Julkaistu

Suomi tukee muiden talouskasvua miljardeilla – pois omasta elvytyksestä

EU-elvytyspaketista on hiljalleen paljastunut seikkoja, jotka antavat entistä suuremman syyn kyseenalaistaa pääministeri Sanna Marinin suomalaisille veronmaksajille neuvottelema 3 400 miljoonan euron lisälasku. Näyttää siltä, että kyseessä ei ole elvytyspaketti ensinkään, vaan sen sijaan alkusysäys tulonsiirtounionille, jossa taloutensa hyvin hoitaneet maat kuittaavat jatkossakin taloutensa huonosti hoitaneiden maiden laskun. Tämän jälkeen jäsenmailla ei ole enää intressiä hoitaa julkista talouttaan kestävästi, koska muiden maiden veronmaksajat rientävät kerta toisensa jälkeen apuun. Tuloksena voi olla itseään ruokkiva kierre, kun Suomi on jo kertaalleen päästänyt kriisimaiden kädet taskuilleen.

En toki ole ainoa tätä mieltä oleva, sillä myös maamme arvostetuimpiin talouden asiantuntijoihin lukeutuvat professorit Päivi Leino-Sandberg ja Vesa Vihriälä kirjoittavat samansuuntaisesti.

”Elvytysrahaston tukitoimilla luodaan jäsenmaille odotus siitä, että korkean julkisen velan tilanteessa muut maat auttavat finanssipoliittisessa elvytyksessä, ja vieläpä ilman sellaista ehdollisuutta, joka on aiemmin tulkittu edellytykseksi rahoitustuen yhteensopivuudelle perussopimuksen ns. no bailout-artiklan 125 kanssa. Tämä heikentää ilmeisellä tavalla kannustinta huolehtia julkisen talouden kestävyydestä.”
– professori Vesa Vihriälä 13.7.2020

EU-perussopimukseen 125 artiklassa (no-bailout) on estetty tällaisen sosialistisen tulonjakomallin syntyminen, mutta nyt sellainen saatiin rakennettua koronakriisin siivellä kutsumalla sitä harhaanjohtavasti elvytyspaketiksi. Paketissa rahaa ei nimittäin jaeta jäsenmaille vain koronakriisin seurausten perusteella, vaan myös kriisiä edeltävän taloustilanteen perusteella. Näin ollen koronaelvytyksen lisäksi paketilla tuetaan talouttaan heikosti jo aiemmin hoitaneita maita ja pidetään Italian valtionlainojen korot kurissa. Keskustan Mauri Pekkarisen mukaan EU lahjoittaa jo pelkästään Italialle 82 miljardia euroa, josta Suomen osuus on 1,79 prosenttia. Toisin sanoen Suomi lahjoittaa Italialle 1 460 miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa.

Tätä Sanna Marin kutsuu onnistumiseksi.

Eikä tämä jää takuulla viimeiseksi kerraksi, sillä perussopimuksen yli ei ole aiemmin kävelty niin selkeästi kuin nyt. Seuraavan kierroksen veruke voi olla koronan toinen aalto, Yhdysvaltojen laman seuraukset, Italian pankkisektorin kriisi tai lähes mikä tahansa muu sopivaksi katsottu syy. Marinin hallitus on ilman koronaakin lisäämässä Suomen julkista velkaa siihen tahtiin, että voimme pian olla itsekin pelastettavia joukossa. Työllisyystoimista laistaminen on kuitenkin toisen kirjoituksen aihe, joten ei siitä tässä enempää.

”Elpymisrahasto ei ole kertaluonteinen eikä väliaikainen. Se luo 40 vuotta voimassa olevan rakenteen, jota on helppo soveltaa uudelleen, kun toiminnan rahoittamisesta velaksi on jo aikaisemmin sovittu. Muutoksena se ansaitsisi demokraattisessa yhteiskunnassa perusteellisen käsittelyn, jossa uuden rahoitusmallin valtiosääntöisiä ja muita vaikutuksia arvioitaisiin huolella ja avoimesti.”
– professori Päivi Leino-Sandberg 10.7.2020

Pääministeri Marinin saavutuksia on ruodittu mediassa syystäkin ahkerasti, sillä pääministerin epäillään jopa toimineen vastoin perustuslakivaliokunnan ja suuren valiokunnan ohjeita. Aika näyttää oliko näin. Varmaa kuitenkin on, että kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit jättivät useiden pitkien käsittelyjen jälkeen suuressa valiokunnassa eriävän mielipiteensä pääministerille annetuista ohjeista. Lisäksi kokoomus vaati Suomen liittoutumista niin sanotun nuukan nelikon kanssa, mutta se ei pääministeri Marinille käynyt. Tuo sama nelikko sai lopulta merkittäviä pysyviä alennuksia, mutta Suomi sai sen sijaan pysyvän 100 miljoonan lisälaskun jäsenmaksuun. Marinin päätös olla blokkiutumatta neuvotteluissa maksaa siis veronmaksajille valtavasti hamaan tulevaisuuteen saakka.

