosenttia malmien arvosta (Lähde: Finnwatch). Tämän valuvian ratkaisemiseksi Suomen täytyy ottaa nopeasti käyttöön kaivosvero, jolla Suomi ottaa merkittävän osuuden maaperästään kaivetuista miljardeista.
Lisäksi valtauksille täytyy asettaa pinta-alaan perustuva vuosimaksu, jotta valtauksia ei pidettäisi voimassa vuosikymmeniä ja siinä samalla roikotettaisi maanomistajia löysässä hirressä. Maanomistuksen kohtelua täytyy pikaisesti uudistaa puolustamaan suomalaista omistusta oli maanomistaja sitten yksityinen, kunta tai Suomen valtio.
Ennen kaikkea kaivosyhtiöiltä täytyy ryhtyä keräämään merkittävää rahastoa ympäristötuhojen täysimääräiseen korjaamiseen. Nykyisin on liian helppo ajaa kaivoksen ehtyessä suomalainen tytäryhtiö konkurssiin, jolloin ympäristötuhojen korjaaminen kaatuu veronmaksajien maksettavaksi. Edellä mainittujen korjausten lisäksi kaivoshankkeiden lupakäsittelyjen vaatimuksia tulee tiukentaa merkittävästi ja kuvituksessa on huomioitava myös muun muassa matkailunäkökulma. Esimerkiksi avokaivoksia ei pidä voida perustaa esimerkiksi asuinkeskittymien ja matkailukohteiden läheisyyteen.
Kevään eduskuntavaalit on hyvä paikka vaikuttaa asiaan. Talvivaara osoitti, että Sipilän hallituksessa istuva keskusta ei halua uudistaa kaivoslakia, koska kaivokset tuovat maaseudulle työpaikkoja. Sipilän hallitukselta on siis turha odottaa ryhtiliikettä tässä asiassa. Toisessa vaakakupissa ovat maaseudun työpaikat ja toisessa ovat luontoarvot ja kansallisomaisuuden lahjoittaminen ulkomaille. Viimeksi joulukuussa vihreiden Ville Niinistö peräänkuulutti muutosta kaivoslakiin, mutta hän unohti kuitenkin kertoa, että vihreiden koko eduskuntaryhmä kannatti nykyistä kaivoslakia ja Niinistö itse jätti sen korjaamatta toimiessaan ympäristöministerinä. Se niistä luontoarvoista.
Seuraava hallitus tulee ratkaisemaan korjataanko kaivoslakia. Jos siellä ovat kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, uskon muutoksen olevan mahdollinen. Mikäli keskusta on mukana, niin muutosta tuskin nähdään. Vihervasemmistossa ei ole perinteisesti annettu arvoa kotimaiselle omistukselle, joten kaivoslain muutosta lienee turha odottaa sieltä suunnalta. Kaivoslailla on todella kiire, koska TTIP ja CETA -sopimusten valmistuttua Suomi ei voi muuttaa omia lakejaan itselleen suotuisammiksi ilman miljardien sakkouhkaa.
Vaasan Sportin kasvattina en osannut edes 18 vuoden Tampereella asumisen aikana päättää Tapparan ja Ilveksen välillä, joten kannustan molempia aina tilanteen mukaan. Lempäälään muutettuani mukaan astui myös LeKi, jonka pelejä on ollut viime aikoina erittäin mukava käydä katsomassa Mestiksen vauhdikkaan pelin ja liigakiekkoa suuremman energian ansiosta.
Nyt sain kutsun vieraaksi Mestiksen Kiekkokaupunki -ohjelmasarjaan kertomaan suhteestani jääkiekkoon Lempäälässä. Minun lisäkseni jaksossa tavataan esimerkiksi LeKin kapteeni Sami Laakso. Katso nettisarjan jakso tästä alta. Ja muista käydä LeKin peleissä!
Kirjoitin taannoin yrittäjien lomailusta otsikolla ”Pidin loman viimeksi 1990-luvulla – yrittäjän jaksaminen on kiinni aivan muusta”. Kirjoitukseni pointtina oli, että satunnainen loma ei pelasta ketään, jos tavallinen arki kuormittaa liikaa. Mielestäni yrittäjien pitäisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan tasapainottamaan arkeaan vähemmän kuormittavaksi. Vain sillä on nimittäin pitkällä tähtäimellä merkitystä.
Nyt vuoden vaihduttua kohkataan taas tipattomasta tammikuusta ja sen merkityksestä. Minusta tipaton tammikuu on edellä mainituilta osin suoraan verrannollinen kerran vuodessa tehtävään lomamatkaan. Sekä tipattomalla tammikuulla että lomamatkalla on tietenkin positiivisia vaikutuksia ihmiseen ja terveyteen, mutta kumpikaan ei pelasta tilannetta, jos tavallinen arki on jotain aivan muuta. Siinä missä yrittäjän pitäisi keskittyä satunnaisten lomien sijaan arjen kuormittavuuteen läpi vuoden, pitäisi alkoholia käyttävien keskittyä satunnaisen tipattoman tammikuun sijaan arjen alkoholin käyttöön läpi vuoden.
