Kansalaisjournalismia: Stevarit linnaan?

Kännykkäkameroiden aikakaudella edes stevarit eivät pääse hakkaamaan syyttömiä ilman seurauksia. Iltalehti uutisoi tänään hyvästä esimerkistä, jossa neljä stevaria hakkaa pikkupoikaa. Onneksi pahoinpitely tallentui kännykkävideolle ja sitä kautta koko kansan – sekä viranomaisten – tietoisuuteen. Saas nähdä napsahtaako ässille tuomio pahoinpitelystä.

Kuten kaikki muistavat, kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun lapsena koulukiusattu stevari purkaa turhautumistaan poliisikoulun pääsykokeissa reputtamisestaan syyttömiin sillä seurauksella, että tuomio tulee. Kontulan ostarilla FPS Securityn spedet syyllistyivät samaan, ja onneksi kamera oli kuvausvalmiina. Verkkosivustollaan yhtiö mainostaa osuvasti: ”Toimimme nopeasti, asiakaslähtöisesti ja joustavasti”. Jeps.

Suvilla on jokeri kädessä?

Verkko näyttäisi olevan nyt pullollaan toinen toistaan osuvampia kuvia liittyen meneillään olevaan sensuuriskandaaliin. Tässä tuorein löytö netin kätköistä. Klikkaa suuremmaksi.

Suvi Linden ja kortti

Finnair – ensi viikoksi kotiin

Olen seurannut hienoisen huvittuneena tämän viikonlopun uutisia, joissa luetellaan taas kerran Finnairin myöhässä olevia lentoja. Täytyy tunnustaa, että en ole pysynyt yrityksistä huolimatta edes kärryillä myöhässä olevien lentojen määrästä. Veikkaisin, että noin 6-8 lentoa on myöhässä 9-15 tuntia kukin, ja ainakin yksi kaukolento peruuntui kokonaan. Jos yhdessä koneessa on keskimäärin 250 matkustajaa, vaikuttavat Finnairin toilailut tällä kertaa noin 1500-2000 ihmisen suunnitelmiin.

Yhtiön toimari on edelleen sitä mieltä, että lentojen aikataulut eivät ole liian tiukkoja, eikä yhtiön tekniikassa ole ongelmia tai edes miehistönvajausta. Kuitenkin myöhästymiset ovat taas kerran kiinni tekniikasta. Yllätys yllätys. Esimerkiksi Hong Kongissa hajosi eturenkaan hydrauliikka. Luultavasti se oli jäänyt vain tarkistamatta… Ongelmien lakaiseminen maton alle ei kuitenkaan ole kovin tyylikästä, jos niistä uutisoidaan televisiouutisissa saakka. Illaksi kotiin. Taas kerran.

Suvi Linden ei vaan tajuu

Suvi Linden fi

Tällainen hauska Suvi Linden-aiheinen photoshoppaus (ks. alla) löytyi verkon uumenista. Aiheesta lisää esimerkiksi tästä, sekä artikkelit otsikoilla ”Kansa suuttui: jo 5.000 suomalaista vaatii Lindénin eroa!” ja ”Tuhannet vaativat netissä Suvi Lindénin eroa”. Tuskin Linden kuitenkaan niin fiksu on, että ymmärtäisi erota. Taannoisen kotimaisen komediasarjan erästä slogania hieman muokatakseni voisin todeta, että ”Suvi ei vaan tajuu.”

Toisaalta sisäministerin salkun mitä ilmeisimmin arvanheitolla saaneen Anne Holmlundin on jo aiemmin todettu olevan vähintäänkin yhtä ratapihalla kaikesta, johon liittyy edes etäisesti sana tietotekniikka. Neitokaisia yhdistää myös se, että kumpikaan ei ymmärrä erota. Lindenillä on toki asiasta jo yksi positiivinen näyttö takavuosilta.