Suomalaiset veronmaksajat tukevat nyt tehdyllä sopimuksella eteläeurooppalaisten maiden talouskasvua ja näiden maiden keskieurooppalaisia velkojia tuhansilla miljoonilla euroilla, jotka Suomi olisi voinut käyttää omaan elvyttämiseen, omien palvelujen turvaamiseen ja oman kilpailukyvyn nostamiseen. Monet tukea saavat maat aikovat keventää verotusta, mutta Suomi joutuu kiristämään sitä.

Pääministeri Marin on perustellut neuvottelemaansa 3 400 miljoonan euron lisälaskua sillä, että Suomi on vauras maa. Komission oman talousennusteen mukaan Suomi on kuitenkin ensi vuonna koko euroalueen hitaimmin kasvava talous, mutta silti tuemme auliisti muiden maiden talouskasvua. Mikäli pääministeri Marinin kovasti kehuma neuvottelutulos jää voimaan, voimme 10 vuoden päästä herätä katsomaan kuinka paljon meitä paremmin muut euromaat ovat koronakriisistä toipuneet – osin meidän kustannuksellamme.

Lienee perusteltua todeta, että Suomea vietiin EU-pöydissä kuin litran mittaa. Ja laskun maksavat ahkerat suomalaiset veronmaksajat vielä vuosikymmenten päästä.

Julkaistu

Polttoaineveron korotus rokottaa eniten pieni- ja keskituloisia

JULKAISTU 18.12.2019 Autoilusta kerätyt maksut ovat Suomessa tolkuttoman korkeita verrattuna tieverkkoon tehtäviin investointeihin. Autoilijoilta kerätään vuosittain yli kahdeksan miljardia euroa, mutta tieverkon perusparannukseen käytetään vain alle miljardi euroa. Ei siis ihme, että Suomen tiet muistuttavat monin paikoin perunapeltoa. Tätä menoa voimme pian katsoa kateellisina Venäjän maanteitä. Lienee kiistatonta, että autoilijoilta kerättävillä rahoilla tehdään pääasiassa aivan muuta kuin parannetaan tieverkostomme tasoa.

Marinin hallitus valmistelee parhaillaan polttoaineveron korotuksia, joita ei voida hyvällä omatunnolla nimittää pelkiksi indeksikorotuksiksi. Autoilua kiivaasti vastustavat vihreät ovat siis päässeet panemaan sormensa peliin ja toteuttamaan autovastaista ideologiaansa. Eräs vihreiden kansanedustaja kommentoi asiaa Twitterissä, ja siitä alkoi mielenkiintoinen ja värikäs keskustelu. Monien tulkinta – myös minun – oli, että kansanedustajan mukaan polttoainevero kohdistuisi vain suurituloisiin. Hänellä oli useita tilaisuuksia korjata mahdollinen virhetulkinta, mutta niin hän ei tehnyt, vaikka osallistui samoihin ketjuihin vielä myöhemmin. Polttoainevero tasavero, joka iskee käytettävissä oleviin tuloihin suhteutettuna eniten tulodesiilien ala- ja keskiosaan. Siis pieni- ja keskituloisiin suomalaisiin.

Kansanedustaja pyrki nähdäkseni kommentillaan viemään huomion siitä tosiseikasta, että vasemmistohallitus rokottaa päätöksellään eniten pieni- ja keskituloisia suomalaisia perheitä. Tilastokeskuksen ja hallituksen esityksen mukaan  polttoaineveron korotus vaikuttaa käytettävissä oleviin tuloihin keskimäärin 0,13 prosenttia. Niistä suurituloisimpiin 0,08 prosenttia ja pienituloisimpiin 0,11 prosenttia, joten ero näiden kahden välillä on merkittävä. Polttoaineveron korotus on regressiivinen ja vaikuttaa kaikkein vähiten suurituloisiin ja kaikkein eniten keskituloisiin. Todellisuus on siis aivan muuta kuin mitä meille yritetään nyt vihervasemmiston taholta esittää. Hämmentävintä on, että vaikutus todetaan hallituksen omassa esityksessä, joten herää kysymys ovatko hallituspuolueiden edustajat lainkaan lukeneet omaa esitystään.

