Saarikausi päättyi – loma jatkuu

Vietämme parhaillaan kesän viimeistä lomaviikkoa mökillä Vaasan saaristossa. Samalla pääsimme juhlistamaan myös perinteisiä saarikauden päättäjäisiä, kun lauantai-ilta sujui ilotulitteiden merkeissä.

Aurinkoisen kesäpäivän perinteet alkoivat vierailulla Kala-Jannelle, eli virallisemmin Jannen Saluunaan, jossa oli ohjelmassa perinteinen lohikeitto. Pari päivää aikaisemmin esittelin saman mestan TV2:n Matkalla Suomessa -ohjelmassa vuolaiden kehujen saattelemana. Kuvaushetkellä, kesällä 2004, Kala-Janne tarjosikin tutkitusti Suomen rannikon parasta lohikeittoa. Ikävä kyllä hinta-laatu-suhde on sittemmin romahtanut markkinatalouden jyllätessä. Hinta on noussut roimasti ja laatu heikentynyt olennaisesti. Silti saaristolaisravintola pysyy myös jatkossa pakollisena vierailukohteena.

Ruokailun jälkeen olikin aika saunoa, ja pimeän tullen kaivaa esiin käsittämätön lasti pommeja ja raketteja. Kahden mökin kombinaatiosta löytyi viisi aikuista miestä, joten pommeja löytyi yhteensä kolminumeroisen euromäärän edestä. Lastin ampuminen taivaalle kestikin kolmen tuntia ja hauskaa oli. Taas kerran.

Nyt sunnuntai-iltana muut ovat siirtyneet kaupunkeihin ja jäimme Elinan ja Domin kanssa mestoille ”lomailemaan”. Etätyö sujuu täältä varsin mainiosti, vaikka Saunalahden 3G ei vielä tänne saakka ylläkään. Edgellä pärjää mukavasti ja duunihommat hoituvat tunnissa per päivä. Nyt zoomaillaan formulaa ja sen jälkeen pitänee lämmittää vanha kunnon puusauna. Jotain kuvamateriaalia voisi – ehkä vaikkapa mahdollisesti – löytyä vaikkapa täältä.

Nokia otti lusikan kauniiseen käteen

Kirjoitin taannoin kuinka Nokia E90 reputti pahasti omassa rasitustestissäni. Samalla ruodin myös uuden kommarin lukuisia puuttuvia ominaisuuksia ja ehdotin lusikan ottamista kauniiseen käteen:

Mikäli Nokia haluaa uutuuslaitteestaan oikeasti toimivan ja yrityskäytössä luotettavan työkalun, heidän pitäisi ottaa nyt lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa tällaiset ongelmat nopeasti kuntoon.

Nyt Nokia on ilokseni tehnyt juuri näin ja avannut muiden S60-sarjaa käyttävien tahojen kanssa palvelun, jossa asiakkaat voivat kertoa toivomuksistaan ja parannusehdotuksistaan. Erittäin hienoa ja asiakaslähtöistä toimintaa! Toivottavasti palautteet otetaan vakavasti ja niiden pohjalta kehitetään S60-sarjaa paremmin myös tehokäyttäjiä palvelevaksi alustaksi.

Nyt näppikset sauhuamaan ja vinkkejä kehittäjille. Eiköhän päivitysten myötä saada kommarikin toimivaksi peliksi. Itse annoin heti kättelyssä noottia copy-pasten ja pikanäppäinten (esim. avaa uuteen ikkunaan) puuttumisesta tekstiviesteissä ja selaimessa sekä osoitekirjan yrityshaun puuttumisesta. Paha puute on myös ajastettujen profiilien puuttuminen ja se, että URLia tai muuta tekstiä ei saa leikepöydälle lainkaan. Mestoilla oli jo valmiiksi hyviä kommentteja, joita pystyi rekisteröitymisen jälkeen rankkaamaan.

Ysäritähtiä Tampereella

Tänään Tampereella tapahtuu enemmän kuin aikoihin. Luvassa on Nylon Beatin ja Toton keikkojen lisäksi myös eilen käynnistynyt D-Fest, joka tuo kaupunkiin aimo kattauksen 90-luvun konemusiikkitähtiä. Eilen mestoilla olivat Vinylshakerz (kuvassa) ja legendaarinen Culture Beat. Ensinmainittu alkoi kantaa Onnelan pöytään sellaisia määriä Jägermeisteriä, että piti ottaa aikalisä. Ilveksessä puolestaan Culture Beat heitti tuttuja klassikkohittejä, ja vokaaleissa oli ilmeisesti (vieläkin hieman epäselvää) itse Tanya Evans, jonka househitti Prisoner Of Love tanssitti aikanaan upeasti. Kaiken kaikkiaan siis erittäin onnistunut keissi, ja homma jatkuu tänään toisessa potenssissa.

Nylon Beat back in town

Kävimme keskiviikkona moikkaamassa pitkästä aikaa Nylon Beatia, joka heitti Tampereen YO-talolla treenikeikan viikonlopun stadionkeikkoja varten. Meisinki oli mitä upein, ja prinsessojen laulusoundit toimivat ehkä paremmin kuin koskaan. Sanat tosin tuppasivat unohtumaan muutamaan otteeseen, mutta sellaistahan se oli jo ensimmäisilläkin keikoilla joulukuussa 1995. Hienointa oli kuitenkin kuulla setin viimeisenä biisinä ”Oot kuin karkkia mulle” -debyyttisingle. Ikävä kyllä kyseinen biisi ei mahdu viikonlopun keikkojen settiin, koska esiintymisaika on rajattu tasan tuntiin. Pääesiintyjänä nähtävä Toto jyrää muuten päälle takavasemmalta.

Kaiken kaikkiaan keikalla oli siis hyvä meno. Jonna ja Erin olivat juhlatuulella ja suuntasimme bändin ja Akun tehtaan possella keikan jälkeen Tampereen yöhön. Pitkästä aika tuli tsekattua myös Doris, jossa olin käynyt viimeksi ehkä 12 – 14 vuotta sitten. Mikään ei ollut muuttunut, joten piti suunnata aika nopeasti toiseen ravitsemusliikkeeseen.

Tänään Jonna ja Erin nousevat lavalle Oulussa, jossa tuuli painaa parhaillaan pahasti lavarakennelmia. Tuulen ansiosta ei myöskään kaikkea pyrotekniikkaa voida käyttää Oulussa, joten huomenna Tampereen keikalla nähdään tuplamäärä pommeja ja tulisuihkuja. Hienoa!

YO-talolla oli Nyloneita fanittamassa myös ”Tytöt tykkää” -kesähitin takaa löytyvä Tea Hiilloste, jonka haastattelun rykäisimme pikaisesti narikassa. Se julkaistaan Starassa podcastina lauantai-iltana. Suora linkki on tässä: http://www.stara.fi/?p=6360

Matkalla Suomessa uusintoina

Sain tänään kuulla, että kolmisen vuotta sitten juontamani Matkalla Suomessa -ohjelmat pyörivät parhaillaan uusintoina TV2:lla keskiviikkoisin joskus kuuden jälkeen. Pitääkin tänään zoomata, että miltä setit näyttävät näin vuosien jälkeen. Tällä hetkellä kaapelikanavilla pyörii myös Stara -niminen ohjelma, joka on koostettu Tammerfesteillä tekemistämme videopodcast-jutuista. Tsekkaile, jos asut Pirkanmaan alueella!

TeliaSonera sivaltaa tekijänoikeuslakia

Sekava ja ristiriitainen uusi tekijänoikeuslaki Lex Karpela on saanut tiukkaa kritiikkiä nyt jo toisen alalla toimivan kansainvälisen suuryrityksen taholta. Nokian johtaja Anssi Vanjoki totesi taannoin ahneiden tekijänoikeusjärjestöjen pysäyttäneen kehityksen Suomessa, ja nyt myös TeliaSoneran kehitysjohtaja Pekka Pesari ja lakimies Marko Vuorinen ovat samoilla linjoilla. Yhtiö antaa opetusministeriölle toimittamassaan lausunnossa sapiskaa epäonnistuneelle tekijänoikeuslaille ja ahneille tekijänoikeusjärjestöille.

TeliaSonera näkee nykyisen tekijänoikeuslain esteenä tietoyhteiskunnan palvelujen kehittymiselle. On kestämätöntä, että loppukäyttäjän päätelaite voisi joutua ilmoittamaan loppukäyttäjälle, että ”Lähettäjäyrityksellä ei ole oikeutta lähettää tätä sisältöä sinulle DVB-H-verkossa, joten ole hyvä ja siirry 10 metriä vasempaan niin, että olet 3G-verkon vaikutuspiirissä”, TeliaSonera toteaa lausunnossaan.

