Domin synttärit!

Domi 3kkNo ei oikeastaan ihan vielä, mutta uudessa kodissa Domi on ollut nyt tasan kaksi kuukautta. Neljän kuukauden ikä tulee täyteen vasta tasan viikon kuluttua 8.12.2005.

Tässä kuitenkin yleisön pyynnöstä foto otuksesta, kun niitä ei ole vieläkään ehtinyt työstää kokonaiseksi galleriaksi, vaikka kuvia on otettu jo useampia satoja. Kaikki aikanaan… Zoomaa suurempi kuva klikkaamalla tuota thumbnailia.

Kanavat matkapuhelimeen

Nokia julkaisi eilen uuden Kanavat -palvelunsa. S60-sarjan puhelimissa toimiva softa on helppo ja nopea asentaa puhelimeen. Tämän jälkeen käyttöönotto on vieläkin helpompaa, mikäli mahdollista.

Kanavat tarjoavat alkuvaiheessa mm. Hesarin, Kauppalehden, Markkinointi & Mainonnan, Ylen ja Maikkarin sisältöä. Käyttöliittymä oli erittäin käyttäjäystävällinen ja selkeä. Varsinkin sen graafinen toteutus oli parasta mitä matkapuhelimissa on tähän mennessä nähty.

Suosittelen Kanavia kaikille S60 puhelimen omistajille. Nyt odotellaan vaan S80 versiota, jotta samat systeemit toimisivat myös Comukassa. Jo nyt saitilta löytyy screenshot S80-sarjan versiosta.

Bush säästää näyttöä

En ihmettele yhtää, miksi tämä presidentillinen ”näytönsäästäjä” on kovin suosittu maailmalla juuri nyt: http://www.planetdan.net/pics/misc/georgie.htm

Mikäli pressa jää jumiin, voi häntä hiukan avittaa hiirellä. Tai muutenkin vähän ravistella. Tätä voisi jo kuvailla selkärangattomaksi hauskanpidoksi… Hieno idea ja kerrassaan upea toteutus!

PS: Taustalla pitäisi soita vielä ”Free Falling”.

Podcast valtavirtaa vuonna 2010?

Pirkka Aunola kertoi Digikko-blogissaan yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan podcasting olisi valtavirtaa vuonna 2010. Siis noin viiden vuoden kuluttua, mikä on Pirkan mukaan pitkä aika. Omasta mielestäni reilut viisi vuotta uuden mediamuodon lanseeraamisesta valtavirran saavuttamiseen on kuitenkin lyhyt aika.

Tutkimuksen tehnyt Bridge Ratings ennustaa, että vuonna 2010 podcast tavoittaa joka viikko 18 miljoonaa kuulijaa, mikä kuulostaa oikein hyvältä. Nykyisin podcasteja on kuunnellut noin viisi miljoonaa ihmistä, eli vain kaksi prosenttia amerikkalaisista, mutta määrä kasvaa nopeasti.

Mikäli samoja tuloksia vertailisi Suomeen, kuulijoita olisi nyt 104.000 ja vuonna 2010 heitä olisi lähes 400.000. Ei siis mitään järisyttäviä määriä.

Itse veikkasin äskettäin Aamulehden podcast-jutussa, että kaksi kolmesta Stara.fi podcast -kuulijasta kuuntelee ohjelman tietokoneellaan. Samoilla linjoilla on jenkkitutkimus, jonka mukaan vain 20% podcasteista kuunnellaan kannettavilla soittimilla.

Stara.fi Podcast 15 – Laura Birn ja Lupaus -elokuva

Viihdelehti Stara.fi:n podcastissä haastattelussa Lupaus -elokuvan tähti Laura Birn. Sota-aiheinen elokuva on eräänlainen lottien Tuntematon sotilas, ja se kertoo lottien korvaamattoman arvokkaasta panoksesta Suomen sodissa.

Helmiä ja sikoja -leffassa ihastuttanut nuori tähti Laura Birn mietiskelee haastattelussa omaa suhdettaan sotaan, elokuviin ja kertoo kuinka hän päätyi elokuvamaailmaan. Ohjelmassa on mukana myös katsaus päivän kuumimpiin viihdeuutisiin.

Lue Lupaus -elokuvan arvostelu tästä.

Tsekkaa podcast tästä!

Stara.fi Podcast 14 – Salarakkaat, Darin

Viihdelehti Stara.fi:n podcastissä vieraina Salarakkaat Martina ja Marika sekä supersuosittu ruotsalaistähti Darin, joka tapasi Stara.fi kilpailuvoittajat Helsingissä.

Lähetyksessä kuullaan Salarakkaiden, Martina Aitolehden ja Marika Fingerroosin, viimeinen yhteishaastattelu. Salarakkaat kertovat esikoislevyn teosta, silikonirinnoista, alastonkuvauksistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Tervetuloa mukaan!

Tsekkaa podcast tästä!

Stara.fi Podcast 13 – Reflexion, Feiled

Viihdelehti Stara.fi:n podcastissä aiheena tuoreet kotimaiset rock-yhtyeet. Vieraina Reflexion ja Feiled -kokoonpanot, jotka edustavat suomalaisen rockin uutta sukupolvea.

