Ihmisellä on luontainen taipumus vähätellä asioita, joita se ei ymmärrä. Tämä vanha totuus on noussut taas ajankohtaiseksi Pokemon Go -pelistä syntyneen ilmiön myötä. Moni aikuinen pitää Pokémon-villitystä typeränä, vaikka eivät ole sitä edes kokeilleet. Peli on tehnyt sen mitä maailmalla on yritetty turhaan viimeiset 30 vuotta. Se on saanut kymmenet miljoonat ihmiset pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan. Samaan ei ole kyennyt yksikään digiajan keksintö.
Kirjoitin blogissani juuri ennen pelin Suomen julkaisua siitä miten peli tulee muuttamaan maailmaa nopeammin kuin mikään muu keksintö koskaan ennnen koko maailmanhistoriassa. Nyt kirjoituksesta on kulunut 10 päivää. Tuona aikana Suomi ja koko muu maailma on tosiaan muuttunut – ja mielestäni merkittävästi parempaan suuntaan. Maailmaan on nimittäin syntynyt täysin uusi pelikulttuuri, joka on saanut lapset, nuoret ja aikuiset ulos neljän seinän sisältä ja suuntaamaan kaduille ja puistoihin liikkumaan yhdessä ja erikseen. Valtaosa pelaajista on viime päivinä liikkunut ulkona enemmän kuin koko elämänsä aikana.
Facebook-kaverini ovat kertoneet muun muassa kuinka 14-vuotias poika ryhtyi ajamaan polkupyörällä kymmeniä kilometrejä päivittäin, kuinka kuusivuotias vei perheensä 10 kilometrin kävelylenkille, kuinka alakouluikäiset lapset vaativat vanhempiaan kävelylle useasti päivässä ja kuinka lapset ovat tutustuneet pelin myötä omaan asuinympäristöönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Tammerfesteillä näin eilen useita perheitä, jotka liikkuivat kaupungin keskustassa pelihahmoja etsien ja hauskaa näytti olevan.
Nämä ovat vain pieniä otteita siitä mitä yksi kännykkäsovellus on saanut aikaan parissa viikossa. Eilen kirjoitin Facebookissa tapauksesta, jossa arviolta kuusivuotias poika oli isänsä kanssa ulkona kävelyllä tihkusateesta huolimatta. Poika seurasi kännykästä tarkkaan minne heidän täytyy mennä ja isä käveli pojan vieressä jutustellen niitä näitä. Olisivatko he lähteneet kävelylle ilman tätä peliä?
Joku Pokemonia sydämensä pohjasta inhoava aikuinen voisi nyt kertoa mitä väärää on siinä, että vanhemmat ja lapset on saatu viimeinkin liikkumaan yhdessä ja että lapset tuntevat ylpeyttä voidessaan opastaa vanhempiaan pelimaailmassa kaupungin kaduilla. Voiko tosiaan olla jotain väärää siinä, että lapset on saatu ensimmäistä kertaa 30 vuoteen pois pelikonsolien äärestä ja ulos liikkumaan?
Kännykkä kädessä ei tee kävelylenkeistä ja perheen yhteisestä ajasta automaattisesti huonoa, koska elämme 2000-lukua ja mobiililaitteet kuuluvat nykyisin olennaisena osana meidän jokaisen elämään. Takavuosina oikeaksi ja hyödylliseksi liikunnaksi miellettiin lähinnä vain juoksu, pesäpallo ja murtomaahiihto. Liikunta ei tuolloin ollut kunnon liikuntaa, ellei hiki virrannut ja vitutuskäyrä noussut. Valtaosa Pokemonia kritisoivista näyttää elävän yhä tuolla henkisellä 1980-luvulla, jossa voidaan vielä määritellä mikä on oikeaa liikuntaa ja mikä väärää liikuntaa. Aivan kuin toisissa lajeissa tapahtuva liikkuminen olisi jotenkin toisarvoista kuin toisissa. Olen itse aina kuvitellut, että ihmiselle on lajista riippumatta hyväksi, että rasva palaa ja kunto nousee.
Pokemon Go -pelin huuma hiipuu kyllä aikanaan, mutta silloin on jo markkinoilla useita uusia lisätyn todellisuuden hittipelejä. Tällä ilmiöllä on näin ollen suurempi positiivinen vaikutus kansanterveyteen kuin yksikään nykyinen kriitikko osaa edes kuvitella. Suurempi kuin millään muulla digiajan keksinnöllä. Lähitulevaisuudessa joku asiantuntija saa toivottavasti laskettua keskiarvon siitä miten paljon Suomen veronmaksajat hyötyvät Pokemon-liikunnan myötä syntyvistä terveydenhuollon säästöistä.
Osa peliä kritisoivista perustelee näkemystään sillä, että joku pelaaja on ollut jäädä auton alle ja kuinka pelaajat eivät katso kaduilla eteensä. Huono käytös liikenteessä ei koskaan johdu pelistä, vaan aina yksilöstä. Takavuosina samanlainen äänekäs keskustelu käytiin myös korvalappustereoista, joiden kieltämistä vaadittiin liikenneturvallisuuden perusteella.
Sitten kriitikot avasivat silmänsä ja katsoivat peiliin.