Olen itse ajanut vahvasti Suomen alkoholilain höllentämistä. Kirjoitin jo kauan ennen lain hyväksymistä, että ”Alkoholiprosentin nosto lisää merkittävästi kansanterveyttä”. Tuolloin kovaa kritiikkiä saanut näkemykseni osoittautui kuin osoittautuikin lopulta oikeaksi. Vuonna 2018 alkoholin kokonaiskulutus tulee laskemaan selvästi, sillä alkoholin saatavuus ei ole enää 2000-luvulla yhteydessä kulutukseen. Saatavuuden ja kulutuksen kausaatio on jäänyt viime vuosituhannelle, vaikka THL yhä vannookin perusteettomasti sen nimeen. Suomalaiset ovat siis fiksumpia kuin kukkahatut uskovat, sillä varsinkin nuoremmat sukupolvet osaavat nykyisin itse määritellä omat rajansa ilman kieltolain jäänteitäkin. Poikkeukset toki vahvistavat tämänkin säännön.
En itse ole koskaan viettänyt tipatonta tammikuuta, enkä tule sellaista todennäköisesti koskaan viettämään. Mieluummin pidän alkoholin kulutukseni maltillisena läpi vuoden, koska vain sillä on mielestäni merkitystä isossa kuvassa. Toki terveyden kannalta myös tipaton on ilman muuta hyväksi, mikäli sellaisen haluaa viettää, kunhan samalla pitää läpi vuoden alkoholin kulutuksen maltillisena. Näkisin mielelläni laajemminkin, että kaikenikäiset suomalaiset tarkastelisivat omaa juomistaan tipattoman tammikuun sijaan kokonaisuutena ja pyrkisivät vähentämään alkoholin kulutusta 12 kuukautta vuodessa. Hyvä olut tai lasillinen viiniä ruoan kanssa tai hyvässä seurassa silloin tällöin on paljon miellyttävämpää kuin kaatokännit kerran viikossa ja päälle pari-kolme olutta päivittäin läpi vuoden. Määrän sijaan olisi hyvä keskittyä laatuun ja nautintoon. Kokonaisuudella on merkitystä.
”Minun nuoruudessani eniten kännissä oleva oli joukon kovis, mutta nykyisin eniten kännissä oleva on ryhmän säälittävin.”
Uudet sukupolvet ovat vääjäämättä fiksumpia kuin edeltäjänsä, ja se näkyy erityisen hyvin alkoholikulttuurissa. Siinä missä nykyiset nelikymppiset viettivät nuorina viikonloppunsa keskustoissa ja puistoissa kilisevän kymppisäkin kanssa, pitävät nykyiset parikymppiset tuollaista vain junttina käytöksenä. Minun nuoruudessani eniten kännissä oleva oli joukon kovis, mutta nykyisin eniten kännissä oleva on ryhmän säälittävin. Toki nykyisetkin nuoret sukupolvet kuluttavat alkoholia, mutta pääasiassa maltillisesti ja keskittyen määrän sijaan laatuun. Alkoholin suhteen askel kohti eurooppalaista juomakulttuuria on siis ollut valtava, eikä se todellakaan ole kukkahattujen valistuksen ansiota. Dokaamisesta on tullut yksinkertaisesti epätrendikästä, kun ulkomaiset vaikutteet ovat rantautuneet Suomeen.
Olin taannoin vahvasti mukana ajamassa läpi uutta alkoholilakia, ja ajan yhä edelleen viinien saamista ruokakauppoihin. Vuosi sitten voimaan astunut uusi alkoholilaki osoitti, ettei saatavuuden lisääntyminen lisää kulutusta. Sama ilmiö tullaan näkemään myös viineissä, vaikka Alkon monopolia puolustava THL ja sen käsikassarat muuta hädissään väittävät. Uusi alkoholilaki on jo osoittanut, että nuo ”asiantuntijat” viisveisaavat realismista silloin, kun vaakakupissa on Alkon rahat. Muutamien kansanedustajien lisäksi myös tutkijat laulavat sen lauluja jonka leipää syövät. Sulle, mulle, vaapulavissun. Tästä syystä THL tulee jatkossa asettaa lainsäädäntöä valmisteltaessa puolueettoman tutkimustahon sijaan suoraan Alkon edunvalvojien lokeroon.
Viinien saaminen ruokakauppaan täytyy olla seuraavassa hallitusohjelmassa, mutta yhtä lailla siinä tulee olla ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisäveron laskeminen 24 prosentista 14 prosenttiin. Nykytilanne on hämmentävän kaksijakoinen, sillä juhlapuheissa halutaan siirtää alkoholin kulutusta kotitalouksista valvottuihin olosuhteisiin, mutta samaan aikaan alkoholin nauttimista valvotuissa olosuhteissa verotetaan ankarammin kuin ruokaa. Köyttä ei voi vetää ja työntää samaan aikaan.
”Viinilasillinen maksaa ravintolassa yhtä paljon kuin viinipullo Alkossa.”
