Osallistuin eilen Suomen teollisoikeudellisen yhdistyksen (STY) järjestämään IPR-päivään, jossa alan ihmisille annetaan vuosittain ajankohtainen katsaus immateriaalioikeuksien tilanteeseen Suomessa ja maailmalla. Päivän teemana olivat tuttuun tapaan tavaramerkit, patentit, tekijänoikeudet, mallioikeudet ja tuoteväärennökset sekä näihin liittyvä tuomioistuinten oikeuskäytäntö ja tietenkin tuoreet oikeustapaukset.
En lähde ruotimaan ohjelmaan tarkemmin, mutta päivän mielenkiintoisimpiin anteihin lukeutui tuore oikeuskäytäntö turvaamistoimihakemusten käsittelyssä ja niiden edellytyksissä. Hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan nykyisin pelkkä loukkauksen uhka tai sellaisen valmistelu riittää turvarin saamiseen. Aiemman linjauksen mukaan ennen turvaamistoimea tarvittiin loukkaavan tuotteen käyttöä, mutta nykyisin siis jo uhka riittää (”Loukkaus on ilmeisempi kuin ei loukkaus”). Mielenkiintoista.
Myös mallioikeuden oikeuskäytännössä oli tullut vuoden aikana selkeä muutos, sillä koko kierroksen käräjäoikeudesta korkeimpaan oikeuteen käyneen ”Liukueste” -keissin myötä uutena linjauksena oli mallisuojan piirin kasvattaminen. Korkein oikeus nimittäin linjasi, että tuotteiden eroavat yksityiskohdat olivat niin pieniä, että tuotteiden aikaansaama kokonaisvaikutelma oli ratkaiseva (”Yhdenmuotoisuus huomattava”). Aiemmin pienetkin eroavat yksityiskohdat riittivät erottamaan kaksi samankaltaista tuotetta toisistaan, mutta ei enää. Tästä tullaan luultavasti näkemään lähiaikoina lisää keissejä oikeudessa.
Tavaramerkkilain puolella puitiin jo suurimmalle osalle tuttua keissiä PIB Personnel vs. Personel Henkilöstöpalvelut, jolla oli niin ikään tietynlaisen ennakkopäätöksen luonne. Hovioikeus nimittäin katsoi kahden kielen sanojen yhdistelmän yksilöiväksi, vaikka molemmat sanat olivat kyseistä alaa kuvaavia. Erikoista jutussa oli se, että kantaja esitti vakiintumisnäyttönä tutkimuksen, jonka mukaan vain 30 % alan toimijoista tunsi palvelun. Eihän se vielä riitä vakiintumiseen. Lisäksi yhtiön rekisteröimässä tavaramerkissä oli erottamislausuma, joten takkiin tuli.
Musiikin ”nettipiratismiin” osittain liittyen käytiin läpi erittäin mielenkiintoisia päätöksiä hyvityksistä tekijänoikeudessa. Maksettavaksi määrätyt hyvitykset (ei siis vahingonkorvaukset) olivat pääsääntöisesti hyvin pieniä rahasummia. Esimerkiksi väärennettyjen taulujen osalta hyvitykseksi määrättiin 50 euroa kappaleelta. Käyttäjän näkökulmasta on hyvä tietää, että hyvitysvelvollisuus ei edellytä tuottamusta, eli maksumieheksi voi joutua vaikka ei olisi ollut tietoinen teoksen käytön luvattomuudesta. Oikeuskäytännön mukaan ”jakelija voi olla vastuussa vain alulle panemiensa teosten lukumäärästä”, eli vertaisverkossa jaeltuna jakelija maksaa vain yhden kappaleen levityksestä, vaikka kappale olisi ladattu tuhat kertaa. Senkin hyvitysmaksun perusteena on arvonlisäveroton tukkuhinta, eli muutama kymmenen senttiä. Hmmm…