Päivälleen vuosi sitten oli minulle merkittävä päivä, koska silloin Lempäälän-Vesilahden Sanomat -julkisti ehdokkuuteni kuntavaaleissa. Olin siihen saakka keskustellut politiikasta aktiivisesti somessa ja sen ulkopuolella, mutta varsinaiseksi päättäjäksi lähteminen ei aina ollut päällimmäisenä mielessä fokuksen ollessa lähinnä yritystoiminnassa ja perhe-elämässä. Halusin kuitenkin pelkän somekommentoinnin sijaan iskeä käteni oikeasti santaan ja ryhtyä konkreettisesti toteuttamaan näkemyksiäni siitä mihin suuntaan Lempäälän kuntaa ja Tampereen talousaluetta tulisi mielestäni viedä. Puhujia nimittäin riittää, mutta tekijöitä ei.
Lempäälän-Vesilahden sanomat 14.2.2017
Vaaleissa koettiin jymy-yllätys, kun suhteellisen vaalitavan ykkössija koko kunnassa osoitti, että vaaliteemani koskettivat monia kuntalaisia, ja että päättäjien joukkoon haluttiin lisää lapsiperheen isän yrittäjähenkistä näkemystä. Lämmin kiitos jokaiselle minua äänestäneelle. Sittemmin on tapahtunut todella paljon, ja samalla Lempäälästä on tehty pian vuoden ajan parempaa paikkaa yhdessä ja hartiavoimin. Olen pyrkinyt parhaani mukaan pitämään vaalilupaukseni ja tehnyt kovasti töitä niiden toteutumisen eteen. Olen huomannut, että politiikassa mikään ei tapahdu nopeasti. Isot laivat kääntyvät hitaasti, mutta lopulta niiden suunnan täytyy olla oikea. Ettei totuus unohtuisi, tässä kuntavaalien teemani ja lupaukseni vielä kertauksena.
Vaaliteemani kuntavaaleissa 2017:
1. Lapsille ja nuorille paras mahdollinen kasvuympäristö.
2. Elinvoimaisempi kunta, joka houkuttelee yrityksiä ja ihmisiä.
3. Sääksjärvestä palvelukeskittymä Tampereen kylkeen.
4. Kunnan talous kuntoon ja velkaantumiselle piste.
Vaalilupaukseni kuntavaaleissa 2017:
1. Sääksjärvestä Pirkanmaan liikennehubi
2. Sääksjärven moottoritielle meluesteet
3. Lähijunat Lempäälästä Tampereelle
4. Kunnan sijaintia hyödynnettävä paremmin
Kuntavaaleissa odotin kyllä pääseväni läpi valtuustoon, mutta yllättäen siihen tarvittava äänimäärä ylittyi jo pelkillä ennakkoäänillä. Lopulta sijoitus koko kunnan ykkösenä oli ensikertalaiselle todella odottamaton ja valtavan suuri kunnia, joka veti miehen hiljaiseksi. Muhkean äänimäärän myötä tuli paljon vastuuta, jota olen pyrkinyt luottamustehtävissäni kantamaan parhaan kykyni mukaan. Lempäälän kunnanvaltuuston lisäksi tulivat paikat Lempäälän kunnanhallituksessa ja hyvinvointilautakunnassa (kunnanhallituksen edustajana), Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja Lempäälän elinkeinopoliittisessa yhteistyöryhmässä.
Toivottavasti kuntalaiset ovat olleet tähän saakka tekemääni työhön tyytyväisiä – ketä tahansa äänestivätkin. Meillä on Lempäälässä tällä kaudella koossa loistava kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus sekä tietysti Kokoomuksen valtuustoryhmä. Olen ilokseni huomannut, että kaikissa kunnan päättävissä elimissä on ilmassa puoluerajat ylittävä ”Lempäälä-puolueen” henki, jossa varsinaisen puoluepolitiikan sijaan tehdään hyvää nimenomaan kunta ja kuntalaiset edellä. Tämän kollektiivisen yhteen hiileen puhaltamisen konkreettiset tulokset ovat osin jo näkyneet kuntalaisille, ja tiedän niiden näkyvän jatkossa vieläkin paremmin. Lempäälässä on vireillä monenlaisia upeita hankkeita kuntalaisten hyväksi, joten nyt vaan lisää puita uuniin.
Valtuustossa ja kunnanhallituksessa olen päässyt vaikuttamaan konkreettisesti Lempäälän kunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta tämä ei tietenkään jää tähän. Ihmisiä ohjaa nimittäin luontainen tarve kehittyä, joten haluan jatkossa kantaa korteni kekoon vielä merkittävästi laajemmilla foorumeilla. Haluan tehdä töitä sen eteen, että lapseni saavat paremman Lempäälän lisäksi myös paremman Pirkanmaan ja paremman Suomen. Lempäälä tarvitsee asiansa ajajan maakuntaan ja Pirkanmaa Arkadiamäelle.
Suomi tarvitsee tekijöitä, ei selittelijöitä. Suomi tarvitsee päättäjiksi myös nykyistä enemmän kokeneita yrittäjiä. Siksi olen nyt ilmoittanut Kokoomukselle olevani käytettävissä ehdokkaana sekä maakuntavaaleissa että eduskuntavaaleissa. Ehdokkaat valitaan virallisesti vasta myöhemmin, mutta työ paremman Pirkanmaan ja Suomen eteen jo alkanut.
Suomi ja Pirkanmaa ovat parhaillaan historiallisten muutosten edessä, kun maakuntavaalit ja eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Ensin mainitut vaalit järjestetään tällä tietoa jo lokakuussa 2018, vaikka kiire siinä kyllä tulee. Olen ilmoittanut Kokoomukselle olevani käytettävissä puolueen ehdokkaaksi sekä maakuntavaaleissa että eduskuntavaaleissa.
Lempäälän-Vesilahden sanomat 14.2.2017
Voit lukea mielipiteitäni linkkien takaa avautuvista kirjoituksistani. Kuluneen vuoden aikana erityisen paljon huomiota ovat saaneet muun muassa seuraavat sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävät asiat:
Lempäälän kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa olen tähän saakka päässyt vaikuttamaan konkreettisesti kunnan kehitykseen ja tulevaisuuteen, mutta tämä ei tietenkään jää tähän. Haluan jatkossa kantaa korteni kekoon merkittävästi laajemmilla foorumeilla ja tehdä töitä sen eteen, että lapseni saavat paremman Lempäälän lisäksi paremman Pirkanmaan ja Suomen.
Suomi tarvitsee tekijöitä, ei selittelijöitä. Suomi tarvitsee päättäjiksi myös nykyistä enemmän kokeneita yrittäjiä. Maakuntavaalien ja eduskuntavaalien ehdokkaat valitaan virallisesti vasta lähiaikoina, mutta työ paremman Pirkanmaan ja Suomen eteen jo alkanut.
Ensi perjantaina 2.2.2018 merkittävä osa Suomea pysähtyy, kun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK kumppaneineen järjestää massiivisen lakon, jolla ne sahaavat näyttävästi omaa oksaansa laskevien jäsenmääriensä* ja niiden myötä myös arvovaltansa syöksykierteessä. Alunperin lakko ei liittynyt mitenkään aktiivimalliin, vaan kyseessä oli ainoastaan AKT:n ja JHL:n keskinäinen kiista muutamasta kymmenestä jäsenestä. Toisin sanoen se oli SAK:n sisäinen riita, jonka oli tarkoitus ainoastaan vauhdittaa liiton sisäisiä neuvotteluita – ei vaatia aktiivimallin perumista.
”Työtaisteluilmoituksen mukaan edellä mainitut liitot järjestävät jäseninään olevia torninosturinkuljettajia ja satamavalvojia koskevan lakon maanantaina 29.1. klo 6 alkaen vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluita.”
