Suomeen ilmainen viihdelehti Stara!

Stara-lehti kansiVerkkojulkaisumme Stara.fi muotoutuu pian myös printtilehdeksi. Kyseessä on Stara -niminen ilmainen viihdelehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyy 7. huhtikuuta.

Suomen mittapuussa erikoiseksi Stara-ilmaisjakelulehden tekee se, että lehti pitää tilata, jonka jälkeen se kannetaan kotiin postin mukana. Lehteä ei siis jaeta roskiin heitettäväksi ravintoloissa ja kauppakeskuksissa, joten ns. hukkalevikkiä ei juurikaan ole.

Lehden sisältö tulee olemaan pitkälti samaa sarjaa Stara.fi:n kanssa, mutta mukaan tulee lisäksi menovinkkejä, trendejä ja sisustusta. Kohderyhmänä ovat 15 – 30-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset.

Lehden tilaus tulee vahvistaa maksullisella tekstiviestillä, jolloin vältämme ns. haamutilaukset ja tiedämme, että jokainen lehti menee oikealle ihmiselle ja oikeaan osoitteeseen.

Tilaa oma Stara-lehtesi tekstiviestin hinnalla tästä.

Varsinainen tiedotus lehdestä alkaa vasta ensi viikolla, mutta jos teillä tulee kysyttävää lehdestä, niin vastaan mielelläni esimerkiksi kommentteihin tai sähköpostiin. Osoitehan oli vanha tuttu jocka (at) stara.fi.

Sitä saa mitä tilaa

Metsäjätti UPM ilmoitti tänään irtisanovansa lähes 3.000 työntekijäänsä ja lopettavansa kokonaan Kuusankosken Voikkaan paperitehtaan ja Valkeakosken sellutehtaan. Nyt tuhannet paperimiehet marisevat, kun menee toimeentulo alta ja perheen tulevaisuus meni uuteen puntariin.

Tähän voisin sanoa vain, että ”Sitä saa mitä tilaa”. Valtaosa nyt irtisanottavista tilasi tämän kohtalon itselleen noin vuosi sitten, kun jo luksusliksaa nauttivat paperimiehet vaativat ennätyskalliilla lakolla itselleen lisää liksaa. Liksaa tuli lisää, mutta sen myötä myös kenkää. Syyttävä sormi lienee aiheellista osoittaa kohti peiliä.

Toinen tähän tilanteeseen varsin sopiva sananparsi voisi olla ”Ahneella on paskainen loppu”.

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma peräänkuulutti torstain Aamulehdessä yritysten yhteiskuntavastuuta. Mielestäni tässä asiassa tulisi peräänkuuluttaa Paperiliiton ja sen jäsenistön vastuuta omasta tulevaisuudestaan.

UPM:n mukaan kyseiset tehtaan lopetetaan siksi, että ne tuottavat tappiota. Nyt Paperiliitto on ihmeissään, kun työntekijöitä irtisanotaan liiton omien toimien seurauksena. Pian paperiväki mene ehkä uudelleen lakkoon ja vaatii jokaiselle uudet avomersun ja lomaosakkeen Lapista…

Radiolupa viimein haettu

Parhaillaan voimassa olevat analogiset radioluvat umpeutuvat vuoden vaihteessa. Tänään 28.2.2006 kello 13.00 päättyi uusien lupien hakuaika. Hakijayrityksiä oli yhteensä 53, mikä on mielestäni odotettua vähemmän. Pirkanmaalla haettavana oli viisi taajuuspakettia ja hakijoita kuusi. Ministeriön päätöksiä uusista luvansaajista odotellaan viimeistään huhtikuun lopussa.

Mukana on tietenkin myös yritykseni Stara Media Oy. Mielestäni meillä on aikamoisen hyvä suunnitelma aidolle paikalliselle radioasemalle, josta ei meisinkiä puuttuisi. Samalla heitetään romukoppaan kellonaikajuonnot ja turhan tarkat soittolistat. Pidetään myös Tampereen ja Pirkanmaan lippua korkealla paikallisella tuotannolla.