Yhtiö antaa myös epäsuoraa kritiikkiä lain aikanaan masinoineelle ministeri Tanja Karpelalle, joka sai ajettua kuluttajien oikeuksia polkevan tekijänoikeuslain läpi kansanedustajille ja medioille levittämiensä valheellisten ja harhaanjohtavien tietojen avulla. Myös sananvapauden rajoittaminen saa osansa lausunnossa.

Lainsäätäjä on nähnyt digitaaliteknologian niin merkittävänä uhkana tekijänoikeuksille, että lainsäätäjä on lainsäädäntötyössään sortunut loppukäyttäjien oikeuksien kustannuksella ylilyönteihin, joiden perusteena on ollut tekijänoikeusdirektiivin mahdollisimman tiukka tulkinta.

On kestämätöntä, että tekijänoikeuden haltijat tai niitä edustavat etujärjestöt voivat sopimusvapauden nimissä estää esim. ohjelmistojen välittämisen loppukäyttäjälle niin, että sananvapauteen kiinteästi kuuluvaa tiedonvälitystä loppukäyttäjälle ei voida toteuttaa.

Lausumassaan TeliaSonera toteaa, että äänitteiden myynnin jyrkän laskun takana ovat myös levy-yhtiöiden omat tekniset suojauskeinot ja niiden liiallinen käyttö. Näin ollen levymyynnin laskua ei voida kaataa pelkän nettipiratismin syyksi.

Erityisesti musiikin kohdalla on havaittavissa, että liiallinen teknisten suojauskeinojen käyttö on toiminut epäsuotuisasti äänitteiden myynnissä, koska kuluttajat ovat todenneet suojattujen teosten kaupan ja varsinaisen käytön olevan liian hankalaa.

TeliaSonera kritisoi myös lain heikentämää yksityisyydensuojaa sekä sitä, että tekijänoikeusjärjestöt vaativat maksamaan samasta materiaalista kaksinkertaisia tekijänoikeusmaksuja, kun materiaalia tarjotaan eri päätelaitteisiin.

Kilpailulainsäädännön lisäksi on syytä pyrkiä varmistamaan myös tekijänoikeuslainsäädäntöteitse, että tekijänoikeusjärjestöt pyrkisivät aikaisempaa aktiivisemmin ja kohtuullisin ehdoin edistämään teosten mahdollisimman monipuolista levitystä niiden suojelun sijasta, jotta kuluttajat voisivat nauttia teoksista mahdollisimman laajasti, kuten teosten tekijät itse ovat useimmiten tarkoittaneet.

Yhtiö vaatii loppukäyttäjille myös oikeutta valmistaa kopioita yksityiskäyttöön riippumatta teoksen lähteen laillisuudesta tai laittomuudesta.

Nämä (lakiin) tehdyt muutokset eivät ole onnistuneita eivätkä kohtuullisia ja ovat vain omiaan luomaan turhaa huolestuneisuutta ja epävarmuutta esimerkiksi internetkäyttäjiä koskien. Käyttäjillä tulisi olla oikeus teoskappaleitten valmistamiseen yksityistä käyttöä varten riippumatta siitä, mistä lähteestä ko. teos on alun perin hankittu. Tekijänoikeusdirektiivin mukainen kohtuullinen korvaus tällaisesta yksityisestä käytöstähän jo maksetaan loppukäyttäjien toimesta erilaisten kasettimaksujen avulla.

Lisäksi yhtiö haluaisi antaa loppukäyttäjälle oikeuden kiertää myös ns. tehokkaita teknisiä suojauksia ja käyttää teoksia haluamallaan tavalla sekä tehdä teoksista myös uusia kopioita. Rangaistus voisi tulla kyseeseen vain silloin, kun suojauksen purkaminen ja teosten levittäminen tehdään ansiotarkoituksessa.

TeliaSoneran edistyksellinen lausunto löytyy kokonaisuudessaan tästä.

Dublin by night

Kävimme Tampereen Nuorkauppakamarin äijäjengillä viettämässä pitkän viikonlopun Dublinissa, Irlannissa. Lensimme perjantaina Finnairin aamukoneella mestoille ja palasimme sunnuntain iltakoneella takaisin. Vajaat kolme vuorokautta olikin juuri optimaalinen aika tutustua pubien luvattuun kaupunkiin.

