Blogistanista löytyi linkki Olli Sulopuiston mielenkiintoiseen kokemukseen Lippu.fi, eli ns. Lippupiste -palvelusta. Homma toimii ilmeisesti tavalla, jossa voisi olla aavistuksen verran viilaamisen varaa. Tuoreessa muistissahan ovat samaisen yhtiön sekoilut Bruce Springsteenin ja Madonnan lippujen kanssa, joten järjestelmässä lienee kehitettävää.
PS: Yritin juuri nyt käydä tutustumassa Lippu.fi -palvelussa, mutta se oli alhaalla. Pro-meisinkiä.
Tänään rykäistään taas käyntiin jokavuotinen syksyn Big Brother -kausi, kun BB-taloon astelee runsas joukko uusia ihmisiä elämään parhaassa tapauksessa jopa kuukausiksi akvaarioelämää. Itse en ole kaudesta kovin innoissani, mutta viihdelehti Stara tullee uutisoimaan Big Brother -talon tapahtumista ahkerasti.
Tästä huolimatta on mielenkiintoista tarkastella koko juttua ilmiönä. Jo nyt verkossa käydään kuumaa keskustelua siitä, tunnetaanko Ragnar Orav tämän illan jälkeen nimellä BB-Ragnar, vai onko koko juttu vain huhupuhetta. Se on ainakin varmaa että tänä iltana – ja seuraavat kolme kuukautta – internetin viihdesivusot pullistelevat Big Brother -uutisointia. Se on varmasti monelle ohjelmaa inhoavalle kova paikka.
Ulkomaillahan ohjelma on menettänyt huomattavasti katsojamääriään, mutta Suomessa kiinnostus on ainakin vielä huomattavan suurta. Tulossa lienee siis vielä monia uusia tuotantokausia.
Olen viime aikoina testaillut iPhonen käyttämistä julkaisujärjestelmien kanssa, kun lelu sai uuden 3.0-softaversionsa. Copy-pasten myötä homma onkin helpottunut selvästi, kun tekstin voi kirjoittaa ensin valmiiksi vaikkapa Muistiossa ja sitten pastettaa kerralla uudeksi entryksi.
Homma toimii noilta osin ihan mukavasti, mutta iPhonen Safari-selain tuottaa edelleen hieman ongelmia. Se nimittäin hukkaa jostain syystä p-tagit, kun entry tallennetaan wysiwyg-näkymässä.
Tässä blogissa on kuitenkin käytössä hieman eri versio WordPressistä, joten nyt testailen tagien säilyvyyttä iPhonea käytettäessä. Nyt tagit näyttävät kyllä säilyvän, mutta muita bugeja on tullut tilalle. Tekstiä ei voi nimittäin muokata ”visual”-moodissa lainkaan. Jostain syystä pitkää juttua ei voi editoida myöskään wysiwygissä ennen kuin se on kertaalleen käytetty visualissa, sillä vasta sitten koko juttu avautuu ruudulle.
Lisäksi kategoriavalinnoista puuttuu scrollaus, joten niistä voi valita vain ensimmäiset. Onneksi esiin saa myös ”most used”-listan, joka helpottaa valintoja.
Tähän saakka päästessäni myös word count on sekaisin, sillä jutussa on sen mukaan vain 12 sanaa. Uudemmassa versiossa on siis korjattu jotain bugeja, mutta uusia on tullut tilalle. Perustoiminnot ovat kuitenkin ihan siedettävät, joten bugikorjauksia voi odotella rauhallisin kesämielin.
Suomalaisilta sijoittajilta vuosituhannen alussa suuria summia rahaa huijanneen Jippii!-pörssiyhtiön johto on jo pitkään käynyt leivättömän pöydän ääressä kummallista kissanhännänvetoa. Nykyisin lähinnä lauantain lottoarvontaa muistuttava Helsingin käräjäoikeus veti puolitoista vuotta sitten jälleen pitkää tikkua ja totesi yllättäen koko köörin syyttömäksi.