Kaikki analogisia radiotoimilupia hakeneet yritykset löytyvät tästä. Joillain alueilla hakijoita on mielestäni hälyttävän vähän. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa hakijoita on yhteensä vain neljä! Lähitulevaisuus tulee muuttamaan suomalaista radiokenttää selvästi.

Maailma nauraa Suomelle

Ensin Tanska julkaisee kiistellyt Muhammad-sarjakuvat, joista muslimimaat ottavat täysin aiheettomasti herneen nenäänsä. Sitten Suomen pääministeri Vanhanen menee pyytämään islamilaisilta mailta anteeksi kuvia, joihin Suomi ei liity millään tavalla. Lopulta myös poliisi alkaa tutkia ”erään sivuston” oikeutta julkaista kyseiset pilakuvat.

Suomi on nuollut aikanaaan Neuvostoliiton ahteria oikein urakalla, mutta minkä ihmeen takia Suomen pitää olla nytkin eturintamassa nöyristelemässä islamimaita ja aloittamassa muun muassa poliisitutkintaa aiheesta, joka kuuluu luonnollisena osana länsimaisen kulttuurin kulmakiveen, sananvapauteen. Edes kyseiset kuvat julkaissut tanskalainen lehti ei ole pyytänyt kuvia anteeksi – saati sitten jokin muu länsimainen valtio, sillä niiltä löytyykin selkärankaa seistä kantansa takana toisin kuin Vanhaselta.

Se, että Matti Vanhanen on saattanut Suomen naurunalaiseksi nöyristelyllään ei vielä riittänyt, vaan Suomen piti saada kunnia myös siitä, että ainoana maana meillä päätoimittaja sai potkut Muhammad-aiheisten kuvien julkaisusta. Vanhasen kanssa häpeäpaaluun sietäisi sitoa myös Kaltio -kulttuurilehden hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnös. Kummankaan käytös ei sovi länsimaiseen yhteiskuntaan ja sen asettamiin arvoihin.

Kaltio -lehden julkaisema ja Ville Rannan piirtämä sarjakuva ei edes sisältänyt ”niitä” kohukuvia, vaan se oli tästä surkuhupaisasta tapahtumasarjasta piirretty täysin oma sarjakuvansa, jossa ei edes näytetty niitä paljon puhuttuja Muhammadin kasvoja. Sarjakuva löytyy tästä.

Eläköön Suomi, eläköön Matti Vanhanen, eläköön Harri Kynnös! Onneksi tänään tulee kultaa Torinosta.

Helsingin humussa

Eilen tuli tehtyä pieni visiitti pääkaupungin yöhön, kun Seiska täytti jälleen vuosia. Kaapelitehtaalla järjestetyt juhlat olivat perinteiseen tapaan massiiviset. Juomaa ja ruokaa riitti ja sitä oli itse asiassa hieman liikaakin. Ainakin kun asiaa miettii näin seuraavana päivänä…

Kemuissa nähtiin myös hieman epätavallista actionia, kun lavan pyrotekniikka sytytti lavaa reunustaneen verhon tuleen. Pieni liekki kasvoi muutamassa sekunnissa arviolta viiden metrin korkuisiksi liekeiksi, jotka ylsivät parvelle saakka sytyttäen sielläkin kankaan palamaan. Onneksi henkilökunta oli asiansa osaavaa, ja liekit saatiin sammutettua noin minuutissa sekä ylä- että alakerrasta. Risto Kaskilahti sai ainakin näyttävän sisääntulon. Toisen iltapäivälehden mainitsemaa Ilkka Jääskeläisen keikkaa ei tapahtumassa kuitenkaan nähty.

Tänään juhlitaan Ilves-yökerhon 1-vuotisjuhlia Tampereella ja huomenna kaupunkiin saapuu house-musiikin kantaisä, superlegendaarinen Farley Jackmaster Funk, joka työsti aikanaan maailman ensimmäisen house-hitin Love Can´t Turn Around. Äijä esiintyy House Nation kemuissa Tullikamarilla. Siellä heittää setin myös toinen konemusiikin legenda, saksalainen Marusha.