On sinänsä mielenkiintoista huomata, kuinka sana ”vastuunkanto” on ryvettynyt 2000-luvulla näiden neitokaisten ja esimerkiksi Nokian kaupunginjohtajan touhujen takia. Nykyään virkaspedet pitävät duuneistaan kiinni kynsin hampain, vaikka kansalaisten kunnioitus ja luottamus olisi karissut jo ajat sitten. Mitä sitä nyt vastuuta ottamaan, kun kansa unohtaa kuitenkin… Linden toteaakin aiheesta verkkosivustollaan varsin osuvasti ”Työ jatkuu”. Niinpä. Kynsin hampain.

Suvi Linden

Matskua isolle kirkolle

Eilen päättyi taas parin viikon intensiivinen 24/7-työstäminen, kun saimme valmiiksi jälleen erään pienimuotoisen lausuman eräästä pienimuotoisesta asiasta. Tällä kertaa materiaalia kertyi varsinaisen lausunnon osalta 68 sivua ja päälle lisäksi 311 sivua liitteitä. Pitäisi riittää hetkeksi. Jos ei muuten, niin saunan lämmitykseen… No joo, leikki sikseen. Huomenna kasa lähtee Kustin mukana isolle kirkolle, eli ihan Helsinkiin saakka. Se on se Tampereen eteläinen satamakaupunki katonnääs.

Matskua

Poliisin nettisensuuri lähti käsistä

Törmäsin inttervepin syövereissä tällaiseen kuvaan. Viime päivien tapahtumien valossa tuo lienee ihan aiheellinen kuitti. Tosin Susanna Huovinen ei liene aivan oikea – tai ainakaan ainoa oikea – kohde tässä tilanteessa. Poliisin ylittäessä toimivaltansa tai rikkoessa jopa lakia tilanne kuuluu nykyisen viestintäministerin Suvi Lindenin lisäksi myös oikeusministeri Tuija Braxille. Klikkaa nähdäksesi kuva täysikokoisena.

Nettisensuuri

Finnair. Illaksi kotiin. Ehkä huomenna.

Kirjoitin jo pari kuukautta sitten Finnairin uskomattoman usein toistuvista lentojen myöhästelyistä ja yhtiön asiakaspalvelun katastrofaalisesta tilanteesta. Toki muidenkin yhtiöiden koneisiin tulee aika-ajoin vikoja, mutta Finnairin koneiden luvut ovat olleet viimeisen vuoden ajan täysin omaa luokkaansa. Myös tilastollisesti, sillä Finnair putosi lentojen täsmällisyyttä mittaavassa tilastossa kuin lyijypaino makeassa vedessä.

Taannoin Finnairin toimitusjohtaja myönsi julkisesti, että yhtiön koneiden tiukoista aikatauluista tullaan pitämään kiinni myös jatkossa, ja sen kyllä huomaa. Eilen peräti neljä Finnairin lentoa oli rajusti myöhässä ja tänään myöhästyi kaksi lisää. Tällainen tilanne on yhtiön toimitusjohtajan mukaan normaalia. Totesihan hän jo aiemmin, että myöhästymiset ovat nykyään arkipäivää ja matkustajien tulee tottua niihin. Täytyy sanoa, että toimarilla on vähintäänkin mielenkiintoinen näkemys yhtiönsä asiakaspalvelusta.

Finnair takoi viime vuodelta mukavan voiton, mikä oli mannaa sijoittajille. Osakemarkkinat hinnoittelevat paperit kuitenkin tulevaisuuden odotusten mukaan, ja tällainen lähinnä kehitysmaihin rinnastettava täsmällisyys vaikuttaa väistämättä myös yhtiön maineeseen ja sitä kautta lopulta myös tulokseen. Yhtiön tiedotuspäällikkö Usko Määttä saa ainakin paiskia nyt töitä koko palkkansa edestä.

Ai niin ne lennot. Eilen myöhästyivät Sharm El-Sheikin, Hurghadan, Kuuban ja Fuerteventuran lennot. Tänään lista kasvoi Arrecifen ja Phuketin lennoilla. Huomenna lista kasvaa taas… Eli toisin sanoen illaksi kotiin. Ehkä ylihuomenna.