Viime viikolla Helsingin hovioikeus antoi kuitenkin harvinaisen rajun kurinpalautuksen käräjäoikeudelle tuomitsemalla kahta lukuunottamatta kaikki Jippii!-syytetyt rangaistuksiin. Pääpukarit, Harri Johannesdahl ja Ilpo Kuokkanen etunenässä, saivat pitkät ehdottomat vankeustuomiot, liiketoimintakiellot ja suuret korvausvaatimukset. Valkokaulusrikolliset saavat siten viimein miettiä tekosiaan ihan oikeassa vankilassa. Jippii?
Vastaajien tarkoituksena oli antaa Jippii Groupin taloudesta ja toimintaedellytyksistä positiivinen kuva, jotta erityisen huonossa taloudellisessa tilanteessa ollut yhtiö olisi saanut toiminnan jatkamisen kannalta välttämätöntä lisärahoitusta. Hovioikeus on pitänyt tässä tilanteessa tehtyä konsernitilinpäätöksen parantamista erittäin vakavana tekona. Teolla on tavoiteltu erittäin huomattavaa taloudellista hyötyä ja sen tekemisessä on käytetty hyväksi pörssiyhtiön ylimpien johtajien ja toimijoiden erityisen vastuullista asemaa. Näin ollen kirjanpitorikos on myös tehty erittäin suunnitelmallisesti.
– Helsingin hovioikeus 28.5.2009
Erikoisinta koko keississä on Helsingin käräjäoikeuden vähintäänkin kyseenalainen toiminta. Alioikeus nimittäin vapautti miehet kaikista syytteistä, mutta Helsingin hovioikeus jakoi heille täysin päinvastaisesti pitkiä vankeustuomioita. Miten tämä on mahdollista? Mitä virkaa käräjäoikeudella on, jos sen tuomareilla ei riitä ammattitaitoa tämän vertaa? Oikeuslaitoksen ei pitäisi näyttää kansan silmissä Suomen kalleimmilta arpajaisilta. Mitä ilmeisimmin myös hovioikeus tiedostaa tämän vakavan uskottavuusongelman, koska julkaisemassaan lehdistötiedotteessa se kurittaa käräjäoikeutta harvinaisen rajuin sanakääntein.
Käräjäoikeuden tuomiosta ei pysty päättelemään millä perusteella käräjäoikeus oli lopputulokseensa päätynyt. Tästä menettelyvirheestä huolimatta hovioikeus on viivytyksen välttämiseksi ottanut asian välittömästi tutkittavakseen eikä ole palauttanut sitä käräjäoikeuteen.
– Helsingin hovioikeus 28.5.2009
Huomaa erityisesti sanamuoto ”viivytysten välttämiseksi”. Hovioikeus ei ilmeisesti uskonut, että Helsingin käräjäoikeus olisi edes toisella yrittämällä osannut ratkaista asian oikein, mikäli juttu olisi sinne päätetty palauttaa. Todella noloa. Kyseisiltä Helsingin käräjäoikeuden tuomareilta voi olla urakehitys tämän jälkeen hieman jäissä. Tosin täysin aiheesta. Tuomioiden jakamisen kun ei pitäisi olla oikeusvaltiossa arpapeliä. Ikävä kyllä Jippiin tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä vähänkin monimutkaisempien juttujen virheelliset tuomiot vaikuttavat muodostuneen Helsingin käräjäoikeudessa enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi.