– Talouselämä 16.1.2018
Aktiivimallista ei siis puhuttu alkuperäisessä lakkovaroituksessa mitään, eli aktiivimalli keksittiin lakon syyksi vasta myöhemmin, kun aiheesta noussut kohu kasvoi oppositiota houkutteleviin mittasuhteisiin. Kohun myötä sekä SAK että sen poliittinen käsikassara SDP näkivät tilaisuuden sekä populistiselle mainostempulle että kannatustensa nostamiselle. Demarien puheenjohtaja Antti Rinne kuvitteli aktiivimallin äänekkään vastustamisen nostavan oman puolueensa kannatuksen jopa gallupien ykköseksi, mutta lopulta kävikin aivan päinvastaisesti. Tuoreimmassa 30.1.2018 julkaistussa mittauksessa SDP nimittäin putosi ja Kokoomus nousi, joten demarien propaganda ei mennyt suunnitelmien mukaan. He selvästi aliarvioivat suomalaisten kyvyn tehdä itse omia päätöksiä asioista.
”Kovin jälkijättöistä on SAK:n rähinöinti, mutta sille onkin poliittinen peruste. SAK:n poliittinen siipi SDP kaipaisi nostetta, jota se ei ole omalla politiikallaan saanut, ja nyt sellaista yritetään järjestää aktiivimallin vastaisella propagandalla.”
– Iltalehti 30.1.2018
Perjantaina järjestettävä lakkotempaus on edelleen tuon saman propagandan jatkumo, jota ei enää ehditty peruuttaa karujen gallup-tulosten jo selvittyä. Olen vakuuttunut, että lakko ja sen suomalaisille äärimmäisen kalliiksi tulevat seuraukset laskevat entisestään lakon järjestäjien suosiota, kuten edellä mainitussa gallupissa jo nähtiin. Ellei ihmettä tapahdu, niin ensi perjantaina SAK, SDP ja niiden kumppanit aiheuttavat Suomelle ja suomalaisille valtavat taloudelliset menetykset. Toivottavasti saamme lakkoilun jälkeen tarkat laskelmat siitä paljonko tuo mielenvikaisuudenosoitus meille maksaa suoraan ja välillisesti, sillä sen tiedon moni haluaa saada.
Merkittävää on myös se, että ensinnäkin aivan tavalliset suomalaiset eivät lakon vuoksi pääse vuorokauteen töihin, kotiin, ravintolaan, ruokakauppaan, sairaalaan tai hakemaan lapsiaan päiväkodista. Vielä huolestuttavampaa on huomata, että tällä lakolla vastustetaan vaaleilla demokraattisesti valitun eduskunnan hyväksymää lakia, eli lakolla vastustetaan demokratian toteutumista. En muista, että vastaavaa typeryyttä olisi ihan hetkeen Suomessa nähty.
Hallituksen (tai seuraavan) tulee säätää laki, jolla tällaisten lakkosekoilujen haitat määrätään täysimääräisesti niissä mukana olevien ammattiliittojen maksettavaksi. Nuo veroparasiitit ovat jo aiemmin repineet köyhimpien suomalaisten selkänahastamiljardien lakkokassat, eivätkä ole maksaneet niistä senttiäkään veroja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen. Olen jo aiemmin todennut, että AY-liike on kuin käänteinen Robin Hood. Se vie kaikkein köyhimmiltä ja pitää saaliin verottomana itsellään. Ammattiliittojen massiivisista lakkokassoista täytyy jatkossa korvata täysimääräisesti lakkoihin syyttömille yrityksille lakoista aiheutuneet kustannukset.
Siinä missä ammattiliitot muualla maailmalla ovat monin paikoin seuranneet aikaansa, on AY-liike Suomessa edelleen jumissa 1970-luvun poteroissaan. Esimerkiksi Tanskassa ammattiliitot ovat jo vuosia sitten siirtyneet 2000-luvulle ja ovat nykyisin arvostettuja kumppaneita ja työnvälittäjiä niin yrityksille kuin työntekijöillekin. Niiden uusi kukoistus alkoi siitä, että pää otettiin pois pensaasta.
Suomessa ammattiliittojen jäsenmäärä on romahtanut viime vuosina pitkälti juuri siksi, että suomalaiset ovat jo tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, että maksimaalinen työttömyys on ammattiliittojen etu ja päätavoite. Kaikki muu on niille toissijaista. Nyt käynnissä oleva ammattiliittojen jäsenkato saadaan loppumaan vain nostamalla katse varpaista ja ottamalla iso askel nykyaikaan. Se taitaa olla kuitenkin liikaa vaadittu, kun katsoo mitä ensi perjantaina on tapahtumassa.
PS: Kirjoitin joulukuussa aktiivimallista, ja tuo kirjoitus on edelleen ajankohtainen. Lue kirjoitus tästä.
*) Tammikuun alussa paljastui, että SAK oli liioitellut jäsenmääränsä valtavasti yläkanttiin. Väitetty ”lähes miljoona” jäsentä olikin todellisuudessa vain 627.000 jäsentä.
Lähijunien kehittämisestä on tehty Pirkanmaalla selvityksiä ja suunnitelmia jo vuosikymmenten ajan. Maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on merkittävä lähijunapainotus, ja politiikot yli puoluerajojen puhuvat lähijunista. Myös valtio suunnittelee poistavansa VR:n yksinoikeuden tuottaa lähijunaliikennettä.
Samalla kun Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ryhdytään päivittämään, on aika lopettaa valtion toimien odottelu ja siirtyä sanoista tekoihin. Maakuntaan tulee tehdä oma yksityiskohtainen toteutussuunnitelma lähijunaliikenteen tuottamisesta. Maakunnan ja kuntien tulee sitoutua laadittavaan suunnitelmaan ja sen budjettiin. Asiantuntevasti laadittu toteutussuunnitelma aikatauluineen, uusine seisakkeineen ja budjettisitoumuksineen toimisivat viestinä valtion suuntaa Pirkanmaan tahdosta edistää lähijunia nyt tosissaan.
On kunnissa paljon jo tapahtunutkin, sillä monessa kunnassa asemien seutuja kehitetään. Niille kaavoitetaan ja toteutetaan uutta asumista, kauppaa ja liityntäpysäköintiä. Myös jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita on alettu parantaa. Esimerkiksi Lempäälässä on tehty hyvää työtä asemanseutujen kehittämisessä niin kuntakeskuksessa kuin Sääksjärvellä. Vain lähijuna vielä puuttuu.
Nyt kun lähijunaliikenteen vapauttaminen on lähellä, uskomme, että maakunnan yhteinen tahto ja pitkälle viedyt suunnitelmat vauhdittaisivat valtion raidepainotuksia entisestään. Pirkanmaan kuntien täytyy näyttää valtiolle yhdessä, että meillä ollaan valmiina. Nyt tarvitaan kipeästi kaivatut lisäraiteet Jyväskylän, Seinäjoen ja erityisesti etelän suuntaan sekä oikeus tuottaa lähijunaliikenne itse. Sen jälkeen alkaa tapahtua vauhdilla. Potentiaalia Tampereen kaupunkiseudulla riittää, ja naapurimaakunnat ovat taatusti mukana.
Juhana Suoniemi
kaupunginvaltuutettu (vihr)
Tampere
Suomalaisten työmarkkinoiden perustavinta laatua oleva ongelma ei löydy aktiivimalleista, kiky-himmeleistä, kohtaanto-ongelmista, kannustinloukuista tai muista uustermeistä. Suurin ongelma löytyy nimittäin liian korkeaksi asetetusta kynnyksestä palkata ja irtisanoa työntekijöitä. Maailma on muuttunut viime aikoina melkoisesti, ja 2000-luvulla yritykset tarvitsevat työmarkkinoilta vain työsuoritteita. Varsinkin pienten yritysten on siksi turvallisempaa hankkia tarvitsemiinsa työtehtäviin tekijöitä alihankintana kuin ottaa isoja riskejä ja palkata tehtävään omia työntekijöitä. Alihankintana ja laskutuspalvelun kautta yritys maksaa ainoastaan tehdystä työstä ja siirtää työsuhteisiin liittyvät riskit muille.
