Tuoksu sai tekijänoikeuden

Tuoksu ei voi saada tavaramerkkin suojaa, koska tavaramerkki on aina voitava esittää graafisesti selvällä ja pysyvällä tavalla. Tästä syystä niin sanottua hajumerkkiä ei siis voida rekisteröidä tavaramerkiksi, vaikka sen kemiallinen kaava voisikin ehkä täyttää edellä mainitun vaatimuksen.

Hollannissa on nyt tehty mielenkiintoinen ennakkopäätös, kun maan korkein oikeus on katsonut, että sekä kemiallinen kaava että myös itse tuoksu voivat molemmat saada tekijänoikeussuojaa. Toisin kuin tavaramerkki, tekijänoikeus ei vaadi syntyäkseen graafista esitystä. Lancomen ja Kefocan tuoksujen 26 ainesosasta 24 oli samoja, ja Lancomen yhdistelmän lopputuloksena syntyneen tuoksun katsottiin olevan omaperäinen ”teos”.

Näin ollen Lancomen tuoksu sai lopulta tekijänoikeussuojan.

Lähde: Benjon

Keppanakellarin Harmageddon

Tänään osui käsiini viime viikonlopun Aamulehden sunnuntailiite, jossa oli hieman yliampuva juttu ”maailman ehkä tulisimmasta pihvistä”. Kyseessä on Harmageddon -niminen annos, jota tarjoillaan Keppana Kellari -nimisessä ravintolassa. Aamulehden toimittaja oli siis heittänyt juttuun hiukan amerikanlisää ja glorifioinut annosta aika reippaalla kädellä.

Allasbaarin Mika kävi juuri samana viikonloppuna testaamassa annoksen, ja se oli kuulemma varsin toimiva paketti. Tulisuuttakin pihvissä kuulemma oli, mutta korkeintaan suomenennätyksen verran. Annoksen tulisuus pitää ehdottomasti käydä tsekkaamassa henkilökohtaisesti vaikkapa jo ensi viikolla. Olisi mukava tietää, että mitä Habaneron lajiketta annokseen käytetään, sillä Red Savinalla on asian kanssa tuskin mitään tekemistä. By the way, hieman yllättäen yksi maan parhaista Habanero-kastikkeista löytyy niinkin laimeasta mestasta kuin Amarillo. Suosittelen kokeilemaan, mutta sekään ei ole luonnollisesti nähnytkään Red Savinaa tai maailman tulisinta ”myrkkypippuria” Naga Jolokiaa.

Keppana Kellari on ilmeisesti muutenkin tunnettu hyvistä pihveistään ja juomistaan. Mestassa on tarjolla verkkosivuston mukaan 1.400 eri olutmerkkiä ja 470 viskilaatua, joten ravintola lienee käymisen arvoinen, vaikka tulinen ruoka ei kiinnostaisikaan. Ravintolan sijainti on pihvin ohella varsinainen haaste…

Puhutellaanko vai eikö puhutella?

Monet ovat nähneet jo verkossa leviävistä videoista, kuinka juontaja Ellen Jokikunnas sekoilee kännipäissään RMJ:n lavalla puristellen samalla povipommi Pamela Andersonia ahterista. Ellenin käytös on toki rimanalitus, mutta kukas sitä ei olisi mokannut vastaavasti juhannusfestivaalien päälavalla kymmenien tuhansien ihmisten edessä, heh heh. Onneksi 90-luvulla ei ollut vielä kamerakännyköitä.

Ellen-tapaukseen liittyvä erikoinen episodi nähtiin kuitenkin vasta tänään Iltalehden ja Maikkarin välillä. Journalistisesti aina yhtä tarkka ja asiallinen Iltalehti uutisoi aamulla räväkästi ”Ellen joutuu MTV3:n puhutteluun Pamela-sekoilusta”. Artikkeli alkaa ”Onhan tästä syntynyt kohua, joten keskustelu on aiheellista, MTV3:n ohjelmajohtaja Jorma Sairanen toteaa Iltalehdelle.”