Ei ole vaikea arvata juodaanko viiniä kotona vai tunnelmallisessa ravintolassa niin pitkään, kun viinilasillinen maksaa ravintolassa yhtä paljon kuin viinipullo Alkossa. Ravintoloissa anniskeltavan alkoholin arvonlisäveron laskeminen 14 prosenttiin paitsi siirtäisi kulutusta kotitalouksista ravintoloihin myös nostaisi samalla ravintolaruoan menekkiä ja lisäisi siten alan työllisyyttä. Kun mukaan lasketaan vielä ravintoloissa tapahtuvasta maltillisesta nautiskelusta syntyvä sosiaalinen hyvinvointi, olisi kokonaistulos positiivinen.
Ravintola-alan juomien arvonlisäveron järkeistäminen vaatii eduskuntaan nykyistä enemmän terveellä järjellä varustettuja tolkun ihmisiä. Uuden alkoholilain äänestyksessä nähtiin taannoin, että nykyisestä eduskunnasta lähes puolet (94/200) on reliikkejä, jotka halusivat valtion jatkavan kieltolain ajoilta periytyvää holhousta. Valtaosa noista kehityksen jarruista edustaa 50+ ikäryhmää, mutta myös nuoremmista esimerkiksi Vihreät vastustivat jyrkästi holhouksen purkamista. Seuraavissa vaaleissa erityisesti nuorten äänestäjien kannattaa pohtia tarkkaan millaisen tulevaisuuden puolesta äänestävät.
Mutta vielä siitä tipattomasta tammikuusta… Pitäkää ihmeessä sellainen, mikäli haluatte. Mutta kiinnittäkää mieluummin yhtä alkoholitonta kuukautta enemmän huomiota koko vuoden alkoholin kulutukseen. Humalahakuisuus ei ole enää 2000-luvun trendi, joten siitä olisi hyvä päästä viimein eroon. Nuoret sukupolvet ovat sen jo ymmärtäneet.
Taloustaidot ovat yksi tärkeimmistä arkielämän osaamisalueista jokaiselle suomalaiselle, mutta niiden opettaminen kouluissa on jäänyt retuperälle. Talouden tiedotustoimiston selvityksen mukaan 90 prosenttia nuorista haluaisi koulun opettavan heille taloustaitoja, mutta vain 20 prosenttia pitää koulun tarjoamia valmiuksia riittävinä. Ero toiveiden ja toteutuneen välillä on huolestuttavan suuri.
Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT
Viime vuonna jo yli puoli miljoonaa suomalaista oli ulosotossa. Monet ovat ajautuneet ongelmiin pikavippien, luottokorttien ja nettiostosten vuoksi, koska he eivät ymmärrä esimerkiksi korkojen laskutapaa. Nuo 500 000 ihmistä ovat vaarassa jäädä ilman kännykkäliittymää, pankkikorttia, asuntolainaa ja niin edelleen.
Osa hoitaa velvoitteensa asianmukaisesti, mutta osa on vaarassa luisua aktiivisista yhteiskunnan jäsenistä velkakierteeseen ja pysyvästi hyvinvointivaltion elätettäväksi. Puutteelliset taloustaidot ovat siis vakava yhteiskunnallinen ongelma.
Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimus, TAT
Esitän, että taloustaidot ja oman talouden hallinta säädetään pakolliseksi koulujen opetussuunnitelmiin. Tällä hetkellä talousasioiden opetus on liian riippuvaista yksittäisistä opettajista, joten talouden perusteet jäävät usein hataralle pohjalle.
Koulun pitää antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle riittävät eväät elämänhallintaan, ja talousasioiden ymmärtäminen on niistä tärkein. Koulun täytyy tarjota oppilailleen perustaidot, joilla he pärjäävät yhteiskunnassa ja osaavat välttää turhan velkakierteen ja sen myötä uhkaavan syrjäytymisen.
Talouskasvatuksen roolia tulee lisätä kaikilla kouluasteilla ja pyrkiä samalla muuttamaan ilmapiiriä myönteisemmäksi talousasioille. Panostus lasten ja nuorten taloustaitoihin on sijoitus hyvinvointivaltion tulevaisuuteen.
Oikeudenkäyntien päätyttyä sain yllättäen kutsun työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jonka tehtävä oli valmistella Suomen tavaramerkkilain kokonaisuudistusta. Työryhmämme sai urakan valmiiksi keväällä 2018 ja tuloksista julkaistiin mietintö. Sittemmin uudesta tavaramerkkilaista saatiin aikaiseksi hallituksen esitys HE 201/2018, ja uuden lain on määrä astua voimaan viimeistään ensi kesänä. Se ei kuitenkaan mennyt lopulta ihan maaliin.
Edellä mainitsemaani tavaramerkkikiistaa käsiteltiin Suomen lisäksi useissa eri prosesseissa myös Euroopan yhteisön yhtenäistämisvirasto OHIMissa, jossa pääsin tutustumaan näköalapaikalta tavaramerkkejä koskeviin EU-direktiiveihin sekä luonnollisesti myös Pariisin sopimukseen ja TRIPS-sopimukseen, joita vertasin vuosikausien ajan kansalliseen lainsäädäntöön – melko menestyksekkäästi ainakin lopputuloksen perusteella.
