Anteeksi, puhelinmyyjät.

Rauhallinen koti-iltani keskeytyi taannoin iltakahdeksalta puhelimen soidessa. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta, mutta vastasin siitä huolimatta. Ärtymys oli kuitenkin melkoinen, kun toisessa päässä ryhdyttiin latelemaan suoralta kädeltä erään aikakaudehden myyntijagonia. Löin soittajalle luurin korvaan, kuten kymmeniä kertoja aiemminkin.

Vaimoni ihmetteli käyttäytymistäni ja esitti relevantin toteamuksen: ”Soittaja yritti ansaita elantoaan tekemällä töitä iltaisin. Ehkä siellä oli joku yksinhuoltajaisä, joka tekee kahta työtä elättääkseen perheensä.” Tämä pysäytti minut toden teolla. Vuosia sitten valitsemani toimintatapa kadutti välittömästi, sillä huomasin miten moukkamaisesti olinkaan toiminut. Ja kaiken lisäksi oma toimintani oli vastaan kaikkea sitä mitä itse olen kovasti julistanut.

Suomessa jokainen työtä haluava saa aina työtä. Aina. Kysymys on ainoastaan siitä onko ihmisellä halua poistua omalta mukavuusalueeltaan vai jäädä yhteiskunnan elätiksi. Iltaisin ihmisille soittelevista puhelinmyyjistä moni lienee juuri niitä ihailemiani ihmisiä, jotka sossurahojen turvin kotona kattoon räkimisen sijasta ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja tekevät jotain konkreettista elantonsa eteen.

Ihminen voi kuitenkin muuttua. Tuolle kyseiselle puhelinmyyjälle yritin soittaa heti takaisin, mutta ahkeralla myyjällä oli kuitenkin jo seuraava soitto käynnissä. En olisi tilannut kyseistä lehteä, mutta olisin pahoitellut puhelun yllättävää katkeamista. Tuosta illasta on nyt jokunen viikko aikaa, ja sen jälkeen olen keskustellut jokaisen minulle soittaneen puhelinmyyjän kanssa lyhyesti muutaman sanan ja ilmoittanut kohteliaasti ”Ei kiitos.”

Puhelinmyyjältä ei tarvitse olla tilaamassa mitään toimiakseen sivistyneesti ja inhimillisesti. Siellä joku tekee vain työtään ansaitakseen elantoaan. Anteeksi, että olen toiminut moukkamaisesti. Olen jo muuttanut tapani.

Kolumni on julkaistu Tamperelainen-lehdessä 9.12.2015