Sairanen on kuitenkin itse hieman eri mieltä lausuntonsa tarkoitusperästä, ja Maikkarin nettisivut uutisoivat muutama tunti myöhemmin ”Sairanen: Ellen ei joudu puhutteluun”. Iltalehden kirjoittelusta suivaantunut ohjelmajohtaja sivaltaa vastaavanlaisilla jutuilla aiemminkin kunnostautunutta iltapäivälehteä toteamalla ”Täysin tekemällä tehty lööppi, tyypillistä iltapäivälehtien yhden asian jatkamista” sekä luonnehtii kohua tyypilliseksi iltapäivälehtien revittelyksi.

Totuutta Sairasen ja toimittajan vuoropuhelusta tuskin tietävät muut kuin asianosaiset. Muistissa on kuitenkin esimerkiksi taannoinen Iltalehden raportti Vaasan Rantarockista, jossa hehkutettiin kuvien kanssa Suurlähettiläiden ja Tehosekoittimen keikkoja. Molemmat olivat kuitenkin peruneet keikkansa ennen juhannusta, eivätkä olleet siis lainkaan mukana festivaaleilla…

Google Maps kännykkään suomeksi

Google on tänään julkistanut mainion Google Maps -ohjelmansa suomenkielellä matkapuhelimiin. Ensituntumalta ohjelma näyttäisi toimivan varsin hienosti. Nokian E90 -kommarin isolla näytöllä se ei vielä toimikaan kovin hyvin, mutta kansinäytöllä vekotin pelittää. Pitää vielä testata toimisiko masiina myös kommarin GPS-vastaanottimen kanssa.

Palvelujen etsiminen toimi erittäin hyvin, ja pikaisen testin mukaan homma toimi jopa paremmin kuin Nokian oma palvelu, joka sekin on varsin onnistunut. Hae oma kännykkäsoftasi suoraan puhelimella osoitteesta: http://www.google.fi/gmm. Samalla avattiin myös perinteinen Google Maps niin ikään suomenkielellä. Käy tsekkaamassa tästä!

Toinen päivän uusista palveluista on asuntojen.hintatiedot.fi -palvelu, jossa julkaistaan nimensä mukaisesti asuntojen hintatietoja. Jossain vaiheessa palvelun avausta siirrettiin jo heinäkuulle, mutta kerrankin jotain julkistetaan etuajassa.

PÄIVITYS

Ajattelin juuri alkaa testata edellä mainitsemaani Google Mapsin kännykkäversion ja Nokia E90 -vekottimen GPS-laitteen toimivuutta. Samalla silmät osuivat uutiseen, jossa joku muu oli jo asiaa kokeillut huonoin tuloksin. Googlen ohjelmisto ei nimittäin vielä tue Nokian GPS-vastaanottimia. Syyksi kerrotaan se, ettei kyseisiä laitteita ollut testattavana ohjelmistoa kehitettäessä.

Fiiliksiä Nokian E90 kommarista

Juhannus meni leppoisasti mökillä auringon, oluen, saunomisen ja makkaran merkeissä. Samalla oli aikaa tutustua uuteen leluun hieman paremmin, kun sain mukaan Nokian E90 -kommarin. Ikävä kyllä 3G-yhteys vielä puuttuu ”erinäisistä syistä”, mutta sekin pitäisi olla kunnossa viikon sisällä, kun numeronvaihto tulee voimaan.

Uusi kommari on käteen yllättävän iso ja painava, mutta juuri siksi varsin jämäkkä. Symbian 60 -sarjaan siirtyminen on laitteen suurin muutos. Kaikki softat toimivat siten nyt myös kannessa, mutta samalla tärkeitä ominaisuuksia on jäänyt pois. Suurin puutteista on ajastetut profiilit, jota itse käytin lähes päivittäin. Toinen suurempi ongelmakohta on yhteystietojen haku. Nyt vekotin osaa jostain syystä hakea vain henkilön nimellä, mikä hidastaa huomattavasti yhteystietojen löytymistä. Toivottavasti Nokialla ollaan hereillä ja nämä ominaisuudet lisätään päivityksen yhteydessä.