Hallituksen esitys polttoaineverosta, HE 66/2019

”Ehdotettujen veronkorotusten suorien vaikutusten arvioidaan olevan hyvin lievästi regressiivisiä, eli ne vaikuttavat suhteutettuna käytettävissä oleviin tuloihin hieman enemmän pienituloisten kotitalouksien asemaan. Suhteutettuna käytettävissä oleviin tuloihin veronkorotukset ovat keskimäärin noin 0,13 prosenttia, alimmassa tulokymmenyksessä 0,11 prosenttia ja ylimmässä 0,08 prosenttia. Suorien vaikutusten lisäksi veronkorotukset voivat vaikuttaa kotitalouksiin epäsuorasti muun muassa maaliikennepalvelujen hintojen nousun johdosta.” (Hallituksen esitys polttoaineverosta, HE 66/2019)

Vihreät ja sen kanssa hallituksessa istuvat SDP ja vasemmistoliitto ovat perinteisesti esiintyneet nimenomaan pienituloisten äänitorvina, mutta tällä kertaa pieni- ja keskituloiset saavat selkeän lisälaskun ja heidän työntekonsa kannattavuus heikkenee työmatkojen hinnan noustessa. Siksi on ymmärrettävää, että vihreät kiirehti peittelemään polttoaineveron todellisia vaikutuksia väittämällä, että se kohdistuisi vain suurituloisiin. Pieleen kuitenkin meni, sillä myös hallituksen lakiesityksessä on mukana Tilastokeskuksen selvitys verojen kiristymisen todellisista vaikutuksista eri tuloluokissa. Hallitus oli siis kiistatta tietoinen päätöksen vaikutuksista sitä tehdessään.

Suomessa on runsaasti pienituloisia ihmisiä, jotka eivät voi tehdä työmatkoja ja arjen liikkumistaan julkisilla liikennevälineillä esimerkiksi haja-asutusalueilla. He tarvitsevat oman auton, jotta pääsevät kantamaan kortensa suomalaisen yhteiskunnan eteen. Polttoaineen hinnankorotus iskee suhteessa tuloihin eniten perheisiin, joille auton omistamisen kalleus on jo muutenkin suurituloisia suurempi menoerä. Pahimmassa tapauksessa työssäkäynti voi muuttua taloudellisesti kannattamattomaksi, jos työmatkat omalla autolla maksavat liikaa. Suomi on suuri maa, joten kaikki eivät voi asua Helsingin Kalliossa trendikahvilan yläkerrassa raitiovaunureitin varrella.

Autoilun verotus on vääjäämätöntä, oli hallituksessa mikä kokoonpano tahansa. Aivan toinen asia on kuitenkin vasemmistovihreiden yritys valkopestä polttoaineveroa muka suurituloisten rokottamiseksi, kun totuus on päinvastainen. Suoraselkäisyys kannattaisi tässäkin asiassa. Ihmettelen samalla kovasti miten maaseudun puolueeksi itsensä maalannut keskusta on mukisematta hyväksynyt muutoksen, joka rokottaa erityisesti sen kannattajien taloutta haja-asutusalueilla. Keskusta vaikuttaa unohtaneen pitkien välimatkojen maaseudun asukkaat.

Eräs polttoaineveroa koskevasta keskustelusta jostain syystä lähes kokonaan puuttuva seikka on polttoaineen hintojen nousun vaikutus logistiikan kustannuksiin ja kulujen siirtyminen kuluttajahintoihin. Hallituksen nyt kaavailema historiallisen suuri polttoaineveron korotus tulee toteutuessaan iskemään hintojen nousun kautta eniten pienituloisiin suomalaisiin. Ja tietenkin myös pieniin kuljetusyrityksiin sekä niiden työpaikkoihin.

Autoilussa olennainen kysymys on paljonko autoilijoilta kerätyistä miljardeista investoidaan tieverkoston perusparannukseen. Ruotsissa panostus on peräti 2,5-kertainen Suomeen verrattuna, joten tätä menoa tulee vielä hätä käteen tieverkoston miljardien korjausvelan kanssa. Toimiva tieverkosto on elintärkeä osa kansalaisten jokapäiväistä logistiikkaa, joten se pitää koko maan toimimassa. Haluammehan, että ruoka ja tavarat liikkuvat jatkossakin.