Suomen tavaramerkkilain ja EU-direktiivin erojen takia kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus on nyt tarpeellinen ja ajankohtainen. Uudistuksen tarkoitus on paitsi selkeyttää tavaramerkkien ja toiminimien suhdetta myös päivittää laki vastaamaan direktiivin sisältöä. Hallituksen esityksen perusteella tämä ei näytä kuitenkaan onnistuneen, sillä esitys tavaramerkkilaiksi ei ole yhdenmukainen direktiivin kanssa. Kerron pian miksi.
Nykyisessä kansallisessa tavaramerkkilaissa ja tavaramerkkidirektiivissä on monia perustavaa laatua olevia eroja, joten vanhentunut kansallinen laki lakaistiin myös Etuovi-oikeudenkäynneissä maton alle useissa kohdissa, kun direktiivi määräsi asioista toisin kuin Suomen tavaramerkkilaki.
Euroopan yhteisön jäsenvaltio voi itse valita, ottaako se käyttöön periaatteen laajemman suojan antamisesta laajalti tunnetuille tavaramerkeille, mutta jäsenvaltio ei voi valita niitä tilanteita, jotka tama suoja kattaa, jos se on päättänyt antaa tällaista suojaa (ks. C-408/01 Adidas, kohta 20). Suomen tuomioistuimet joutuvat näin ollen asettamaan direktiivin Suomen lain edelle, jos niissä on ristiriitaisuuksia. Tämä olikin Etuovi-oikeudenkäynneissäni ratkaisevaa, sillä Suomen tavaramerkkilaki oli ja on yhä auttamattomasti vanhentunut verrattuna direktiiviin.
Tavaramerkkidirektiivissä laajalti tunnetuille merkeille yli tavaraluokkien annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja sen tulee olla yhdenmukainen. Direktiivin mukainen tavaraluokat ylittävä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja koskee siten vain ja ainoastaan rekisteröityjä merkkejä. Rekisteröinti on siis suojan saamisen ehdoton edellytys, eikä Suomi voi antaa laajalti tunnetulle tavaramerkille direktiiviä kapeampaa tai laajempaa suojaa (C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119).
Uutta tavaramerkkilakia valmistelevan taustaryhmämme toiminta sujui kaikin puolin jouhevasti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Mukana oli useita arvostamiani alan ammattilaisia, joista osalla oli ollut osuutensa myös Etuovi-tapauksessa. Nostin työryhmän kokouksissa esiin olennaisen lakiluonnokseen jääneen virheen, joka oli ristiriidassa paitsi direktiivin sanamuodon mutta myös EUT-oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden kanssa. Hallituksen esitykseen onkin nyt jäänyt jo viime syksynä osoittamani virhe, joka on ilmiselvästi ristiriidassa direktiivin kanssa.
Mikäli tavaramerkkilaki astuu voimaan nyt esitetyssä muodossa, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin asettamaan kansallisen lain sivuun ja noudattamaan direktiiviä, kuten kävi taannoisissa Etuovi-oikeudenkäynneissä. Olen tutustunut tähän aiheeseen vuosikaupalla, joten luulen tuntevani sen melko hyvin. Hallituksen tulisi pikavauhtia korjata lakiesitykseen jäänyt virhe, jotta kansallinen tavaramerkkilaki vastaisi direktiiviä.
Kyse on laajalti tunnetun tavaramerkin suojasta.
Laajalti tunnetusta tavaramerkistä puhutaan silloin, kun jokin merkki on niin tunnettu, että se saa suojaa kaikissa luokissa. En lähde tässä käsittelemään tuon statuksen saavuttamisen edellytyksiä, koska niistä saisi oman pitkän kirjoituksensa. Nyt on sen sijaan olennaista, että direktiivin ja siihen liittyvän oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tavaramerkin täytyy olla rekisteröity saadakseen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Tästä ei ole direktiivissä minkäänlaista epäilystä. Rekisteröimätön merkki voidaan toki katsoa laajalti tunnetuksi, mutta ilman rekisteröintiä se ei voi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Hallituksen esityksessä tavaramerkkilaiksi kuitenkin esitetään direktiivistä merkittävällä tavalla poikkeavasti, että myös rekisteröimätön tavaramerkki voisi saada laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa esimerkiksi vakiintumisen perusteella. Hallituksen esityksessä on siis virhe.
”Tavaramerkin haltijan olisi näytettävä, että tavaramerkki on laajalti tunnettu Suomessa. Tämä tarkoittaa, että merkittävän osan kohdeyleisöstä on tunnettava merkki. Huomioon tulisi ottaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi merkin markkinaosuus, sen markkinointikustannukset, käytön intensiivisyys, kesto ja maantieteellinen laajuus. Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka tavaramerkkiä ei olisi rekisteröity. Myös tavaramerkkidirektiivi mahdollistaa edellä 4 §:ssä todetuin tavoin vakiintuneet tavaramerkit ja vakiintuneet laajalti tunnetut tavaramerkit. Laajalti tunnetun tavaramerkin suojan laajuuden katsotaan olevan molemmissa tilanteissa sama.”