Puhelimessa on mukana myös äänentunnistus, joka toimii kuitenkin naurettavan huonosti. Ohjelmien käynnistäminen ja henkilön valinta puheen avulla eivät toimi käytännössä lainkaan. Olemme testanneet toimintoa nyt noin 15 ihmisen äänellä, eikä yksikään puhelu ole onnistunut. Yhden kerran ”kamera” toiminto on sentään saatu käyntiin puheen avulla, ja yrityksiä on ollut noin sata. Puheentunnistukseen olisi kannattanut panostaa hieman enemmän ennen toiminnon lanseeraamista.

Yksi huomioitava juttu on lisäksi se, että laitetta markkinoidaan välillä harhaanjohtavasti. Joissain vähittäiskauppojen mainoksissa annetaan olettaa, että puhelimen hintaan sisältyy navigaattori, vaikka näin ei ole. Opastavasta navigaattorista joutuu maksamaan erikseen vuosi- tai kuukausimaksun. GPS-vekotin on kuitenkin sisäänrakennettuna, ja se toimii testiemme mukaan erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Ehkä sekin olisi kannattanut testata joillain muilla kuin kuluttajilla…

Kokonaisuutena Nokia E90 on mielestäni oikein toimiva peli, ja nopealla 3G-yhteydellä varustettuna kätevä liikkuva toimisto. Toivottavasti Nokia saa puuttuvat ominaisuudet vielä mukaan. Mukavaa on myös se, että laitteen sai myös synkronoitua Macin kanssa toisin kuin 9500:n.

PÄIVITYS 30.6.2007

Käytön myötä kommarista on löytynyt pahojakin ongelmia. Erityisesti tekstinkäsittelyn pikanäppäinten puuttuminen ja nettisivujen ja viestien copy-pasten toimimattomuus panee vituttamaan. Kuinka amatööri pitää insinöörin olla, jos ei osaa lisätä pikanäppäimiä viesteihin ja nettiselaimeen??? Tekstiviestinä lähetettyä urlia ei saa käytännössä millään järkevällä tavalla tallennettua esimerkiksi feediksi tai toiseen softaan. Plussaa tulee puolestaan feedien toimivuudesta. Joka tapauksessa Noksulla riittää vielä töitä, jos kommarista halutaan saada oikeasti työkalu.

Elisa ei vaan osaa

Tänään saan viimein hanskaan uuden Nokia E90 -kommarin. Sitä varten ajattelin ottaa Elisalta 3G-liittymän, mutta Elisa ei ollutkaan halukas palvelemaan asiakkaitaan. Odotin ensin maksullisessa (!) yrityspuhelinpalvelussa parikymmentä minuuttia ja sitten suuntasin paikalliseen Elisa ShopIt -myymällään. Myymälässä oli töissä viisi ”asiakaspalvelijaa” ja jonossa kuusi asiakasta. Ihan peruskeissi siis ja arvioitu odotusaika noin 8 minuuttia. Osa henkilökunnasta lusmuili kuitenkin ympäri myymälää ja osa jutteli puhelimessa ystäviensä kanssa juhannuksen suunnitelmistaan välittämättä pätkääkään asiakkaistaan.

