Työn tekemisestä pitää tehdä kannattavaa

JULKAISTU 26.1.2019 Tamperelainen-lehdessä julkaistiin tänään kirjoitukseni työelämästä. Työstä pitäisi jäädä enemmän rahaa tekijälle ja vähemmän valtiolle. Siksi verotuksen painopistettä pitää siirtää ansiotuloveroista kulutus- ja haittaveroihin. Työn vastaanottamista hankaloittavat kannustinloukut tulee samalla purkaa, jotta työn tekeminen olisi kannattavaa aina ja kaikissa elämäntilanteissa. Työn tekemisestä pitäisi palkita, ei rankaista, joten ansiotuloveron progressiota pitää loiventaa merkittävästi. Tässä alla kolumnini aiheesta:

Työn tekemisestä pitää tehdä kannattavaa

Sanon sen suoraan: Suomen työelämä on rikki. Työn pitäisi olla kannattavaa aina ja kaikissa tilanteissa, mutta työttömyyteen kannustava tukijärjestelmämme estää sen. Monien kannattaa olla työttömänä, koska työstä saatava lisäarvo verrattuna tukirahoilla elämiseen on olematon – varsinkin menetettyyn vapaa-aikaan nähden. Nämä kannustinloukut ovat uhka hyvinvointivaltion tulevaisuudelle, koska työttömien ei enää kannata kantaa korttaan yhteiseen kekoon.

Kannustinloukut ovat myös korkeakoulutettujen ongelma, sillä Akavan mukaan peräti 34 prosenttia sen jäsenistä jättää lisätyöt ottamatta. Syynä on lisätöihin iskevä veroprogressio, joka siis hukkaa yhteiskunnan arvokkaita resursseja. Progressio on myös osasyy siihen, että jo tuhannet koulutetut osaajamme ovat muuttaneet ulkomaille.

Kuluvalla hallituskaudella työllisyys on saatu historialliseen kasvuun, mutta urakka on vasta alussa. Samalla linjalla täytyy jatkaa, jos haluamme pitää huolta suomalaisten hyvinvoinnista myös tulevaisuudessa. Emme voi tyytyä edes vasemmiston taannoin mahdottomana pitämään 72 prosentin työllisyyteen. Jos haluamme pitää yllä hyvinvointivaltiota, täytyy työllisyys nostaa vähintään 75 prosenttiin. Samaan aikaan työn murros, digitalisaatio ja robotisaatio vähentävät työpaikkoja päivä päivältä nopeammin. Menossa on siis kilpajuoksu, jossa Suomi ei voi ottaa neljän vuoden aikalisää.

Työttömyys maksaa Suomelle vuodessa 10 miljardia euroa, ja työttömän ja työllisen kustannusten ero on vuodessa noin 12 000 euroa. Ongelman korjaamiseksi työstä pitää tehdä taas kannattavaa. Verotusta tulee uudistaa poistamalla kannustinloukut ja loiventamalla tuloveron progressiota. Verotusta täytyy siirtää tuloveroista kulutus- ja haittaveroihin ja sosiaalitukien vastikkeellisuutta lisätä. Uusien työpaikkojen luomista tulee helpottaa yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla. Jokaisen pitää saada nauttia oman työnsä hedelmistä, joten maailman alhaisimpiin tuloeroihin ei pidä tuijottaa liikaa. Opintotuen tulorajaa tulee nostaa, koska työnteon kulttuuri on tärkeä omaksua jo nuorena. Työ on nimittäin parasta sosiaaliturvaa.

Jocka Träskbäck
kunnanvaltuutettu (kok.)
eduskuntavaaliehdokas

Kirjoitus on julkaistu 26.1.2019 kolumnina Tamperelainen-lehdessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *