Koronakriisin toisen aallon myötä harrastustoimintoja on jälleen keskeytetty viikkokausiksi. Monien asioiden arvon huomaa vasta kun ne ovat poissa, ja perheenisänä olen saanut huomata miten merkittävää roolia harrastukset ovat näytelleet lasten elämässä. Niitä odotetaan, niistä puhutaan ja niissä saadaan tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Koronakriisiin lienee odotettavissa ensi vuonna helpotusta, mutta kriisi on jo nyt osoittanut harrastustoiminnan merkityksen muutenkin kuin vain fyysisen terveyden kannalta.
Lajissa kuin lajissa kyse on suuremmasta kokonaisuudesta kuin miltä höntsyt, tanssikoulut tai koodauskerhot voivat aluksi vaikuttaa. Harvoin tulee ajatelleeksi miten tärkeä rooli harrastuksilla on lasten ja nuorten mielenterveysongelmien, syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisyssä. Puhumattakaan siitä miten harrastukset saavat lapset ja nuoret tuntemaan olevansa aktiivinen osa heitä ympäröivää yhteisöä. Yhteisöä, jossa heidät tunnetaan, heidän tapaamistaan odotetaan ja heidät otetaan innolla mukaan yhteiseen toimintaan.
Alle kouluikäisten liikuntaharrastukset ovat yleensä leikin varjolla liikkumista, mutta iän karttuessa tilanne muuttuu. Jo alakouluikäisten kohdalla on nähtävissä ilmiö, jossa lapsen täytyy valita joko kolmet treenit viikossa tai vaihtaa lajia. Mukava harrastus voi tuolloin johtaa mailan puristamiseen ja innon lopahtamiseen. Siksi on tärkeää, että lapsille ja nuorille järjestetään kilpaurheilun lisäksi myös matalan kynnyksen harrastustoimintaa, ihan höntsypohjalta.
Jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori saadaan pidettyä mukana, tulee eri toimijoita kohdella esimerkiksi tilavarauksissa tasavertaisina kilpaurheilun kanssa. Yhdenkään vapaaehtoisesti järjestetyn harrastustoiminnan ei pitäisi nimittäin kaatua tilaongelmiin. Vuonna 2018 UKK-instituutti laski, että liikkumattomuuden hinta Suomelle on peräti kolme tuhatta miljoonaa euroa vuodessa. Sellaiseen meillä ei ole varaa. Panostukset lasten ja nuorten harrastustoimintaan ovatkin tehokas tulevaisuusinvestointi.
Jocka Träskbäck
yrittäjä, valtuutettu
Lempäälä
Kirjoitus on julkaistu Tamperelainen-lehden kolumnina 2.12.2020.