Eräs keski-ikäinen nainen järjesti meille onneksi ohjelmaa täysin aiheellisella raivonpurkauksellaan. Valkokaulus-spede-dirikan paikalle vaatinut nainen ripitti miestä oikein kunnolla ja ilmoitti irtisanovansa kaikki Elisan sopimuksensa. 45 minuutin odotuksen jälkeen päätin ottaa hänestä mallia. Nyt Elisalla on ainakin kaksi asiakasta vähemmän. Vaihdoin nimittäin siinä palvelua odotellessani sekä matkapuhelimeni että laajakaistani operaattoria sellaiseen, jossa asiakaspalvelu toimii. Ai niin, jonotusaika kilpailijalle oli noin 20 sekuntia.

Odottelen mielenkiinnolla perinteistä myyntipuhelua Elisan yrityspalvelusta, sillä en jatkossa edes sylkäise sellaisen yrityksen suuntaan, joka pitää asiakkaitaan ja asiakaspalveluaan bisneksen kannalta täysin toisarvoisina. Tilapäiset ruuhkat ovat toki asia erikseen, mutta Elisan kohdalla asiakkaalle vittuilusta on tullut jo pysyvä toimintamalli.

Elisan asiakaspalvelun ruuhka ei hellitä

Hakoinen ei halua luvata varmasti, milloin Elisa voisi päästä takaisin edes joulukuun keskimääräiseen noin kahden minuutin vastausaikaan.

– Toive on tietysti, että niin pian kuin mahdollista. Helmikuun loppuun mennessä laskutukseen liittyvien puheluiden ruuhkan pitäisi helpottaa.

Asiakaspalvelussa jonottamaan joutuneet ovat Hakoisen mukaan suhtautuneet jonottamiseen yllättävänkin hyvin.

– Olen kierrellyt monilla eri paikkakunnilla ja kuulemani mukaan asiakkaat ovat ottaneet asian yllättävän hyvin. Enemmän kiukkua on ollut siitä, että laskutus on ollut väärin. Mutta toki odotusajoista vihaisiakin on.

– Toivoisin, että asiakkaat muistaisivat, että minulle saa kiukutella. Mutta asiakaspalvelussa puhelimeet vastaavat eivät ole asiaan syyllisiä.

Taloussanomat 6. helmikuuta 2007

Ruuhkien olisi pitänyt Elisan mukaan siis helpottaa helmikuun loppuun mennessä. Nythän on toki vasta kesäkuu. Mitäs sitä nyt kiirettä pitää, sillä tätä menoa on koko ajan vähemmän asiakkaita, joiden takia pitää olla kesäkuumalla sisätiloissa ”töissä”. Oikeastaan YT-neuvottelut ovatkin mahdollisuus pitää hieman lomaa rasittavasta asiakaspalvelutyöstä…

Oopperalla kyyneliin?

Vannoutuneena popmusiikin ystävänä olen pitänyt jo pitkään kaikenlaista taidepa***a, kuten esimerkiksi oopperaa, jotenkin säälittävänä musiikkina, joka on lähinnä verovarojen tuhlausta. Brittiläinen uusi supertähti Paul Potts kuitenkin muutti asian tuomalla tipan silmään pelkällä olemuksellaan ja laulullaan.

Myös miljoonat muut ovat vuodattaneet kyyneleitä miehen esitysten liikuttamina. Sen lisäksi, että mies laulaa taianomaisen upeasti, on hänen henkilökohainen elämäntarinansa niin ikään osavaikuttaja miehen aikaansaamaan tunnelataukseen. Katso molemmat alla olevat videot ja lue miehestä enemmän Starasta. Ties vaikka itsekin liikuttuisit.

Bushilta pöllitään rannekello

Jenkkien diibadaaba-presidentti George W. Bush nähdään hollantilaisen verkkosivuston videolla tervehtimässä niin sanottuja fanejaan. Kun videota katsoo hieman tarkemmin, voi huomata kuinka ”maailman mahtavimman” miehen kädestä pöllitään kesken kaiken rannekello. Puska tai hänen salaisen palvelun agenttinsa eivät huomaa mitään. Heh heh. Zoomaa video tästä!