Jippii-keissistä annettu hovioikeuden päätös on hyvin linjassa korkeimman oikeuden taannoisten TJ Group -tuomioiden kanssa. Niissä käräjäoikeus taas kerran hylkäsi lähes kaikki TJ Groupin johdon syytteet ja vakaviin pörssirikoksiin syyllistyneet yritysjohtajat selvisivät nimellisillä sakoilla. Hovioikeus ja Korkein oikeus olivat kuitenkin jälleen täysin toista mieltä ja passittivat miehet pitkäksi aikaa vankilaan. Tässäkin jutussa Korkein oikeus joutui antamaan Helsingin käräjäoikeudelle kunnon kurinpalautuksen pyyhkimällä alioikeuden tuomiolla lattiaa. Tuomiosta (15.1.2009, dnro R2007/919) tuli samalla vuoden 2009 ensimmäinen ennakkopäätös numeroltaan KKO:2009:1. Tuomiota ja sen perusteita avasi blogissaan myös alan arvostettu asiantuntija Kemppinen.
Nämäkään tapaukset eivät vielä riittäneet, sillä hovioikeus kumosi taannoin Helsingin käräjäoikeuden virheellisen tuomion takia myös ns. Hakan konkurssijutun ja palautti sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Touhu on siis mennyt viime aikoina yleisemminkin sekoiluksi, jonka seurauksia ylemmät oikeusasteet ovat joutuneet urakalla korjaamaan.
Myös Helsingin Sanomat otti Helsingin käräjäoikeuden virheellisiin tuomioihin äskettäin yllättävän tiukasti kantaa, kun arvostettu taloustoimittaja Tuomo Pietikäinen kommentoi TJ Groupin keissiä. Hän totesi Helsingin käräjäoikeuden toiminnan olevan häpeällistä ja muistuttavan lauantain lottoarvontaa. Aika moni lienee samaa mieltä. Kyseinen artikkeli löytyy lehtileikkeenä tuosta vierestä.
Toistuvista juttuvarkauksistaan vuosien varrella tunnetuksi tullut Alma Median omistama Iltalehti on jälleen näyttänyt osaamistaan copy-paste -journalismin saralla. Tällä kertaa toimittaja Mikko Lehessaari esittelee kuinka helppoa on varastaa juttu toiselta medialta jättäen samalla myös lähteen mainitsematta.
Toimittaja on huomannut tänään kello 14.20 julkaistun Urheiluviikko.net -verkkolehden artikkelin otsikolla ManU myy Cristiano Ronaldon – ja hankkii Kakán. Näin maallikon mielestä otsikko on sinänsä varsin hauska, mutta journalistisessa mielessä yhtä hauska ei kuitenkaan ole Iltalehden noin tuntia myöhemmin julkaisema artikkeli otsikolla ManU myy Cristiano Ronaldon – ja hankkii Kakán. Iltalehti on nimittäin varastanut jutun tyylikkäästi Urheiluviikolta.
Alkuperäinen juttu on molempien julkaisujen mukaan peräisin News Of The World -julkaisun artikkelista. Iltalehti on kuitenkin julkaissut jutun osittain sellaisenaan copy-pastetettuna Urheiluviikosta, joten lähteenä on siten toiminut Urheiluviikko. Edes lähteen mainitseminen tai sitaattioikeus eivät tosin anna oikeutta copy-pastettaa juttua näin härskisti. Niin paitsi ehkä Iltalehden toimituskulttuurissa, kuten on jo aiemmin todettu ja josta Julkisen sanan neuvosto antoi lehdelle taannoin langettavan tuomion. Siitä ei ole kuitenkaan otettu opiksi. Vertailkaapa juttujen ensimmäisiä kappaleita:
URHEILUVIIKKO klo 14.20: Englantilainen Manchester United on valmis myymään portugalilaistähtensä Cristiano Ronaldon espanjalaiselle Real Madridille, väittää News of the World -lehti verkkosivuillaan. Lehden mukaan manchesterilaisseura aikoo hankkia brassihyökkääjä Kakán Ronaldon korvaajaksi.
ILTALEHTI klo 15.42: Englantilainen Manchester United on valmis myymään portugalilaistähtensä Cristiano Ronaldon espanjalaiselle Real Madridille, väittää News of the World -lehti verkkosivuillaan. Lehden mukaan manchesterilaisseura aikoo hankkia brassipelintekijä Kakán Ronaldon korvaajaksi.