Julkaistu

SDP:n hoitajahuijaus alkaa konkretisoitua

JULKAISTU 15.12.2019: Vanhustenhoito on Suomessa huonolla tolalla, mutta asiasta ei olekaan juuri puhuttu viime aikoina. Asialle täytyy tehdä jotain ja nopeasti, sillä emme voi kohdella esimerkiksi vankeja ja turvapaikanhakijoita paremmin kuin maata hartiavoimin koko ikänsä rakentaneita vanhuksia. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että vasemmistohallituksen aikana vanhustenhoitoon ei tehdä tarvittavaa ryhtiliikettä. Syy on yksinkertaisesti siinä, että hallituksen osaaminen ei riitä, ja siksi puuhastelu on tähän mennessä ollut vain populistista tuuleen huutelua. Vanhusten tilanne ei tällä tietoa tule parantumaan ennen seuraavia vaaleja ja uutta oikeistohallitusta.

Perättömien puhumisen vuoksi pääministerin paikalta eronnut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi helmikuussa 2019 demarien hoitavan vanhusten hoitajamitoituksen kuntoon, jos puolue pääsee hallitukseen. Lupaus tehtiin kaksi kuukautta ennen eduskuntavaaleja demarien kannatuksen ollessa syöksyssä. Ministeri Krista Kiuru (sdp) kauhoi nopeasti vettä vaalimyllyyn julistamalla, että hoivaongelma ratkeaisi ”yhdellä lauseella ja muutaman tunnin työllä”. Näiden lupausten siivittämänä demarit nousivat eduskuntavaaleissa niukasti maan suurimmaksi puolueeksi, kun erityisesti vanhukset lankesivat vaalivalheisiin hoitajamitoituksesta ja vappusatasesta.

Vaalien jälkeen suomalaiset ovat saaneet kokea karvaasti, että vaalilupaukset olivat yhtä vedenpitäviä kuin ruostunut katiska. Tarkoituksena ei koskaan ollut pitää lupausta, vaan ostaa ääniä vanhuksilta ja vanhustenhoidosta huolestuneilta. Siinä onnistuttiin, vaikka moni kertoi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja lupausten olevan perättömiä. Antti Rinne julisti ilosanomaa rahojen riittämisestä mihin tahansa, kunhan vasemmisto pääsisi tarttumaan vallankahvaan. Seuraukset ovat sittemmin olleet karut, kun jopa EU on antanut hallitukselle noottia jo heti hallituksen alkumetreillä. Syystäkin.

Juhlapuheiden takaa paljastui lopulta karu todellisuus, sillä SDP oli todellisuudessa hetkeä aiemmin itse esittänyt Tampereella hoitajamitoituksen laskemista. Hoitajamitoituksen heikentämisen puolesta äänesti valtuustossa myös nykyinen pääministeri Sanna Marin. Käytännön teot olivat siis päinvastaiset kuin vaalilupaukset, mikä on sittemmin osoittautunut vakiintuneeksi käytännöksi hoitajamitoituksen lisäksi myös vappusatasen, työllisyyden hoidon, poliisien määrän, koulutuksen kunnianpalautuksen ja lukuisten muiden vaalivalheiden myötä. Äänestäjiä sumutettiin oikein urakalla.

Kirjoitin kaksi kuukautta ennen vaaleja blogissani, että yksikään mitoitus ei ratkaise vanhustenhoidon ongelmia, sillä numeroiden sijaan tulee ottaa huomioon jokaisen vanhuksen yksilölliset tarpeet ja jokaiselle tehdä oma henkilökohtainen mitoitus palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Samalla totesin, että 0,7 hoitajamitoitus ei tule toteutumaan, koska siihen ei ole yksinkertaisesti rahaa eikä hoitajia. Vasemmistossa kirjoitukseni tyrmättiin jyrkästi, koska siellä kuviteltiin, että tarvittava rahavuori tulisi maagisesta rahaa sylkevästä taikaseinästä. Ei tullut. Taaskaan.