Felix pisti juhlaedun kehiin

Felix-ketsuppi on aloittanut juhlakampanjan, jossa kuluttajalle on tarjolla juhlaetuna peräti 25 prosenttia enemmän ketsuppia samalla hinnalla. Vai tarjotaanko sittenkään? Mielenkiintoinen veto, joka varmasti nostaa kyseisen tuotteen myyntiä.

Tuskin kovin moni kuluttaja huomaa, että eihän tässä mitään tarjousta ollutkaan – ainakaan jos hinta on sama kuin aiemmin. Tämä taitaa olla sellainen kuuluisa win-win -tilanne. Tsekkaa kuva.

[Via Visakopu]

Tori haastoi Tamperelaisen

Kari T kirjoitti eilen uudesta tamperelaisesta Tori -kaupunkilehdestä. Ehdin tutustumaan postin mukana jaettavaan uutukaiseen tänään ja ensivaikutelma oli mukavan positiivinen. Lehti on tyyliltään aika lähellä Metro ja 100 -uutislehtiä, mutta ehkä vielä värikkäämpi, mielenkiintoisempi ja ainakin nuorekkaampi.

Suurin ero kilpailijaan, ikuisuuksia Tampereella ilmestyneeseen Tamperelainen -kaupunkilehteen on koko. Tabloid lienee ainoa oikea koko tämän kaltaiselle medialle. Tamperelainen siirtyi täysin käsittämättömästä syystä jokin aika sitten broadsheet-kokoon. Itse en ole tuon jälkeen viitsinyt edes avata koko lehteä, vaikka sisältö on tuskin muuttunut.

Kävin reilu viikko sitten Pressiklubin tapaamisessa, jossa puhujina olivat ”vastakkain” Tamperelaisen ja Torin päätoimittajat. Tamperelaisen Jari Niemelä kertoi olevansa itsekin hieman pettynyt lehden uuteen kokoon, mutta korosti, ettei se ollut hänen valintansa. Toivottavasti Tamperelainen siirtyy pian takaisin oikeaan muotoonsa, koska lehtialalla koolla on tosiaan väliä.

Koin tänään aamulla erinomaisen lukuhetken myös Aamulehden Valo -liitteen parissa. Toimittaja Matti Kuusela oli kirjoittanut mainion jutun elämän tarkoituksesta. Suosittelen. Liite ilmestyy eri nimillä myös muualla Suomessa.

Tampereella käynnistyneen kaupunkilehtikisan selvässä johdossa on jo ensimmäisen numeron jälkeen Tori. Mainostajan ominaisuudessa minä valitsisin nuorille ja opiskelijoille kohdennetut kampanjat ilman muuta Toriin, sillä uskon sen olevan paremmin ajassa (ja oikeassa koossa). Nyt odotan mielenkiinnolla, kuinka Tamperelainen vastaa kisaan.

Telvis, eli poika kotiin!

Eilen käytiin juhlimassa Telvis 2005 -gaalassa Helsingin Kaapelitehtaalla. Illan teemana oli palkita viime vuoden parhaat televisio- ja radio-ohjelmat.

Varsinainen juhlan aihe löytyi pian, sillä Poliisi-tv valittiin vuoden 2005 parhaaksi asiaohjelmaksi! Mahtavaa! Fiilis oli aika hieno, kun pollarin jengin kanssa kilisteltiin kerta jos toinenkin. Poika saatiin kotiin Tohloppiin!

Tällä kertaa palkittujen joukossa ei ollut yhtään FST:n kiintiöruotsalaista ohjelmaa, sillä palkinnot jaettiin kansan antamien äänien perusteella. Itse olisin kyllä suonut Life Style -sarjan pystin mainiolle Strömsö-ohjelmalle, joka saa sunnuntait tuntumaan sunnuntailta.

Myös Amerikan megastara Conan O´Brien käväisi pariin kertaan stagella heittämässä läppää. Kemuista mies jatkoi matkaansa Subin privaattikemuihin Ravintola Teatteriin. Virallisemmat jatkot oli Onnelassa, mutta siellä meisinki oli hieman turhan laimea, sillä tänään oli useimmilla työpäivä.