Aika härskiä, mutta ei mitään uutta. On hienoa, että toimittaja osaa käyttää tietokoneen hänelle suomia copy-pasten mahdollisuuksia tehokkaasti hyväkseen. Juttu olisi ollut ihan ok, jos se olisi kirjoitettu kokonaan uusiksi, mutta siihen olisi tietenkin mennyt muutama minuutti tehokasta työaikaa. Tässä olisi taas loistava keissi Julkisen sanan neuvostoon.
Tähän onkin aiheellista ottaa pieni poiminto Iltalehden toimituspäällikön Julkisen sanan neuvostolle aikanaan juttuvarkaudestaan antamasta vastineesta. Sen mukaan jutun copy-pastettaminen on Iltalehden mukaan sallittua, kun kyse on ulkomaisesta uutisesta. Lisäksi lausumasta käy ilmi, että jutun varastaminen sellaisenaan on Iltalehden mukaan ok, kunhan juttuun lisätään myös pari sanaa omaa ”tuotantoa”.
Lähteen manitsemisesta. Iltalehti on muutaman kerran tarttunut Stara.fi-sivustolla olleisiin uutisiin. Silloin kun uutinen on ollut kotimainen, on lähde mainittu, koska Stara.fi on koettu aidosti alkuperäiseksi lähteeksi. Tällainen oli esimerkiksi laulaja Kikan kuolema.
Ulkomaisissa aiheissa, kuten maanantaiset Britney ja Madonna, Stara.fi on koettu uutisen välittäjäksi. Näissä tapauksissa juttuihin on myös kirjoitettu omaa lisätietoa, eli juttuja ei ole poimittu sellaisenaan meidän sivuillemme. Vanha totuushan on se, että uutisella ei ole tekijänoikeussuojaa, jutun muodolla on. Hyvien tapojen mukaista on toki mainita lähde aina. Näin aiommekin toimia jatkossa ja muistutamme henkilökuntaamme asiasta.
Tuon ”jutun välittäjä” -kohdan perusteella Iltalehti kokee oikeudekseen varastaa juttuja copy-pastettamalla silloin, kun kyseinen media ei ole asiasta ensimmäisenä uutisoinut taho, vaan pelkkä ”jutun välittäjä”. Kyseisessä Staran keississä myös Journalistiliitto otti asiaan kantaa ja totesi Iltalehden toiminnan harvinaisen törkeäksi. Iltalehti sai asianmukaisen tuomion, mutta sama meno jatkuu edelleen. Alma Media on siis jälleen vauhdissa.
Iltalehden pitäisi ottaa mallia samaan konserniin kuuluvan Aamulehden toimituskulttuurista, jossa lähde mainitaan asianmukaisesti oli se sitten suomalainen tai ulkomainen. Usein mainitaan jopa molemmat. Aamulehdelle siitä iso hatunnosto.
Mikäli et ole tähän mennessä törmännyt neitokaiseen nimeltä Susan Boyle tai ilmiöön nimeltä Twitter, on nyt aika ottaa näppäimistö syliin ja suunnata pikapikaa tiedon valtaväylälle. Täytyy myöntää, että Susan Boyle sai minutkin herkistymään Britain’s Got Talent -ohjelmassa viime viikolla nähdyllä uskomattomalla esityksellään, jota on nyt katsottu YouTubesta jo yli 100 miljoonaa kertaa.
Boyle on ollut paljon esillä myös Twitter-mikroblogissa, jonne muuten Staran viihdeuutisetkin nykyisin päivittyvät automaagisesti. Ensin tämän skottisyntyisen 47-vuotiaan sinkkunaisen puolesta liputti erityisesti Twitter-aktiivi Demi Moore, mutta nyt Moore on siirtynyt kuitenkin liputtamaan 12-vuotiaan pojan, Shaheen Jafargholin, puolesta. Jännitys siis tiivistyy.