”10. On olennaista varmistaa, että rekisteröidyt tavaramerkit saavat saman suojan kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä. Unionissa laajalti tunnetuille EU-tavaramerkeille myönnettyä laajaa suojaa vastaava suoja olisi myönnettävä myös kansallisella tasolla kaikille rekisteröidyille tavaramerkeille, jotka ovat laajalti tunnettuja kyseisessä jäsenvaltiossa.”
Huomaatteko merkittävän eron yllä olevissa hallituksen esityksessä ja direktiivissä? Kansallinen tavaramerkkilaki antaisi nykyisellään suojaa rekisteröimättömille, vaikka direktiivi edellyttää rekisteröintiä. Hallituksen esityksessä virhettä perusteellaan viittaamalla puutteellisesti direktiiviin, joka hallituksen virheellisen tulkinnan mukaan mahdollistaisi, että vakiintunut tavaramerkki saisi laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa. Perustelu ei pidä paikkaansa, kuten edeltä voidaan helposti huomata.
Tavaramerkkidirektiivin 5.2 artikla, TRIPS-sopimuksen 16.3 artikla ja kattava EUT-oikeuskäytäntö (mm. C-252/07 Intel, kohdat 34 ja 47; T-150 Tosca Blu, kappale 55; C-375/97 General Motors, kappale 23) nimenomaan edellyttävät, että rekisteröinti on laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Suomen uudessa tavaramerkkilaissa pyritään antamaan rekisteröimättömille tavaramerkeille direktiiviä selvästi kattavampaa suojaa, vaikka se on kiellettyä (mm. C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8-9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113-119). Sama virhe löytyy hallituksen esityksestä myös muissa pykälissä. Esimerkiksi 13 §:n 3 momentista, joka ei vastaa sisällöltään direktiivin samaa kohtaa.
”13 § Tavaramerkkiä ei rekisteröidä, tai jos se on rekisteröity, se on mitätöitävä, jos:
3) merkki on sama tai samankaltainen kuin aiempi Suomessa tai Euroopan unionissa laajalti tunnettu tavaramerkki, riippumatta siitä käytetäänkö sitä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten.”
”3. Tavaramerkkiä ei lisäksi saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi,
a) jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki riippumatta siitä, ovatko tavarat tai palvelut, joita varten sitä haetaan tai rekisteröidään, samoja, samankaltaisia tai ei samankaltaisia kuin tavarat tai palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, jota varten rekisteröintiä on haettu tai jossa tavaramerkki on rekisteröity, tai EU-tavaramerkin tapauksessa tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa ja myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”
Voidaanko hallituksen esityksessä viitata direktiivin artiklaan tahallaan virheellisesti? Mahdollisesti, sillä tuossa yläpuolella on aivan suora lainaus direktiivistä. Jokainen huomaa, että artiklassa rekisteröinti mainitaan edellytyksenä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle, mutta hallituksen esityksen referaatista rekisteröinnin edellytys on jätetty pois. Tuskin tuollaista epähuomiossa tapahtuu. Tässä alla on hallituksen esityksen kappale, jossa yllä olevaa artiklaa referoidaan virheellisesti. Huomaatko eron, eli löydätkö alla olevasta referaatista mainintaa artiklassa mainitusta rekisteröinnistä? En minäkään.
”Artiklan 3 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä tai, jos se on rekisteröity, se on julistettava mitättömäksi, jos se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi tavaramerkki, tavaralajien samankaltaisuudesta riippumatta, kun aikaisempi tavaramerkki on laajalti tunnettu jäsenvaltiossa, tai EU-tavaramerkin tapauksessa, kun tavaramerkki on laajalti tunnettu unionissa. Suoja edellytyksenä on, että myöhemmän tavaramerkin aiheeton käyttö merkitsisi epäoikeudenmukaisen edun saamista aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvystä tai maineesta taikka olisi haitaksi aikaisemman tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle.”
Niinpä.
Kuten edellä mainitsin, minulla on nimenomaan tästä lainkohdasta vuosien kokemus nyansseineen. Etuovi-tapauksen oikeudenkäynneissä Helsingin hovioikeudella oli riittävä asiantuntemus haastavien tavaramerkkiasioiden käsittelyyn. En avaa tässä enemmälti oikeudenkäyntien sarjan materiaaleja, sillä helpointa on lainata Helsingin hovioikeutta. Tässä alla tähän liittyvät olennaisimmat hovioikeuden tuomiossa todetut seikat. Ne eivät jätä minkäänlaista tulkinnanvaraa asiasta.
Helsingin hovioikeus, Etuovi-oikeudenkäynti
Suomen oikeusjärjestelmän kannalta olisi noloa, jos uuteen lakiin päätyy direktiivin kanssa ristiriidassa olevia pykäliä. Ettei oltaisi vain direktiivin sekä omaan historiaani liittyvien seikkojen varassa, niin otetaan vielä kansallisia tuomioistuimia (myös Suomessa) sitovia Euroopan Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja samasta asiasta.