Kunnanvaltuutettuna ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuutettuna tiedän, että 0,7 hoitajamitoitukseen ei tule olemaan varaa vielä vuosikausiin jos edes vuosikymmenessä. Lisäksi puuttuvat myös mitoituksen toteuttamiseen tarvittavat 4 300 – 5 500 uutta hoitajaa. Meillä on siis käytettävissä hyvin rajalliset resurssit, jotka täytyy jatkossa kyetä kohdentamaan nykyistä tehokkaammin apua tarvitseville. Tässä kehityksessä yksilöllinen mitoitus on ratkaisun ensimmäinen tärkeä osa. Toinen osa on yksityinen palvelutuotanto, mutta vain tarkasti määriteltynä, valvottuna ja sanktioituna. Palvelun laadussa yksityinen on usein parempi kuin julkinen, kunhan valvonta hoidetaan kunnolla ja sanktiot ovat asianmukaiset. Viime vuosina näistä kolmesta yksikään ei ole ollut kunnossa. Mikään hoitajamitoitus ei olisi estänyt vanhustenhoidossa nyt paljastuneita ongelmia, sillä syy on valvonnan ja sanktioiden puutteesta.

Vaalien jälkeen SDP joutui myöntämään antaneensa äänestäjille katteettomia vaalilupauksia. Rinteen hallitus sysäsi nimittäin lupaamansa hoitajamitoituksen seuraavan hallituksen niskoille päättämällä, että 0,7 mitoituksen siirtymäaika päättyy vasta aprillipäivänä 2023, eli kaksi viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Ajankohta oli suorastaan profeetallinen, sillä hoitajamitoituksen käsittelystä tulikin hallituksessa yksi suuri aprilipila. Esimerkiksi sen rahoituksesta hallitus ei ole kyennyt vielä linjaamaan mitään, ja siitä on huolestuttu tähän mennessä erityisesti valtionvarainministeriössä.

Suurin vedätys paljastui kuitenkin, kun hallitus alkoi viimein saada jotain paperille saakka. Silloin nimittäin paljastui, että SDP kumppaneineen ei edes yritä esittää lakiin hoitajamitoitusta, vaan sen sijaan henkilömitoitusta, joka on täysin eri asia.  Hoitajille ei siis ole enää edes tarkoitus saada 0,7 mitoitusta, koska jatkossa mukaan lasketaan myös hoiva-avustajat. Avustajat eivät tarvitse lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta. Näin ollen SDP vesitti oman lupauksensa hoitajamitoituksesta jo ennen kuin sitä ryhdyttiin kunnolla edes valmistelemaan. Hoitajahuijaus siis paljastui karulla tavalla.

Rinteen-Marinin hallitus lupasi vielä kesällä 2019 suomalaisille, että henkilömitoituksen (ei siis hoitajamitoituksen) lakiesityksen tuotaisiin eduskuntaan vielä vuoden 2019 aikana. Eilen 14. joulukuuta 2019 kuitenkin varmistui, että tuokin lupaus oli lööperiä. Lakiesitys ei ole tulossa tämän vuoden aikana eduskunnan käsittelyyn. Ei ole, vaikka vaalien alla demarit lupasivat juhlallisesti, että hoitajamitoituksen korjaaminen olisi yhden lauseen ja muutaman tunnin homma. Ei ollutkaan.

Keskustelussa hoitajahuijauksesta on pyritty eriyttämään toteutus ja lakiin kirjaaminen. Todellisuudessa ne ovat yksi ja sama asia. Lakiin ei nimittäin tule kirjata asioita, joiden toteutukseen ei ole rahaa. Hoitajahuijauksessa on kyse juuri siitä. Valtionvarainministeriö on kiinnittänyt huomiota siihen, että tuleva lakiesitys on ristiriidassa hallituksen budjetin kanssa sekä vuodelle 2020 että myös taloussuunnitelmassa vuoteen 2023 saakka. Vaikka SDP onkin nyt kaatamassa toteutuksen kustannuksia seuraavan hallituksen niskoille, ei se ole ymmärtänyt varata rahaa edes oman kautensa aikana tapahtuville seikoille. Voidaankin perustellusti todeta, että nelivuotias pikkutyttö osaa laskea budjettinsa paremmin kuin vasemmistohallitus.

Miksi näin kävi? Nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista on nähdäkseni kaksi skenaariota: Joko 1) demarit huijasivat äänestäjiä tietoisesti, koska olivat paniikissa laskeneen kannatuksensa vuoksi ja halusivat ostaa ikäihmisten äänet keinolla millä hyvänsä. Tai vaihtoehtoisesti 2) demarit eivät yksinkertaisesti tienneet paljonko hoitajamitoituksen toteuttamiseen tarvitaan hoitajia ja rahaa. Demarien toimintaa pitkään seuranneena minulla on taipumus uskoa, että molemmat vaihtoehdot pitävät paikkansa.