Julkkisten mikroblogeissa käydään koko ajan mielenkiintoista ja jopa hauskaa kädenvääntöä tästä kisasta, vaikka kyseessä ei ole edes Yhdysvaltojen, vaan Britannian Talent-kilpailu. Tässä on siis hyvä esimerkki siitä kuinka kaikki on nykyisin globaalia. Käykää tsekkaamassa Susan Boyle YouTubessa tästä tai neitokaiseen liittyvät artikkelit Starasta tästä.
Iltalehti uutisoi tänään varsin raflaavalla otsikolla ”Nuoret pojat tekivät ryöstökierrosta Kurikassa” tapauksesta, jossa poikajoukko oli tehnyt muutamia yöllisiä murtoja. Kyse ei ollut kuitenkaan aprillipilasta, vaikka otsikolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Siitä huolimatta myös jutun leipätekstissä todetaan, että ”Pojat olivat ensin ryöstäneet Kurikan Saumatiellä Siwasta olutta ja tupakkaa.”
Totuus selviää, kun jutun ingressissä todetaan, että ”Kolme poikaa murtautui yhden yön aikana ainakin kauppaan, autokorjaamoon ja kuorma-autoon.” Niinpä. Murtautui vai ryösti? Olen useita kertoja aiemminkin ihmetellyt kuinka lehtiin päästetään töihin toimittajia, jotka eivät osaa erottaa edes ryöstöä murrosta. Rikosoikeudellisessa mielessä ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta se ei näytä Iltalehteä häiritsevän. Ehkä rikosasioista kirjoittaville toimittajille kannattaisi kertoa ensin jonkinlaiset perusteet ko. asioista.
Olen vuosien varrella pyrkinyt nostamaan esiin myös kotimaisissa valtamedioissa ikävän yleistä kulttuuria juttuvarkauksista. Itse jouduin taannoin puimaan Iltalehden juttuvarkautta Julkisen sanan neuvostossa saakka, vaikka lopputulos oli selvä alusta saakka. Lehti on kuitenkin jatkanut samalla linjalla. Nyt sain tietooni, että myös Helsingin Sanomat on kaikessa suuruudessaan päättänyt jättää lähteen mainitsematta urheiluaiheisessa jutussaan.
Kyse on Pääkallo-verkkojulkaisun artikkelista, jossa kerrottiin Tampereella salibandyottelussa sattuneesta viuhahduksesta kokonaisen kuvagallerian kanssa. Juttu uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa. Hesari mainitsi lähteen asianmukaisesti verkkoversiossaan, mutta seuraavan päivän paperilehdessä lähdemaininta oli jätetty muotoon ”tapauksesta kertoi salibandyuutissaitti”. Hesari on ilmeisesti tullut siihen tulokseen, että netissä mainittu lähde kattaa myös paperilehden. Nyt toimituksessa olisi oivallinen paikka pelisääntöjen kertaukselle, sillä kyse ei voi olla ainakaan vahingosta.
Huomasin tänään Tietoviikko-lehden artikkelin, jossa kerrottiin amerikkalaisen Psion-yhtiön yrittäneen kieltää läppärivalmistajilta Netbook-tunnuksen käyttämisen miniläppäreidensä markkinoinnissa, koska yhtiö omistaa kyseisen tavaramerkin. Jutun mukaan Psion on kuitenkin lopettanut Netbook-nimisten laitteiden valmistamisen jo vuonna 2003.