EUT C-252/07 Intel v. CPM, kohdat 34 ja 47 ”Tavaramerkin laajaa tunnettuutta on arvioitava suhteessa siihen, miten kohdeyleisö, joka muodostuu niiden tavaroiden tai palvelujen kuluttajista, joita varten tämä tavaramerkki on rekisteröity, mieltää tavaramerkin.”
EUT T-150/04, Tosca Blu, kappale 55 ”Asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohdan sanamuodosta, jossa käytetään ilmausta ”joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity”, seuraa, että tätä säännöstä sovelletaan tämän asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaisiin aikaisempiin tavaramerkkeihin vain siltä osin kuin ne on rekisteröity.”
EUT C-375/97, General Motors, kappale 23 ”Koska direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa – toisin kuin 5 artiklan 1 kohdassa – suojataan rekisteröityjä tavaramerkkejä myös muihin kuin samankaltaisiin tavaroihin tai palveluihin nähden, siinä on asetettu ensimmäiseksi edellytykseksi, että aiemman tavaramerkin tunnettuus yleisön keskuudessa on tietynasteista.”
Otetaan vielä vilkaisu edellä pikaisesti jo sivuamaani TRIPS-sopimukseen ja sen 16 artiklaan. Tämäkään ei jätä juuri arvailun varaa siitä täytyykö laajalti tunnetun tavaramerkin olla suojaa saadakseen rekisteröity vai ei.
TRIPS-sopimuksen 16(3) artikla ”Article 6 bis PC shall apply mutatis mutandis, to goods or services which are not similar to those in respect of which a trade mark is registered, provided that use of that trade mark would indicate a connection between those goods or services and the owner of the registered trade mark and provided that the interests of the owner of the registered trade mark are likely to be damaged by such use.”
Suomen osalta on 1.1.1996 tullut voimaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen liitteenä 1 C oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (ns. TRIPS-sopimus), jonka 16 artiklan 3 kohdan mukaan “Pariisin yleissopimuksen (1967) 6 bis artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tavaroihin ja palveluihin, jotka eivät ole samanlaisia niiden kanssa, joille tavaramerkki on rekisteröity, edellyttäen että tavaramerkin käyttö sanotuille tavaroille tai palveluille loisi vaikutelman yhteydestä noiden tavaroiden tai palvelujen ja tavaramerkin omistajan välillä, ja edellyttäen, että rekisteröidyn tavaramerkin omistajan etu todennäköisesti kärsisi sellaisesta käytöstä.” TRIPS-sopimuksen 16 artiklan 3 kohdassa edellytetään siis tavaralajien ylittävän suojan saamiseksi tavaramerkin rekisteröintiä (mm. Mia Pakarinen: Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala ja tavaramerkin käyttö verkkotunnuksessa 2004, s. 64-66).
EUT on katsonut tavaramerkkiasetuksessa tarkoitetun laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytysten osalta, että laajalti tunnettuina tavaramerkkeinä suojataan vain sellaisia tavaramerkkejä, jotka ovat yleisesti tunnettuja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja joiden rekisteröinnistä on esitetty näyttöä (T-150/04, Mülhens GmbH & Co. KG v. SMHV, kohta 56). Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut, että se, että jäsenvaltion lainsäädännössä taataan laaja suoja Pariisin yleissopimuksen 6 bis artiklassa tarkoitetuille yleisesti tunnetuille tavaramerkeille, joita ei ole rekisteröity, ei ole omiaan muuttamaan toteamusta, jonka mukaan asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 5 kohtaa ei sovelleta yleisesti tunnettuihin tavaramerkkeihin, kun niitä ei ole rekisteröity (Mülhens, kohta 61). Toisin sanoen laajalti tunnetun tavaramerkin suojaa voi saada vain rekisteröity tavaramerkki toisin kuin hallituksen esityksessä nyt virheellisesti todetaan.
Mia Pakarinen, Tavaramerkkien oikeudellinen suoja-ala
”TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröidyille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavarakohtaisuuden menevää suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.”
”TRIPS-sopimus antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.”
Mitä nyt pitäisi tehdä?
Nähdäkseni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö direktiivi edellyttäisi rekisteröintiä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiselle. Toin nämä epäkohdat esiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä sekä suullisesti että kirjallisesti. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan päätyneet mietintöön saakka, vaikka kyse on olennaisesta seikasta. Hallituksen esitys uudesta tavaramerkkilaista tulee korjata vastaamaan tavaramerkkidirektiiviä. Se onnistuu poistamalla hallituksen esityksestä virheellinen perustelu ”Tavaramerkki voi olla laajalti tunnettu ja saada laajalti tunnetulle merkille kuuluvaa suojaa, vaikka sitä ei ole rekisteröity” ja lisäämällä lakiesitykseen direktiivin mukainen määritelmä rekisteröinnin edellytyksestä laajalti tunnetun tavaramerkin suojan saamiseksi.
