Viihdelehti Stara.fi haastattelee tuoreessa podcastissa Suomen Euroviisuedustajaksi suuren kohun saattelemana valittua Lordia. Nyt Lordi puhuu suunsa puhtaaksi Jatka lukemista ”Lordi Staran podcast-haastattelussa”
Maailman suurin kansikuva
Täydelliset naiset -sarjasta tuttu Eva Longoria on saanut kunnian olla maailman suurimmassa kansikuvassa. Maxim-lehti julkaisi nimittäin satavuotisen historiansa kunniaksi yli 30 metrin levyisen lehden kansikuvan Las Vegasin liepeillä autiomaassa.
Lehden kannessa komeilee Longorian bikinikuva ja lisäksi ulkoavaruuden asukeille tarkoitettu tervetulotoivotus ”Eva Longoria, television seksikkäin maan asukas toivottaa sinut tervetulleeksi planeetallemme!”
Kansikuvaa voi ihastella myös Google Earth-ohjelmalla klikkaamalla tästä.
[via Stara.fi]
Iltalehti rikkoi hyvää journalistista tapaa
Kirjoitin blogiini 20. joulukuuta Iltalehden juttuvarkauksista ja siitä, että tuolloin luvatta ja ilman lähdettä Stara.fi -sivustoltani lainatut kaksi uutista menivät jo hieman turhan pitkälle. Tästä syystä tein juttuvarkaudesta kantelun Julkisen sanan neuvostolle, jonka päätös tuli tänään.
Julkisen sanan neuvoston päätös oli odotetusti Iltalehdelle langettava. Lehti rikkoi hyvää journalistista tapaa ja sai huomautuksen toiminnastaan. Huomautus piti julkaista myös Iltalehden verkkosivuilla.
Iltalehden päätoimittajan mukaan kyse oli Journalistin ohjeiden 20. kohdan mukaisesta virheestä, jonka lehti oli asianmukaisesti korjannut. Neuvosto kuitenkin totesi, että kohta on tarkoitettu sovellettavaksi asiavirheiden korjaamiseen. Koko päätös on luettavissa täällä.
Tietääkseni tämä on ensimmäinen verkkojulkaisujen ”uskottavuutta” koskeva Julkisen sanan neuvoston päätös, eli siinä mielessä tärkeä virstanpylväs. Olen usein (esimerkiksi iltapäivälehtien kanssa) törmännyt siihen, ettei verkkojulkaisuja pidetä perinteisen median puolella lainkaan oikeina medioina. Nyt tuota villin lännen meininkiä aletaan onneksi kitkemään tällaisilla päätöksillä.
Lisää juttua aiheesta:
> Journalisti
> Markkinointi & Mainonta
> Iltalehti
Blogin uusi osoite
Sain vihdoinkin aikaiseksi oman Jocka.fi -domainin asentamisen. Kun varsinaista henkilökohtaista saittia ei ole, niin toimikoon blogi sellaisena. Vielä on hiukan säätöä tuon .htaccessin kanssa, joten vanhat linkit voivat hieman reistailla. Toivottavasti homma saadaan kuitenkin haltuun asap.
Pehmeä lasku Leviltä
Muutaman päivän mukava seminaarimatka Leville alkaa olla ohi.
Mestoilla, ja varsinkin Hullu Poro Areenalla, oli hieman odotettua vähemmän kansaa, vaikka sesonki oli jo päällä. Ehkä vuodenaikaan kylmä sää oli karkoittanut skimbakansan.
Samasta syystä mekin otimme viimeisen päivän levon kannalta, kun lunta tuli taivaan täydeltä. Paluulennon odottelu sujui mukavasti Gondolirinteen alla saunoessa ja ulkona Pool Party -altaassa poreillessa (Kiitos Hanskille). Setti antoi kummasti virtaa, mutta kolmen tunnin kotimatkan jälkeen ei silti jaksanut lähteä enää Tampereen yöhön.
Pientä kritiikkiä ansaitsee rinteiden ylläpito, joka taisi olla vielä talviunilla. Ainakin musta G2-rinne oli edelleen peilijäässä taannoisten kisojen jälkimainingeissa. Onneksi reissusta selvittiin tällä kertaa ilman ruhjeita ja meno oli muutenkin hieno. Seuraavaa seminaaria odotellessa…
Seminaarimatkalla
Tultiin keskiviikkona tsekkaamaan Levin mestat, kun tammikuun skimbareissulla aurinkoa ei paljoa näkynyt. Eilen kiintiö näytti jo paljon paremmalta, kun aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja keli oli loistava.
