Olen jo vuosia ilmaissut huoleni siitä miten sosiaalisen median myötä vihapuheeseen viittaamisesta on tullut uusi mantra ja eri mieltä olevien kommenteista triggeröityminen vaikuttaa olevan monille jo harrastus ja keino nostaa statusta omien joukoissaan. Vihapuheeseen viittaamisen kynnys on romahtanut, vaikka kukaan ei näytä varmuudella tietävän mitä vihapuhe tarkoittaa saati mitkä kriteerit viestien tulee täyttää ollakseen aidosti vihapuhetta.
Olen viime aikoina havainnut, että juuri vihapuheeseen vetoamalla on ryhdytty vaatimaan nettikeskusteluihin tiukempaa valvontaa ja jopa ennakkosensuuria. Tämä siitä huolimatta, että vihapuheen määritelmä on edelleen retuperällä. Vihapuheeksi luetaan ymmärtääkseni nykyisin myös tavallisiin väittelyihin liittyvä joskus kiivaskin viestintä. Nyt siitä on tutkitusti mustaa valkoisella.
Vihapuhe muuttui nimittäin omalta osaltani konkreettiseksi, kun useat henkilöt ottivat viikonloppuna yhteyttä ja kertoivat minun lukeutuvan Suomessa eniten vihapuhetta saaneisiin poliitikoihin. Sain osakseni osanottoja ja pahoitteluja sekä tiedusteluja miten pärjään saamieni vihaviestien kanssa. Ihmettelin saamiani viestejä, kunnes niiden syy selvisi.
Ensin luulin, että kyse oli pilasta, kunnes näin oheisen kuvakaappauksen ja sain linkin valtioneuvoston tilaamaan ja Jyväskylän yliopiston ja Punos Researchin toteuttamaan tutkimukseen ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” (PDF). Katson päässeeni tutkimuksen listalla melko kovaan seuraan kokoomuksen joukoissa. Tässä alla puolueemme edustus vihapuhe-tutkimuksessa:
Tere Sammallahti
Petteri Orpo
Juhana Vartiainen
Tuomas Tikkanen
Kai Mykkänen
Timo Heinonen
Alexander Stubb
Atte Kaleva
Sanni Grahn-Laasonen
Henna Virkkunen
Elina Lepomäki
Antti Hakkanen
Petri Sarvamaa
Arto Satonen
Jocka Träskbäck
Vaikka pääsinkin arvovaltaiseen seuraan, täytyy minun kuitenkin omalta osaltani kyseenalaistaa tutkimuksen tulokset. En nimittäin koe joutuneeni kovin usein vihapuheen kohteeksi Twitterissä tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa. Olen käyttänyt sosiaalisen median alustoja työkseni vuodesta 2005 lähtien ja eduskuntavaalien alla nousin hetkeksi koko maan poliitikkojen ykköseksi Apu-lehden ja Underhoodin somelistalla. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla tietoinen, mikäli lukeutuisin eniten vihaviestejä saaneisiin suomalaisiin poliitikoihin. Tällaista en ole kuitenkaan huomannut, vaikka olen luonnollisesti saanut kriittisiä viestejä ehkä jopa sadoittain. Kriittiset viestit eivät kuitenkaan ole vihaviestejä.
Lukuisat mediat ovat viikonloppuna uutisoineet tutkimuksen tuloksista, ja vielä useammat suomalaiset ovat kilvan äimistelleet vihapuheen yleisyyttä. En tietenkään voi puhua muiden listalla olevien puolesta, mutta omalta osaltani en pidä tutkimuksen tuloksia oikeina. Olen tietenkin saanut paljon kärjekästäkin palautetta, jonka tarkoitus on usein ollut tietoisesti provosoida. Joskus olen myös provosoitunut, vaikka ei olisi pitänyt. Silti en muista montaakaan viestiä, jotka olisin kokenut vihapuheeksi tai joista olisin pahoittanut mieleni. Nyt olisi siis enemmän kuin paikallaan tarkistaa tutkimuksessa käytetyn vihapuheen määritelmä. Se on nimittäin koko tämän keskustelun ja tutkimuksen ydinkysymys.
”Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan halventavia, uhkaavia tai leimaavia ilmaisuja, jotka liittyvät puheen kohteen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai joiden taustalla on suvaitsemattomuus.”
On tietenkin mahdollista, että minä en ole kokenut saamiani viestejä vihapuheeksi, koska en ole antanut viestien ja painostuksen vaikuttaa mielipiteisiini tai kirjoituksiini. Olen toki huomannut, että jotkut poliitikot ja esimerkiksi istuva hallitus ovat kuin tuuliviirejä, jotka myötäilevät kulloistakin tuulenvirettä, keskustelukumppania ja yhteydenottoa. Silloin myös kokemus vihapuheesta voi olla tavallista herkempi. Lisäksi herkkänahkaiset poliitikot voivat kokea asiat hieman toisin kuin muut. Varsinkin, jos argumenttien loppumista pyrkii komensoimaan vaikkapa viittauksilla misogyniaan.
Suomalaisissa poliitikoissa on erityisesti vasemmalla laidalla runsaasti ihmisiä, jotka tarkoitushakuisesti triggeröityvät hyvinkin pienistä vihjauksista ja tekevät niistä elämää suurempia ongelmia varsinkin Twitterissä. En ole voinut välttyä ajatukselta, että he vaikuttavat etsimällä etsivän sopivaa viestiä, josta pahoittaa mielensä. Usein tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman suuri show some- ja medianäkyvyyden vuoksi. Tämä toimintatapa yleistyy varsinkin vaalien alla. Twitter näyttelee Suomen mediakentässä kuitenkin häviävän pientä roolia, sillä se on kuin hiekkalaatikko koulun välitunnilla. Samat ihmiset kommentoivat viestejä päivästä toiseen, ja suuri yleisö eksyy paikalle vain mediakohujen kautta.
”Esimerkiksi vaatimukset tätä sukupuolineutraalia kielenkäyttöä kohtaan ampuvat monessa kohdin pahasti yli. Ihmiset ovat nykyään kauhean herkkiä loukkaantumaan kaikesta. Mistään asiasta ei uskalla enää edes leikkiä laskea.”
– Eppu Normaalin Pantse Syrjä
Kiivas ja nopeatempoinen keskustelu sosiaalisessa mediassa – ei siis vihapuhe – on toki ongelma monille vanhemman koulukunnan poliitikoille. Edellisissä vaaleissa vetäytyi eläkkeelle moni yli 70-vuotias kansanedustaja, ja olen ymmärtänyt yhdeksi eläköitymisen merkittävistä syistä nykyisen totuttua nopeamman tiedonvälityksen sosiaalisessa mediassa ja perinteisissä medioissa. Ymmärrän toki, että hektisyys ja kärkäs kieli voivat ärsyttäessään tuntua vihapuheelta. Mikäli näin käy, kannattaa poliitikon yksinkertaisesti pysytellä poissa alustoilta, jotka eivät hänelle sovi.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä
Takavuosina kansanedustajat antoivat kommentin tai pari viikossa, mutta nykyisin pitää olla valmiina reagoimaan kysymyksiin ja kritiikkiin jo minuuteissa. Yksi somepäivitys voi aiheuttaa hetkessä kymmeniä kommentteja ja kysymyksiä, joihin kaikkiin ei yksinkertaisesti ehdi vastata. Silloin voi olla helpompi jättää osallistumatta koko keskusteluun. Ei siis ihme, että tällainen hektisyys ei välttämättä kiinnosta vanhaa kaartia. Kun siihen päälle tulee vielä kritiikkiä kaikista somekanavista, niin keskusteluun osallistumisen kynnys voi nousta korkealle. Viestitulva ja kritiikki eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita vihapuhetta, vaan edustavat sosiaalisen median kulttuuria. Niin hyvässä kuin pahassa. Maailma muuttuu.
