Tavaramerkkialalla erittäin arvostettu professori Lauri Drockila on nyt vahvistanut maalaisjärkeen perustuvan näkemyksen, että vilpillisessä mielessä käytettöön otettu myöhempi tunnusmerkki ei voi käytön myötä vakiintua lailliseksi tavaramerkiksi. Ei ainakaan silloin, kun aikaisemman identtisen tavaramerkin haltija on esittänyt tämän vilpillisen käytön johdosta toistuvia vastalauseita ja kieltoja, ja kun merkin käytöstä ja omistuksesta on käyty osapuolten välillä toistuvaa kirjeenvaihtoa ja neuvotteluja.
Asiaa voisi hieman yksinkertaistaen verrata siihen, että Goljat varastaa Daavidin auton. Goljatilla on varaa ostaa varastamaansa autoon runsaasti bensaa, joten hän ajelee autolla kylän keskustassa niin paljon, että ihmiset olettavat auton kuuluvan Goljatille. Tämä siitä huolimatta, että auton oikea omistaja Daavid juoksee auton perässä kieltäen Goljatia ajamasta autolla ja vaatien autoa takaisin itselleen. Voiko siis vilpillisesti käyttöön otettu auto mielestäsi siirtyä runsaan ajamisen myötä Goljatin lailliseksi omaisuudeksi? Entä siirtyykö Ned Flandersilta varastettu porakone Homer Simpsonin lailliseksi omaisuudeksi, jos Homer käyttää poraa tarpeeksi paljon ja vaikka Flanders vaatii sitä takaisin?
Alla on muutamia otteita tähän aihepiiriin sekä vilpittömään ja vilpilliseen mieleen liittyvästä mielenkiintoisesta materiaalista. Aineiston hankkiminen monista eri lähteistä on useimmiten kovan työn takana, joten toivottavasti näistä otteista on hyötyä muillekin asiasta kiinnostuneille.
Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1977, sivu 147
”Vain siinä tapauksessa, että tavaramerkin käyttäminen — käyttäjän pitäessä vilpittömässä mielessä merkkiä omanaan — on jatkunut niin kauan aikaa ja sellaisella voimakkuudella, että voidaan olettaa merkin juurtuneen asianomaisten elinkeino- ja ostajapiirien tietoisuuteen tietyn elinkeinonharjoittajan tavaroiden erityiseksi merkiksi, on käyttäjän oikeus turvattu ilman rekisteröintiäkin.”
Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1979, sivu 651
”Käsitettä vilpillinen mieli ei saateta ainakaan pääsääntöisesti yhdistää käsitteeseen vakiinnuttaminen. Vakiinnuttaminenhan tapahtuu normaalioloissa pitkän ajan kuluessa tai jaksoittain, jotka muodostavat pitkän keston. On täysin mahdollista, että merkin haltija ottaessaan tavaramerkkinsä käyttöön on tietoinen toisen sekoitettavissa olevan merkin olemassaolosta. Voipa hän nimenomaan pyrkiä käyttämään tätä asiantilaa hyväkseen. Hän pyrkii jäljittelemään käytössä jo olevaa tunnusta.”
Lauri Drockila, Tavaramerkin vakiinnuttaminen, Lakimies 1979, sivu 650
”Tavaramerkin haltijan vilpitön mieli merkitsee sitä, että hän ei rekisteröimistä hakiessaan ole ollut tietoinen vanhemman vakiinnutetun merkin olemassaolosta. Jos hakija on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että oikeus vanhempaan merkkiin oli hakemuksen tekohetkellä voimassa, ei hänen ole katsottava toimineen vilpittömässä mielessä.”
Edellä mainitun perusteella ei liene epäselvyyttä kuinka vilpillisyyttä tulee käsitellä oikeuskäytännössä. Varsinkin käräjäoikeudessa tuomareiden osaaminen on kuitenkin usein niin surkeaa, että tuomiot tehdään ja perustellaan ennemminkin mutu-tuntumalta kuin faktapohjalta.