Yle avasi massiivisen videoportaalin

Digitaalisen kehityksen eturintamaan Suomessa viimeisen vuoden aikana noussut Yleisradio on avannut kovasti odotetun videopalvelunsa. Suomen laajimmaksi ja monipuolisimmaksi netti-tv ja -radiopalveluksi kehuttu sivuston on nimeltään Areena.

Jatkossa Areenalta löytyvät lähes kaikki Yleisradion omatuotantoiset radio- ja tv-ohjelmat. Lisäksi sivustolta voi kuunnella myös kahdeksaa valtakunnallista radiokanavaa. Tällä hetkellä sivustolta löytyy peräti 400 ohjelmaa tai ohjelmasarjaa. Mukaan on tulossa vielä esimerkiksi Kotikatu, kunhan tekijänoikeuskysymykset saadaan selvitettyä.

– Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää. Radiokanavien ja radio-ohjelmien tuominen nettiin tässä mittakaavassa on myös radiomedialle iso askel, arvioi Lahti Yleisradion verkkosivuilla.

Areenan materiaali on jaettu kymmeneen luokkaan, kuten uutiset, urheilu, musiikki ja viihde.

– Suomalaisten mediankäyttö muuttuu ja Yleisradion tehtävä on vastata uusiin haasteisiin. Nyt tv-maksulle saa laajan vastineen myös verkkoympäristössä, sanoo ohjelmistoalueen johtaja Ville Vilén.

Palvelu tarjoaa lähetysajoista riippumattoman tavan katsoa ja kuunnella ohjelmia. Areena on aluksi avoin kaikille, mutta myöhemmin palvelun käyttäjäksi on rekisteröidyttävä. Rekisteröityminen edellyttää silloin maksettua tv-maksua.

Nokia ei saanut melodialleen tavaramerkkiä

IT-Viikko uutisoi tänään, että Nokia ei ole saanut tunnusmelodiaansa rekisteröityä Hong Kongissa tavaramerkiksi. Maailman takuulla tunnetuin soittoääni ei ollut paikallisen viranomaisen mielestä erottamiskykyinen, sillä tutkijan mielestä melodia osoittaa vain, että puhelin on toiminnassa, eikä siten tuotteen kaupallista alkuperää.

Nokian ”Nokia Tune” on varmasti maailman tunnetuin soittoääni ja yksi maailmanhistorian tunnetuimmista melodioista. Melodiat voidaan rekisteröidä tavaramerkeiksi, koska ne voidaan esittää graafisesti. Kuinkahan monessa elokuvassa Nokia Tune on esimerkiksi kuulunut? Nyt Noksun kannattaisi teettää paikallinen kyselytutkimus, jossa selvitetään kuinka moni matkapuhelimen käyttäjä yhdistää melodian juuri Nokian puhelimeen. Siitä voisi saada aukotonta näyttöä asiasta. Hong Kongissa asiasta päättänyt viranomainen lienee joskus ostanut Nokian puhelimen ja pettynyt karvaasti. Mitenkään muuten tuota päätöstä ei voi ymmärtää. Toivottavasi Nokia valittaa päätöksestä ja homma saadaa kuntoon myös noin takapajuisessa maassa.

Suomen tavaramerkkitietokannasta saa hyvin vihiä Nokian tulevien tuotteiden ja/tai palvelujen nimistä. Tänä vuonna Nokia Oyj on jättänyt tavaramerkkihakemukset esimerkiksi tavaramerkeistä Luna, Verino ja Apraxis. Hieman vanhempia hakemuksia, joiden käsittely jatkuu edelleen, ovat esimerkiksi Tableteer, Gingair Toco, Nitrospin Racer ja System Rush. Tuoreimpia rekisteröityjä merkkejä ovat Vanteer, Vantier, Exemplis, Unality, Apero, Wibree, Creebies, Reset Generation ja Defend Your Turf. Osa noista voi ollakin jo käytössä, mutta en vain itse ole niitä vielä bongannut.