Jocka Träskbäck palaa Tampereelle – ehdolla kaupunginvaltuustoon

Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja aluevaltuutettu Jocka Träskbäck on palannut takaisin Tampereelle. Hän on kuntavaaleissa ehdolla Tampereen kaupunginvaltuustoon. Kokoomuksen Tampereen aluejärjestö nimesi Träskbäckin kuntavaalien ehdokkaaksi perjantaina.

Träskbäck oli kuntavaaleissa 2021 Lempäälän äänikuningas ja hän on siitä saakka toiminut Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Aluevaaleissa 2022 hänet valittiin Pirkanmaan aluevaltuutetuksi ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtajaksi. Tampereella vuodesta 1996 saakka vaikuttaneelle Träskbäckille paluu kaupunkiin oli luonnollinen valinta.

– Työni ja vapaa-aikani ovat olleet Tampereella jo lähes 30 vuoden ajan, vaikka olen asunut viimeiset 10 vuotta Lempäälässä. Valtaosa myös luottamustehtävien kokouksista järjestetään Tampereella, joten paluu oli vain ajan kysymys. Pari vuotta suunniteltu muutto on hyvä ajoittaa valtuustokauden loppuun, jotta äänestäjiltä saatua mandaattia voidaan kunnioittaa mahdollisimman kattavasti, Jocka Träskbäck kertoo.

– On ollut suuri kunnia saada vaikuttaa asioihin Lempäälässä, jossa halutaan kasvaa ja kehittyä, ja jossa panostetaan erityisesti yrittäjyyteen ja lapsiin. Nämä samat arvot näkyvät myös Tampereella, jossa hallittu kasvu, elinvoima ja lapsiperheet ovat päätöksenteon keskiössä. Monipuoliselle 30 vuoden yrittäjäkokemukselle olisi varmasti käyttöä kaupunginvaltuustossa, Träskbäck jatkaa.

– Työteliäs ja osaava Jocka on tervetullut lisä hienoon ehdokasjoukkoomme Tampereella. Eduskunta- ja eurovaalit ovat osoittaneet, että hän nauttii laajaa kannatusta myös täällä. Tervetuloa takaisin kotiin, Kokoomuksen Tampereen aluejärjestön puheenjohtaja Ilpo Rantanen kommentoi.

Kotikunnan vaihtumisen myötä Träskbäck tulee jättämään luottamustoimensa Lempäälässä. Pirkanmaan hyvinvointialueen luottamustoimet sen sijaan säilyvät nykyisellään. Träskbäck toimii aluevaltuuston lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaoston jäsenenä ja kokonaisturvallisuusvaliokunnan varapuheenjohtajana. Lisäksi hän vaikuttaa aktiivisesti myös useiden yritysten hallitustoiminnassa.