Molemmat skenaariot ovat hyvin huolestuttavia ja osoittavat, että alakoulun talousosaamisella ei kyetä hoitamaan taloutta ja siihen liittyviä vaalilupauksia. Tilanne on sama oli kyseessä sitten sitten hoitajamitoitus, vappusatanen. työllisyyden kasvu, poliisien määrä, koulutuksen kunnianpalautus, koulutusmiljardi tai opintorahan korotus. Yksikään noista vaalilupauksista ei tule toteutumaan, mutta demarien onneksi vaaleissa ei ole kuluttajansuojaa.

Julkaistu

Suomi ja Kokoomus tarvitsevat ryhtiliikkeen – askel oikealle välttämätön

Olen periaatteen mies. Ystäväpiirini tietää, että se on aina pitänyt ja tulee aina pitämään. Olen aina seissyt suoraselkäisenä omien näkemysteni takana, vaikka olen joskus ollut taistelukentällä yksin. En ole koskaan suostunut olemaan niin sanottu joojoo-mies, joka luovii eteenpäin myötäilemällä muita ja muiden mielipiteitä. Olen silti aina valmis kuulemaan eri mieltä olevien perusteluita, kunhan ne pitävät paikkansa.

Olen vahvasti huolestunut siitä tilasta, johon Suomi on viime vuosina ajettu ja siitä tulevaisuudesta joka Suomea odottaa ilman huomattavaa askelta oikeaan suuntaan. Ja tarkoitan oikealla suunnanmuutoksella sekä eduskuntaa että Kokoomusta. Kuntavaaleissa olin ehdolla sitoutumattomana ehdokkaana, mutta vaalien jälkeen oli perusteltua liittyä sekä kokoomukseen että kokoomuksen valtuustoryhmään. Valintani oli luonnollisesti kokoomus, koska se oli ainoa näkemyksiini sopiva puolue. Muita vaihtoehtoja ei ollut edes harkinnassa. Henkinen kokoomuslainen olen toki ollut niin pitkään kuin olen tiennyt jotain taloudesta. Nyt olen ehdolla eduskuntavaaleissa, joten minulla on aidosti mahdollisuus saada aikaan merkittävä muutos. Se tosin onnistuu vain mikäli tarpeeksi moni pirkanmaalainen äänestäjä on kanssani samaa mieltä.

”Haluan osaltani muuttaa Kokoomuksen suuntaa oikealle”

Vaaliteemani on ryhtiliike, ja sitä tarvitsevat tällä hetkellä sekä eduskunta että kokoomus. Myös jälkimmäinen täytyy rehellisyyden nimissä kyetä sanomaan ääneen.

Vaalikentillä ja sosiaalisessa mediassa saan päivittäin vastata kymmeniin kommentteihin, joissa todetaan miehen olevan kyllä oikea, mutta puolueen olevan väärä. Toiset kertovat jättävänsä kokonaan äänestämättä, koska kokoomus on heidän mielestään kallistunut liikaa vasemmalle. Toiset kertovat äänestävänsä siksi jotain muuta puoluetta ensimmäistä kertaa elämässään. Olen vastannut jokaiselle, että asiaa kannattaa vielä kerran harkita. Hanskojen tiskiin iskemisen sijaan olisi nimittäin parempi pyrkiä vaikuttamaan puolueen sisäiseen linjaan omalla äänellään, sillä mahdollisuus siihen suodaan vain kerran neljässä vuodessa.

Suhteellinen vaalitapa toki mahdollistaa tilanteen, jossa ääni tietylle ehdokkaalle voi lopulta mennä toiselle henkilölle, jos oma ehdokas ei pääsekään läpi. Onko se kuitenkaan syy jättää äänestämättä sopivinta ehdokasta? Minusta ei missään nimessä. Jokaisessa puolueessa ja eduskuntaryhmässä on joukko erilaisia ihmisiä, jotka muodostavat puolueen linjan. Minä edustan kokoomuksessa oikeaa laitaa samoin kuin esimerkiksi Uudenmaan loistava ehdokas Tere Sammallahti. Mahdollisina tulevina kansanedustajina meillä olisi eduskunnassa sama suunta, mutta ei toki bussilla. En tietenkään voi puhua muiden puolesta, mutta minä haluan osaltani muuttaa kokoomuksen suuntaa oikealle. Kokoomuksen tulisi palata punavihreiltä seikkailuiltaan takaisin juurilleen.