Ellei tätä virhettä korjata, joutuvat suomalaiset tuomioistuimet jatkossakin noudattamaan kansallisen lainsäädännön sijaan EU-direktiiviä. Sellainen tilanne tuskin oli alunperin tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen tarkoituksena. Uudistusta lähdettiin nimittäin aikanaan tekemään, jotta tavaramerkkilaki saataisiin viimein vastaamaan direktiiviä. Ilmeisesti joku on nyt pudottanut hanskat ennen maaliviivaa. Tavaramerkkilaki ei nimittäin avaudu kovin helposti edes kokeneille asianajajille saati kansanedustajille ja ministeriön virkamiehille. Nyt tarvitaan käsi pystyyn virheen merkiksi ja nopea korjausliike.
JULKAISTU 16.12.2018 Suomessa tehtävistä raiskauksista peräti 29 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä. Kun 10 000 suomalaisesta syyllistyy seksuaalirikokseen keskimäärin 3,3 ihmistä, on sama luku afganistanilaisilla 138 ja irakilaisilla 133. Järkyttävää, mutta ei toki yllätys. Olen kirjoittanut aiheesta aktiivisesti vuodesta 2015 saakka. Lähes jokaiseen kirjoitukseeni naiivit ja sinisilmäiset maailmanhalaajat ovat vastanneet joko ”99% raiskauksista tekee suomalainen” tai ”kyllä suomalaisetkin raiskaavat”. Nyt on kuitenkin saatu konkreettista tilastodataa siitä, että lähes kolmannes raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Se on surullista monella tasolla. Suhteutettuna heidän määräänsä Suomessa tilasto osoittaa, että jotain on todella pahasti pielessä.
Oulun tragedian myötä #meilläonunelma-ihmiset kaivautuivat kivien alle piiloon, koska sosiaalisessa mediassa radiohiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Kahden alla kouluikäisen lapsen perheenisänä olen peräänkuuluttanut, että asioista täytyy puhua asioiden nimillä ja kissa pitää nostaa pöydälle.
Niin teen nytkin.
Ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa ei todellakaan ole kyse yksittäistapauksista, vaan laajasta ilmiöstä. Oulun tragedia ei siten ollut yksittäistapaus, vaan osa ilmiötä, jonka taustat perustuvat erityisesti naisten heikkoon asemaan tekijöiden lähtömaissa ja kulttuureissa. Näitä syvälle juurtuneita näkemyksiä ei poisteta istuttamalla turvapaikanhakija luokan penkkiin kuuntelemaan. Monille turvapaikanhakijoille suomalainen nainen on vääräuskoinen esine, jota saa kohdella miten haluaa. Raiskausta pidetään heidän kulttuureissaan jopa rangaistuksena naisen kieltäydyttyä seksistä. Nämä eivät kuitenkaan voi missään tilanteessa olla perusteluita raiskauksille. Tuollaisia rikoksia ei voida perustella mitenkään.
”Suomalainen tyttö ei tajua, että hymyily, silmänisku ja saatille pääsy saattaa merkitä toiselle osapuolelle lupausta seksistä. Naisen ei saattaa tarkoittaa toisesta kulttuurista tulevalle kyllä.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein
Suomalaisessa vihervasemmistossa näkemys ulkomaalaisten kulttuurista lieventävänä seikkana on edellä mainitusta huolimatta juurtunut todella syvälle. Tapauksiin liittyviä keskusteluja vuosien ajan seuranneena minulle on tullut joskus jopa vaikutelma, että turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista syyllistetään länsimaalaisia valkoihoisia miehiä mieluummin kuin raiskauksen tehneitä ulkomaalaisia. Tämä ”kyllä suomalaisetkin” on ollut tuossa ryhmässä ahkerassa käytössä, vaikka sillä ei ole minkään valtakunnan tekemistä koko asian kanssa. Sen käyttäminen osoittaa lähinnä kukkahattujen kyvyttömyyden keksiä aitoja perusteluita ulkomaalaisten rikollisten paapomiselle ja ymmärtämiselle.
”Arabimaissa, joissa naisen rooli on erilainen ja naisen velvollisuus on pukeutua niin, että se ei herätä miesten huomiota, raiskaus tulkitaan usein naisten syyksi.”
– Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zein
Nostan Oulun poliisille hattua, koska ulkomaalaisten tekemien raiskausten viestintää ei ole siellä painettu villaisella, jolloin myös Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat joutuneet toimituksellisen linjansa vastaisesti uutisoimaan asiasta. Ryhtiliike tarvitaan nyt paitsi hallitukseen myös poliisihallitukseen, joka on tähän saakka kategorisesti pyrkinyt vähättelemään ulkomaalaisten seksuaalirikosten määrän kasvua. Poliisihallitus on nimittäin yrittänyt selittää raiskaustilastojen synkkenemistä jopa ilmoituskynnyksen alenemisella ja uhridirektiivillä. Ehkä poliisihallitus yrittää ensi viikolla selittää ulkomaalaisten 29 prosentin raiskauksista vaikkapa hellekesällä tai uudella alkoholilailla.
Valtion tärkein tehtävä on varmistaa kansalaisten turvallisuus, ja siinä myös hallituksen täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni.