En tunne brittien lainsäädäntöä tavaramerkkien suhteen erityisen tarkasti, mutta uskoisin sen olevan perusteiltaan pitkälti muuta Eurooppaa vastaava. Siten Psion taitaa menettää tavaramerkkinsä paristakin syystä. Ensinnäkin yhtiön tavaramerkki on menettänyt merkityksensä erottamiskykyisenä tavaramerkkinä, koska siitä on muodostunut yleisnimitys pienikokoiselle kannettavalle tietokoneelle. Samasta syystä Nokian rekisteröimä ”kännykkä”-tavaramerkki menetti aikoinaan merkityksensä ja ”mokkula”-tavaramerkistä käytiin kovaa kädenvääntöä DNA:n ja Elisan välillä. Lisäksi vastaavia ovat olleet mm. heteka, turvaura, nylon, bikini…
Toiseksi yhtiö vaikuttaa ryhtyneen kieltotoimiin yli viisi vuotta merkin käytön lopettamisen jälkeen. Näin ollen kyseinen tavaramerkki voidaan oikeudessa mitätöidä sen käyttämättömyyden takia, mikäli merkin käyttämättömyyteen ei ole hyväksyttävää syytä. Viiden vuoden rajapyykki ylitettiin viime vuonna. Tähän ovatkin nyt tarttuneet suoritinvalmistajat Intel ja tietokonevalmistaja Dell, jotka vaativat oikeudessa tavaramerkin kumoamista käyttämättömyyden perusteella.
Samasta syystä Alma Media menetti äskettäin Uusi Suomi -tavaramerkkinsä, jonka kumoamista vaadittiin käräjäoikeudessa. Tapaus tosin naamioitiin viime hetkellä tavaramerkin kaupaksi, jotta lopputulos saatiin näyttämään sijoittajien silmissä paremmalta. Yhtiö ei tuolloin kertonut edes yhtiökokoukselle kauppasummaa, joka lienee ollut suurin piirtein eteläloman kokoluokkaa.
Käsiini osui tänään erittäin tuore, eilen 12.3.2009 annettu, Euroopan yhteisön julkisasiamiehen ratkaisuehdotus C-529/07, jossa käsitellään vilpillisen yhteisön tavaramerkin (eli ns. EU-tavaramerkki) käsitettä sekä tällaisen vilpillisesti rekisteröidyn yhteisön tavaramerkin kumoamista ja kumoamisen perusteita. Kirjoitin samasta aiheesta jo muutama viikko sitten koskien kansallisia tavaramerkkejä.
Varsinainen yhteisön lainsäädäntö, direktiivit ja asetukset ovat alan ihmisille jo tuttua kauraa, mutta vasta nyt vilpillisen mielen käsitteestä saatiin ensimmäinen laaja kannanotto. Asian ydin on tietenkin, että ”yhteisön tavaramerkki voidaan julistaa mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä”. Vastaava määritelmä on myös Suomen kansallisesssa tavaramerkkilaissa, jonka perusteella erään suuren mediatalon vilpillisesti rekisteröimä kansallinen tavaramerkki kumottiinkin taannoin korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tuoreessa lausunnossa asiaa tarkastellaan kuitenkin varsin laajasti EU-tasolla vertaillen eri maiden lakeja ja oikeuskäytäntöjä.
Tämän täydellisempään ajankohtaan lausunto ei olisi voinut tulla, sillä Euroopan yhteisön sisämarkkinoiden harmonisointivirastossa (OHIM tai SMHV) on parhaillaan loppusuoralla ainakin yksi tapaus, jossa suomalaisen yhtiön rekisteröimää yhteisön tavaramerkkiä vaaditaan kumottavaksi juuri vilpillisyyden perusteella. Eräs asiaan ilmeisen perehtymätön asiamies väitti taannoin, että yhteisömerkkejä eivät koske samat säännöt kuin kansallisia merkkejä, mutta tuore lausunto osoittaa kuitenkin aivan muuta. Tuore lausunto sisältääkin tapaukseen liittyen muutamia erittäin mielenkiintoisia seikkoja. Tässä pari otetta.