Eduskuntavaaleissa jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle annetaan tilaisuus vaikuttaa paitsi eduskunnan myös oman puolueen suuntaan oli puolue mikä tahansa. Jokaista puoluetta voidaan muuttaa vain sisältä käsin, ja siten myös kokoomuksen äänestäjät päättävät vaaleissa muuttuuko puolueen suunta nykyisestä oikealle vai vasemmalle. Äänestämättä jättäminen tai jonkin toisen puolueen äänestäminen protestina kokoomuksen nykylinjalle on kuin luovuttaisi pelin kesken kaiken. Näkisin mielelläni, että ääni annettaisiin ehdokkaalle, jonka suuntaan puolueen halutaan muuttuvan. Tere Sammallahti on tehnyt aiheesta osuvan videon, jonka voit katsoa tästä alta. Siinä kiteytyy melko hyvin käsillä olevan tilanteen ydin.

Oli kokoomuksen nykyisestä linjasta mitä mieltä tahansa, kuluneen Sipilän hallituskauden saavutukset ovat vertaansa vailla. Suomeen on syntynyt 140 000 uutta työpaikkaa, joista puolet hallituksen ansiosta (Etla) ja valtaosa työpaikoista on täysiaikaisia ja pysyviä, eikä mm. tempputyöllistymistä. Samaan aikaan pienipalkkaisten ja syrjäytyneiden määrät ovat romahtaneet historiallisen paljon ja eriarvoisuus vähentynyt selvästi. Suomi on vuonna 2019 merkittävästi parempi paikka kuin se oli edellisten vaalien alla vuonna 2015. Nyt äänestäjien tulee päättää haluavatko he nykyisen positiivisen kehityksen ja terveen taloudenpidon jatkuvan seuraavat neljä vuotta vai haluavatko he kenties sen sijaan vasemmiston helppoheikkitaloutta, katteettomia vaalilupauksia ja tulevien sukupolvien velkavankeutta. Niitä olisi nimittäin luvassa vasemmiston vetäessä Suomi-vankkureita.

Mikäli äänestäjät niin päättävät, tulen tekemään eduskunnassa suoraselkäisesti töitä terveen talouden, työn, turvallisuuden, yrittäjyyden, lapsiperheiden ja tulevien sukupolvien hyvinvointivaltion eteen. Sekä tietenkin osaltani muuttamaan kokoomuksen linjaa nykyisestä takaisin oikeaan suuntaan. Valta Kokoomuksen tulevasta linjasta on nyt sinulla. Käytä äänesi oikein.

Minua voi äänestää Pirkanmaalla numerolla 40.

Jocka Träskbäck
Kokoomus
#jocka40
#ryhtiliike

Julkaistu

Hallituksen kaatuminen vei Antti Rinteeltä savuverhon – halpa populismi ei enää riitä

Soten ja hallituksen kaatumista pari päivää sulateltuani olen tullut siihen tulokseen, että Sipilän päätös hallituksen hajottamisesta oli fiksu peliliike. Demareilla ei nimittäin ole enää hallitusta, jota haukkumalla se käänsi jokaisen keskustelun viimeisen neljän vuoden ajan varsinaisesta asiasta halpaan populismiin. Vaalikiimaisten helppoheikki-lupausten sijaan Antti Rinne joutuu nyt seuraavat viisi viikkoa puhumaan yllättäen asioista asioiden nimillä ja erityisesti paljastamaan mikä olisi SDP:n todellinen sote-malli. Siis olisi, koska sellaista ei vielä ole.

Viimeistään Yleisradion erikoislähetys nimittäin osoitti, että Sipilä yllätti demarit housut kintuissa. Antti Rinne ei saanut haastattelussa muodostettua puolueensa sote-mallista yhtään järkevää virkettä, vaan paljasti yllättäen olevansa pitkälti samaa mieltä oman puolueensa hetkeä aiemmin kaataman hallituksen sote-mallin kanssa. Ei siis ihme, että Kokoomuksen Petteri Orpo ja Keskustan Antti Kaikkonen pyörittelivät silmiään huomatessaan miten hattarapohjalta Antti Rinne joutui lähtemään mukaan sote-keskusteluun.