Nykyisin kynnys palkata ja irtisanoa omia työntekijöitä on erittäin korkealla, joten eräs merkittävimmistä riskeistä on palkata työsuhteeseen väärä ihminen. Kuka tahansa osaa nimittäin näytellä koeajan hyvää työntekijää, mutta sen loputtua voikin alkaa saikuttelu ja esimerkiksi muun työyhteisön piinaaminen. Olen itsekin nähnyt sellaista vuosien varrella. Väärän ihmisen palkkaaminen voi ajaa pienen yrityksen jopa konkurssiin, jos palkan ja sivukulujen vastineeksi saatava työpanos jää mitättömäksi ja jos työntekijästä ei päästä eroon. Nämä tapaukset ovat tietenkin harvinaisia, mutta silti todellisia. Palkkaamisen ja irtisanomisen kynnyksen madaltaminen muuttaisi tilanteen ja toisi yrityksille rohkeutta palkata työntekijöitä nykyistä kevyemmin perustein.
”Yksilöperusteinen irtisanominen pitäisi olla mahdollista, koska pienessä yrityksessä tilanteet vaihtelevat. Jos työntekijä ei ole kyseiseen työhön sopiva, niin irtisanomisen pitäisi olla silloin mahdollista. Silloin yritykset uskaltaisivat työllistää. Ja irtisanotulla pitäisi olla mahdollisuus päästä taas helposti työttömyyskorvauksen piiriin uudestaan.”
– Carita Orlando Taloussanomissa 11.1.2018
Alihankintaa saataisiin muutettua ihmisten aidon palkkaamisen suuntaan, jos palkkaamista ja irtisanomista helpotettaisiin ja siten työmarkkinoista tehtäisiin nykyistä joustavampia. Vanhat AY-poterot ja muutosvastarinta ovat kuitenkin kehityksen esteenä, vaikka samaan kokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana irtisanotun työntekijän pääsy työttömyyskorvausten pariin aikaisempaa helpommin. Joustoa siis tarvittaisiin nyt joka suuntaan.
Yli 20 vuotta ravintoloissa työskennelleenä tiedän, että henkilöstövälityksen kautta toimiminen ja pätkätyöt sopivat varsinkin monille nuorille aikuisille työuransa alkuvaiheessa, mutta työmarkkinoiden kokonaisuuden kannalta tulisi asettaa etusijalle ihmisten palkkaamisen varsinaiseen työsuhteeseen. Jos tällainen tavoite halutaan saavuttaa, tulee varsinkin pienten yritysten kynnystä palkata ensimmäiset työntekijänsä madaltaa merkittävästi nykyisestä. Siihen eivät kuitenkaan lillukanvarret ja termikikkailut auta, sillä työmarkkinoiden 2000-luvulle päivittämiseen tarvitaan aivan uudenlaista joustoa ja paikallista sopimista. Sellaisesta on ollut viime aikoina paljon puhetta, mutta konkretiaa ei ole juuri nähty.
Kaikkia työelämän muutoksia kategorisesti vastustava ammattiyhdistysliike on tunnetusti katoava jäänne teollisen vallankumouksen ajoilta, jolloin maataloustyöt vähenivät ja teollisuustyöt yleistyivät. 1940-luvun toimintatavat ovat kuitenkin jo jääneet kauas siitä mitä työelämä on nykyisin. 2000-luvun ammattilaiset osaavat ilman AY-liikettäkin pitää huolta itsestään, neuvotella omat palkkansa ja tietävät oman arvonsa. AY-liikkeen tulisi juuri siksi nostaa nyt profiiliaan nousemalla poteroistaan ja ottamalla katse tulevaisuuteen. AY-jarrumiesten tulisi seurata kehitystä, sillä Suomi voi kehittyä vain yhteen hiileen puhallettaessa. Kehityksen kelkassa pysymisen myötä AY-liike voisi myös nostaa omaa profiiliaan ja siten pitää jäsenistään kiinni nykyistä paremmin.
Työelämä tarvitsee joustoja ja paikallista sopimista nyt ja heti, ei vasta vuosikymmenen kuluttua. Miksikö? Koska vuosikymmenen ja kahden kuluttua robotisaatio, digitalisaatio ja tekoäly ovat jo vieneet maastamme erittäin suuren määrän työpaikkoja, ja sille kehitykselle me emme voi tehdä mitään. Emme, vaikka AY-liike tuntuu niin kuvittelevan työntäessään pään hiekkaan strutsipuolustuksena. Menossa on nimittäin teolliseen vallankumoukseen verrattavissa oleva mullistus, joka paitsi vie kymmeniä prosentteja työpaikoista myös tuo kokonaan uusia työpaikkoja. Syntyvien työpaikkojen tekijät eivät kuitenkaan ole samoja jotka ovat nyt jäämässä työttömäksi. Tämän alati paisuvan kohtaanto-ongelman vuoksi työelämän mullistus on monta kertaluokkaa suurempi kuin moni ymmärtää. Käsittelin tuota aihetta ensikerran vuonna 2015 Tamperelainen-lehden kolumnissani. Tuo on kuitenkin tulevaisuutta, mutta työllistämisen ja irtisanomisen helpottaminen on tätä päivää.
Olen kirjoittanut viime aikoina jonkin verran suomalaisesta tasa-arvosta ja sen noloista ylilyönneistä, mutta sama aihepiiri koskettaa myös erityisesti suomalaista työelämää. Raskauden negatiivinen vaikutus naisten työllistämiseen on nimittäin aihe, josta kukaan ei uskalla puhua ääneen, mutta jonka kaikki tietävät. Yhden työntekijän raskaudesta koituu työnantajalle arviolta 10.000 euron suorat kulut, ja kaikkine vaikutuksineen todellinen kulu on vähintään puolitoistakertainen. Monille pienille yrityksille se on mahdoton yhtälö, joten kun ne viimein uskaltavat palkata, niin mies on turvallisempi vaihtoehto. Hallitus päätti taannoin helpottaa tätä ongelmaa 2.500 euron kertakorvauksella, mutta tasa-arvon saamiseksi tulisi koko kustannus maksaa yhteisestä kassasta. Työelämän tasa-arvo ei nimittäin toteudu ennen kuin naisten ja miesten palkkaaminen saadaan samalle viivalle. Nämä ongelmat eivät korjaannu, jos ne lakaistaan maton alle.
Kirjoitus on julkaistu Aamulehden mielipideosastolla.
JULKAISTU 6.1.2018 Tämä kirjoitus voi suututtaa ihmisiä, jotka eivät kykene käsittelemään maamme lähihistoriaa siten kuin demokraattisessa länsimaassa pitäisi, eli rehellisesti ja avoimesti. Monet niin sanotut vanhan liiton miehet ja naiset haluavat nimittäin painaa koko asian villaisella nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaiset yrittäjät ovat kuitenkin tämän maan selkäranka ja he ansaitsevat parempaa. Pankkikriisin uhrit ansaitsevat elämänsä tuhonneista tapahtumista viimein avoimen ja rehellisen käsittelyn.
Kyse on Koiviston konklaavista. Nyt kerron miksi.
Olen itse pitänyt asiaa esillä jo vuosikausien ajan, ja joka kerta joku on todennut asian käsittelyn olevan ennenaikaista milloin mistäkin syystä. Samat selitykset jatkuisivat todennäköisesti maailman tappiin saakka, joten minun mielestäni ”kissa” on nyt aika nostaa pöydälle, koska tapahtumista on kulunut jo yli 25 vuotta. Presidentti Sauli Niinistö kommentoi uudenvuodenpuheessaan 1.1.2018 osuvasti miten suomalaisten tulisi käsitellä omaa historiaansa. Niinistö viittasi sadan vuoden takaiseen Suomen sisällissotaan ja peräänkuulutti avointa ja rehellistä keskustelua myös historian kipeistä asioista.
”Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa.”
– Presidentti Sauli Niinistö uudenvuoden puheessa 1.1.2018
Niinistö osui naulan kantaan. Täsmälleen samaa periaatetta voidaan nimittäin soveltaa myös 1990-luvun pankkikriisin tapahtumiin.