42. Kun otetaan huomioon, miten lainsäädäntö on järjestetty, yhteisössä täytyy olla yksi ainoa vilpillisen mielen käsite sekä asetuksen että direktiivin osalta. Asetuksen 51 artiklan mukaan sekä SMHV:n että kansallisten tuomioistuinten on julistettava yhteisön tavaramerkki mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä, ja molempien täytyy ilmiselvästi käyttää samaa käsitettä. Ei liioin vaikuta asianmukaiselta näiden kahden järjestelmän harmonisen vuorovaikutuksen tarpeen kannalta, että kansalliset tuomioistuimet käyttäisivät yhteisön tavaramerkkien osalta yhtä käsitettä ja kansallisten tavaramerkkien osalta toista.
46. Vilpillinen mieli on itsenäinen mitättömyysperuste. Se on myös ehdoton peruste, johon kuka tahansa muukin kuin aikaisemman oikeuden haltija voi vedota. Se ei rajoitu nimenomaisesti tai implisiittisesti vilpilliseen mieleen minkään tietyn seikan osalta. Kuka tahansa voi vaatia tavaramerkin mitättömäksi julistamista sillä perusteella, että tavaramerkkihakemus on tehty vilpillisessä mielessä, riippumatta siitä, missä yhteydessä tämä vilpitön mieli esiintyy.
55. Ruotsin hallitus väittää sen sijaan, että merkitystä ei ole tavaramerkin hakijan aikomuksella vaan tämän objektiivisella tietoisuudella: onko hän tai olisiko hänen pitänyt olla tietoinen siitä, että toinen henkilö jo käyttää samaa tai samankaltaista tavaramerkkiä. Tällä tavoin vilpillisen mielen käsitettä käytetään sen mukaan useissa jäsenvaltioissa, eli Benelux-maissa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Italiassa ja Ruotsissa itsessään.
Sitten vielä parit johtopäätökset, joilla vilpillisen tavaramerkin käsitettä laajennetaan aikaisemmin omaksutusta myös ”pahanilkiseen motiiviin” sekä hyvän kauppa- ja liiketavan vastaiseen menettelytapaan.
Vilpillisen mielen luonnetta koskeva johtopäätös
60. Katson näin ollen, että yhteisön lainsäädännössä tarkoitettua, tavaramerkin hakijan vilpillistä mieltä koskeva käsite
i) ei rajoitu tiettyihin erityisiin olosuhteisiin, kuten määrätynlaisen aikaisemman oikeuden olemassaoloon, tavaramerkin käyttöä koskevan aikomuksen puuttumiseen tai todelliseen tai oletettuun tietoisuuteen samankaltaisen tavaramerkin käytöstä, ja
ii) liittyy tavaramerkin hakijan subjektiiviseen motivaatioon – epärehelliseen aikomukseen tai muuhun ”pahanilkiseen motiiviin” – joka kuitenkin yleensä osoitetaan objektiivisten kriteerien (joihin edellä i kohdassa luetellut olosuhteet voivat hyvin kuulua) perusteella; se käsittää menettelytavan, joka on eettisten periaatteiden tai hyvän kauppa- ja liiketavan vastainen ja joka voidaan tunnistaa arvioimalla kunkin tapauksen objektiivisia tosiseikkoja tällaisten periaatteiden ja tapojen valossa.
Touché.
Tänään järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen Siilinkarin perinteinen ulkoilupäivä, jossa meillä on ollut tapana esitellä varjoliitoa Tampereen Kevytilmailukerhon tiimillä. Kahden talven loskan ja heikkojen jäiden jälkeen nyt sattuikin tulemaan lähes täydellinen talvikeli – kovaa tuulta lukuunottamatta.
Itse tein päivän aikana vain yhden lennon, ja kokeilin ottaa mukaan pienenpienen VADO-videokameran. Laitteen kuvanlaatu on kokoisekseen varsin toimiva, mutta sitä ei ole suunniteltu käytettäväksi kovissa nopeuksissa, sillä mikrofonien reiät alkoivat pitää aikamoista ininää ilmavirran osuessa niihin oikeassa kulmassa.