Reflexion on saanut valmiiksi esikoisalbuminsa, joka julkaistaan ensi vuoden alussa. Suunnitelmissa on myös ulkomaiden valloitus muun suomalaisen rockin vanavedessä. Feiled on puolestaan julkaissut jo Midnight Poems esikoislevynsä, jonka The Great Escape -sinkku on saanut hienon vastaanoton.

Mukana on myös maistiainen Salarakkaat -duon viimeisestä yhteishaastattelusta, joka kuullaan seuraavassa Stara.fi podcastissa. Tervetuloa mukaan!

Tsekkaa podcast tästä!

Podcast-juttu Aamulehdessä

Tämän aamun Aamulehdessä oli äskettäin tehtyä juttua podcastista. Otsikkona oli Radio-ohjelma hyppää kuulijan taskuun. Puolen sivun juttuun oli mahtunut hyvin podcastingin perusasiat suhteellisen selkeässä muodossa. Toivottavasti taas muutama ihminen kiinnostui aiheesta ja alkoi tutustumaan tulevaisuuden radion mahdollisuuksiin.

Aamulehti 23.11.2005

Aamulehden juttu löytyy tästä

Huomenna aamulla pitääkin suunnata Helsingin päähän zoomailemaan samoja asioita. Kerron niistä tarkemmin myöhemmin, mikäli aihetta ilmenee.

Blogit Lehtolan hilseen yllä

Jyrki Lehtola on mielestäni Suomen paras kolumnisti. Hänen kirjoituksensa ovat usein nasevia parodioita arkipäivän asioista. Hyväkään kolumnisti ei aina osu nappiin, ja viime aikoina Lehtolan kirjoituksista onkin paistanut läpi epätoivo teknologian maailmassa, johon kolumnisti on ajautunut ilmeisen haluttomasti. Blogistanin väki on saanut kuraa niskaansa.

Perinteisestihän ihminen pelkää asioita, joista hän ei ymmärrä. Ehkä blogit menevät jo jo Lehtolan käsityskyvyn yli, joten ainoa keino on sivaltaa blogeja aina kun siihen tulee mahdollisuus. Ehkä Lehtolaa kismittää se, ettei hän vielä puoli vuotta sitten tiennyt mikä blogi on, joten hän haluaa nyt painaa koko ilmiön ja sitä kautta kansalaisjournalismin kasvun villaisella. Tai ehkä hän onkin normaalia kaukonäköisempi ja näkee blogimaailman kasvun uhkana omalle uralleen. Nyt kun kuka tahansa voi olla kolumnisti.

Lehtola kuvailee ”blogi-miestä” sosiaalisesti kyvyttömäksi nörtiksi, joka pääsee pätemään vain tietoverkoissa. Voisiko kolumnisti olla sosiaalisesti niin kyvytön, että hän pääsisi pätemään lähinnä vain kolumneissaan suoltaen pahaa oloaan syyttömän blogikansan niskaan?

Oli kuinka oli, kansa on valinnut puolensa Lehtolan kampanjasta huolimatta. Taannoinen SonyBMG:n kopiosuojauksesta syntynyt skandaali tuli ilmi nimenomaan blogien kautta. Myös uudesta tekijänoikeuslaista syntyi kansalaiskeskustelu juuri blogeissa, kun valtamediat puolestaan liittyivät keskusteluun vasta sen ollessa jo kuumimmillaan. Ilman blogeja koko kansalaiskeskustelu ja vaikuttaminen olisi ollut täysin eri luokkaa.

Poliittinen Suomi valmistautuu parhaillaan presidentinvaaleihin. Iltalehdessä vaaditaan, että istuva presidentti Tarja Halonen avaa arkensa blogissa, sillä muut ehdokkaat ovat jo liittyneet bloggaajien joukkoon – Blogistaniin. Ehkä presidentti ei halua olla Lehtolan kuvailun mukainen sosiaalisesti kyvytön nörtti, joita Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö Lehtolan mukaan jo ovat. Choose your side.

Kabareeta ravintolassa

Kävimme eilen katsomassa Ilves-yökerhon @Penthouse -kabareen. Sari Siikander, Lari Halme ja Sami Hintsanen heiluivat lavalla ja Marika Vapaavuori vastasi käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Noin tunnin pituinen esitys oli oikein mainio, eikä käyttänyt kuluneita kikkoja ja vanhoja vitsejä. 70-luvun hittien sekaan oli mahdutettu oikeasti hauskoja sketsejä, joissa sivallettiin aikamme ilmiöitä Salarakkaista Tarja Haloseen ja Tyky-koulutuksesta tosi-tv-ohjelmiin.

Lari Halme osoittautui loistavaksi tyypiksi. TTT:n näyttelijä heitti sellaisen määrän hahmoja, että heikompia hirvitti. Parhaimmillaan hahmoja löytyi muutaman minuutin sketsistä kymmenkunta. Halmeen paras veto oli kuitenkin tohvelikansan supersankari Kaneliässä. Myös Tarja Halonen meni mieheltä loistavasti.

Mikäli pikkujouluaikaan pitää saada jotain hieman poikkeavaa ohjelmaa, uskallan suositella tätä kabareeta. Liput taitavat tosin olla jo loppuunmyytyjä. Tampereella tosin pyörii loppuvuodesta ainakin kolme eri kabareeta, joten nähtävää riittää. Niillä saa mukavan buustin alkavaan ravintolailtaan. Myös Helsingissä taitaa pyöriä nykyisin jonkinlaisia kabareita.