Presidentinlinnassa järjestettiin 6. toukokuuta 1992 kello 19.00 tilaisuus, joka Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan ja salaisenSSP-sopimuksen kanssa tuhosivat satojen tuhansien suomalaisten tulevaisuuden. Tuolloin yli 40.000 yritystä ajettiin alas, lähes 300.000 suomalaista ylivelkaantui, kymmenettuhannet sairastuivat ja eri lähteistä riippuen jopa 11.000 – 14.500 suomalaista teki itsemurhan. Määrä on lähes mahdoton haarukoida tarkasti, sillä itsemurhat tapahtuivat pitkällä aikavälillä. Aiheen vakavuus on joka tapauksessa niin massiivista mittaluokkaa, ettei asiaa tulisi voida missään sivistysvaltiossa painaa villaisella. Ei varsinkaan Suomessa. Jostain järjettömästä syystä tähän saakka tragediasta on kuitenkin virallisesti vaiettu. Nyt asiaan täytyy tulla muutos.
Ote Koiviston konklaavin muistiosta, jonka presidentti Halonen on sittemmin salannut presidentti Koiviston pyynnöstä.
Kyseessä on yhä edelleen Suomen lähihistorian synkin tapahtumasarja, joka täytyy pitää suomalaisten mielissä ja jota täytyy voida käsitellä syineen ja seurauksineen avoimesti ja rehellisesti. Näin tulee toimia heti, sillä merkittävä osa tapahtumien uhreista on yhä elossa. Vuosikymmenten kuluttua asian käsitteleminen on jo pelkurimaisen myöhäistä. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin ei pitäisi kuulua näin vakavien asioiden painaminen villaisella, joten tapahtumien perusteellinen selvittäminen pitäisi aloittaa ilmiselvistä puoluepoliittisista ristiriidoista huolimatta välittömästi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset poliitikot ja muut päättäjät eivät yksinkertaisesti uskalla nostaa kissaa pöydälle, vaikka tapahtumista on kulunut jo neljännesvuosisata.
Mitä toukokuussa 1992 sitten tapahtui?
Sivistyneessä länsimaisessa demokratiassa on käytössä niin sanottu vallan kolmijako, jossa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan. Kukin näistä kolmesta tahosta hoitaa ainoastaan oman tonttinsa, ja on siten sekaantumatta kahteen muuhun. Toisaalta samaan aikaan kaikkien näiden kolmen tahon tulee nauttia toistensa luottamusta. Yksinkertaista ja toimivaa – mutta vain kun se toimii.
Toukokuussa 1992 presidentti Mauno Koivisto päätti toimia toisin.
Presidentti Koivisto kutsui korkeimman oikeiden presidentti Heinosen kanssa presidentinlinnaan koolle salaisen oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden, eli niin sanotun Koiviston konklaavin, jonne oli kutsuttu ryhmä korkeimman oikeuden ja muiden tuomioistuinten tuomareita sekä ryhmä muita oikeusoppineita ja virkamiehiä. Suomi oli juuri ajautunut pankkikriisiin, jossa pankit olivat joutuneet todella ahtaalle. Korkein oikeus oli nimittäin vain kuukautta aiemmin tuominnut ns. ylikorkojutussa ennakkoratkaisun KKO 1992:50, jossa pankin katsottiin nostaneen perusteettomasti asuntolainan korkoa. Pankki siis hävisi oikeudenkäynnin. Tuomio oli tulossa pankeille kalliiksi, koska sen mukaan pankeilla ei ollut oikeutta nostaa yksipuolisesti lainojensa korkoja.
Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut sitovat alempia tuomioistuimia, joten pankit olivat nyt joutumassa Suomen lain mukaisesti maksajan rooliin. Tämä uhkakuva oli liikaa presidentti Koivistolle, joka päätti kutsua maan ylimmät tuomarit luokseen kuulemaan ohjeistusta siitä miten hänen mukaansa Suomen lakia tulisi tuomioistuimissa tulkita. Ja niin myös tapahtui. Tapaamisen jälkeen kaikki tuomioistuimet korkein oikeus mukaan lukien ryhtyivät tulkitsemaan lakia ennakkoratkaisun sijaan siten kuin presidentti Koivisto oli niitä ohjeistanut.
”Tuomioistuinten linja pankkeja koskevissa oikeusjutuissa muuttui aina korkeinta oikeutta myöten ja pankkeja alettiin ymmärtää niin hyvin, että Koiviston konklaavin jälkeen pankit eivät enää juuri hävinneet oikedenkäyntejä, joissa ne olivat asianosaisina.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.
Koivisto ohjeisti tuomioistuimet ratkaisemaan korkoihin liittyvät oikeusjutut pankkien hyväksi – ja yrittäjien tappioksi. Presidentillisen kurinpalautuksen jälkeen tuomioistuimet tuomitsivat yksityishenkilöt ja yrittäjät häviämään oikeusjutut, vaikka korkein oikeus oli ennen presidentin väliintuloa päättänyt päinvastaisesti ja antanut asiasta päinvastaisen ennakkoratkaisun. Siten myös Suomen korkein oikeus pyyhki ennakkoratkaisullaan omaa takapuoltaan, koska presidentti ohjeisti niin tekemään.
”Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”
– Konklaavin osallistuja Heikki Ylikangas Laman ja rahan pelurit -kirjassa (2006).
Kuva: Yleisradio A-Studio 16.10.1992
Jokainen meistä 1990-luvulla varttuneista muistaa tuon junailun seuraukset vielä liiankin hyvin. Jos konkurssi tai ylivelkaantuminen ei sattunut omalle kohdalle, niin lähes jokainen tuntee yrittäjiä tai yrittäjäperheitä, joiden tulevaisuus murskautui Koiviston konklaavin ja sitä seuranneen pankkien salaisen SSP-sopimuksen myötä. Pankeille myönnettiin SSP-sopimuksella oikeus ajaa mielivaltaisesti alas yrityksiä, ja presidentti puolestaan ohjeisti tuomioistuimet olemaan tuomitsematta pankkeja korkoriidoissa. Tämän yhtälön ansiosta lukemattomat yrittäjät olivat jättiveloissa loppuelämänsä.
”Se, että presidentti Koivisto kutsui konklaavinsa koolle vain kuukausi sen jälkeen, kun korkein oli antanut kyseisen enakkopäätöksensä (KKO 1992:50), osoittaa presidentissä poikkeuksellista voimakasta halua ja röyhkeyttä puuttua ja vaikuttaa riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ratkaisuihin.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.
Vallan kolmijaon loukkaaminen on demokraattisessa maassa äärimmäisen arka aihe, joten Koiviston konklaavista tehty muistio määrättiin presidentin päätöksellä salaiseksi. Tieto tapaamisesta ja muistiosta kuitenkin levisi myöhemmin julkisuuteen, ja lopulta presidentti Koiviston puoluetoveri, presidentti Tarja Halonen, määräsi keskustelutilaisuuden 36-sivuisen muistion Koiviston kehotuksesta yhä salaiseksi. Salaaminen ei kuitenkaan estänyt asiakirjan vuotamista julkisuuteen.
Vuonna 2013 Yleisradio sai Koiviston konklaavin muistion nähtäväkseen ja raportoi sen sisällöstä. Koiviston konklaavia on käsitelty lisäksi myös muun muassa useissa juridiikkaan liittyvissä blogeissa sekä Antti-Pekka Pietilän kirjassa Pankkikriisin peitellyt paperit (2008) ja Seppo Konttisen kirjassa Salainen pankkituki (2007).
”Muistion mukaan Koivisto nosti avauspuheessaan esiin pankkien vaikeudet. Syynä tähän oli maaliskuussa 1992 presidentin järjestämä talouspoliittinen keskustelutilaisuus, joka oli kääntynyt keskusteluksi ”luottolamasta ja pankkien umpikujatilanteesta.”