Nykyiset vihapuheen vastaiset toimenpiteet ovat minusta riittäviä. Rikoslaissa on määritelty riittävällä tavalla esimerkiksi kunnianloukkausten ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Sananvapaus tarkoittaa vapautta sanoa, ja jokainen vastaa sanomisistaan tarvittaessa myöhemmin tuomioistuimessa. Viimeistään tämä tutkimus osoitti, että vihapuhelakia saati ennakkosensuurin tai nettivalvonnan kiristämistä ei tarvita. Sen sijaan vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteiden tasolla olisi tietenkin paikallaan. Siihen me jokainen voimme yhdessä vaikuttaa.
Mutta ennen sitä täytyy määritellä vihapuheen tunnusmerkit.
PÄIVITYS 9.10.2019
Nyt sain tiedon, jota ounastelinkin jo tuossa edellä, kun minut oli listattu vihapuheen suurimpien uhrien joukkoon. Valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen mukaan someviestit ovat nimittäin vihapuhetta, kun niissä esiintyvät esimerkiksi nämä sanat:
Muija, akka, harppu, reppana, turvapaikkaturisti, hihhuli, luuseri, aivopieru, munaton, hinaaja, penikka, paviaani, tantta, misu, ituhippi, lerssi ja svedu.
Olen itsekin syyllistynyt vihapuheeseen, koska olen käyttänyt useita kertoja esimerkiksi nimitystä aivopieru. Tällainen tutkimus vesittää oikeaa ongelmaa, eli sitä, että monet ovat oikeasti järjestelmällisen someahdistelun kohteena. Lillukanvarsien ja ongelman tarkoitushakuisen paisuttelun sijaan tutkijoiden tulisi keskittyä olennaiseen. Tämä tutkimus ei ollut sitä.
Eihän se vihapuheen yleinen tuomitseminen asenteidenkaan tasolla pelitä, ellei sitä ole selvästi ja mieluimmin juridisestikin pitävästi määritelty. Nykyisellä menolla vihapuhetta on kaikki mielipiteet, joista vastaanottaja ei omista syistään satu tykkäämään. Tätä epämääräisyyttä käytetään tietysti täysimittaisesti hyväksi omien agendojen edistämiseen.
Puoluesidoksesta tulee korjaus VNK:n raporttiin.
Twitter-aineiston osalta raportissa oli kyse vihamielisistä viesteistä, ei vihapuheesta (kuten kuvakaappauksestasi näkyy). Tarkastelujaksona Twitterissä on lähetetty yli 1500 viestiä, joihin tunnuksesi on merkitty kohteeksi. Analyysin mukaan näiden 1500:n viestin sisällä on ollut yli 20 viestiä, jotka luokiteltiin vihamielisiksi. Luokittelun yksi kriteeri on, että kielenkäyttö on halvetavaa, uhkaavaa tai leimaavaa.
Kiitos viestistä ja puolueen korjaamisesta. Kaivoin nyt esiin hälytyssanojen listauksen, ja siellä on mukana sanoja, joita itsekin käytän ajoittain. En pidä esimerkiksi sanoja muija, akka, harppu, reppana ja aivopieru vihapuheen tai edes vihamielisen viestin merkkinä. Yksittäisiä sanoja enemmän merkitsee konteksti, jossa ne esitetään.
Kyllä tämä tutkimus on tehty huonosti. Olen itsekin kritisoinut varmaan myös sinua, mutta kaikella rakkaudella. Olen myös huomannut, ettet ole milläsikään kovasanaisestakin kritiikistä. Tämä on hyvä. Poliitikon täytyy pystyä kestämään kritiikkiä. On tosiaankin harmi, että tutkimus on tehty miten sattuu mm. noiden twitter-sanojen osalta, olkoonkin, että se on vain osa tutkimusta. Tärkeä aihe, jota ei olisi pitänyt pilata tällaisilla mokilla.