Keskiviikon ilta meni Levin yössä synttäritunnelmissa, kun meikälle tuli lisää ikää päivän kääntyessä torstaiksi. Nyt mökillämme on ryhmä aika väsynyttä väkeä, mutta eiköhän tunnelma nouse aamusaunan jälkeen rinteessä.
Keijo ”Keke” Rosberg asuu muuten naapurissa. Leppoisa äijä.
Pallas 2004 -varjoliitovideo nyt netissä
Kuvaamani ja leikkaamani varjoliitovideo vuoden 2004 Pallaksen varjoliitoleiriltämme löytyy nyt myös verkosta. Mukana tunnelmia ilmasta, rinteestä ja tietenkin parawaiting-osastolta. Tsekkaa ja fiilistele hetki Lapin maisemia ja ilmailun ihmeellisyyksiä.
Videon voit ladata koneellesi tästä (Tallenna nimellä…). Kokoa noin 200Mb ja muotona DivX (lataa DivX). Fotoja samalta reissulta löytyy tästä ja tästä. Vuotta tuoreempia Pallas-fotoja puolestaan tästä ja vuoden 2002 satoa tästä.
Yksityiskohtainen Ruma
Tänään vietettiin railakkaasti Tampereen Murtokadulla sijaitsevan Ruma -baarin avajaisia. Samalla juhlittiin myös mestan isännän, Mikko Lahtosen, syntymäpäiviä tamperelais-turkulaisin voimin. Ruma yllätti todella messevällä määrällä yksityiskohtia. Siis sellaisella määrällä, ettei samaan pysty mikään baari tässä maassa.
Baaritiskien reunoissa oli ”kaatumisen esto”, seinillä Toijalan tapettitehtaan (?) kuoseista tehtyjä tauluja, katossa itse ruostutettuja peltilevyjä ja sekalainen kattaus design-lamppuja, tuoleina sopusoinnussa design-mateeriaalia, pullokoreja ja vanhoja linja-auton penkkejä, seinällä rutistettuja Red Bull -tölkkejä, Wunderbaumeja (joka on muuten ruotsalainen tuote!) jne jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kaiken huippu löytyy kuitenkin alakerrasta. Miesten wc-tiloista en tässä mainitse mitään, sillä se osasto pitää itse kokea. Uudelleen ja uudelleen. Ja ehkä vielä kerran uudelleen.
Ensi perjantaina juhlitaan seuraavan uuden tamperelaisbaarin avajaisia, kun Coloradon tilalle avataan uusi baari-yökerho Saha. Sieltä löytyy ainakin Tampereen tyylikkäin näköala, paras kesäterassi ja paljon muuta mukavaa.
Lisää tuoreita varjoliitokuvia
Yleisön pyynnöstä: Ilmailukerhomme sivuilta löytyy nyt lisää viime viikonloppuna napsittuja fotoja ilmasta ja maasta. Mukana on mm. näköala Tampereen keskustaan 400 metrin korkeudesta ja paljon muuta mielenkiintoista. Käy tsekkaamassa myös Ranskaan suuntautuneen lentoreissumme upeat varjoliitofotot.
– Jockan Siilinkarin varjoiitokuvat
– Eerikin Siilinkarin varjoliitokuvat
– Yleiset Annecyn varjoliitokuvat
Kun talviset lentofotot ja muut on zoomailtu, on aika siirtyä kesätunnelmiin. Niihin pääsee selailemalla viime kesän lentokuvia Jämiltä.
Varjoliitoa Tampereen ilmatilassa
Tänä viikonloppuna oli jälleen vuorossa vuosittainen Aamulehden ulkoilupäivä Tampereen Siilinkarilla. Olimme esittelemässä varjoliitoa kansalaisille, joita riittikin ehkä noin 15.000 hengen edestä. Sää oli aivan täydellinen, joten olimme lentämässä myös lauantaina.
Toki kamera piti ottaa myös yläilmoihin, vaikka sillä joutuikin tähtäilemään hansikkaat kädessä, sillä lähes puolen kilometrin korkeudella 35 kilsan vauhdissa oli ”hivenen” kylmempi kuin makkarakojujen kupeessa. Tuossa ylhäällä on perinteinen ”omakuva-pousaus” yhdessä Näsinneulan kanssa. Siinä on korkeutta enää noin 160 metriä, eli suunnilleen yhtä paljon Näsinneulan kanssa.
PS: Katsokaa Simpsonit-sarjan alkutunnus oikeiden ihmisten esittämänä!