– Yleisradion uutiset 2013
Tämän lisäksi presidentti Koivisto totesi konklaaville, että korkein oikeus oli niin sanotun korkojutun ennakkoratkaisussa antanut hänen mielestään liikaa painoarvoa pankkien mainosten ja mainospuheiden sisällölle. Itse tulkitsen lausunnon siten, että Koiviston mielestä pankkien tulisi saada valehdella yrityksille ja kuluttajille, kunhan pienellä präntätyssä pankki vapautettaisiin vastuusta. Alla on suora lainaus presidentti Mauno Koiviston puheenvuorosta konklaavin tilaisuudessa vapaasti tulkittavaksi. Lausunto on peräisin konklaavin alkuperäisestä muistiosta, jonka presidentti Tarja Halosen on sittemmin salannut.
”Oikeuslaitos on nyt ottanut sen kannan, että se ei ole tärkeää, mikä on paperiin pantu, jonne nimet on pantu alle, niinkuin minä luulin ja pankkitarkastusvirasto luuli ja valvovat viranomaiset ovat luulleet, että se on tärkeää, vaan tärkeäksi on tullut se, että mitä on puhuttu silloin, kun rahaa on myyty, mitä on mainoksissa sanottu.”
– Presidentti Mauno Koivisto konklaavissa 6.5.1992
Presidentti on Suomessa ylimmän toimeenpanovallan edustaja, jonka puuttuminen riippumattoman tuomioistuinten toimintaan on äärimmäisen vakava asia, sillä se loukkaa rajusti oikeusvaltion perusperiaatteita. Kun tähän kokonaisuuteen lasketaan vielä Esko Ahon hallituksen vahvan markan politiikan seuraukset ja pankeille myönnetty salainen oikeus kaataa yrityksiä, niin tällaisen toiminnan traagiset seuraukset sadoilletuhansille suomalaisille yrittäjille, yrittäjäperheille ja heidän läheisilleen tekevät Koiviston Konklaavista synkimmän yksittäisen tapauksen itsenäisen Suomen lähihistoriassa.
Pelkästään Koiviston konklaavia ei tietenkään voida syyttää koko laman seurauksista, mutta ilman sitä suomalaiset olisivat saaneet tuomioistuimissa puolueettomat oikeudenkäynnit ja pankit olisivat joutuneet itse maksamaan omista virheistään. Nyt Koiviston Konklaavi sysäsi pankkien kulut laittomasti yrittäjien ja yrittäjäperheiden niskoille. Se tuhosi ihmisten ja perheiden lisäksi Suomen nousun syvimmästä lamasta, sillä perusteettomien korkotuomioiden seurauksena valtava joukko yrittäjiä joutui elämään koko loppuelämänsä velkavankeudessa sen sijaan, että he olisivat saaneet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja päässeet rakentamaan Suomelle uutta taloudellista nousua jo laman aikana. Nyt yrittäjät maksoivat pankkien pelastamisen.
”Oikeusvaltion kannalta Koiviston konklaavi oli irvokas näytelmä, jonka todellinen tarkoitus ei jälkihymistelyistä miksikään muutu.”
– Juridiikan professori Jyrki Virolainen blogissaan.
Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolsi salaiseksi määrätyn SSP-sopimuksen 200 sivun aineiston julkistamista jo vuonna 1998 toimiessaan valtionvarainministerinä. Hänen mukaansa ei ollut syytä pitää asiakirjoja salassa, koska niiden salailu ei voi olla itsetarkoitus. Toivottavasti Niinistön alkava presidenttikausi lopettaisi viimein myös Koiviston konklaavin salailun, sillä historiasta ei voida ottaa opiksi, jos sen traagiset tapahtumat lakaistaan järjestelmällisesti maton alle. 1990-luvun pankkikriisin tapahtumat eivät saa toistua, joten nyt salailun tulee loppua.
Suomessa elää vielä satoja tuhansia 1990-luvun lamaan liittyneiden oikeusjuttujen ja konkurssien uhreja ja heidän läheisiään. Siksi asia tulee käsitellä nyt heti. Avointen selvitysten jälkeen Suomen valtion tulee esittää virallinen anteeksipyyntö uhreille ja heidän perheilleen. Se on vähintä mitä oikeusvaltion periaatteita törkeästi loukannut valtio voi laman uhreille tehdä. Suomi tarvitsee suoraselkäisiä päättäjiä, jotka uskaltavat presidentti Niinistön ansiokkaan ohjeistuksen mukaisesti käsitellä historiaa rehellisesti.
Suomi tarvitsee ryhtiliikkeen.
”Vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen.”
– Sauli Niinistä uudenvuoden puheessaan 1.1.2018
Työttömien niin sanottu aktiivimalli puhuttaa parhaillaan kovasti suomalaisia. Valtaosa muutoksen vastustajista näyttää muodostaneen mielipiteensä ainoastaan heille syötetyn mutun ja jossittelun perusteella, mikä sopii kuvaan nykyisellä sosiaalisen median ja massahysterioiden aikakaudella.
Ihminen on muuttanut työn ja elannon perässä sivistyksen alusta saakka, eli tuhansien vuosien ajan. Miksi yhtäkkiä 2000-luvulla ihmisten pitäisi voida elää veronmaksajien kustannuksella aivan missä haluaa ja jättäytyä elämään siellä yhteiskunnan tarjoaman turvaverkon varassa? Ei miksikään. Vapaassa maassa jokainen saa asua missä haluaa ja olla halutessaan hakematta tai tekemättä työtä. Ei siihen ole muilla mitään sanottavaa. Ei edes hallituksella. Tuollaisessa tilanteessa eläminen tulee kuitenkin maksaa ainakin pääosin omasta pussista. Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävänä ei ole koskaan ollut elättää ihmisiä, jotka eivät suostu edes aktivoitumaan saadakseen itselleen töitä ja ansaitakseen siten oman elantonsa. Moni aktiivimallia kritisoiva näyttää unohtaneen, että tukirahoja ei maksa mikään kasvoton valtio, vaan yhä edelleen töissä käyvät veronmaksajat. Siis toiset suomalaiset yritykset ja ihmiset, joiden kantokyky on rajallinen.
Ainoastaan parhaillaan käynnissä olevalla massahysterioiden ja mielensäpahoittamisten aikakaudella – ja erityisesti vaalien lähestyessä – työttömien aktivointi voi saada ihmiset barrikadeille huolimatta siitä, että aktivointi on eduksi aidosti työtä hakeville ihmisille. Tässä on lisäksi tärkeä huomata, että työtön ja työnhakija eivät ole toistensa synonyymejä.
Olen seurannut viime päivinä aktiivimallista käytyä keskustelua jopa hieman huvittuneena, koska somessa koviten tuntuvat huutavan ihmiset, jotka lähinnä ihannoivat tukiviidakossa ilman minkäänlaista aktiivisuutta eläviä ihmisiä. Suomessa, kuten kaikissa muissakin länsimaissa, jokaisen ihmisen tulee lähtökohtaisesti vastata itse omasta toimeentulostaan. Jos siinä tulee akuutti ongelma, niin yhteiskunta on kehittänyt avuksi tilapäiset rahalliset tuet. Paino sanalla tilapäiset. Siis tilapäiset. Tilapäinen ei tarkoita pitkäaikaista eikä pysyvää – paitsi 60-vuotiaassa autoverossa. Työttömyyskorvausta ei ole koskaan tarkoitettu pysyväksi elämisen tueksi. Aktiivimallia koskevan keskustelun perusteella varsinkin vihervasemmistossa (sis. AY-liike) näyttää olevan vallalla harhaluulo, että työttömien tulisi olla ainoastaan yhteiskunnan saamapuolella ilman mitään aktiivisuutta tai oma-aloitteisuutta oman elämäntilanteensa parantamiseksi. Tuota virheellistä käsitystä levitetään parhaillaan näyttävästi somessa ja medioissa, ja moni suomalainen uskoo kaiken tuon soopan miettimättä asiaa lainkaan itse. Tuloksena on edellä viittaamani massahysteria, jossa faktat jäävät fiktion jalkoihin ja somen barrikadeilla on tungosta.
