Olen viime aikoina tutustunut erinäisistä syistä erityisen tarkkaan juuri laajalti tunnettuihin tavaramerkeihin ja niiden oikeudellisen suojan saamisen edellytyksiin. Totesin jo edellisessä kirjoituksessani, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisujen valossa laajalti tunnetun tavaramerkin tulee olla rekisteröity saadakseen suojaa muissa palvelu- ja tavaraluokissa. Sittemmin kanta on vain vahvistunut.
Suomessa korkein oikeus antoi 19.2.2010 ratkaisunsa tavaramerkkikiistassa KKO 2010:12 (Voimariini), joka koski juuri laajalti tunnettuja tavaramerkkejä. Tässä tapauksessa asiaan liittyvät tavaramerkit olivat rekisteröityjä ja niillä tarjottiin identtisiä tuotteita. Korkein oikeus, kuten myös alemmat oikeusasteet, katsoivat siitä huolimatta etteivät suojan saamisen edellytykset useammastakaan syystä täyttyneet.
Kannaltani olennaista oli tuomiossa mainittu viittaus tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttiin ja sen soveltamiseen tarvittavaan rekisteröintiedellytykseen. Merkin tulee olla rekisteröity, jotta se voisi saada yli tavara- ja palveluluokkien menevä suojaa. Tuomiossa todettiin myös, että ko. lainkohdan perusteella voidaan myöntää ainoastaan kielto-oikeus, eikä esimerkiksi TmL 7 §:n mukaista aikaisempaa oikeutta tai jonkinlaista rinnakkaista käyttöoikeutta tai oikeutta laajentaa myöhemmin toimintaa muiden omistamien tavaramerkkien kattamalle suoja-alalle. Sellainenhan olisi myös maalaisjärjen vastaista.
KKO 2010:12
Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännös perustui tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltio voi säätää, että rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.
Aika selvää tekstiä siis. Sama asia toistettiin hieman toisin sanoin tuomion ratkaisuosan 9. kappaleessa, jossa korkein oikeus kertasi minkälaista suojaa tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentti vaadittujen edellytysten täyttyessä voi tarjoata. Laajalti tunnetun rekisteröidyn merkin haltija voi nimittäin saada ainoastaan kielto-oikeuden ja senkin ainoastaan tiettyjen vaatimusten täyttyessä. Lisäksi KKO vahvisti, että tavaramerkkidirektiivi tulee ottaa sellaisenaan huomioon myös Suomessa.
KKO 2010:12, 9 kappale
9. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti soveltaessaan sellaisia kansallisen lain säännöksiä, jotka on annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.
Jos aiheeseen mennään hieman syvemmälle, tulevat arvioitaviksi Pariisin sopimuksen ja TRIPS-sopimuksen tarkoittamat toisistaan hieman poikkeavat suojat. Pariisin sopimus antaa suojaa tunnetuille tavaramerkeille, mutta ei kuitenkaan muissa luokissa, jota laajalti tunnetun tavaramerkin suojalla yleensä tarkoitetaan. Yli kilpailurelaation menevää suojaa antaa ainoastaan TRIPS-sopimus, mutta sen soveltamisen ehdottomana edellytyksenä on tavaramerkin rekisteröinti. Aiheesta on kirjoittanut varsin tyhjentävästi OTL Mia Pakarinen lisensiaattityössään ”Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala”. Tässä muutamia otteita ansiokkaasta kirjoituksesta.
Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 58
Direktiivin mukainen kilpailurelaatio ulkopuolella annettava suoja koskee vain rekisteröityjä merkkejä. Direktiivin mahdollistaman suojan rajaaminen rekisteröityihin merkkeihin ilmenee selkeästi direktiivin 4 artiklan 4(a) kohdan sanamuodosta.
Laajalti tunnetuille merkeille annettavalta poikkeukselliselta suojalta edellytetään siten direktiivin mukaan erityisiä olosuhteita. Laajalti tunnetuille tavaramerkeille tarjottavan suojan (direktiivi, CTMR 8(5) TML) soveltamiselle on käytännössä kaiken kaikkiaan kymmenen edellytystä:
1. Suojaa hakevalla on oltava tavaramerkkirekisteröinti,
2. joka on aikaisempi,
3. voimassaoleva,
4. ja relevantilla maantieteellisellä alueella,
5. tämä tavaramerkki on oltava identtinen tai samankaltainen myöhemmän tunnuksen kanssa,
6. merkillä tulee olla maine (laaja tunnettuisuus),
7. joka on relevantilla alueella (jäsenvaltiossa),
8. myöhemmän tunnuksen käytön tulee tapahtua elinkeinotoiminnassa,
9. sen tulee tapahtua ilman hyväksyttävää syytä,
10. sen tulee merkitä aikaisemman merkin maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä tai aiheuttaa vahinkoa aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.Vain kaikkien näiden edellytysten täyttyessä laajalti tunnetun tavaramerkin oikeudenhaltija voi olla oikeutettu kieltämään saman tai samankaltaisen tunnuksen käytön myös erilaisten tuotteiden (tavaroiden/palvelujen) yhteydessä.
Mikäli asia ei tästä rautalankaa muistuttavasta tekstistä selviä, toistaa Pakarinen asian vähintään yhtä selkeästi todeten, että juuri tämä sama sisältö koskee myös Suomen tuomioistuimia tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin perusteella.
Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 66
Juuri tämä direktiivin sääntö on implementoitu myös Suomen tavaramerkkilain 6 pykälän toiseen momenttiin, jossa säädellään yli kilpailurelaation ylittävästä suojasta. Pariisin sopimus ei siis itsessään anna mitään yli kilpailurelaation menevää suojaa. Pariisin sopimusta pidemmälle on menty TRIPS-sopimuksessa, jota onkin sanottu Pariisin sopimuksen ”lisäsopimukseksi”. TRIPS-sopimus, toisin kuin Pariisin sopimus, antaa siis suojaa myös yli kilpailurelaation. TRIPS-sopimuksen mukaan tällaista laajennettua suojaa tulisi kuitenkin antaa vain rekisteröityille tunnuksille. TRIPS-sopimuksen ja direktiivin valossa näyttää siis siltä, että yhteisöalueella rekisteröimättömille tavaramerkeille tulisi siis pääsääntöisesti antaa suojaa vain suhteessa identtisiin tai samankaltaisiin tavaroihin/palveluihin. Jotta tavaramerkin oikeudenhaltija voisi saada yli tavaraluokkien menevä suojaa, on hänellä oltava voimassaoleva rekisteröinti johon vedota.
Kertaus on opintojen äiti, joten Mia Pakarinen jatkaa ansiokkaasti rekisteröintivaatimuksen korostamista laajalti tunnetun tavaramerkin suojan edellytyksenä. Samalla hän muistuttaa vielä kerran, että myös Suomessa tulee noudattaa tätä direktiiviä.
Mia Pakarinen, Tavaramerkin oikeudellinen suoja-ala, IPR University Center 2006, sivu 70
Tavaramerkkidirektiivin johdosta tämä laajalti tunnetuille merkeille yli kilpailurelaation annettava suoja on Euroopan Unionin jäsenmaissa harmonisoitu ja siksi sen tulisi olla yhdenmukaista. TRIPS-sopimus osaltaan antaa rekisteröidyille yleisesti tunnetuille merkeille suojaa yli kilpailurelaation. Sen tarkoitus on laajentaa Pariisin sopimuksen suojaa, mutta se eroaa tästä olennaisesti juuri siksi, että siinä puhutaan vain ja nimenomaisesti rekisteröidyistä merkeistä.
Asia jäi tuskin epäselväksi.