Suomen historian suurimman hallinnollisen uudistuksen oli alun perin tarkoitus tuottaa myös säästöjä, mutta syksyllä 2019 tavoitteesta luovuttiin. Tämä näkyy nyt uudistuksen jatkuvana rahapulana, yt-neuvotteluina ja leikkauksina. Onkin perusteltua kysyä mihin 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa tarvitaan 22 hyvinvointialuetta valtuustoineen, hallituksineen ja organisaatioineen, kun viisi aluetta riittäisi hyvin ja tulisi veronmaksajille halvemmaksi.
Eräs uudistuksen keskeisiä tavoitteita on saada selville mitä julkisten sote-palvelujen tuottaminen maksaa ja miten niiden kustannukset jakautuvat, koska vain siten julkisen ja yksityisen sektorin kustannuksia voidaan vertailla ja selvittää miten palvelut kannattaa toteuttaa.
Palvelujen tuottaminen julkisen sektorin omana toimintana ei voi olla itseisarvo, mikäli se on kalliimpaa saati jos kustannuksia ei edes tiedetä. Verorahoja täytyy käyttää järkevästi, ja siinä onnistuminen edellyttää kaikkien kustannusten läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta. Päätöksiä hyvinvointialueiden oman tuotannon lisäämisestä ei voida tehdä vastuullisesti ennen julkisen sektorin kustannusten avaamista, koska päätösten tulee aina perustua tietoon.
Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan näitä yksikkökustannuksia, joista ensimmäisiä lukuja saataneen ensi vuoden alkupuolella. Vasta sitten pääsemme vertailemaan julkisen sektorin kustannuksia yritysten lisäksi myös eri hyvinvointialueiden kesken. Myös se on tärkeää, sillä hyväksi havaittuja käytänteitä tulee jakaa. Samalla monituottajuuden esteitä tulee purkaa lainsäädännöstä, koska veronmaksajien rahoja täytyy käyttää vastuullisesti ja tehokkaasti. Vain kustannusten läpinäkyvyys takaa, että veroeuroille saadaan paras mahdollinen vastine.
Jocka Träskbäck
aluevaltuutettu (kok.)
Kirjoitus on julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Ylöjärven Sanomissa ja Hämeen Sanomissa.