Olen osallistunut muutamiin keskusteluihin aiheesta esimerkiksi Vihreiden Ville Niinistön ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin Twittereissä. Olen yllättynyt, että monet ihmiset näyttävät aidosti uskovan kaiken puutaheinän mitä aktiivimallista levitetään. Yksi väittää Kelan lopettavan lapsiperheiden tukien maksamisen sekavan järjestelmän takia, toinen väittää aktiivimallin vievän tuet omaishoitajilta ja kolmas väittää työkkärin maksupäätösten venyvän rajusti. Kaikki nämä ja paljon muuta perustuvat vielä toistaiseksi vain ja ainoastaan mutuun, jossitteluun ja muttakun-mielipiteisiin. Yksikään ihminen ei ole vielä kärsinyt aktiivimallista eikä yksikään argumenteista siten perustu faktaan tai kokemukseen, koska laki ei ole vielä edes voimassa. Laista on kyllä osoitettu valuvikoja, jotka tulee korjata lain soveltamisessa. Se on aivan selvä. Lupaan itsekin muuttaa mielipiteeni aktiivimallista, jos sen myötä aidosti aktiivisille työnhakijoille ryhdytään langettamaan sanktioita. Niin ei ole kuitenkaan vielä käynyt, ja tätä valuvikaa ehditään korjata vielä huhtikuuhun saakka.
Varsinkin oppositiossa ollessaan vihervasemmistolla (sis. AY-liike) on taipumus esittää julkisuudessa muunneltuja totuuksia milloin mistäkin asiasta saadakseen suututettua mahdollisimman paljon suomalaisia. Niin nytkin, kun tavoitteena on taas uusi massahysteria. Vuosi sitten hallitus päätti, että työttömät haastatellaan kolmen kuukauden välien. Tuolloin seurauksena oli lähes aktiivimallin veroinen someshow, jossa kehityksen vastustajat huusivat tuskaansa somessa ja barrikadeilla nimittäen mallia työttömien nöyryyttämiseksi ja kyykyttämiseksi. Kuinkas sitten kävikään? Muutaman kuukauden päästä mallin huomattiin olevan sittenkin toimiva ja tulosten olevan positiivisia. Huuto työttömien kyykyttämisestä ja nöyryyttämisestä loppui nopeasti. Tärkeintä ei silloinkaan ollut arvioida mitä hyvää uusi malli voisi tuoda, vaan tärkeintä oli syyttää hallitusta. Tuolla agendalla ei tulla koskaan puhaltamaan yhteen hiileen, ja se on Suomen kannalta sääli.
Täysin ongelmaton aktiivimalli ei ole, eikä kukaan ole sellaista väittänytkään. Juusi siksi sen tuleekin olla ainoastaan yksi osa paljon suurempaa työelämän uudistamisen kokonaisuutta, jossa ratkaistaan työllisyyden ongelmakohtia. Samaan aikaan onkin ehdottoman tärkeä kehittää työllistämisen tukitoimia sellaisiksi, ettei kukaan saa sanktioita palvelujen puutteellisuuden vuoksi. Tässä tilanteessa on harmillista, että vihervasemmisto (sis. AY-liike) on värittänyt aktiivimallista ainoastaan työttömiä nöyryyttävän ja kyykyttävän mallin – aivan kuin se teki aiemmin myös kolmen kuukauden haastatteluille. Kunnes paljastui, että nöyryytys ja kyykytys olivatkin vain mielikuvitusta.
Mikäli aktiivimallin vastustajat haluaisivat keskittyä olennaiseen ilman populismia, he nostaisivat keskusteluun varsinkin kannustinloukut, kohtaanto-ongelman, muuntokoulutuksen ja työllisyyspalvelujen kehittämiseen syrjäseuduilla. Maamme vakavimpia työllistymisen esteitä on, että meillä on paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei ole tekijöitä työttömien ja työpaikkojen väärän sijainnin ja ihmisten koulutuksen puutteen takia. Suomessa on siis akuutti työvoimapula lukemattomien eri alojen osaajista, ja työn perässä muuttaminen on yksi keskeisistä ratkaisuista tähän ongelmaan. Työn tekemisestä ei saa myöskään koskaan rankaista, joten aktiivimallin kanssa samaan aikaan tulee viimein poistaa myös kannustinloukut. Loukkujen poistamisen positiivinen seuraus tulee olemaan kansantaloudelle monta kertaluokkaa suurempi kuin taannoin puolitiehen jääneellä kikyllä. Työelämän 2000-luvulle päivittämiseen kuuluu toki paljon muutakin, kuten yleisen joustavuuden lisääminen palkkauksessa ja irtisanomisessa sekä erityisesti paikallinen sopiminen.
Aktiivimalli on parasta mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä työllisyyden ja työttömien eteen. Ilman tukevia toimenpiteitä ja valuvikojen pikaista korjaamista aktiivimalli tulee kuitenkin jäämään torsoksi.
Lopuksi täytyy muistuttaa keskimääräistä lyhyemmän poliittisen muistin omaavia, että parhaillaan aktiivimallia kaikkein äänekkäimmin kritisoivat SDP (sis. AY-liike), Vasemmistoliitto ja Vihreät olivat jokainen itse mukana edellisessä hallituksessa. Niistä jokainen olisi halutessaan ja osatessaan voinut esittää mielestään täydelliseksi hiotun oman mallinsa Suomen työttömyyden vähentämiseksi. Sellaisia ei kuitenkaan koskaan nähty. Oliko yllätys? Ei.
JULKAISTU 19.12.2017 Kuntavaalien alla kerroin erääksi pääteemakseni, että haluan nopeuttaa meluesteiden rakentamista Sääksjärven moottoritielle. Meluesteiden eteen on tehty viime aikoina kovasti töitä useilla eri tahoilla, sillä kunnassa asiaan suhtaudutaan nyt sen ansaitsemalla vakavuudella. Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta pienen tilannekatsauksen, koska asia nousi joulukuun alussa esiin myös Sääksjärven Facebook-ryhmässä.
Heti alkuun täytyy muistuttaa, että meluesteiden rakentamista jonain tiettynä aikana kukaan ei ole voinut luvata, koska meluesteet eivät ole kunnan vaan ELY-keskuksen projekti. Selvyyden vuoksi totean lisäksi, että nyt suunnitteilla olevat ensimmäisen vaiheen meluesteet eivät ole tulossa minun kotini kohdalle. Nyt ensivaiheessa on nimittäin vireillä Uuden-Euroopan osuus, jonka alue näkyy oheisessa kaaviossa. Siellä meluesteet ovat tutkitusti tarpeellisimmat.
Pirkanmaan ELY-keskus 31.5.2013
”Sääksjärven Uudessa-Euroopassa pidettiin Vt 3 aiheuttamaa melua häiritsevämpänä kuin muilla jatkokyselyssä mukana olleilla asuinalueilla. Tämä selittynee sillä, että tähän tutkimukseen valituista neljästä asuinalueesta Sääksjärven Uusi-Eurooppa on ainoa alue, jolla ei ole meluntorjuntarakenteita.”
– Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa, Stina Pohtonen 2016
Meluesteitä on vaadittu Sääksjärvelle ainakin 20 vuoden ajan, mutta tähän saakka huonolla menestyksellä. 10 vuotta sitten, eli vuonna 2007, Tiehallinto piirsi alueelle kolme- ja kuusimetrisiä meluesteitä moottoritien ja asuinalueiden väliin. Sen jälkeen vuonna 2010 Liikennevirasto hyväksyi yleissuunnitelman, jossa moottoritien parantaminen välillä Sääksjärvi-Multisilta tapahtuisi rakentamalla meluesteet. Siitäkin on pian kahdeksan vuotta, eikä mitään ole vielä tapahtunut.
Vuonna 2013 tehdyn meluntorjunnan toimintasuunnitelmassa Sääksjärvi arvioitiin toiseksi kiireellisimmäksi meluntorjuntakohteeksi Pirkanmaan ELY-keskuksen alueella. Priorisointi tehtiin melun voimakkuuden ja altistuvien asukkaiden määrän mukaisesti. Suurin ongelma projektissa kuitenkin on, että saamieni tietojen mukaan ELY-keskuksella ei ole nykyisellään rahaa edes prioriteettilistan ykkösenä olevaan projektiin, saati listalla toisena oleviin Sääksjärven meluesteisiin. Uuden-Euroopan meluesteiden budjetti oli vuonna 2013 laskelmissa 4,25 miljoonaa euroa, joten nyt vuonna 2017 se olisi mahdollisesti noin 4,50 – 4,75 miljoonaa euroa. Ihan pikkurahalla sitä ei siis saada toteutetuksi, vaikka tuolla budjetilla meluesteiden metrihinta muodostuukin uskomattoman suureksi.
Pirkanmaan maakuntakaava 2040 muuttaa Ruskontien tulevaisuudessa Tampereen toiseksi kehätieksi, joten sen liikennemäärät tulevat kasvamaan merkittävästi nykyisestä. Hankkeen tarpeellisuudesta ei siis ole mitään epäilyksiä, sillä sallitut meluarvot ylittyvät jo nyt varsinkin Uuden-Euroopan alueella kirkkaasti. Mikkelin ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelmassa tehtiin vuonna 2016 opinnäytetyö ”Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa”, joka vahvisti meluongelman vakavuuden tällä alueella.
”Asuinalueiden kesken tehdyssä vertailussa Sääksjärven Uusi-Euroopassa koettiin eniten melua ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja mainittiin olevan mm. rentoutumisen vaikeudet ja melusta aiheutuvat negatiiviset tuntemukset.”
– Melun häiritsevyys Lempäälän kunnassa, Stina Pohtonen 2016
Yhdyskuntalautakunta 12.12.2017
Moottoritien meluesteistä on Lempäälän kunnasta ollut ELY-keskukseen viime aikoina yhteydessä useita eri henkilöitä ja tahoja. Asiaa on pyrkinyt edistämään ainakin yhdyskuntajohtaja, kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja, joista kaksi viimeksi mainittua kävi taannoin ELY-keskuksessa keskustelemassa ajankohtaisista hankkeista. Merkittävimmän yhteydenoton on nyt tehnyt yhdyskuntalautakunta, joka päätti 12.12.2017 kokouksessaan lähettää ELY-keskukseen kirjeen, jossa lautakunta tiedustelee moottoritien meluntorjunnasta nimenomaan Kuljun ja Sääksjärven välillä. Lempäälän-Vesilahden Sanomat kirjoitti aiheesta eilen. Toivottavasti ELY-keskus ottaa tämän lautakunnan yhteydenoton vakavasti ja toivottavasti vastaukset ovat kuntalaisten kannalta positiivisia.
”Melutasot ovat tehtyjen meluselvitysten ja myös melumittausten perusteella korkeat, ja alueen asukkaat ovat ilmaisseet huolensa jatkuvan ja pitkään kestävän melun aiheuttamista terveys- ja viihtyisyyshaitoista.”
– Yhdyskuntalautakunnan kirje ELY-keskukselle
Tässä vaiheessa on tärkeintä pitää asia mahdollisimman hyvin esillä, jotta ELY-keskus on varmasti tietoinen miten tärkeitä meluesteet ovat alueen asukkaille ja miten vakava melutilanne alueella on. Jonkinlaiset meluesteet Uuden-Euroopan kohdalle täytyy ehdottomasti rakentaa, siitä ei ole mitään epäselvyyksiä. Ainoastaan niiden rakentamisen ajankohta on yhä epäselvä, ja sitä tässä yritetään parhaillaan nopeuttaa monien tahojen toimesta.
Olen keskustellut asiasta myös kansanedustajien Harri Jaskari (kok), Arto Satonen (kok) ja Mikko Alatalo (kesk) kanssa, joten tukea projektille on toivottavasti jatkossa mahdollista saada myös eduskunnan suunnalta. Lisäksi Höytämön omakotiyhdistus keräsi viime kesänä sadoittain nimiä adressiin meluesteiden edistämisestä Höytämön osuudella. Vetoomuksessa toivotaan, että Liikennevirasto levittäisi suunnitelmansa meluesteistä kattamaan Uuden-Euroopan lisäksi myös etelään Höytämöön saakka. Jokainen alueen asukas tietää, että se olisi tarpeen.
Valtuustokautta on nyt kulunut puoli vuotta. Kuntalaisille moottoritien meluongelman ratkaiseminen ei välttämättä ole tänä aikana juuri näkynyt, mutta kulisseissa hankkeen toteutumisen eteen on tehty viime aikoina varmasti enemmän töitä kuin vuosikausiin. Kiitos siitä kuuluu varsinkin kunnanjohtajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, yhdyskuntajohtajalle ja yhdyskuntalautakunnalle. Toivottavasti työ tuottaa tulosta, vaikka takana onkin jo vuosikymmeniä painiskelemista saman asian kanssa. Varmaa kuitenkin on, että meluesteiden toteutuminen on päivä päivältä lähempänä.
PÄIVITYS: 12.4.2019: Lempäälän kunta on kirjelmöinyt meluesteistä ELY-keskukselle ja tiedustellut hankkeen tilanteesta ja suunnitelmista aikataulun osalta. Vastausta ei ole vielä saatu.
PÄIVITYS: 17.9.2019: ELY-keskus järjesti tänään Sääksjärven koulussa yleisötilaisuuden Puskiaisten moottoritien rakentamiseen liittyvästä ympäristövaikutusten arvioinnista, sillä hankkeen YVA-menettely ollaan nyt käynnistämässä. Kysyin tilaisuudessa ELY-virkamiehiltä suoraan myös Sääksjärven osuuden meluesteiden suunnitelmista ja sain vahvistuksen, että ne toteutetaan hankkeen yhteydessä oli Puskiaisten moottoritien linjaus mikä tahansa. Toivottavasti lupaus pitää.
Alkoholilain päivittämisestä on käyty viime aikoina julkisuudessa poikkeuksellisen kovasanaista keskustelua. Osa poliitikoista alentui kampanjoimaan näkyvästi ruokakauppojen prosenttirajan korotusta vastaan ja Alkon monopolin puolesta jopa niin sanotuilla muunnelluilla totuuksilla, eli puhumaan täyttä puutaheinää muka faktana ja tilastotietona. Lisäksi alkoholifanaatikot saivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kampanjaansa. Kyseessä oli riitaisin lakimuutos eduskunnassa sitten tasa-arvoisen avioliittolain, joka sekin oli erittäin merkittävä askel suomalaisille. Alkoholilaki herättää siis intohimoja sen vastustajissa ja puolustajissa.
Järki onneksi voitti lukemin 98-94, ja Suomi ottaa nyt alkoholin suhteen tärkeän askeleen kohti 2000-lukua.
Monille kehityksen vastustajille uusi alkoholilaki on ollut viime viikkoina valtava ympärivuorokautinen demoni, jota on vastustettu henkeen ja vereen somessa, eduskunnassa ja lehtien palstoillakin. Voisin kuvitella, että Pekka Puska, Touko Aalto ja Päivi Räsänen ovat menettäneet asian vuoksi jopa yöuniaan. Pettymys oli ymmärrettävästi suuri, kun eduskunta päätti ankarasta vastustuksesta huolimatta luopua kieltolain teemoista sekä luottaa suomalaisiin ja korostaa yksilön vapauksia.
Järjen voitto oli valtava takaisku vanhoillisille, jotka olisivat halunneet pitää ruokakauppojen alkoholirajan jatkossakin 4,7 prosentissa. Prosenttirajan hyväksyminen sai vastustajat kollektiivisesti päättämään, että heille tämä ennakkoon hyvin tärkeä lakimuutos muuttuikin yllättäen pieneksi nyanssiksi, johon olikin heidän mielestään asian merkitykseen nähden tuhlattu aivan liikaa aikaa ja resursseja. Häviäjä pyrkii aina vähättelemään tappiotaan, ja tässä oli siitä malliesimerkki.
Oliko alkoholilain prosenttirajan nosto sitten tosiaan pelkkä mitätön sivuseikka vai ei? No, ei todellakaan. Prosenttirajan nosto oli vain yksi osa alkoholilain kokonaisuutta, mutta äärimmäisen merkittävä päätös lukemattomilla eri tavoilla. Listasin nyt niistä joitain.
