Bush kävi Makuunissa

Jenkkien älykköpresidentti George W. Bush on taas käynyt paikallisessa Makuunissa tilaamassa uuden ”Bin Laden On Demand” -videon. Video ”sattui päätymään” internetiin juuri, kun Irakin sodan oikeutus on uudelleen kovassa vastatuulessa ja kansalaisten vastustus sodan suhteen on kasvanut ympäri maailmaa.

Tässä tietenkin ”amerikkalaisten aidoksi vahvistamassa” videossa nähdään Bin Ladenin pahvikuva, joka paasaa ilmoille Bushin rustaamaa tekstiä. Näin Puska on saanut taas lisää perusteita pitää amerikkalaiset joukot Irakissa. Video tuli kuitenkin julkisuuteen hieman liian sopivaan aikaan Bushin kannalta.

Yhdysvaltain presidentin George Bushin mukaan bin Ladenin video alleviivaa tarvetta päättäväisyyteen Irakissa. Bush sanoi, että nauha on muistutus siitä, miten vaarallisessa maailmassa me elämme.
Yleisradion Uutiset

Bushin mukaan video on muistutus maailman vaarallisuudesta. Presidentin mielestä Irakin mainitseminen videolla merkitsee, että Irak on osa ääriaineksia vastaan käytävää sotaa.
MTV3 Uutiset

Tällä kerralla kusetus tuskin menee enää läpi aikaisempien videoiden tavoin, mutta Bin Laden Videotuotanto Ltd lienee saanut hyvän liksan uudesta tuotannostaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *