Aloitettuani varjoliidon tammikuussa 2001 tavoitteenani on ollut lentää Jämiltä matkalento Sammin Essolle. Vuosien aikana lukuisat yritykset ovat päätyneet kuitenkin matkan varrella sijaitseville pelloille.
Viiden vuoden aikana Ikaalisten keskustan ja kylpylän välissä sijaitsevalle Sammille on jo ehditty rakentaa pikaruokaravintola, joka markkeeraa nykyisin ”Sammin Essoa”. Lauantaina oli viimein se päivä, kun ”Sammin Essolla”, eli Rollsissa sai viimein tilata hampurilaisen onnistuneen 20 kilometrin matkalennon kunniaksi. Lento kesti yhteensä tunnin ja 45 minuuttia.
Termokeli olin normaalia selvästi röykkyisempi, mutta muuten loistava. Hinauksesta nousin vain 330 metriin, mutta kentän länsilaidalta löytyi runsaasti kuplatermoa, joiden kyydissä korkeutta tuli nopeasti noin 1,5 kilometriä. Sitten pitkä liuku kohti Ikaalista, mutta jättimäinen megalaskeva kadotti korkeudet peräti 230 metriin.
Jälleen kerran varmana tulevasta maastolaskusta kiertelin Jullin kylän yläpuolella erästä peltoa, kunnes sattumalta maatalon päältä löytyi pienen pieni termiikki, jonka kyydissä korkeutta tuli lopulta tiukan vääntämisen jälkeen 1,4 kilometriä. Siitä olikin jo helppo lähteä liukumaan kohti odottavaa hampparia.
Loppulento oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä noin tunnin ilmassa keikkumisen jälkeen paikalle alkoi tulla pilviä, joiden alta sain mukavan hissin kohti pilven pohjaa. Korkeutta tuli kuitenkin ”vain” 1700 metriä ja keli muuttui todella rajuksi. Joka puolella nosti, eikä alas tuntunut pääsevän millään. Lopulta Ikaalisten vieressä olevan järven päällä alkoi korkeus viimein pudota ja pienen keskustakierroksen jälkeen pääsin laskeutumaan Sammin Esson vieressä olevalle pellolle lehmien ihmetellessä taivaalta tipahtanutta kankaanpalaa.
Tällä kerralla kamera jäi tietenkin autoon, mutta tässä on hieman kuvia Jämiltä viime kesältä.
Mahtavaa! Onnittelut saavutuksesta! 😀
Hyvä Jocka ja tervetuloa Sammi-kerhoon!! Perhana meinaan harmitti maan pinnalla kuunnella radiosta sun ja JJ:n hehkutusta sieltä jostain. Ny sä tarttet sen gepsin vielä.