Prosenttirajan nosto oli merkittävä, koska se:
1) karsii kansalaisten holhousta,
2) on normien purkua parhaimmillaan,
3) antaa kansalaisille enemmän vastuuta ja
4) antaa kansalaisille samalla myös vapautta,
5) on askel eurooppalaiseen suuntaan,
6) on askel viinien vapauttamiseen,
7) on askel Alkon monopolin lakkauttamiseen,
8) pelastaa haja-asutusalueiden kyläkauppoja
9) ja pelastaa kyläkauppojen ohella kyläyhteisöjä,
10) siirtää ainakin 100 miljoonan euron myynnin Alkosta vähittäiskauppoihin,
11) tuo lisää työpaikkoja logistiikkaan ja kauppaan,
12) vähentää merkittävästi matkustajatuontia,
13) vähentää Viroon ja Latviaan karkaavia veroja
14) lisää kaupan olutvalikoimia merkittävästi,
15) tuo lonkeron ruokakauppaan,
16) tuo limuviin… Ne eivät kiinnosta ketään.
Harva laki kykenee läheskään samaan. Alkoholilain läpimeno tulee osoittamaan suomalaisille, että Suomessa ollaan aidosti purkamassa normeja. Viime vuonna vapautui kauppojen aukiolo, joten alkoholilaki on täydellinen jatkumo edelliseen. Prosenttirajan lisäksi uusi alkoholilaki purkaa valtavasti normeja muutenkin festareiden olutkarsinoista pienpanimoiden myynnin säätelyyn ja happy hour -tarjouksista ravintoloiden vapaaseen aukioloon.
Eduskunnan erittäin viisaalle ja merkittävälle päätökselle voimme siis nyt hyvällä syyllä ottaa lasillisen tai pari. Terveydeksi!
Kun kuntavaalien alla tiedustelin Lempäälän kuntalaisilta mitä he toivoisivat kaikkein eniten, nousi ylivoimaiseksi ykköseksi uimahalli, uimahalli ja vielä kerran uimahalli. Sitä on toivottu ja siitä on unelmoitu jo kymmenien vuosien ajan. Kirjoitin uimahallista kesäkuussa, kun toivoin asian etenevän alkaneella valtuustokaudella edes selvittelyihin saakka. Asia kuitenkin eteni nopeammin kuin osasin odottaa, sillä nyt hanke on viimein ottamassa harppauksen eteenpäin.
Kirjoitin jo aiemmin Lempäälän olevan kunta, joka kuuntelee kuntalaisia tarkalla korvalla ja jossa asukkaat pääsevät aidosti vaikuttamaan asioihin monin tavoin. Kunnan uudessa ja toivottavasti tänään valtuustossa hyväksyttävässä strategiassa asukkaiden osallistaminen on nostettu keskiöön. Kunta on viime kuukausina tehnyt kuntalaisille monia kyselyitä ja selvityksiä, ja tulevaisuudessa kuntalaiset pääsevät osallistumaan myös niin sanottuihin valiokuntiin yhdessä päättäjien kanssa. Lisäksi kuntalaiset voivat tehdä kuntalaisaloitteita.
Viimeksi mainitussa toivottiin taannoin Lempäälään uimahallia. Tämä 909 ihmisen allekirjoittama kuntalaisaloite kannatti, sillä kunnan päättäjät ottivat asiasta kopin ja lähtivät tosissaan selvittämään miten uimahallia voisi edistää. Tänään Lempäälän-Vesilahden Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan kunta ja Ideapark kaavailevat hankkeen viemistä eteenpäin yhdessä. Tämän illan kunnanvaltuuston kokouksessa on määrä hyväksyä kunnanhallituksen esitys talousarvioksi, jossa on mukana myös hankkeelle osoitettava projektipäällikkö.
Totesin jo ennen vaaleja, että kunta ei tule itse rakentamaan uimahallia ainakaan tämän valtuustokauden aikana, mutta sen suunnitteleminen tulee aloittaa. Oman uimahallin hintalappu olisi arviolta 10 – 12 miljoonaa euroa, ja sellaisia rahoja kunnalla ei ole investoida. Ei ainakaan ilman veronkorotuksia. Lisäksi päälle tulisi noin miljoonan ylläpitokulut vuosittain. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakea mukaan yksityinen toimija. Monet muistavat, että Ideaparkiin ryhdyttiin aikoinaan rakentamaan uimahallia yhdessä kunnan ja Ideaparkin kanssa, mutta silloin projekti kuivui kokoon kesken kaiken. Ennen sitä maan alle ehdittiin kuitenkin louhia suuret luolastot. Nyt hanke on kuitenkin nytkähtänyt eteenpäin aivan uudelta pohjalta.
LVS 13.12.2017
Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola kertoi Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, että paikalle olisi suunnitteilla myös hotelli. Kauppakeskusjohtajan mukaan rakentamaan päästäisiin nyt käynnissä olevien projektien jälkeen, eli 2-3 vuoden päästä. Toteutuessaan Ideaparkin uimahalli ja hotelli olisivat kunnalle massiivinen matkailun vetonaula. Ideaparkin kauppa- ja ravintolakeskittymä yhdistettynä uimahalliin, hotelliin ja Zones by Särkänniemi -elämyspuistoon olisivat kokonaisuus, josta naapurikunnat voivat vain haaveilla. Sellainen toisi kuntaan merkittävästi lisää paitsi mainetta ja kovasti kaivattuja veroeuroja myös uusia työpaikkoja. Kerrannaisvaikutukset olisivat erittäin merkittävät.
Lisäksi kuntalaiset saisivat viimein jo vuosikymmeniä odottamansa uimahallin. Pelkästään turistien käyttöön uimahalli ei luonnollisestikaan voisi tulla, sillä Lempäälän kunnan osallistumisen edellytyksenä täytyy olla uimahallitoiminta kunnan asukkaille vauvasta vaariin. Esimerkiksi vauvauinnit, uimakoulut ja kuntouinnit tulee ottaa huomioon jo projektin suunnittelussa samoin kuin se, että kuntalaisilla täytyy olla varaa käyttää uimahallia. Sijainti Ideaparkissa on paras mahdollinen, sillä se sijaitsee tasapuolisesti lähes kunnan nauhataajaman keskellä. Valmistuessaan uimahalli tulee olla luonnollisesti saavutettavissa myös julkisella liikenteellä.
Nyt täytyy muistaa, että lehtitietojen ja kunnan julkaiseman tiedotteen mukaan projekti on vasta aivan alkutekijöissään. Projektin eteneminen aikatauluineen selvinnee joskus lähitulevaisuudessa, kuten myös hankkeeseen liittyvät muut seikat ja yksityiskohdat. Kuten kaikissa suurissa projekteissa, myös tässä matkan varrelle voi mahtua vielä monta mutkaa. Toivottavasti hanke etenee suoraviivaisesti maaliin, mutta ihan vielä tänään tuskin kannattaa vielä samppanjaa korkata. Pidetään peukut pystyssä sille, että uimahalli menisi tällä kertaa maaliin saakka.
Vaikka kyseessä on kuntalaisten suurimman haaveen toteutuminen, niin tästäkin projektista löytyy takuulla sosiaalisen median mielensäpahoittajien keskuudessa valtavasti negatiivisia seikkoja, vaikka nähdäkseni kyseessä on niin sanottu win-win -tilanne, jossa kaikki voittavat. Joku kuitenkin pahoittaa mielensä sijainnista ja toinen turisteista. Kolmas höyrysaunasta ja neljäs porealtaista. Viides ilmoittaa, että väärin sammutettu. Ehdottaisin nyt, että päättäisimme kerrankin ottaa yhdessä tähän positiivisen asenteen, jotta projekti saataisiin lopultakin maaliin ja kuntalaisille uimahalli. Onnistuisiko?
Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat ainoastaan julkisesti saatavilla oleviin aineistoihin, kuten lehtitietoihin, joten kirjoituksessa ei paljasteta mitään salassa pidettävää tietoa. Kunta ja Ideapark tiedottavat hankkeesta lisää sitten, kun on tiedottamisen aika.