Ravintola Antika, Tampere

Moni yli kolmekymppinen muistaa varmasti vielä legendaarisen Reinikainen-televisiosarjan, jossa vanhempi konstaapeli Artturi Reinikainen piti tamperelaisia kaidalla tiellä. Samassa ohjelmassa Reinikainen vei naisystävänsä usein kreikkalaiseen ravintolaan, jossa ruokalistan tulkkaaminen sujui vähintäänkin mielenkiintoisella tavalla.

Kyseinen Ravintola Antika löytyy edelleen Tampereen Tammelasta, ja viime viikolla saimme vihdoin aikaiseksi suunnata mestoille testaamaan paikan antimet. Kokemus oli varsin onnistunut, sillä ravintolan hinta-laatu -suhde oli erittäin toimiva, ruoka hyvää ja annokset suorastaan jättimäisiä. Palvelussa olisi toki ollut parantamisen varaa, mutta sekin menee ehkä ”aidon kreikkalaisuuden” piikkiin.

Alkupaloiksi testasimme Halloumi-juustosalaatin (7,50e) ja Meze Piaton (8,00e), jotta pääsimme oikeaan kreikkalaiseen tunnelmaan. Pääruokina söimme aurajuustolla kuorutettua Antikan härkää valkosipuliperunoilla (22,00e) ja Lintua talon tapaan aurajuusto-uuniperunalla (13,00). Pääruoista molemmissa oli runsaasti sinihomejuustoa, joka oli mielestäni Aura-merkkisen juuston sijaan selvästi voimakkaampaa Roquefortia tai vastaavaa. Sisäfile oli täydellisen onnistunut medium plus ja kanan rintafileetkin meheviä. Annosten maku ja koko verrattuna suhteellisen edulliseen hintaan oli positiivinen yllätys. Oman lisämausteensa kokonaisuuteen toi Antikan 80-lukulainen tunnelma.

Uskallan kyllä suositella Antikaa käyntikohteeksi myös muuten kuin Reinikaisen takia. Krapulapäivään hyvin sopivista meksikolaismestoista Tampereen tarjontaa on jo parin vuoden ajan dominoinut the-one-and-only Pancho Villa, joka on hintojensa tiheästä nostamisesta huolimatta edelleen hinta-laatu -suhteeltaan ylivoimainen. Tammelan Pancho Villa on tosin viime aikoina kärsinyt pahenevista ongelmista asiakaspalvelun ja keittiön nopeuden suhteen. Jos kuitenkin aikaa on vähintään tunti, niin sisään vaan.

www.antika.fi
www.panchovilla.fi

Arabiemiraateissa tötöillään jälleen

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka fiksua väkeä tuolla Persianlahden tuntumassa tuntuu asuvan. Tuorein esimerkki on vähintään yhtä pöyristyttävä kuin aikaisemmat, sillä nyt brittimies tuomittiin Arabiemiraateissa neljäksi vuodeksi vankeuteen hänen kengänpohjastaan löytyneen kannabishiukkasen takia.

Mies oli (tietenkin) tahallaan asettanut 0,003 gramman huume-erän kengänpohjaansa ja yritti salakuljettaa sitä kotimaahansa. Onneksi paikalliset tulliässät olivat niin tarkkoina, että huomasivat tutkia kengät myös mikroskoopilla. Muuten massiivinen huume-erä olisi voinut päätyä katukauppaan vaikkapa Lontooseen.

Hiukkanen oli luultavasti peräisin tullimiesten oman pössyttelyn jäljiltä, kun äijät olivat poltelleet tauolla kamelinpaskasta ja kannabiksesta valmistettuja jointtejaan. Sen jälkeen tullispedet päättivät pilvipäissään järjestää brittituristille pienen jäynän työpäiväänsä piristääkseen. Oikeudessa tuomari oli poltellut samoja kamelinjätöksiä ja määräsi turistin vankilaan.

Tervetuloa Arabiemiraatteihin!