Mestoilta löytyi parintuhannen pubin lisäksi myös yllättävän paljon historiallista nähtävää. Pakollisten Guinnessin panimon ja Jamesonin viskitehtaan lisäksi keskustasta löytyi hienoja kirkkoja, suuri linna ja Irlannin vanhin pubi Brazen Head, joka on tarjoillut apetta kansalle jo vuodesta 1198. Mieti! Siellä olivat ”evästäneet” niin Elvis Presley kuin Bond-leffojen Rautahammas. Satoja vuosia sitten siellä lienee vieraillut myös lukuisia ritareja haarniskoineen. Mahtavaa.

Yöelämän suhteen Dublin on aika aktiivinen turistimesta, jossa tuhannet turistit juhlivat Temple Barin alueella aamupäivästä aamuun saakka. Turistimeisinki ei jaksa enää oikein innostaa, mutta onneksi meillä oli mestoilla hyvät oppaat ja löysimme pian itsemme paikallisten kansoittamista ravintoloista ja yökerhoista.

Äijäporukalle Dublin on mitä oivallisin viikonloppukohde. Pidemmällä reissulla pitäisi ottaa sitten jo lähialueetkin haltuun. Erityisen hyvin reissusta jäi mieleen irlantilaisten vuolas ystävällisyys. Moista en ole tavannut vielä missään muualla Euroopassa.

Homma toimii

Kirjoitin edellisessä entryssäni Mac Book Pron viallisesta akusta, joka ei kuitenkaan Applen verkkopalvelun mukaan kuulunut vialliseen akkusarjaan. Koneen tamperelainen myyjä toimi kuitenkin ammattitaitoisesti ja huomionarvoisen ripeästi, sillä perjantaisen yhteydenottoni jälkeen jo tänään ilmoitettiin, että uusi akku on noudettavissa. Mainiota. Nyt pitää testata, että millaiset ovat uuden akun suoritusarvot.

Mac-maailma haiskahtaa jälleen

Mac Book Pro on toiminut jonkin aikaa varsin hyvin, mutta viime aikoina se on tuonut taas mieleen ”vanhat kunnon” Windows-ajat. Koneen kaatuilu ja rantapallon katseleminen kuluttavat helposti työpäivästä ehkä vartista puoleen tuntiin. Ja jokainen minuutti on pois tuottavasta työstä.

Suurin ongelma on kuitenkin akussa, sillä koneeni akku on irtisanonut sopimuksen vain 44 latauskerran jälkeen. Tällainen ongelma on tunnustettu Applen tukisivuilla, ja akkuja vaihdetaan uusiin, mutta kyseisen tukisivun mukaan oman koneeni akku ei kuulu viallisiin. Todellakin. Vielä pari viikkoa sitten täysi akku kesti lähes kolme tuntia, mutta nyt parin vuorokauden latauksen jälkeen akku kestää ilman bluetoothia ja wlania alle puoli tuntia. Revi siinä nyt sitten huumoria, kun kahden tunnin junamatkalla Tampereelta Helsinkiin kone hyytyy jo ennen kuin päästään asiakkaan luokse.

Huomenna lähden viikonloppureissulle Dubliniin, mutta heti maanantaina pitää ottaa koodia tamperelaiseen myyjään ja katsoa toteutuuko myyntipuhe siitä, että ”Älä osta Applen verkkokaupasta, koska meiltä saat ongelmatilanteessa aina parasta palvelua”. Toivottavasti lupaus pitää, ja viallisen akun tilalle hoidetaan kivuttomasti uusi. Koneen muutkin ongelmat voivat johtua akusta, sillä ainakin ne alkoivat pahentua samaan aikaan, kun akku alkoi hyytyä.

Haussia ja nakkei Sahassa

Tampereen parhaalla terassilla, eli Soittoruokala Sahassa, järjestetään sunnuntai-iltaisin mainioita teemailtoja housemusiikin ja grillimakkaran merkeissä. Kävin heittämässä viime sunnuntaina myös itse dj-setin mestoilla. Soittimessa pyöri pelkästään legendaarisia houseklassikoita Living Joysta Robin S:ään ja Scott Projectista French Kissiin. Ja kaikki tietenkin vinyyliltä.

Kyseisen teemaillan selkeäksi kesän hittibiisiksi on noussut kuitenkin hieman tuoreempaa kauraa, nimittäin Hoxton Whores -yhtyeen supertyylikäs houseveto Lost In Ibiza. Tällä hetkellä meikälle maistuu sen lisäksi esimerkiksi myös Joonas Hahmon niin ikään erittäin tyylikäs ja sunnuntai-iltoihin varsin sopiva Sound Of Sunday. Myös saman miehen Together toimii hienosti. Suosittelen lämpimästi!