Vuodesta 2015 jatkunut naiivi sinisilmäisyys saa riittää, sillä nyt on faktojen ja tilastojen aika puhua karua kieltään. Ulkomaalaisten jo tekemiin rikoksiin ei ehditä vaikuttaa, mutta nyt on viimeinen hetki yrittää pelastaa Suomi Ruotsin ja Tanskan kohtalolta. Tanskalainen BT-sanomalehti uutisoi kesäkuussa, että peräti 80 prosenttia maan raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Suomen suunta on sama, ellei nykyistä kehitystä katkaista. Ruotsin ja Tanskan tilanteet tuntuvat monien suomalaisten mielestä vielä etäiseltä, mutta tässä asiassa tulee toimia mieluummin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti. Ulkomaalaisten rikollisten paapomisella Suomi-laiva tulee karauttamaan samalle karikolle Ruotsin kanssa, sillä ainoastaan selkeä ohjausliike estää törmäyksen.
Laittomat ulos ja apua tarvitsevat sisään
Mitä mieltä olen maahanmuutosta yleisemmin? Asemoidun siinä nähdäkseni keskitien tolkun ihmisiin, sillä olen onnistunut suututtamaan tasaisesti molemmat ääripäät. Ensinnäkin 1) turvapaikkaturistit ja rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset pitää ottaa kiinni ja poistaa maasta. Toiseksi 2) apua aidosti tarvitsevia kiintiöpakolaisia ja talouselämälle tärkeitä ammattilaisia pitää saada maahan nykyistä enemmän. Kiintiöpakolaisten määrä voidaan helposti kaksinkertaistaa, kunhan samalla karsitaan tänne taloudellisista syistä tulleita turvapaikkaturisteja. Omien rikollisten kansalaistensa palauttamisesta kieltäytyviin maihin Suomen täytyy kohdistaa ulkopoliittisia toimenpiteitä.
Suomen täytyy auttaa aidosti hädänalaisia ihmisiä, eli UNHCR:n vahvistamia kiintiöpakolaisia. He ovat naisia, lapsia ja lapsiperheitä, jotka odottavat apua pakolaisleireillä sen sijaan, että olisivat matkustaneet isolla rahalla all inclusive -turvapaikkalomalle Suomeen. Kiintiöpakolaisten määrää kasvatettaessa voimme kiristää rajan yli tulleille turvapaikanhakijoille asetettuja kriteerejä ja lisätä laittomasti maassa olevien ihmisten palauttamista. Lisäksi työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta täytyy viimein luopua, sillä Suomi ei selviä ilman ulkomailta suomalaisiin yrityksiin töihin kutsuttavia kovan tason ammattilaisia. Maamme tulevaisuuden menestys tarvitsee osaavia tekijöitä ulkomailta, koska esimerkiksi koodareita meiltä ei löydy omasta takaa tarpeeksi, vaikka kuinka sitä toivoisimme. Kirjoitin taannoin samasta aiheesta myös pidemmän kirjoituksen.
Rikoksia ei saa koskaan yleistää koskemaan kaikkia ihmisryhmän jäseniä, sillä sellaisessa tilanteessa täysin syyttömät joutuvat usein kärsimään ryhmänsä rikollisten aiheuttamista ongelmista. Pahimmassa tapauksessa joku suomalainen käyttää voimatoimia syyttömiä ulkomaalaisia kohtaan, ja siksi nykyisestä rikollisten paapomisesta kärsivät hyvin käyttäytyvät lainkuuliaiset ulkomaalaiset. Rikolliset tulee poistaa maasta suojellaksemme rehellisiä maanmiehiä. Ryhtiliike on siis kaikkien etu. Tiedän, että myös ulkomaalaiset haluavat itsekin eroon rikollisista. Monissa ryhmissä oma yhteisö tuomitsee jyrkästi rikollisuuden. Tätä kukkahattujen on näemmä vaikea ymmärtää.
Kahden lapsen perheenisänä uskon ja toivon, että Suomi tulee pysymään turvallisena maana. Nyt on kuitenkin ilmiselvää, että tarvitaan yhteinen ja nopea suunnanmuutos maahanmuutossa ja turvapaikkapolitiikassa. Edellä mainitut seikat ovat olleet mielipiteeni maahanmuutosta jo vuosien ajan, ja ne ovat sitä yhä edelleen. Monet turvapaikanhakijoiden rötöksiä vuosien ajan villaisella painaneet poliitikot ovat viime päivinä muuttaneet lausuntojaan ryhtiliikkeen suuntaan. Toivottavasti he eivät ole pelkkiä tuuliviirejä, jotka ovat kääntäneet takkinsa vain lähestyvien vaalien vuoksi. Suomalaisilla ei nimittäin ole tässä tilanteessa varaa poliittiseen teatteriin kansalaisten turvallisuuden kustannuksella. Eduskuntaan tarvitaan seuraavissa vaaleissa kansanedustajia, jotka pitävät kissan pöydällä myös juhlapuheiden ja vaalikampanjoiden jälkeen.