Demarien puoluetoimistolla eduskuntavaalien pelikirja oli selvästi laadittu sen perusteella, että puolueen päättömät eläkesataset ja miljardien eurojen vaalilupaukset olisivat kantaneet vaalipäivään saakka. Ja erityisesti pelikirja oli laadittu sen pohjalta, että hallitus olisi jatkanut myös soten kaatumisen jälkeen demarien nyrkkeilysäkkinä. Tosin kävi, ja nyt demarit ja Rinne jäivätkin yhtäkkiä yksin kehään sohimaan varjonyrkkeilyään vastustajan jo kadottua. Merkillepantavaa on, että Rinne teki neljä vuotta hartiavoimin töitä hallituksen kaatamiseksi ja kun se tapahtui, syytti Rinne päätöstä ”oudoksi ratkaisuksi”.

Hallituksen hajoamisen myötä nyt Suomella ei ole enää hallitusta, jota haukkumalla Rinne voisi siirtää jokaisen keskustelun pois varsinaisista asioista. Seuraavat viisi viikkoa hänen pitääkin yllättäen keskittyä aivan poikkeuksellisesti oikeisiin asioihin, ja se näyttää olevan Rinteelle haaste. Demarien puoluetoimistolla valot ovat takuulla palaneet tänä viikonloppuna läpi yön, kun siellä on mietitty puheenjohtajalle valmiiksi edes jossain määrin fiksun kuuloisia vastauksia. Odotan jo kuumeisesti seuraavia paneelikeskusteluja, joissa Rinne joutuu grillattavaksi puolueensa sote-mallista, jota ei vielä ole edes olemassa.

Vaalikamppailun luonne muuttui täysin perjantaina kello 10.00, ja nyt myös toimittajilta vaaditaan talouden osaamista edes siinä määrin, että Rinteelle esitetään kaikissa tilanteissa jatkokysymys ”Mistä rahat?”. Perättömien vaalilupaustensa sijaan Rinteen on nyt aika kertoa konkreettisesti miten demarit hoitaisivat soten ja erityisesti sen rahoituksen. Yhtä lailla Rinteen pitää kyetä kertomaan miten se parantaisi Suomen työllisyyyttä, jonka parantumista hän itse piti taannoin mahdottomana. Talousosaaminen on ollut vasemmistossa perinteisesti haastavaa, joten seuraavat viisi viikkoa tulevat olemaan mielenkiintoisia. Sekä kansalaisten että toimittajien tulee olla tässä keskustelussa tarkkana, koska vaalivalheet pitää paljastaa nopeasti.

Soten ja hallituksen hajoaminen, demarien päävastustajan yllättävä katoaminen ja puolueen sote-mallin puuttuminen antavat aiheen odottaa uutta savuverhoa, jolla demarit pyrkivät ohjaamaan julkisen keskustelun pois puoleen akilleen kantapäästä, eli taloudellisesta osaamattomuudesta. Ennustan, että lähipäivinä joku SDP/SAK:n jäsenliitoista antaa lakkovaroituksen ja pian sen jälkeen muut ilmoittavat olevansa mukana tukitoimissa. Sen jälkeen SDP/SAK ryhtyy masinoimaan massiivista lakkoa ja lakk… siis vaalitilaisuuksia suurten kaupunkien toreille. Demarit ovat aiemminkin käyttäneet ammattiliittojen lakkoja vaalikampanjoidensa tukena, joten uskon sen olevan nyt pelikirjassa korkealla. Varsinkin kun hallituksen hajoaminen veti maton nykyisten kampanjasuunnitelmien alta.

Lopuksi todettakoon, että Suomi elää vain ja ainoastaan viennistä. Mikäli suomalaiset eivät vaaleissa ymmärrä terveen talouden ja uusien työpaikkojen olevan suomalaisen hyvinvoinnin elinehto, saamme kyllä Suomeen runsaasti lisää vientiä. Tällä kertaa vientituotteena ovat kuitenkin Suomesta Viroon siirtyvät yritykset. Sen jälkeen viimeinen voikin jo sammuttaa valot. Suomalaisilla on kevään eduskuntavaaleissa kaksi vaihtoehtoa. He äänestävät joko nykyisen historiallisen hyvän talouskasvun ja työpaikkojen lisääntymisen puolesta ja muun muassa holhousta vastaan, tai vaihtoehtoisesti helppoheikkitalouden, lastemme lisääntyvän velkataakan ja katoavien työpaikkojen puolesta. Antti Rinne ilmoitti äskettäin, että Kokoomus ei mahdu samaan hallitukseen demarien kanssa, joten valinta on tehty suomalaisille helpoksi. Se näyttää olevan joko tai.